Tie

Tietysti Savonkin seuduilla oli hurjia mäkiä. Muistan kun isäni kertoi Leppävirta-Varkaus vanhaa tietä ajaessamme, se hänen pitkän pitkä koulutiensä, erään ison kiven kohdalla, että sen päällä oli mahtava kyy. No sellaisethan saavat lasten mielikuvituksen liikkeelle ja jäävät muistiin.

Kiemuraisia ovat tiet vieläkin Nauvo-Korppoon saarissa, kun autojonot matkalaisia ryntäävät niitä pitkin kilpaa kesäpaikoilleen.
Melkein tuntui talonnurkan pyyhkiytyvän mukaan ja oli tunne, että saranat auton keskellä olisi mutkissa olleet välttämättömiä.

Kallioisia reitteijä kierrellen on ammoin lehmät sielläkin
vaeltaneet etsien ruohoisia laidunpaikkoja.

Tuo otsikko sai hyräilemään La Strada filmin melodiaa,..hieman surumielinen sävelmä, mutta itse *tie sanana* tuo mieleen monia ajatuksia. Into päästä jo perille mummolaan laivarannasta kävellessä, mutkan, jonka takaa jo näkyikin tuttu talo mäellä. Juosten jo loppumatkaa,...:D

Tällä tiellä nyt ollaan, avaa jo elämänpolun taivalluksen mieleen. **Siihen asti mä kuitenkin taivallan, ja katselen ihmeitä maan**
heippa vaan matkakaverit !

Via Kareliaan kuuluu Runon ja rajan tie ´, joka noudattelee Venäjän rajaa Suomenlahdelta Lappiin sekä Karjalan kirkkotie Heinäveden Valamosta Ilomantsiin. Toissa kesänä tuo kirkkotie ajeltiin tutustuen Valamon luostariin , pitäjien puukirkkoihin ja tsasouniin. Eräänä kesänä Runon ja rajan tie on kuljettu Loviisasta alkaen Lappeenrantaan, Imatralle ja Parikkalaan , yhtenä kesänä ajoimme Suomussalmelle ja Kuusamoon asti , tie jatkuu vielä Sallaan. Vaikuttavin oli yöpyminen Uukuniemen Papinniemen leirintäaluella kapealla niemellä , kristallinkirkkaan Pyhäjärven selät molemmin puolin ihan lähellä. Hienoilta hiekkarannoilta olisi runollisesti voinut poimia heliät hiekat, aurinko laski läntiselle selälle nukkumaan mennessä, aamulla sai herätä itäisen rannan auringonnousuun. Venäjän raja on vain 5 kilometrin päässä. Perinnemaisemien levollisuus ja mennyt aika Kalevalan tarinoineen tulivat lähelle.

Synnyinseudun teistä jännittävimmät olivat Jyväskylän rallissakin ajetut, mutkaiset ja mäkiset hiekkatiet. Mummolaan mennessä tilustiellä piti availla veräjiä, lasten tehtävähän se oli. Toukokuussa kutsuu jälleen Keski-Euroopan tiet...eikä suinkaan moottoriteitä paljon kuluteta.

Lossitkin kuuluivat olennaisena osana tiehen, ne kapulalossit, oma taitonsa tarvittiin myös sitä vahvaa vaijeria kapulalla ohjailtaessa.
Entäpä sillat. Tie katkeaa välillä siltaan. On hyvin avaramielinen asia, ei vain vesistön yli mentäessä.Tietysti tuli mieleeni Aale Tynnin
Kaarisilta.
"Ja Jumala sanoi:
Toisille annan toiset askareet,
vaan sinulta lapseni tahdon,
että kaarisillan teet.

Sillä kaikilla ihmisillä
on ikävä päällä maan
ja kaarisillalle tulevat he
ahdistuksissaan.

Tee silta ylitse syvyyden,
kaarisilta tee,
joka kunniasi loistaa
ja valoa säteilee.

Minä sanoin:
He tulevat raskain saappain
ja multa-anturoin.
Miten sillan kyllin kantavan
ja kirkkaan tehdä voin
sitä ettei tahraa eikä särje
jalat kulkijain?

Ja Jumala sanoi:
Verellä ja kyynelillä vain.
Sinun sydämesi
on lujempi kuin
vuorimalmit maan -
pane kappale silta-arkkuun,
niin saat sillan kantamaan.

Pane kappale niiden sydämistä,
joita rakastat,
he antavat ky7llä sen anteeksi,
jos sillan rakennat.

Tee silta Jumalan kunniaksi,
kaarisilta tee
joka syvyyden ylitse lakkaamatta
valoa säteilee.

Älä salpaa surua luotasi
kun kaarisillan teet:
ei mikään kimalla kauniimmin
kuin puhtaat kyyneleet."

Etelä-Suomi on nykyään teiden pirstomaa. Esim. Helsingistä Porvooseen pääsee Kuninkaantietä, uutta Porvoontietä ja moottoritietä. En muista noita luokituksia onko yhdystie, kantatie tai mikä lie. Samoin on Helsingin ja Turun välillä. Ennen moottoritien valmistumista 110-tiellä oli vilkas liikenne. Nykyään sitä on rauhallista ajella, ei ole loskan lennättäviä ohittajia kuten moottoritiellä.

Tie mittaamaton mun edessäin on?
Se oli silloin kun elämä oikkuineen ja iloineen ole vielä edessä, ei ollut elämän kokemusta mutta lapsuus oli turvallista ja mutkatonta.
Muutamia asioita muuttaisin, muuttuuhan ne tietkin, mutkia oiotaan ajotasoja levennetään tehdään kaikkineen uusia upeita moottoriteitä joita yleensä kartan.
Ajelen nauttien pieniä vanhoja teitä niiden varsilla avarat viljelykset ja kauniit pihapiirit puutarhoineen vihannesmaineen ja kukkapenkkeineen.
Kesäisin nautin metsäpoluista, jollaisia lapsuudessani oli maaseudulla polveilemassa naapurista naapuriin, mäki mäen takana sitten olikin naapuritalo navetta aitta ja sauna, ne olikin tärkeimmät rakennukset.
Da torogan viereh' mättähäl istoizen da manzoita maistan.

Tää elämän polku se vasta mutkainen on ollutkin.....ainakin itselläin.

Kirjoitin "susmors" yhteen ketjuusi mutta se katos` jo.....

Mut` polkumme vie vain eteenpäin kohti parempia maisemia.....

Hyviä kirjoittelu hetkiä aloittajalle ja toisilkii....