Lähempänä jos mä oisin,
ihan itse kortin toisin,
hauskan, omatekoisen,
antajansa oloisen.
Sinulle sen ojentaisin,
hyvän mielen myöskin saisin,
tiedän: osaat arvostaa,
itsetehdyn antajaa.
Sitten seli-seli-selitysosio ;) : tuo runo oli tuossa lähinnä tunnistamisen vuoksi. Luulen, että ajatellaan aika lailla samalla tavalla sekä tästä päivästä että tästä tilanteesta. Lähempänä tarkoittaa toisaalta muutakin maantieteellisen etäisyyden lisäksi. Eli en sitä korttia kuitenkaan tänään antaisi, kun en kellekään muullekaan, mutta syntymäpäivät ynnä muut onnittelemisen aiheet tai kiitoksen aiheet you know, ne on sitten asia erikseen.
Se mitä sulle haluaisin antaa tänään (ja vaikka joka päivä, jos se olisi mahdollista), on hymy. Varsinkin niin päin, että saisin sut hymyilemään. Huvittaako sua yhtään tämä pätkä, jossa löydät mun käsilaukun?
http://www.youtube.com/watch?v=LjPi0H-gFyA
En ole yleensä mikään menneisyydessä eläjä, mutta kun sun kanssa voi niin harvoin elää nykyhetkessä, välillä nousee ihan itsestään mieleen kaikkia kivoja hetkiä. Yksi semmoinen hymyhetki oli kerran, kun yritin selittää sulle ensin yhtä juttua, huonolla menestyksellä. Mua alkoi itseänikin naurattaa se selostus ja käsien viuhtominen. Hetken päästä sitten huomasin, kun sua alkoi uudestaan hymyilyttää, ja se tarttui tietenkin minuunkin. Satuit sitten vilkaisemaan minua, ja sun hymy vain leveni. Samoin taisi käydä mullekin :).
Tällä hetkellä ei ole mitään vaaraa leijumaan lähtemisestä, mutta kuuntelen tätä välillä varalta. Kun kuuntelee kieli poskessa, sen saa passaamaan jopa ihmissuhdetilanteisiin ;).
http://www.youtube.com/watch?v=KjOt0489f_w
Ei niin, ettenkö olisi leijunutkin, arvaat kyllä milloin. Ja pahimmassa vaiheessa tuntui, että kahla(ta)an asfaltissa. Keskimäärin siis ihan tasaista loppujen lopuksi? No ei tod.
Nyt koitan olla vähän aikaa kirjoittelematta. Tiedän, että tällä hetkellä siihen pystynkin, mutta ei mene kauaa kun hörmöönit on niin mielialaa kohottavissa määrissä, että mua saattaa alkaa kirjoituttaa. Ärsyttävää välillä olla tämmöinen biologinen kokonaisuus, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. No en kuiteskaan heilu täällä yötä päivää, vaikka nuo tietyt nimikirjaintyypit saattaa semmoisen vaikutelman saada aikaan, että se olisin minä.
Kaikkea hyvää, taas kerran. Ei mun tarvi sulle edes mitään selittää, tiedät ilman selittämisiäkin.
Kaikella hellyydellä,
yksi kiusankappale

Vastaukset 14
Vanhimmat
Yksi hemmetin kiusankappale tosiaan!!! Kaikella hellyydellä takaisin. Eikä tarvitse selittää... Voi hyvää päivää silti :)) Ja hyvää ystävänpäivää. Saanko määritellä itseni hulluksi? Vai sut? Molemmat?
joku vaan. (.
Både och, jos olet hän :).
kyltymätön mies, kiinni naisessa kuin naisessa, kuin kärpänen liimapaperissa, alkaa
pikkuhiljaa ihmetyttään mikä mättää, eihän kukaan voi luulla kaikkia tuntevansa, paitsi
sinä ja menet kaikkien iholle !!
se väärintunnistajien kuningatar, joka ei voi olla vänisemättä.
voi osua kohdalleenkin, kyllä tuon miehen moni tunnistaa innokkuudestaan ja kirjoitustyylistä, vakikamaa pitkään, eikä niin nopon nuukaa kelle mitäkin pistää meneen.
Mukavaa päivää sinulle pösilö!
No jos kerran hälle annat synttäri ym. muut kortitkin niin miksi ihmeessä et samalla lailla voi antaa ystäväpäiväkorttia ? Ei tajunnu !
Et tajunnut, koska et ihan ymmärrä lukemaasi :). Eikä sillä ole mitään väliä, vaikkei muut tajuakaan.
Hieno oli kirjoituksesi, tunne, äly ja sanomisen taito... niitä siinä oli.
Olisinpa se mies, en muuta toivokaan...
En kyllä ole, mutta olen samaa mieltä kanssasi: ei ole mitään väliä, vaikka kukaan muu ei tajua, PAITSI se yksi ja ainoa.
Mutta onko Hän täällä: sitä kysyn?
niin eikö miehen äly riitä kertomaan mitä hänelle tekee nuolemalla kaikki mahdolliset palstojen naiset ?
Seuraamassa miten pirstot kaiken.
Su,suo, suome.....
Kieliiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii
Välittämisen aikoja eletään, ei siis tapeltaisi täälläkään? Multa löytyy ymmärrystä ap:lle - oisin itsekin voinut avautua ihan samoin... Oltaisiinko kaikki sellaisia kilttejä kiusankappaleita toinen toisillemme? Pieni kiusa piristää arkea aina ;) Eikä sen ole pakko satuttaa toista. Oli miten oli, sun viesti sai mut jotenkin toooosi hyvälle tuulelle. Ihanaa ystävänpäivää kanssahörhöt, etenkin ap! :)