Peilimaailma (ei +)

Minua kiinnostaa muiden kokemukset, miten teidän kohtaamien narsistien peilimaailma näkyi. Lähinnä sellaiset kokemukset, missä narsistin oli pakko toimia omaa etuaan vastaan säilyttääkseen heijastuksen.

Itse en pystynyt silloin aikaisemmin ymmärtämään sitä, että arvomaailma, seksuaalisuus, uskonto, terveys, kokemukset, oma historia, "tunteet" saattoivat heittää täysin vastakkaisille puolille riippuen henkilöistä, joiden kanssa hän oli tekemisissä. En myöskään ymmärtänyt toisten tekojen "varastamista" ja omien tekojen sysäämistä toisten syyksi.

Nyt tiedän kyseessä olleen peilikuvan haun, jossa sukupuolilla tai vastaavalla ei ole merkitystä.
57393
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Entinen puolisoni vaikutti aina ensiksi hiljaiselta, kunn hän selvitti tilannetta. Hän osasi aina sanoa oikeat sanat, hänellä oli aina oikeat kokemukset... mutta vastausta häneltä ei saanut ennen kuin hän tiesi, mitä toinen "halusi" kuulla.

- Uskovaisen kanssa hän jakoi sen maailman (todella vakuuttavasti)
- Ateistin kanssa pilkkasi kristittyjä
- kun kaveri oli hankkimassa autoa, niin mekin olimme hankkimassa autoa (joka sitten ostettiin velaksi ja meillä ei edes olisi ollut varaa siihen)
- yhden kanssa haukkui isänsä täysin ja käytännössä samana päivän itki toisen kanssa kohtaloaan, kun isä oli kuolemassa (kaverin isä oli kuolemassa ja yllätss, yllätys...)

Kyllä tai ei vastausta häneltä ei saanut, ei millään. Kaikki oli sellaisia ympäripyöreitä vastauksia, kun hän ei tienny "oikeaa" vastausta.

Äänestä

Sellaisen vastauksen antaminen jonkalaisen kuvittelee toisen haluavan kuulla.. Ja kun asia tuli toisinaan ilmi, niin siitä syyttäminen sitten minua:"Olisin kertonut, mutta tiesin, että reagoisit noin". Siihen ei auttanut selittää, että reagoi tasan siihen kun toinen ei alunperin kertonut sitä oikeaa mielipidettään asiasta.

Äänestä
  • nyt et tainnut huomata tuota (ei ) -merkkiä. Sen on tarkoitus pitää poissa keskustelusta plussanimimerkki sekä hänen samanmieliset ystävänsä, joihin tuolla toisaalla sinutkin liitettiin.

    Äänestä

  • hox, kirjoitti:

    nyt et tainnut huomata tuota (ei ) -merkkiä. Sen on tarkoitus pitää poissa keskustelusta plussanimimerkki sekä hänen samanmieliset ystävänsä, joihin tuolla toisaalla sinutkin liitettiin.

    A-haa, eli siis luokittelua nimimerkkien perusteella? Ja oikein samanmielisyyden perusteella?

    Eli koska minä kirjoitin tuon vastauksen tuohon aloitukseen liittyen, niin sitä ei saisi olla siinä, koska minä sen kirjoitin?

    Mielenkiintoista :)

    Äänestä

  • - - kirjoitti:

    Olet niin tärkeä aloittajalle, että hän tuntee raivoa päässään. :)

    Äänestä

  • "Sellaisen vastauksen antaminen jonkalaisen kuvittelee toisen haluavan kuulla.. Ja kun asia tuli toisinaan ilmi, niin siitä syyttäminen sitten minua:"Olisin kertonut, mutta tiesin, että reagoisit noin". Siihen ei auttanut selittää, että reagoi tasan siihen kun toinen ei alunperin kertonut sitä oikeaa mielipidettään asiasta. "

    Juuri näin. Minulle jätettiin huomattava asia erään kerran kertomatta ja kun jäi siitä kiinni niin reaktio oli juuri tuo kuin edellinen kertoi. Kaikkein inhottavinta oli juuri se valehtelu tai merkittävästä asiasta kertominen ( mutta narsistihan ei itse koe valehtelevansa, kun jättää kertomatta. Itse joskus sanoi muussa yhteydessä,että ei se ole valehtelemista, jos ei kerro). Tässä vain komppaus edelliseen. Näitä juttujahan riittäisi vaikka kirjaksi....

    Äänestä

Ja takaisin aiheeseen!
(eiköhän se riitä, että kaikissa muissa keskusteluissa väännetään jo tuota soopaa)

Minulla on hiukan samanlaisia kokemuksia työkaverista.
Jos joku oli hankkimassa autoa, niin hekin oli vaihtamassa, jos se kuuli ennen kokousta toisen ideasta, niin se esitti sen omanaan tai yhteisenä. Jos joku oli tehnyt, jotain merkittävää, niin "kun me tehtiin". Kun jokin sen juttu kusi nilkoille (ei ylimielisyydessään koskaan vaivautunut tutkimaan taustoja, koska "osasi" ja siksi niitä tuli aika paljonkin), niin vieritti syyn aina muille.
Omaan nilkkaanhan nuo tuli ja jos kyseessä olisi tosiaan ollut itsekäs ihminen, niin se olisi varmasti ymmärtänyt tuollaisen toiminnan nostavan muut häntä vastaan.

Siis se tuli pöytään hymyillen kun oli juuri varastanut toiselta idean ja toinen oli ollt esimiehen puhuttelussa hänen valehtelunsa takia. Se ihan oikeasti yllättyi kun ei saanutkaan lämmintä vastaanottoa ja meni siltä seisomalta valittamaan työpaikkakiusaamisesta.

Hän lähti "parempiin" töihin kun ei saanut enää arvostusta keneltäkään. Se kiusatun rooli oli se viimeinen yritys olla esillä, mutta kun puheet ja tosiseikat olivat täysin ristiriidassa. Kun se tuli pöytään, niin se otti tilan haltuunsa vaikka ketomalla jalkahieronnastaan. Emme jääneet kaipaamaan!

Sillä oli omien puheidensa mukaan niin ja niin hirveän hieo mies, mutta flirttaili joka ikisen miehen kanssa, jolta vain sai huomiota. Niin ja sitten puheissa kaikki sen miehen tekemät saavutukset olivat loppupeleissä jollain tavalla sen ansiota.

Äänestä

by the way voisi olla esimerkkinä siitä mitä vastaan maailmassa pitää taistella koko ajan. minun koulullani on kaksi kiusattua ja yritän puolustaa kumpaakin, mutta vaikeaa kun joku sanoo ettei tietyntyylisillä ole sijaa...

kyllä sen sitten edestäpäin löytää

Äänestä
  • Miten suvaitsevaisuutta pohtiva kommentti voi saada näin monta alapeukkua?

    Ai niin, me ollaan narskupalstalla, hoh ;D

    Yx yläpeukku minulta!

    Äänestä

  • old_profile_59029 kirjoitti:

    Miten suvaitsevaisuutta pohtiva kommentti voi saada näin monta alapeukkua?

    Ai niin, me ollaan narskupalstalla, hoh ;D

    Yx yläpeukku minulta!

    että peukut eivät ole välttämättä yksilöitä. Peukkuihin ei ole luottamista. Joskus systeemi sallii massapeukuttamisen.

    Eli peukut voi jokainen jättää huomiotta, ne eivät kerro yhtään mitään.

    Äänestä

Aloittajalle.
Epäoikeudenmukaisuus on eräs suurimpia mielipahan aiheuttajia maailmassa.
Vain aniharva aikuisiällä siihen enää sortuu.

Ei muuta sanottavaa.

Äänestä

Oli lupaus, että tuolla merkinnällä, tietyt henkilöt ei kaappaisi keskustelua, mutta...

Eipä noista teidän kommenteistanne (taaskaan) yksikään liittynyt aiheeseen.
No toivottavasti edes saitte tyydytystä kiusanteollanne, että edes jollekkin tuli hyvä mieli.

Minä en ymmärrä, mitä pahaa siinä on, jos haluan aloittaa keskustelun, joka pysyy aiheessa?

Onko se rikos, jos haluaa keskustella asiallisesti aiheesta?

Äänestä
  • - Kukas sellaista on sulle mennyt lupailemaan?
    - Toivottavasti saat tyyt-dytystä tahallisesta asian väärinpäinvääntämisestä, että sulla on edes hyvä mieli
    - En minäkään ymmärrä, mitä pahaa sellaisessa olisi
    - Minun mielestäni se ei ole rikos

    Odotan tähän vastaukseen vähintäänkin yhtä montaa miinusta kuin edelliseenkin, siihen, joka oli ihan aiheessa. ;)

    Äänestä

  • sinäkö tämän ketjun aloitit?

    Muutama päivä sitten MolayT lupasi:

    "Minä en jää tänne riitelemään, pitäkää palstanne, mutta toivottavasti saatte joskus oikeasti maistaa omaa lääkettänne, kun itse yritätte hakea apua! "

    Nyt mulle tuli paha mieli.

    Äänestä

Noh...jos minäkin vaikka nimenomaan minulta kieletty ketju onkin...mutta utelias kun olen....niin googletin tuon sanan...molybdeeni...

http://fi.wikipedia.org/wiki/Molybdeeni

että liekö aloittaja metallimies....

mitä taas tulee tuohon Molay:hin se taas vei johonkin temppeliherrojen/vapaamuurareitten pariin...

Että joo...kaikella sitä voi tietoaan lisätä, vaikken ny noista niin kiinnostunutkaan...

mutta ehkä tuon henkilön ongelma voisi poistua silläkin, että seuraavaan aloitukseen laittaa merkin, että viestiketju on tarkoitettu vain minulle(=hänelle)...kun hän ei tuntunut hyväksyvän "vieraampienkaan "vastauksia...

Äänestä
  • "Noh...jos minäkin vaikka nimenomaan minulta kieletty ketju onkin...mutta utelias kun olen....niin googletin tuon sanan...molybdeeni..."

    Tahdoit kuitenkin "vastata". Tai tavallaan astua tähänkin ketjuun. Muiden perässä. Ja pohdit, "mikä lie miehiään...".

    Äänestä

  • 00000000..... kirjoitti:

    "Noh...jos minäkin vaikka nimenomaan minulta kieletty ketju onkin...mutta utelias kun olen....niin googletin tuon sanan...molybdeeni..."

    Tahdoit kuitenkin "vastata". Tai tavallaan astua tähänkin ketjuun. Muiden perässä. Ja pohdit, "mikä lie miehiään...".

    "Tahdoit kuitenkin "vastata". Tai tavallaan astua tähänkin ketjuun. Muiden perässä. Ja pohdit, "mikä lie miehiään...".

    juurikin noin...olen utelias...senkin suhteen...millainen ihminen laittaa tuon (ei ) merkin...joka ny kaiketi oli/on tarkoitettu nimenomaan minulle...

    pakostakin sitä miettii, ketä minun kirjoittamisesi ny niin suuresti ärsyttää ja mistä syystä...

    Äänestä

  • 4+7=11 kirjoitti:

    "pakostakin sitä miettii, ketä minun kirjoittamisesi ny niin suuresti ärsyttää ja mistä syystä..."

    edelliseen lisäten vielä...ajattelen sen liittyvän jotenkin tuohon yxexään...ilmeisesti joku kokee jääneensä hänen taholtaan liian vähälle huomiolle tai jotain...

    koska hyvin usein minulle ilkelyissä hänet on ikäänkuin vedetty mukaan...
    yhdistetty minuun...

    vaikka "palstatuttavuutemme" jos sitä siksi voi nimitää...on hyvin tuore verrattuna siihen miten kauan muut joita sisäpiiriksikin on nimitetty...ovat täällä olleet...

    Enkä usko että pelkästään minun itsestäni ja Ännästäni kertomani jutut ny ketään tuntematonta niin ärsyttäisivät...

    Äänestä

"Lähinnä sellaiset kokemukset, missä narsistin oli pakko toimia omaa etuaan vastaan säilyttääkseen heijastuksen."

Minun tuntemallani narsistilla (Don Juan -tyyppinen), pakolliset, omaan nilkkaan tulevat heijastukset tulevat nimenomaan esille suhteissa naisiin. Esim. itseni kohdalla suhteemme alkoi huonontua, kun n:n piti miellyttää yhtä lukuisista ja tärkeistä kavereistaan.

Tämä kaveri oli valittanut vaimonsa (olleet naimisissa 40 v.) puutteista. N:n oli tietysti pakko yhtyä kaverinsa avioliitto-ongelmiin. Avioliitto-ongelmat lienevät juuri niitä, joihin hänen pitää mennä mukaan. Niinpä sitten, vaikka hänen oma kumppaninsa olisi kuka, hänen on pakko peesata muita.

Rahan käyttö on myös yksi listalla. Eli tyypillistä narsistille, yli varojensa eläminen. Noin on tehnyt aina, eikä pääse koskaan tuosta tavasta eroon. Siitä pitää lukuisa leveiljäjoukko huolen.

Vähän huvittavaa on minun kanssani toimiminen. Minä en ole ollut suhteemme alkamishetkestä kenenkään muun kanssa, hän sensijaan touhuaa tohinalla. Mutta, minun kanssani hän esittää hyveellistä. Tuottaa hänelle varmaan päänvaivaa, miten saa kuvajaisensa toimimaan. Minun puolestani -pitäköön sen.

Äänestä
  • Kiitos "minun tuntemallani" viestistäsi
    Sain hyvät naurut... joo, tämä alkaa olla samaa luokkaa kun eroperhe keskusteluissa.
    Olisit nyt vielä puhunut imuroimisesta, niin tämä olisi ollut täydellistä.

    olet juuri kuvannut ihmistä, joka ei mitenkään voi olla narsisti!

    :)

    Äänestä

  • HauskaaKiitos kirjoitti:

    Kiitos "minun tuntemallani" viestistäsi

    HauskaaKiitosille

    Ai ei mitenkään voi olla narsisti? No sepä hauskaa, ihan oikeasti. Olenkin aina jättänyt pienen mahdollisuuden, että ei olisi, mutta surullisena olen aina joutunut toteamaan, että on... Mutta kertoisistko nyt kuitenkin, miksi ei olisi. Olisisin enemmän kuin kiitollinen, jos tuollainen ihme olisi totta.

    Vastaustasi jännittyneenä odotellen :).

    Äänestä

  • Ai ei mitenkään kirjoitti:

    "Olisit nyt vielä puhunut imuroimisesta, niin tämä olisi ollut täydellistä."

    N imuroi ihan hyvin, ainakin minun luonani silloin, kun olin vielä toissijainen lähdeN. Samoin omassa poikamiesboksissaan.

    Ja. Nauraminen on terveellistä. Itsekin olen viikonlopun aikana nauranut tosi paljon ja hartaasti. Mm. narsistin kanssa yhdessäkin nauroimme hyville jutuille, joita hän osaa kertoa, ja vastauksille joita minäkin osaan antaa...

    Mutta mitä nauramista on eroperheissä? Yleensä erot ovat synkkiä, ainakin minun mielestäni. Että... Ehkä sinun tarkoituksesi on todistaa musta valkoiseksi ja valkoinen mustaksi, eli yrität vain vänkätä. No, minun puolestani. Antaa tulla vain, täältä pesee.

    Kyllä narsistilla on ihan oikea keho. Hän ei ole mielikuvituksen tuote, eikä henkiolento, vaan kun hän esim. kävelee, kuuluu samanlainen askelten ääni kuin muiltakin. Myös imuri pörisee, kun hän painaa sen päälle.

    Ja eroja Don Juan -tyyppisellä n:lla on plakkarissa niin paljon, että voisi yrittää ennätysten kirjaan. Hän on harjaantunut eroaja. Hänellä on tarkka tieto erilaisten naisten eroprosessien aikana kokemista tunteista, ja narsistiseen tapaan hän nimittää niitä "kausiksi".

    Haluat ilmeisesti jostain syystä vain tietoa narsistien käytöksestä? Itselläsi ei tuttavapiirissä ole? Voit ihan kysellä. Ei tarvitse selittää, tai provoilla yrittää aikaansaada mitään todisteluhaluja. Suurin osa, kenellä oikeasti on ollut tai on n. elämässään, on jo niin provoutunut, ettei pikku "epäilyistä" piittaa. Voi vain saada aikaan sen, että kukaan ei halua vastata.

    Joten täsmennyksiä kiitos.

    Äänestä

  • HauskaaKiitos kirjoitti:

    Kiitos "minun tuntemallani" viestistäsi
    Sain hyvät naurut... joo, tämä alkaa olla samaa luokkaa kun eroperhe keskusteluissa.
    Olisit nyt vielä puhunut imuroimisesta, niin tämä olisi ollut täydellistä.

    olet juuri kuvannut ihmistä, joka ei mitenkään voi olla narsisti!

    :)

    "olet juuri kuvannut ihmistä, joka ei mitenkään voi olla narsisti!"

    Nyt on taas aikaa. Edelleen, tosi kiva, jos ei ole. (Vaikka en hänestä enää oikeastaan välitäkään.)

    Tarkoitat varmaan tuota "miellyttämis"asiaa. No, ei siinä tietenkään ole kyse oikeasta miellyttämisestä, vaan heijastuksen hakemisesta lähteestä, josta on sitä tottunut saamaan. Hän myös hyötyy lähteistään, taloudellisestikin. HUOM!

    Ajattelen (huomaa edelleen, MINÄ ajattelen, en siis ihan oikeasti voi tietää, mitä hänen päässään liikkuu), että jotenkin "laskeutumalla" sopivissa kohdin lähteidensä ulottuville, ottamalla osaa heidän ongelmiinsa (samoja -MUKA!), hän lunastaa "ystävyyttä". Kuten myös rakastelemalla minua, hän lunastaa minun välittämiseni, ts. käytettävissä oloni.

    Äänestä

Ja hauskuus senkun jatkuu :D

Eroissa ei ole huvittavaa, mutta eroperheen sivuilla joka toinen nainen haukkuu entistä miestään narsistiksi... ja sinun viestisi oli kuin kopio niistä :)

Siis haloo, ihan oikeasti :)
Luuletko sinä ihan oikeasti, että tuolla lailla käyttäytyvä mies on narsisti?

Eroperheen sivuilla vielä jotenkin ymmärtää sen, kun ero on kipeänä mielessä ja vanhasta kumppanista pitää tehdä syntipukki vaikka millä, mutta täällä...

Joo, ei se ole, voidaan vaikka lyödä vetoa asiasta ;)
Pimeä sika ja narsisti kun on eri asioita, ei millään pahalla...

Kyllä varmaan on eroja, mutta hei erojen määrä ei kerro mitään siitä, että henkilö olisi narsisti. Myöskään se, että sillä on miljoona ja yksi suhdetta päällekkäin ei kerro sitä...(se tosin selittää ne erot) .

Kirjoittamasi perusteella kyseessä on häiriintynyt, tasapainoton ihminen, jolla saattaa hyvin olla seksiriippuvuus... mutta narsisti hän ei ole, olen 100% varma siitä, jos puhuit hänestä totta.

Kiitos kysymästä, kyllä minulla on kokemusta narsisteista ja itse asiassa aika paljonkin.

Minulla on tosin elämäkin ja olen jo oppinut sen, että minun on turha kinata kenenkän naisen kanssa hänen entisestä "kaveristaan". Jos nainen on päättänyt, että hänen entinen miehensä oli avaruusolio, niin hän ei mieltänsä muuta vaikka löisi minkälaista faktaa pöytään :) Se ilmeisesti liittyy omakuvaan ja jonkun asian myöntäminen itselle voi olla liian kivulias kokemus ja se vaikuttaisi omakuvaan. Jokainenhan meistä elää ainakin osittain mielikuvitusmaailmassa ja meillä on erilaisia mekanismeja suojaamassa maailmaamme ikävältä totuudelta.

Etköhän sinä ole samanlainen, että vaikka löisin millaista faktaa pöytään, niin sinä selittäisit ne parhain päin ja jos se ei onnistuisi, nin kieltäisit ne... miksi ihmeessä tuhlaisin aikaani sellaiseen?

Eli taidan passata ja säästää omaa aikaani oikeaan elämään :)

Mutta kiitos edelleen niistä nauruista, oli kiva huomata, että ihmiset on edelleen samanlaisia :)

Äänestä
  • "Mutta kiitos edelleen niistä nauruista, oli kiva huomata, että ihmiset on edelleen samanlaisia :) "

    Ja sinäkö olisit jotenkin erilainen. Olet niin samanlainen, kuin ikinä tuonne äijämereen mahtuu. Ehkä vähän keskitasoa lihavampi. Ruskea villatakkikin näkyy olevan. Ristiväriset hiukset,(:):)), no, parturissa näyt käyneen.

    Ihan siisti olet kyllä. Niinkuin suomalaiset kunnon keskinkertaiset miehet yleensäkin. Mutta miksi ihmeessä olet työssä ihan väärällä alalla. Pystyt häkellyttäviin diagnooseihin tuota pikaa. Ei ole kirjoittajan sormi hipaissut näppistä, kun jo pystyt sanomaan mistä on kyse.

    Mene hyvä mies ilmoittamaan itsesi lähimpään terveyskeskukseen, kerrot, kuinka etevä olet, niin kyllä siitä sitten eteenpäin sinua viedään ja saat varmaan arvoistasi työtä.

    Heissuli vei sinun naurusi soi, oothan kulkuri huoleton hulivili. Viimeiset lanttinsa sinä poika joit, ethän rikkaana elää voi.

    Siinä minun diagnoosini sinusta.

    Äänestä

  • "Jos nainen on päättänyt, että hänen entinen miehensä oli avaruusolio, niin hän ei mieltänsä muuta vaikka löisi minkälaista faktaa pöytään :) "

    Ja minä en taas kinaa idioottien massamiesten kanssa, vaikka livenä eivät koskaan minua tuollatavoin halveksikaan. Mistähän johtuu?

    Sinulla ilmeisesti on vain rumaa ja keskinkertaista seuraa yleensä. En ole vastuussa siitä. Olet pelkkä sika. Ja tyhmemmästä päästä.

    Äänestä

  • Ja minä en kirjoitti:

    "Jos nainen on päättänyt, että hänen entinen miehensä oli avaruusolio, niin hän ei mieltänsä muuta vaikka löisi minkälaista faktaa pöytään :) "

    Ja minä en taas kinaa idioottien massamiesten kanssa, vaikka livenä eivät koskaan minua tuollatavoin halveksikaan. Mistähän johtuu?

    Sinulla ilmeisesti on vain rumaa ja keskinkertaista seuraa yleensä. En ole vastuussa siitä. Olet pelkkä sika. Ja tyhmemmästä päästä.

    Nyt sinä plussatyyppi sait minutkin nauramaan...
    Ihan oikeasti, olisiko sinulla kenties ongelma?

    Oli pakko käydä peukuttamassa sitä edellistä kirjoittajaa, se sai sinun oikean luonteesi täydellisesti esiin. Miksen minä ole älynnyt tehdä tuota samaa aikaisemmin.

    Se raivo, mikä sinulta tulee kun tulee häpeäkokemus, vau.

    Se on kuin suoraan jostain psykologian oppikirjasta...

    En sano enempää, ettet väitä minun haukkuvan sinua.

    Äänestä

  • hklhrjkkhkjfg kirjoitti:

    "Nyt sinä plussatyyppi sait minutkin nauramaan...
    Ihan oikeasti, olisiko sinulla kenties ongelma2

    noh..plussatyyppi vastaa...

    että taisit ny taas jäädä väärän puun alle "nauramaan"...

    syystä, että plussatyyppi on osallistunut tähän ketjuun eilen...ja tämä kommennti tähän ketjuun on ensimmäinen tänä päivänä...

    sitä en tiedä edelleenkään haluatko heittää pelkästään epäilyksen varjon päälleni...

    että kirjoittelen jos jotakin, jos jonkinlaisilla nimimerkeillä vaiko onko oikeasti niin...että uskot "kaiken" plussatyypin kirjoittamaksi...

    että jos ny pitäydyt vaan siinä ajatuksessa, että olen se läheisriippuvaisen/ohutnahkainen narsisti...joka kantaa häpeää ja syyllisyyttä helposti toisten puolesta...eikä mieluusti suoraan halua loukata ketään...

    Niin pystyt paremmin tunnistamaan minut ettet luule jokaista kirjoittajaa minuksi...tai yritä tyrkyttää/levittää sellaista luuloa täällä...

    koska minullakin on periaatteeni täälläkin...ja yksi niistä on se, että kirjoitan vain ja ainoastaan tällä koneen tyrkkäämällä yhteenlaskutoimituksella...

    ja toinen on se että pyrin välttelemään kenenkään kirjoittajan persoonan suoranaista herjaamista tai luuloja siitä, että tietäisin mikä/millainen kukin kirjoittaja oikeasti on...

    että joo...psykologian oppikirja on hyvää luettavaa sekin...mutta järkevä ihminen ei yritä soveltaa oppejaan täysin tuntemattomiin ihmisiin netissä...joista ei oikeasti mitään tiedä...

    Äänestä

  • hklhrjkkhkjfg kirjoitti:

    Nyt sinä plussatyyppi sait minutkin nauramaan...
    Ihan oikeasti, olisiko sinulla kenties ongelma?

    Oli pakko käydä peukuttamassa sitä edellistä kirjoittajaa, se sai sinun oikean luonteesi täydellisesti esiin. Miksen minä ole älynnyt tehdä tuota samaa aikaisemmin.

    Se raivo, mikä sinulta tulee kun tulee häpeäkokemus, vau.

    Se on kuin suoraan jostain psykologian oppikirjasta...

    En sano enempää, ettet väitä minun haukkuvan sinua.

    "Nyt sinä plussatyyppi sait minutkin nauramaan...
    Ihan oikeasti, olisiko sinulla kenties ongelma?"

    Niin, minut ja plussatyypin erottaa ainakin siitä, että minä en pyydä sinulta anteeksi. Ja plussatyyppi ei todellakaan ole sellainen kipakka vastaaja, kun taas minä olen. En pyytele anteeksi tyypeiltä, jotka vastailevat minulle ikävästi ja rumasti ja...., mitä muuta vielä.

    Äänestä

  • Niin, minut kirjoitti:

    tuttua....

    Äänestä

  • "Eroissa ei ole huvittavaa, mutta eroperheen sivuilla joka toinen nainen haukkuu entistä miestään narsistiksi... ja sinun viestisi oli kuin kopio niistä :)"

    Tunnen itseni, ja tiedän, että olen erilainen kuin naimisissa olleet/olevat perheenäidit. Kukaan ei yleensä pidä minua "tyypillisenä" eronneena/eroavana naisena. Syy: minussa ei mitään sellaista ole!

    Joskus olen tyytyväinen, että joku löytääkin minusta jotain samaa, kuin kovia kokeneista kanssasisaristani, mutta joskus miehet sortuvat tekemään nopean johtopäätöksen vain siitä syystä, että satun olemaan myös nainen... Se ei tietenkään riitä.

    "Etköhän sinä ole samanlainen, että vaikka löisin millaista faktaa pöytään, niin sinä selittäisit ne parhain päin ja jos se ei onnistuisi, nin kieltäisit ne... miksi ihmeessä tuhlaisin aikaani sellaiseen?"

    Tuossa kohtaa minulla vetääkin tyhjää, ja se voi johtua vain kuorman suuruudesta, eli noin ei voi lastata.

    Mitä faktaa voit lyödä pöytään minusta ja minun ikuisuuksia tuntemastani kumppanista, jonka tulen tuntemaan ja joka tulee olemaan minun elinpiirissäni jomman kumman elämän loppuun saakka? Ja jota sinä et ole koskaan edes nähnyt etäältä?

    "Jos nainen on päättänyt, että hänen entinen miehensä oli avaruusolio,"

    Kaiken lisäksi, minulla ei koskaan ole ollut, ei ole, ja luultavimmin ei tule koskaan olemaankaan entistä miestä.

    Millä muodostat käsityksiäsi?

    Äänestä

  • hklhrjkkhkjfg kirjoitti:

    Nyt sinä plussatyyppi sait minutkin nauramaan...
    Ihan oikeasti, olisiko sinulla kenties ongelma?

    Oli pakko käydä peukuttamassa sitä edellistä kirjoittajaa, se sai sinun oikean luonteesi täydellisesti esiin. Miksen minä ole älynnyt tehdä tuota samaa aikaisemmin.

    Se raivo, mikä sinulta tulee kun tulee häpeäkokemus, vau.

    Se on kuin suoraan jostain psykologian oppikirjasta...

    En sano enempää, ettet väitä minun haukkuvan sinua.

    "Se raivo, mikä sinulta tulee kun tulee häpeäkokemus, vau."

    Tuo viimeinen raivotar olin kuitenkin minä. Ei plussatyyppi. Ja raivo ei tule häpeäkokemuksesta (en ole LR, kuten hän). Vaan lievä harmistuminen (huomaa lievempi ilmiö) nousee toisinaan toisen kirjoittajan tyhmyydestä. Olen joutunut olemaan niin paljon vastakkain pakon sanelemana aspergerin kanssa aikanaan, etten tahdo enää jaksaakaan kaikenlaista älytöntä perusteetonta jällittämistä.

    Äänestä

  • niiiiiin.... kirjoitti:

    tuttua....

    Ehkä sunkin exä pyörii palstalla .. ;D

    Äänestä

Niin on... ikävä kyllä.

Toisaalta on ihan mielenkiintoista seurata mielenterveysongelmaista, joka kirjoittaa useilla eri persoonilla ja kun suuttuu, niin kaikki jutut menee kivasti sekaisin keskenään :)

Ei tässä mitään kun ottaa koko tyypin huumorilla...

Äänestä
  • "Niin on... ikävä kyllä
    Ei tässä mitään kun ottaa koko tyypin huumorilla... "

    niin kirjoituksesi sisältää sen kuuluisan kaksoissidosviestinnän...alkuun maininta...koet asian ikäväksi...ja sen jälkeen teet tyhjäksi...kuittaat huumorilla...

    mutta huoh...
    ajattele/luule ny minusta mitä haluat...

    omaa todellisuudentajuani sitä että tiedän kyllä mitkä kirjoitukset ovat minun kirjoittamiani ja mitkä eivät... et kuitenkaan pysty horjuttamaan...

    toki minullakin on taustalla ajatuksia...siitä mistä tämä kaikki minuun kohdistuva voisi johtua...mutta joskus lie viisainta pitää ne "mölyt mahassaan"...

    kuhan mietiskelen ännääni...ja hänen kertomiaan juttuja...netti pilasi elämäni, uskotko sinä kaikkiin mielikuvituskavereihini yms.

    mitä taas tulee suhtautumis tapaan liittyen mielenterveysongelmaisiin...heihin joiden todellisuudentaju on pettänyt./esiintyvät eri persoonilla.....en voi suhtautua heihin huumorilla...koska kysymys on vakavasta asiasta...

    että pidän suhtautumistapaasi mielenterveysongelmaisiin hyvin vähättelevänä...jos heidän seuramisensa huvittaa sinua ja tuntuu kivalta...

    Äänestä

  • "Niin on... ikävä kyllä."

    Tähän en vastaa, kun tuo toinen on jo vastannut.

    Äänestä

Olen tyhmä kun jatkan, mutta...

Jos kerran olet itse luvannut pysyä poissa tuolla merkinnällä, niin miten ihmeessä sinä sitten kirjoitat täällä?

En ymmärrä, mutta voit varmaan selittää niin, että ymmärrän.

Äänestä
  • "Jos kerran olet itse luvannut pysyä poissa tuolla merkinnällä, niin miten ihmeessä sinä sitten kirjoitat täällä?"

    niin tarkalleen vastasin tuohon (ei ) merkintään koskevaan keskusteluun tähän tapaan...

    "Mutta jos me, jotka haluamme sinun pysyvän poissa aloittamastamme keskustelusta lisäisimme tekstin perään merkinnän."

    (ei )

    Noh...
    voihan tuotakin kokeilla mutta en lupaa mitään..."

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/11260871

    Noh...viikonlopun olin muualla ja tosiaan eilen kaiketi "petin" lupaukseni...vaikka en varsinaisesti luvannutkaan mitään...syystä että vaikken ollut (ei?)keskusteluun osallistutunutkaan...niin silti minun väitettiin osaliistuneen siihen...

    että tuon väittämän jälkeen katsoin olevan se ja sama...koska joku/sinä? kuitenkin luulet tietäväsi, että olen kirjoittanut jotain muulla nimimerkillä...

    Asia josta tässä nytkin keskustellaan...väität tuota poistettua aloitustakin minun kirjoittamakseni...

    että en tiedä...tuntuu ikäänkuin kukaan ei saisi sitten kirjoittaa täällä...koska epäilet kaikkia plussatyypeiksi...

    enkä ihan ymmärrä sitäkään...miksi en saisi kirjoittaa täälllä...mikä minussa sinua niin vaivaa...luuletko sinä tuntevasi minut...olenko tullut sinun reviirillesi, mistä tässä on kysymys...

    on asia joka minua kyllä vaivaa...

    Äänestä

  • 19+20=39 kirjoitti:

    "Jos kerran olet itse luvannut pysyä poissa tuolla merkinnällä, niin miten ihmeessä sinä sitten kirjoitat täällä?"

    niin tarkalleen vastasin tuohon (ei ) merkintään koskevaan keskusteluun tähän tapaan...

    "Mutta jos me, jotka haluamme sinun pysyvän poissa aloittamastamme keskustelusta lisäisimme tekstin perään merkinnän."

    (ei )

    Noh...
    voihan tuotakin kokeilla mutta en lupaa mitään..."

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/11260871

    Noh...viikonlopun olin muualla ja tosiaan eilen kaiketi "petin" lupaukseni...vaikka en varsinaisesti luvannutkaan mitään...syystä että vaikken ollut (ei?)keskusteluun osallistutunutkaan...niin silti minun väitettiin osaliistuneen siihen...

    että tuon väittämän jälkeen katsoin olevan se ja sama...koska joku/sinä? kuitenkin luulet tietäväsi, että olen kirjoittanut jotain muulla nimimerkillä...

    Asia josta tässä nytkin keskustellaan...väität tuota poistettua aloitustakin minun kirjoittamakseni...

    että en tiedä...tuntuu ikäänkuin kukaan ei saisi sitten kirjoittaa täällä...koska epäilet kaikkia plussatyypeiksi...

    enkä ihan ymmärrä sitäkään...miksi en saisi kirjoittaa täälllä...mikä minussa sinua niin vaivaa...luuletko sinä tuntevasi minut...olenko tullut sinun reviirillesi, mistä tässä on kysymys...

    on asia joka minua kyllä vaivaa...

    "että en tiedä...tuntuu ikäänkuin kukaan ei saisi sitten kirjoittaa täällä...koska epäilet kaikkia plussatyypeiksi..."

    Tuo minuakin ihmetyttää, ja sitten vihjailee toisten mielenterveydestä....

    Äänestä

  • Tuo minuakin kirjoitti:

    "että en tiedä...tuntuu ikäänkuin kukaan ei saisi sitten kirjoittaa täällä...koska epäilet kaikkia plussatyypeiksi..."

    Tuo minuakin ihmetyttää, ja sitten vihjailee toisten mielenterveydestä....

    En minä vihjaile vaan sanon ihan suoraan.
    Täällä on kirjoittajia, joiden toiminta ei ole sellaista, mitä normaalit ihmiset tekisivät.

    Eiköhän se ole kaikille muutenkin selvää, jos vain vaivautuu lukemaan noita viestiketjuja.

    Äänestä

  • lugtkjykkj kirjoitti:

    En minä vihjaile vaan sanon ihan suoraan.
    Täällä on kirjoittajia, joiden toiminta ei ole sellaista, mitä normaalit ihmiset tekisivät.

    Eiköhän se ole kaikille muutenkin selvää, jos vain vaivautuu lukemaan noita viestiketjuja.

    Kerro meille mikä on normaali?

    Äänestä

Tuo merkintä ihmetytti aluksi, mutta nyt kun tiedän, mtä se tarkoittaa, niin sehän on periaatteessa hyvä ajatus.

Täällä on ihan selvästi henkilöitä, jotka kirjoittaa huuhaataa keskusteluihin ja heidän viestejään on ihan mielettömästi suhteessa muihin keskusteluihin. Mitä selailin muutamaa viestiketjua, niin ei näiden kirjoittelussa ole edes mitään tekemistä aloitusaiheiden kanssa. Näillä samoilla kirjoittajilla on ilmeisesti aika paljon konflikteja eri ihmisten kanssa.

Minusta olisi ihan hyvä idea, että olisi merkintä, mitä kunnioitettaisin. merkintä, jonka alla ei puhuttaisi asian vieresta ja jossa "vakiokirjoittajat" voisivat tyytyä yhteen viestiin päivää kohti ja senkin pitäisi liittyä oikeasti aiheeseen.

Elisa kettu on hyvä esimerkki. Vaikka hän kirjoittaa paljon, niin hän ei käännä aihetta, ei saa raivokohtauksia, kirjoittaa aiheesta, ei näe asioita mustavalkoisena ja ei ilmeisetikkään omaa mielenterveysongelmaa. Siinä olisi hyvä esimerkki muille "vakiokirjoittajille"

Äänestä
  • Mainitsemistasi syistä elisakettu onkin kaikkien vakkarien suosikki. En muista hänen koskaan kieltäneen ketään kirjoittamasta aloituksiinsa, tai vaatineen tiukkapipoisesti asiassa pysymistä, tai yrittäneen estää asioiden rönsyilemistä (joka usein on osoittautunut hyvinkin hedelmälliseksi).

    Tarkemmin ajatellen, en muista muidenkaan vakkareiden kieltäneen ketään osallistumisesta keskusteluihin. Kiitos heille siitä. Suvaitsevaista porukkaa :)

    Äänestä

  • häh kirjoitti:

    Mainitsemistasi syistä elisakettu onkin kaikkien vakkarien suosikki. En muista hänen koskaan kieltäneen ketään kirjoittamasta aloituksiinsa, tai vaatineen tiukkapipoisesti asiassa pysymistä, tai yrittäneen estää asioiden rönsyilemistä (joka usein on osoittautunut hyvinkin hedelmälliseksi).

    Tarkemmin ajatellen, en muista muidenkaan vakkareiden kieltäneen ketään osallistumisesta keskusteluihin. Kiitos heille siitä. Suvaitsevaista porukkaa :)

    "Mainitsemistasi syistä elisakettu onkin kaikkien vakkarien suosikki. En muista hänen koskaan kieltäneen ketään kirjoittamasta aloituksiinsa, tai vaatineen tiukkapipoisesti asiassa pysymistä, tai yrittäneen estää asioiden rönsyilemistä (joka usein on osoittautunut hyvinkin hedelmälliseksi)."

    Niin minäkin ihailen hänen tapaansa kirjoittaa...juurikin noista mainitsemistasi syistä...kuin niistä kauniin kuvakielisistä Ketun tarinoista...joissa ikävätkin kokemukset puetaan kauniisiin sanoihin...

    Noh...yhteenlasku ei yllä samaan...mutta ilmeisesti on onnistunut tekemään kuitenkin suuren vaikutuksen johonkuhun...

    tiedä sitten...pitäisikö siitä olla ylpeä...enimmäkseen se vaan turhauttaa...kun aiheet minua käyttäen...viedään jonnin joutaviin kiistelyihin...kunnei varsinaiseen aiheeseen ole mitään sanottavaa...

    Äänestä

  • 3+20=23 kirjoitti:

    "Täällä on ihan selvästi henkilöitä, jotka kirjoittaa huuhaataa keskusteluihin ja heidän viestejään on ihan mielettömästi suhteessa muihin keskusteluihin."

    Minua kiinnostaa kirjoittaako joku huuhaata ihan kettuillakseen, vai onko joku oikeesti noin sekaisin?
    Muutamat kovin kommentoi ja arvostelee muita, mutta jos heitä kohtelee samoin, niin sitten alkaa kauhea meuhkaaminen.
    Jos katselee näitä keskusteluja, niin aika harvassa ketjussa on ihan oikeasti asiaan. Todella usein kirjoittelu menee muiden kirjoittajien arvosteluun....

    Mikä on oikeasti ihmisten motiivi tänne kirjoittaa, kun se ei ole kaikkien osalta oikeen selvinnyt?
    Onko jotain sanottu narsistiksi ja siitä mielensä pahoittaneena tullut tänne riehumaan?
    Todella usein kirjoittelu on sellaista että se voisi olla vaikka jossain lastenohjelman tarinanurkkauksessa....

    "Tarkemmin ajatellen, en muista muidenkaan vakkareiden kieltäneen ketään osallistumisesta keskusteluihin. Kiitos heille siitä. Suvaitsevaista porukkaa :) "

    Eli elisakettu ei olekkaan sinun suosikki vaan kaikki vakkarikirjoittajat?

    Äänestä

  • j lehtinen kirjoitti:

    Mikä on muuten huuhaata?
    Sinällänsä olen kanssasi samoilla jäljillä. Tässä on kertynyt vuosia ja ihmismieli kiinnostaa paljon. Vuosia sitten totesin saman. Kävin toisilla palstoilla. Ison ravistuksen myötä löysinkin tänne uudestaan. On harvinaista että hyvää vuorovaikutusta saa monissakaan ketjuissa. Olen tullut seuraavaan tulokseen.
    Yksi syy on tämä yhteiskunnan muutos kohti twitter maailmaa. Ei välttämättä osata enää tuoda esille omia ajatuksia ja tuntemuksia vuorovaikutteisesti.
    Toinen pointti on arvomaailman muutos. Ei arvosteta enää ketään eikä mitään.
    Mitä tahansa voi sanoa kenelle tahansa ilman vastuuta. Ja kun edellinen osaamattomuus tuntea itsensä lisätään tähän on öykkäämisen lautanen valmis.
    Osoittaa suurta kypsyyttä kyetä näkemään itsensä asemasta jolloin voi itsekin tehdä virheitä, hyväksyä mahdollisuus ja yrittää tehdä jotakin asian hyväksi.
    Kolmas asia on se minkä vuoksi näillä palstoilla yleensä ollaan, rikkonainen minä kuva ja sitä kautta kykenemättömyys vuorovaikutteiseen suhteeseen.
    Sehän on itsestään selvää ettei jo valmiiksi rikkonainen ihminen kykene useinkaan muuhun kuin hyökkäämiseen, agressioon ja vajavaisuuden ulkoistamiseen. Sinun kaltaiset veneen keikutukset saavat joko hermot entistä kireämmälle tai totaalisen massavyöryn koska perusta on uhattuna.
    Pelko, pelko ja pelko. Kolahtaa ja kovaa kun on tarve reagoida vastahyökkäyksellä.
    Joillakin dogmisilla palstoilla jo sheriffi poistelee veneen keikuttelijat. Kertoohan sekin jostakin. Tarve suojella perustuksia?

    Äänestä

  • : ) kirjoitti:

    Huuhaata on kaikki missä ei ole punaisella musteella leimattua tekstiä:"Tieteellisesti todistettua faktaa". Tosin, toisinaan tieteen todistamat asiatkin menevät osittain päällekkäin niin, että yksittäin tarkasteltuna asia on huuhaata, mutta oikeassa yhteydessä ja oikein suhteutettuna ei enää olekaan sitä.

    Tähän palstaan liittyen kaikki mikä ei mahdu keskusteluraameihin:"Onkohan se narsisti, kun sitä ja kun tätä - Joo, on se, jätä se" lasketaan huuhaaksi, erityisesti mikäli lähtee rönsyilemään (jotenkin päin liikaa)..

    Tieteen saralla huuhaaksi voisi nimetä vaikkapa luomun ja rokotusten aiheuttamat ihmisen elimistölle.

    Toisaalta placebo-efekti on tieteellisesti todistettu, mutta homeopatia taas on ihan huuhaata. Kiinalaisessa lääketieteessä ja muissa sivelyhoidoiksi laskettavissa terapioissa ei ole sitäkään vähää järjen hiventä, mitä taas on kliinisen lääketieteen määrittelemissä virallisissa reseptilääkkeissä...

    Oikeastaan tuo on aika hyvä kysymys. Mikä on huuhaata? Psykologia oli aikoinaan verrattoman huuhaata :) Kun taas huuhaata ei ollut se, että nainen menisi "parempiin" naimisiin ja naisi itselleen varallisuutta ja miehen, eli hankkisi siis kunnon elämän. Tieteeksikin verrattavissa olevaa puuhastelua se kosijoiden liehittely ihan suvun voimin... Mikäs muu on historian saatossa heittänyt häränpyllyä ihan kunnolla?

    Äänestä

Narsistit eivät kykene saamaan peilikuvaa toisista ihmisistä tällaisessa palstamaailmassa, ja se johtaa agressioihin. Assertiiviset poikkeavat positiivisuudellaan agressiivisista.

Äänestä

Olen seurannut keskustelua enkä ennen ole kirjoittanut tänne

Kyllä vakikirjoittajat onkin kivoja, ne on suvaitsevaisia, mukavia, avoimia.

Me kun osataan ottaa toisetkin huomioon.

Äänestä
  • Mä oon sun kanssa niin samaa mieltä!

    Äänestä

  • tyhmakooon kirjoitti:

    Mä oon sun kanssa niin samaa mieltä!

    Ei toi edellinen tuli nyt ihan väärällä nimimerkillä, ei sen oo mä.
    se on joku toinen, joka...
    tää on salaliitto.

    Ok tosi tyhmä juttu, mutta en voinnut vastustaa kiusausta.

    Ei näissä keskusteluissa ole enää järjen hiventä muutenkaan, niin ei kai tälläkään silleen ole väliä ;)

    Äänestä

  • tyhmakooon kirjoitti:

    Ok tosi tyhmä juttu, mutta en voinnut vastustaa kiusausta.

    Ei näissä keskusteluissa ole enää järjen hiventä muutenkaan, niin ei kai tälläkään silleen ole väliä ;)

    "Ei näissä keskusteluissa ole enää järjen hiventä muutenkaan, niin ei kai tälläkään silleen ole väliä ;)"

    joo noh...minä en ole plusssaa laittanut...

    mutta ihan oikeassa olet...typeräähän tuollainen "minä tiedän ihan varmasti kuka kukin on" leikki on keskustelupalstalla jossa kirjoitetaan anonyymisti...

    Että joskus " tyhmän" suusta tulee ne suurimmat viisaudet...

    Äänestä

Se kai oli ensimmäisiä asioita jotka pistivät alitajunnassa kellot kilkattamaan kun puheet ja teot ei vastanneet. Jos ihminen on samaa mieltä kuin sinä, kannattaa samoja arvoja ja kaikin tavoin myötäilee niin voisi olettaa että se toimisi ja reagoisi samoin kuin sinä, mutta kun ei. Sitten koko homma alkoi ärsyttää eli miksi se sanoo olevansa kiinnostunut samoista asioista kun ei oikeasti ole. Väittää että oli juuri aikeissa tehdä jotakin samaa jota itse tein.

Jotenkin se kuitenkin piti mua kopioimisen arvoisena vaikka kadehtiminen ja tarve vähätellä alkoi paistaa läpi. Joskus ihan kokeilin heittää jotain juttua tyyliin että ilman muuta pitää tehdä niin, ja se oli heti valehtelemassa että joo, niin hänkin on tehnyt/just tekemässä. Ei ollut todellakaan.Vaikka se oli olevinaan niin vahva ja itsenäinen niin sen juttuihin pysty vaikuttaa. Se oli samaa mieltä kun luuli että muuta mieltä oleminen olis noloa. Tekoihinkin pysty vaikuttaan kun anto ymmärtää että se nolaa ittensä jos ei toimi niinku minä toimisin siinä tilanteessa. Ehkä sillä oli joku vaikutus että mä oli ns. sosiaaliselta staukselta sen yläpuolella ja se yritti kovasti olla samalla tasolla edes puheissaan vaikka mikään muu, koulutus, työ, varallisuus tms, ei riittänyt lähellekään.

Mä en oikestaan tiedä mitä mieltä se oli yhtään mistään, se sano mitä luuli tilanteeseen sopivan ja teki jotakin ihan muuta, ainakin kun luuli että pystyy pitämään tekonsa salassa. Vaihto miestä lennonsta ja haukku silti isoon ääneen kuinka pettäjät on sikoja. Väitti elävänsä viimesen päälle terveellisesti ja silti lihoi kuin syöttöporsas ja sai kaikki siihen liittyvät sairaudet. Lasten hyvinvointi meni kuulemma kaiken edelle ja se oli oikein kävelevä kasvatusopas. Silti se jätti lapset keskenään ja lähti baariin. Sen lapsilla on joitain ongelmia jotka tulee yleensä tietämättömyyden tai laiminlyöntien tuloksena.

Kyllähän se lopulta sitten huomas että mä vedätän kun en suuremmin peitelly, ja mä myönsin sen suoraan ihan vaan päästäkseni tyypistä eroon. Mikä vois narsua enemmän riipoa kuin se että sitä pidetään pellenä.

Ihme kameleontti se oli. Joskus oltiin bileissä jossa oli sille outoo väkeä. Se alkoi puhuakin ihan erilaisella tyylillä niille ihmisille kuin mitä se käytti meidän muiden seurassa. Jotain tuttujaan se haukku kun ne on niin juntteja, niiden kanssa se on tekemisissä vaan kun on pakko, ja säälistä. Jotenkin kummasti ne samaiset juntit on pysyny sen lähipiirissä vuodesta toiseen vaikka muu väki vaihtuu. Niiden junttien kanssa tuntuu viihtyvän vuodesta toiseen.

Sitten tiestysti oli pienimuotoisempaa kopiointia: samankaltaisia vaatteita kuin kaverilla, melkein identtiset silmälasit yhden kanssa, koriste-esineitä, tukan väri, samoja harrastuksia, jotka tosin loppu alkuunsa. Se yritti olla niin montaa eri asiaa yhtäaikaa ettei se ollut lopulta yhtään mitään. Eihän sillä jäänyt aikaa eikä energiaa tehdä mitään mikä olis vieny sen elämään oikeesti etenpäin. Lopulta se oli vaan muiden siivellä elelevä ressukka joka ei omistanu kuin sen kuuluisan tuulen huuhoman per..een.

Äänestä

Kiitos kun saimme jatkaa aihetta!
Ja muutenkin oli hyvä kirjoitus... ei hirveästi jätä tulkinnanvaraa millainen henkilö on kyseessä. Narsismeista puhuttaessa ei aina ymmärretä ettei kyse ole itsekkäistä ihmisistä vaan henkisesti sairaista, joka tuli hyvin esiin kertomassasi.

Se peilaus, se peilaus, se peilaus...
Jos olet vaihtamassa autoa, niin "hekin" ovat.
Hänellä on niin ja niin hyvä mies ja sitten kun ero tulee, niin hän hakee sympatiat kaikilta, kun häntä on kohdeltu niin kauheasti, alistettu henkisesti... Ja kaikki pariskunnan oikeasti tuntevat tietää naisen kupanneen tuhkatkin pesästä.
Se "hieno" mies ei tietenkään ollut mikään este työpaikkaromansseihin ja kaikille vähänkään paremman statuksen omaaville piti flirttailla. jopa sille naisen kanssa asuvalle johtajattarelle (itse asiassa aika paljon enemmän kuin flirttailua), muille selitti jälkikäteen sen olleen vain leikkiä hänen puoleltaan.

Vahtimestari on sille nolla, jolle voi purkaa huonoa päiväänsä. Kun johtajistoon kuuluva puhuu jotain omista jutuistaan, niin hän on aina tehnyt samaa...

Ärsyttävää, haitallista, mutta kyllä jollain tavalla säälittävääkin

Äänestä
  • "Vahtimestari on sille nolla, jolle voi purkaa huonoa päiväänsä. Kun johtajistoon kuuluva puhuu jotain omista jutuistaan, niin hän on aina tehnyt samaa..."

    Hyvä kirjoitus Hyvä kirjoitus :-)

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Molybdeeni kirjoitti:

Minua kiinnostaa muiden kokemukset, miten teidän kohtaamien narsistien peilimaailma näkyi. Lähinnä sellaiset kokemukset, missä narsistin oli pakko toimia omaa etuaan vastaan säilyttääkseen heijastuksen.

Itse en pystynyt silloin aikaisemmin ymmärtämään sitä, että arvomaailma, seksuaalisuus, uskonto, terveys, kokemukset, oma historia, "tunteet" saattoivat heittää täysin vastakkaisille puolille riippuen henkilöistä, joiden kanssa hän oli tekemisissä. En myöskään ymmärtänyt toisten tekojen "varastamista" ja omien tekojen sysäämistä toisten syyksi.

Nyt tiedän kyseessä olleen peilikuvan haun, jossa sukupuolilla tai vastaavalla ei ole merkitystä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu