Päähallituspuolueet valmistelevat suomeen uutta perheasumismalli

Uusi laki perheasumismallista on tulossa kevään aikana eduskuntaan. Hallitus ajaa kuntauudistuksen lisäksi uutta perheasumislakia. Laki määrittelisi alle 30 000,-€ vuodessa ansaitsevat perheet asumaan uusissa perheasunnoissa, joissa tulisi olla vähintään 30 asukasta.
Säästöä tulisi tulevaisuudessa, kun ei tarvitse jokaista nykyistä perhettä kohti rakentaa omaa olohuonetta, WC:tä ja saunatiloja. Verotuksessa uusi malli lisää valtion verotuloja kun perheasunnon asuikkaita käsitellään kokonaisuudessaan yhtenä tuloveroyksikkönä.
Perheasunto saa tehdä tuloistaan lapsi-, sairaus- ja vanhusasukasvähennyksen.
Tämän asumisuudistuksen perheministeri uskoo myös lisäävän syntyvyyttä, jolloin suomalaisten suhteellinen osuus kansasta kääntyisi nousuun.
Nämä ydinperheet hoitaisivat vanhuksensa ja lievästi sairaat omana työnään. Kataiinen on todennut (11.2.2013), että yhteiskunnan rahat eivät riitä vanhustenhoitoon.
Perheasuntomuutoksen markkinoinnin tueksi tulee uusi markkivaatemallisto jonka tunnuspiirteinä ovat ruusu ja ruiskaunokki. Myöhemmin näihin on lisättävissä oman perheasunnon numero.

Uusi hanke ei maksa tuleville asukkaille mitään vain asuntojen käyttö- ja korjaukset tulisivat asukkaiden maksettavaksi.
Uudistus rahoitetaan myymällä asuntoihin muuttavien nykyiset asunnot valtion lukuun.
Perheasuntojen työnimenä on Sovhome.

Tieto uudesta laista on saanut aikaan omistusasuntojen myyntiryntäyksen.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

nerokasta

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Politiikan kirjeen kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu