Vanhanen perustelee hyvin kansanäänestyskantansa

eSuomenmaa

Pääministeri Matti Vanhanen kertoi sunnuntaina radiohaastattelussa mielipiteensä siitä, pitäisikö Euroopan unionin uudesta perustuslaillisesta sopimuksesta järjestää Suomessakin kansanäänestys. Vanhanen on päätynyt siihen, että unionin perusluonne ei uuden sopimuksen myötä muutu eikä toimivallassa ja päätöksentekorakenteissa tapahdu sellaisia muutoksia, että kansanäänestys olisi tarpeen.

Vanhanen julkisti sunnuntaina myös vielä laajemmat perustelut kansanäänestyskannalleen kuin mitä radiohaastattelussa saattoi esittää. Nämä perustelut on julkaistu tänään Suomenmaassa. Niistä käy selväksi, minkälaisen asian kanssa ollaan tekemisissä. Niistä selviää myös, kuinka tavattoman hyvin Vanhanen on perehtynyt asiaan ja kuinka hänen ajatuskulkunsa menee.

Suomi on koko konventin ajan kannattanut uuden perussopimuksen ideaa. Nykyisten EU-sopimusten yhdistäminen ja selkiyttäminen on nähty tavoittelemisen arvoisena jo sinänsä. Kun unioni laajeni keväällä 25 maan yhteisöksi, päätöksentekojärjestelmää on uudistettava. Tavoite, jonka mukaan laajentunut unioni toimii myös tehokkaammin, toteutuukin sopimusehdotuksessa.

Kansanäänestysvaatimuksen tärkein perustelu lähtee perustuslaista, jonka mukaan ”valtiovalta Suomessa kuuluu kansalle, jota edustaa valtiopäiville kokoontunut eduskunta”. Eduskunta siis vain edustaa kansalla olevaa valtaa. Jotta eduskunta voisi edustaa oikein, sen pitää tietää kansan mielipide.

Tällä perusteella kansanäänestystä olisi helppo kannattaa.

Mutta olisiko kansan tietoisen ja asiantuntevan mielipiteen selville saaminen tässä asiassa edes mahdollista? Sitä voi jokainen pohtia vaikkapa vain Vanhasen perustelujen pohjalta. Olisihan tiedettävä kaikkien muutosten oletetut vaikutukset. Niitä olisi osattava punnita nykyisten sopimusten määräyksiä vasten. Lopulta olisi kyettävä arvioimaan kunkin yksityiskohdan arvo kokonaisuudessa ja suhde muihin yksityiskohtiin.

Sellainen kansan mielipide, joka perustuisi vain vähäisiin tietoihin ja mielipidejohtajien näkemyksiin tai jopa vain ennakkoluuloihin, ei tietenkään ole mielipide, josta eduskunnalle olisi perustuslain tarkoittamassa mielessä hyötyä.

Vanhanen sanoo näkemyksensä olevan ”kansanäänestyskeskustelun pohjustusta hallituksen suunnalta”. Keskustelu jatkuu mm. syyskuussa tilaisuudella, johon pääministeri on kutsunut myös oppositiopuolueet. Vaikka tämä kokous on vasta tulossa, on turha paheksua sitä, että Vanhanen kertoi mielipiteensä jo julkisuuteen. Pari oppositiojohtajaa niin on kuitenkin tehnyt. Heidän puolueensa ovat kuitenkin omat kantansa ilmaisseet jo aikoja sitten.

Vaikka Vanhasen mielipiteen voi uskoa tulevan myös koko hallituksen kannaksi, keskustelu kansanäänestyksestä ei pääty vielä. Tämä onkin vain hyvä. Sen myötä kansalaiset tulevat pakostakin yhä tietoisemmiksi ja tietävämmiksi unionin luonteesta ja toiminnasta.

Toivottavasti Vanhasen puheenvuoro saa aikaan myös sen, että keskustelu kohdistuu ydinasioihin, muutoksiin, joita uusi perussopimus tuo nykyiseen tilanteeseen. Pelkkä EU-tietämyksen välittäminen kansalaisille ei ole riittävä kansanäänestyksen perustelu.

2

107

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Näin on

      Vanhasen kannanotto on minustakin oikea ja hänen perustelunsa hyvin tyhjentäviä.

      EU-perustuslaista ei todellakaan tarvita kansanäänestystä, mutta EU:n perutuslaista tarvitaan lajaa kansalaiskeskustelua, jotta vedettäisi matto niiden opportunististen poliitikkojen ja puolueiden jalkojen alta, jotka olivat suunnitelleet käyttävänsä eu-kansanäänestystä omien kunnallisvaalikampanjoidensa populistisena vaaliaseena.

      On hyvä huomata, että kokoomus tukee tässä asiassa Vanhasen järkevää politiikkaa sortumatta minkäänlaiseen oppositiopopulismiin vihreiden ja vasemmistoliiton tapaan.

    • Timo T A Ristimäki

      "Hokee, inttää, kinaa, penää,
      kansanvalta tekee tenää..."

      runoili taannoin nyt jo edesmennyt Pekka Lounela kansanvallan vastustajista.

      Nyt aitoa kansanvaltaa vastaan ovat airueiksi asettautuneet niin pääministeri Matti Vanhanen kuin eduskunnan puhemies Paavo Lipponenkin eikä presidentti Tarja Halosestakaan ole sen parempaa sanottavaa ja kirjoitettavaa.

      Vaikkei sitä enää edes erottamaan pystykään, kumpi on asialla
      Lipponen vai Vanhanen, seuraava siteeraus on puhemies Lipposen kolumnista (SK 13.8.2004): "Pääministeri Matti Vanhanen totesi 11.5.2004: on tärkeätä vaalia Euroopan ja Yhdysvaltojen suhteita, sillä on eurooppalaisten itsensä etujen mukaista ´pitää Yhdysvallat myös poliittisesti kiinnostuneena Euroopasta`. Kysymys on maanosamme vakauden ylläpitämisestä, mutta myös eduistamme johtavana korkean teknologian maana, joka tarvitsee parasta sotateknologiaa."

      Jos eli kun näkyvät Paavo ja Matti löytäneen toisensa jo yhtenevissä
      käsityksissään transatlanttisista suhteista ei liene mikään ihme, että
      parivaljakko jatkaa kansanvastaista eli väkivaltaista raviaan nyt myös
      yhteisellä EU-perustuslakikannallaan: kummankaan mielestä ei kansan
      ääntä tarvitse asiassa kuulla!

      Suosittelisin kummallekin valtiotieteen maisterille tutustumista
      perustuslakikysymyksissä - niin EU:n kuin Suomenkin osalta - EU:n
      ex-oikeusasiamies Jacob Södermanin (sd.) näkemyksiin.

      Sanomalehti Ilkassa (17.7.2004, s. 3) oikeustieteen lisensiaatti Jacob
      Söderman toteaa, että "unionin perustuslakiesityksessä on useita
      pykäliä, joilla siirretään merkittävällä tavalla sekä symbolista että
      toimeenpanovaltaa unionille".

      Myös aikoinaan Suomen eduskunnan oikeusasiamiehenä toiminut Söderman
      epäileekin, "onko eduskunnalla edes valtaa päättää yksin perustuslain
      hyväksymisestä ennen kuin kansaa on kuultu. Jos eduskunta aikoo hyväksyä
      unionin perustuslakisopimuksen, on Suomen perustuslakia ilmeisesti
      muutettava. Siihen on saatava säännös siitä, että olemme EU:n jäsen ja
      että eduskunnalla on oikeus siirtää valtaa unionille. Nyt ei siellä tällaista
      tekstiä (Huom! siis vuoden 2000 perustuslaissa) ole."

      Minä uskon ja luotan perustuslakikysymyksessä enemmän yhteen Jacob
      Södermaniin kuin Paavo Lipposeen ja Matti Vanhaseen edes yhdessä -
      vieläpä senkin jälkeen, jos vaikka he peräti rekisteröisivät nykyisen parisuhteensa!

      Asiallista vastaväitettä kansan perustellun kuulemisen puolesta niin Suomenmaan pääkirjoittajalle kuin Vanhaselle, Haloselle ja Lipposelle löytyy seuraavista suomi24.fi:n keskusteluketjuista:

      Linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000004340153

      Linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000004344238

      Linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000004327363

      Linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000004328948

      Linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000004335018

      Linkki: http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=110&conference=1500000000000105&posting=22000000004327538

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset

      "Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-2
      Maailman menoa
      739
      9245
    2. Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta

      Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir
      Maailman menoa
      374
      8100
    3. Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/8407068
      Maailman menoa
      162
      5895
    4. William ja Sonja Aiello ERO

      Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      54
      2420
    5. Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."

      Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun
      Kotimaiset julkkisjuorut
      6
      2135
    6. Se siitä sitten

      Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy
      Ikävä
      82
      1775
    7. Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"

      Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan
      Kotimaiset julkkisjuorut
      20
      1719
    8. Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista

      Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      7
      1498
    9. Ihastumisesta kertominen

      Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi
      Ihastuminen
      92
      1494
    10. Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon

      Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.
      Maailman menoa
      440
      1399
    Aihe