näin ennen vuosien ajan unta että hampaat alkoivat liikkua ja irtosivat suustani. uni tuntu todella aidolta ja ajattelinkin aina unessa että nyt tämä uni käy toteen. mitään syytä unissa ei ollut miksi niin kävi. joskus sitten kerroin sisarelleni unesta ja hän kertoi nähneensä juuri samanlaista hampaan irtoamisunta vuosia! mitähän tämä uni tarkoittanee???? nyt en muista ihan äskön unta nähneeni.
hampat liikkuvat ja lähtevät
4
1029
Vastaukset
- TIETÄJÄ
Hampaiden liikkuminen/ irtoaminen tarkoittaa kuolemaa. Kannattaa varautua suruun; valitan.
- Megia
Unissa hampaitten lähtö tietää kuolemaa perhepiirissä.
- Tekari
Mää nään noita hammasunia sillon, ku oon tietosesti jättäny illalla pesemättä hampaani. Eikä kyllä kukaan oo kuollu.
- Maiqqu
Pakko vastata viel, kun sul oli aika ikäviä nuo edelliset pari tulkintaa... Mun mielestä hampaiden lähteminen voi tietää myös kasvamista, astumista uuteen vaiheeseen. Niinku maitohampaat irtoo pienenä ja tulee uudet tilalle. Siis jotain muutosta se vaan tietää. Suotta mitään kuolemia alat nyt pelätä. Kukin tulkitsee tavallaan. Voi olla, että ed. tulkitsijoille hampaiden lähtö tietäisikin kuolemia, mutta ei mulle ainakaan. Sinä itse teet unesi ja tulkitset myös mitä ne juuri sinulle tarkoittaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399