Murrosikä

" jotta huomaisin ajoissa jos meinaa pomon elkeitä tulla."

Ihan hyvä, että seuraat pentusi luonteen kehitystä. Luonnehan on vasta lähes parivuotiaana, niin valmis, että omaksuttuja tapoja on vaikea lähteä muuttamaan.

"Pomon elkeet" eivät välttämättä ole oikea sana valinta, ellei pentu jo ihan luovutus ikäisestä ole osoittanut sinnikästä omistamista. Yleensä "murkkuikä" on vielä, epävarman nuoren pennun ymmärtämättömyyttä, luottamuspulaa omistajaansa. Tämä epävarmuus tulee esiin hyökkäämisenä, murinana ulkomaailmassa, varsinkin pennun ensimmäisenä pimeänä vuodenaikana. Pentu pelkää mörköjä, pimeää. Pomoilua se ei ole ja siksi sitä ei saa karsia pois fyysisellä pakotteella.

Luottamuksen vahvistaminen on nyt sinun suurin haasteesi. Älä vie pentua paikkoihin, joissa ei luota sinuun, vaan sen täytyy mahtailla. Käsittele, hyväile, tunnustele, rentoututa pentua kotona paljon. Pennun pitää luottaa sinuun kaikkia kohtia kosketellessa, myös hampaita, päätä. Ulkona tottista rauhallisilla kävelylenkeillä usein ja hyppimiset, käteen kiinni käymiset ym riehumiset estetään tiukalla käskyllä EI. Sen jälkeen pidetään hetken "käskyn alla" istu, seuraa, istu, seuraa, jos osaa nämä.

Parhaiten rottispoika kasvaa luottamuksen ja rakkauden yhteen sitomalla, mutta siihen täytyy sisältyä myös kurin palautus.

Tuo murrosikä on hankala termi, sitä kyllä käytetään paljon, mutta se tarkoittaa eri ihmisille niin eri asioita. Käytännössä voisi ajatella niin, että koira noin vuoden iässä tulee "murrosikään", jolloin se saattaa kokeilla rajojaan ja kehittää mitä omituisempia pelkoja (esim. pelkää varjoja jne). Osittain käytöstä voidaan selittää hormonitoiminnan vahvistumisella eli kun koira tulee "aikuiseksi" niin hormonitoiminta lisääntyy ja se vaikuttaa koiran käytökseen. (Mutta HUOM. Tämä ei tarkoita etteikö jo esim. puolivuotias uros voisi astua onnistuneesti kiimassa olevaa narttua eli ei tarkoita sitä, että koira saavuttaisi sukukypsyyden vasta vuotiaana!)

Mitä se murrosikä sitten tarkoittaa käytännössä? No ei välttämättä yhtään mitään. Riippuu koiran ja ohjaajan suhteesta. Jos koiraa on osattu pennusta saakka ohjata/kouluttaa oikein niin ei sille tule mitään tarvetta kokeilla rajojaan tai haastaa ohjaajaansa. Kun koira tietää pennusta saakka oman paikkansa ja rajansa, niin mitän ongelmia ei myöhemminkään tule. Kun ohjaajan ja koiran suhde on tasapainossa, koira luottaa ohjaajaansa ja mitään luottamuspulaa ei ole, niin ei koira käy ohjaajaansa turhaan haastamaankaan.

Sen sijaan jos koiran ja ohjaajan suhde ei ole kunnossa, koiralla ei ole toimiva ja luottava suhde omistajaansa, niin tottakai se kokeilee rajojaan - saattaa tehdä sitä voimakkaastikin. Suhde koiraan on siis pielessä, jos niitä murkkuoireita, haastamisia ohjaajaa kohtaan tulee. Helpoiten roton kanssa elo siis sujuu, kun sitä suhdetta rakentaa ihan 7 viikkoisesta alkaen oikein ja huolella. Jos murrosiän uhoilua tulee niin se kertoo, että se suhde on jollakin tavalla vinossa ja koira kokee epävarmuutta.

Sitten on "oikea" ja "väärä" tapa korjata se luottamuspula. Ehdottoman väärä tapa on väkivalloin pakottaa koiraa alistumaan. Moni turvautuu edelleen alistamiseen fyysisesti eli painaa koiransa maihin. Se vain ja ainoastaan rikkoo sen vähänkin luottamuksen mikä koiralla ohjaajaansa on. Koira oppii vastustamaan ja ison fyysisen kokonsa vuoksi saa pantua vastaan. Ja suhde on entistä pahemmin epäluottamuksen vallassa. Pahimmillaan koira panee hanttiin niin, että käy ohjaajansa päälle. Kun taidot loppuvat, niin väkivalta alkaa-sanonta pitää tässäkin paikkansa.

Oikea tapa ohjata koiraa on reilu johtajuus pennusta alkaen. Ohjaajan tulee olla aina johdonmukainen. Kerran kielletty on aina kielletty ja kerran sallittu, aina sallittu, koira ei ymmärrä poikkeuksia ja menee vain sekaisin. Ohjaajan tulee reilulla ja selvällä ja johdonmukaisella tavalla kertoa koiralle millainen käytös on sallittua ja palkita koira siitä. Epätoivottu käytös voi johtaa esim. jäähyyn, jolloin koira ei hetkeen huomioida millään tavalla.

Jos siis uhoa tulee niin suhde on pielessä. Se on paikka ohjaajalle pysähtyä miettimään missä ja miksi on menty metsään sen suhteen luomisessa koiraan. Se ei tarkoita, että voi laittaa pillit pussiin ja todeta ohjaajana epäonnistuneensa surkeasti, vaan se on paikka tarkastella omaa onnistumistaan kouluttaa koira. Jos on mennyt pieleen ja koira uhoaa, niin sitten tilanne voi yrittää korjata. Tietenkin helpommalla pääsee kun rakentaa sen suhteen kuntoon jo pennusta saakka, koska vanhemmalla koiralla se virheiden korjaus vie paljon enemmän aikaa. On helpompaa jos suhde ei ole rikki kuin alkaa rikkinäistä paikkaamaan.

Jotta koiran ja ohjaajan yhteiselo menee alusta saakka oikeaan suuntaan, niin kannattaa ehdottomasti kouluttaa sitä koiraa ihan siitä päivästä alkaen kun pentu tulee kotiin. Aluksihan se on leikin varjolla tapahtuvaa puuhastelua, myöhemmin lyhyttä tottistelua ja koiran kehittyessä aina hieman vaativampaa tottelevaisuuskoulutusta. Pennulta on vaikeaa kieltää mitään (koska ovathan ne söpöjä) mutta jo pennun kanssa tulee olla olemassa selvät pelisäännöt, joita noudatetaan poikkeuksetta. Ihmisen lahkeisiin ei käydä kiinni, pentu ei aloita leikkiä, vaan ihminen aloittaa leikin pennun kanssa, ruokakupin saa vain "työtä" vastaan (esim. katsekontakti ihmiseen), ovista ei rynnitä jne. Perusasiat pitää olla jo pennulle selvät. Myös muu yhteinen harrastaminen kehittää suhdetta, laji voi olla vaikka metsäjälki, haku tms.

Kannattaa ehdottomasti osallistua vaikkapa paikallisen alaosaston tarjoamiin koulutuksiin! Etenkin jos kyseessä on ensimmäinen koira niin ohjaaja tarvitse varmasti paljon apua ja tukea koiran oikeaoppisessa koulutuksessa ja suhteen luomisessa. Ja vaikka koirakoulutuksesta olisi kokemustakin, niin ei se koulutuksiin osallistuminen ikinä pahitteksi ole ns. osaavillekaan omistajille, koska aina voi oppia lisää.