Onko itsekästä, jos leikkautan narttuni ilman, että on saanut yhtään pentuetta?
Narttu on ollut minulla pennusta saakka, todettu erinomaiseksi rotunsa edustajaksi ja kasvattaja haluaisi siltä pennut. Haluaisin elää rauhalliista arkea. Pennut eivät kuuluisi siihen. Kasvattaja maksaisi pennuista ja hoitasi ne, mutta silti, koirahan on minun.
Nartulle pentuja?
4
90
Vastaukset
Päätös on kokonaan sinun :) Tiineyteen ja synnytykseen liittyy kuitenkin omat riskinsä. Tosin täytyy myöntää kun kasvattaja teetti minun nartullani pennut (sijoitusnarttu) niin on ollut ihana seurata jälkeläisiä :))
Sinun koirasi = sinun päätöksesi, kyllä varmasti niitä muita jalostuskelpoisia yksilöitä löytyy että kasvattaja saa vietyä kasvatustyötään eteenpäin?Samaa mieltä kuin minpin4ever. Päätös on kokonaan sinun. Ellei kauppasopimus edellytä pennutusta, sinulla ei ole mitään velvotteita kasvattajaa kohtaan.
- Leikkauta vaan
Ei yhtään itsekästä, Koira on sinun koirasi, ei kasvattajan sijoituskoira.
Ei nartulle ole mikään helppo reissu lähteä omasta kodistaan kasvattajan kotiin synnyttämään. Siellä on useimmiten muita koiria, jotka eivät vierasta narttua pentuineen hyvällä katso, joten koirasi joutuu olemaan eristyksissä niistä, mutta saattaa kovastikin kokea ne uhaksi niin itselleen kuin pennuilleen. Kasvattaja usein vierottaa pennut nopeasti, jotta pääsee palauttamaan nartun sinulle - usein nopeammin kuin emä haluaisi pennuistaan luopua. - anna mennä vaan
Päinvastoin, leikkauksella saat nartultasi hankalat juoksut pois, ei se omistajallekaan helppoa ole, juoksuaika. Ja tulevaisuudessa elämä ei helpota yhtään, jos ei leikkauta, kasvaimia jne. tulee helpommin leikkaamattomille ja muista KOIRA ON SINUN EI KASVATTAJAN.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
No nytkö tuli lähtö Orpolle?
Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall2522328- 1921704
Kauhavan häiriköijistä
Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä501379Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad511057- 41846
- 15827
Miksi Lapset kiusaa yöllä
Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä31810Sama ransetti taas!
Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver23788Viimeinen lankafest
Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .25786Tehdäänkö tänään toiveista totta?
Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..46647