Keskisuomalainen 9.10. 1998
Kansanedustaja Juhantalo tuomittiin sakkoihin kirjanpitorikoksesta
Ex-ministeri, kansanedustaja Kauko Juhantalo (kesk.) tuomittiin kuitenkin 80 päiväsakkoon kirjanpitorikoksesta Helsingin käräjäoikeudessa torstaina. Sakkojen määrä markoissa on 14400.
Juhantalo oli allekirjoittanut Juhan-Tila Oy:n vuoden 94 tilinpäätöksen, vaikka hänen oli käräjäoikeuden tuomion mukaan täytynyt tietää, ettei yrityksen omistuksessa ollut vuoden 94 joulukuun lopussa viiden miljoonan markan nimellisarvoisia obligaatioita.
Nämä miljoonat liittyivät ilmeisesti vuoden 1994 joulukuussa tehtyyn kiinteistökauppaan, jossa Juhantalo toimi syyttäjän mukaan bulvaanina.
Juhantalo ei näe estettä jatkaa eduskunnassa
Kansanedustaja Kauko Juhantalo (kesk.) ei pidä kirjanpitorikoksesta saamaansa sakkorangaistusta esteenä hänen poliittisen uransa jatkumiselle.
Juhantalo kertoi torstaina, että hän aikoo pyrkiä jatkamaan kansanedustajana myös ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen.
-Minusta tämä ei vaikuta millään tavalla. Tietenkin jatkan, jos minun halutaan olevan ehdokkaana, kuten on haluttu, hän sanoi.
Juhantalon toinen tuomio
9
268
Vastaukset
- Tämä on
Sungvistin ja Lipposen kavallukseen nähden.
- rpu
jutulla on tekemistä vuoden 2004 kanssa?
mihin aloitus pyrkii?
kerro Kepusta jysähtää nimimerkki!- Sitä minäkin.
Ja siirtyi kieroilun puolelle. Tosi on.
- Kepusta jysähtää
Tämä tapaus Juhantalo kertoo kepun äänestäjien ja koko puolueen moraalista lähestulkoon kaiken: millään ei ole mitään väliä, kunhan vain ääniä tulee ja oma taloudellinen etu säilyy.
Seuraavaksi kai he pyytävät ehdokkaaksi Karl-Erik Relanderin. Onhan Relanderkin julkkis, kuten Mikko Alatalo - huumetuomion saanut ja ulososotossa sakkojen takia oleva mies - ja Tanja Karpela - alusvaatemissi ja rattijuoppo. - Sanon vain
Kepusta jysähtää kirjoitti:
Tämä tapaus Juhantalo kertoo kepun äänestäjien ja koko puolueen moraalista lähestulkoon kaiken: millään ei ole mitään väliä, kunhan vain ääniä tulee ja oma taloudellinen etu säilyy.
Seuraavaksi kai he pyytävät ehdokkaaksi Karl-Erik Relanderin. Onhan Relanderkin julkkis, kuten Mikko Alatalo - huumetuomion saanut ja ulososotossa sakkojen takia oleva mies - ja Tanja Karpela - alusvaatemissi ja rattijuoppo.Järkiinny kieroilija.
- Kepusta jysähtää
Sanon vain kirjoitti:
Järkiinny kieroilija.
Anteeksi, en ymmärrä. Onko tuo jotain koodikieltä?
- Kyllä
Kepusta jysähtää kirjoitti:
Anteeksi, en ymmärrä. Onko tuo jotain koodikieltä?
Ymmärryksessäsi on vikaa.
- Kepusta jysähtää
Kyllä kirjoitti:
Ymmärryksessäsi on vikaa.
Kepun "ajattelun" ymmärtämisessä ei paljon apua tarvita: tutkitaan vain nykyisten kansanedustajien rikosrekisteri. Alatalo, Karpela, Juhantalo, Kääriäinen - kaikilla tuomio tai kaksi.
- Joooo
Kepusta jysähtää kirjoitti:
Kepun "ajattelun" ymmärtämisessä ei paljon apua tarvita: tutkitaan vain nykyisten kansanedustajien rikosrekisteri. Alatalo, Karpela, Juhantalo, Kääriäinen - kaikilla tuomio tai kaksi.
nykyisillä kansanedudtajilla ja ministereillä eniten.
Ja kun otetaan yksityisyrittäjät. Sormeilijat Ahde ja Putkonen menee demarit rikollisuudessa superluokkaan.
hahahahhhaahhahahahahahah. Kyllä demarit osaa.
Ja Anteron rattijuopumus päälle.
Voi demareita rikollisten tähden.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lindtman I vasemmistohallitus aloittaa viimein Suomen kuntoon laittamisen
Tässä nyt on 3 vuotta seurattu irvokasta kärsimysnäytelmää nimeltään "valtion budjetin tasapainotus by äärioikeisto", ja2032790Missä viipyy persujen lupaama euron bensa?
En edes muista milloin bensapumpussa olisi ollut ykkösellä alkava litrahinta. Missä siis viipyy persujen lupaama euron b1652496Kirje, PellePelottomalle.
Tärkeää olisi luoda ystävyys, että se, jota rakastaa, on samalla paras ystävä ja luotettavin, jolle voi ja uskaltaa luot1061162- 64951
Martinan hevoset.
Tämä todella kaunis ja ketterä harmaa hevonen jolla monet kilpailut voitetaan ei ole Martinan.Tytär ratsastaa sillä tait256904Voi teitä naisia
Suudeltiin ja nukuttiin toisissamme kiinni mutta pillua ei tullu, ei edes aamulla. t.38vmies107902Mistä löytyy naisseuraa sinkkumiehelle?
Kertokaapas kokeneemmat mistä löytyis naisseuraa sinkulle. Ihan ois eukko nyt tosissaan hakusessa. Tanssipaikat kun on a20879Persut jakavat tekoälyllä tehtyjä kuvia maahanmuuttajista somessa
Eivät mainitse, että ovat tekoälyllä tehtyjä. Eivät näe asiassa mitään ongelmaa. Valehtelijapuolue taas vauhdissa. Unka307874Lapsien pakko kasteesta on luovuttava.
Eikö olisi parempi siirtää kaste rituaali rippikouluun,kun 15v.tietävät jo itse haluaavatko tulla kastetuksi juutalais-k453778Hyvä meininki
TTP:ssa väkeä tosi runsaasti paikalla. Hyvää ruokaa jälleen ja munkit ja sima erinomaista. Kiitos yrittäjälle! Hieno Vap22748