Eikö viiskymppisillä todellakaan ole muita puheenaiheita kun edellä näemme. Voisi sanoa että jo on elämä tylsää jos näin on.
Kas kun ette keskustele marjastamisesta ja sienestämisestä.
Kysyn... Onko toivoakaan että kukaan vaivautuisi edes kerran liikauttamaan aivosolujaan.
Hoh hoh näitä puheenaiheita
85
3666
Vastaukset
- yx viiskyt yx
tarkoitan teidän aivosolunne jo niin kalkkeutuneet että ajatteleminen on mahdotonta.
- ei vielä viiskyt
Mutta, minusta tuntuu aivan kuin jotain olisi liikahtanut aivoissani.
Liekö aivosolu vai niin perin harvinainen älynväläys joka sai aikaiseksi sen että poistun seurastasi.- yx viiskyt yx
postunut vaan liityit, kuten itsekin huomaat.
- yx viiskyt yx
mitään. Kertokaa minkä rirjan viimeksi luitte vai oletteko pelkästään seiska ja oho faneja.
- yx viiskyt yx
onko tullut viimeaikoina käytyä kauppaa pitemmällä esim. teatterissa.
- ei vielä viiskyt
Heipä taas,
Palasin takaisin.
Tällä hetkellä on menossa
Tommy Hellsten: Virtahepo olohuoneessa.
Helsteniä ennen luin
James Redfieldin: Yhdeksän oivalluken tie.
Ohoo ja seiskaa vain kampaajalla.
Ulkona on hiivatin kylmä ja tulin vain lisäämään vaatetta sekä laittamaan sinulle pienen viestin (näköjään).
Heippa vaan tältä erää. - nolo
ei vielä viiskyt kirjoitti:
Heipä taas,
Palasin takaisin.
Tällä hetkellä on menossa
Tommy Hellsten: Virtahepo olohuoneessa.
Helsteniä ennen luin
James Redfieldin: Yhdeksän oivalluken tie.
Ohoo ja seiskaa vain kampaajalla.
Ulkona on hiivatin kylmä ja tulin vain lisäämään vaatetta sekä laittamaan sinulle pienen viestin (näköjään).
Heippa vaan tältä erää.Kirjoitus muistuttaa erään tamperelaisen sekopään tyyliä.
Oletko unohtanut ottaa pillerisi? - ei vielä viiskyt
nolo kirjoitti:
Kirjoitus muistuttaa erään tamperelaisen sekopään tyyliä.
Oletko unohtanut ottaa pillerisi?Olet valinnut itsellesi oivallisen nickyn.
Kiitos kysymästä, dementia ei vaivaa, pillereitä en tarvitse. Satunnainen päänsärkykin lähtee ulkoilemalla.
Jos lähdet muutama sata kilometriä Tampereelta itään niin löydät sieltäkin omalaatuisia ihmisiä, minä mukaan lukien.
Ketään luulotautista en tunne täällä,
no, saattaahan heitäkin joukossa olla.
Iloa syksyysi. - nolo
ei vielä viiskyt kirjoitti:
Olet valinnut itsellesi oivallisen nickyn.
Kiitos kysymästä, dementia ei vaivaa, pillereitä en tarvitse. Satunnainen päänsärkykin lähtee ulkoilemalla.
Jos lähdet muutama sata kilometriä Tampereelta itään niin löydät sieltäkin omalaatuisia ihmisiä, minä mukaan lukien.
Ketään luulotautista en tunne täällä,
no, saattaahan heitäkin joukossa olla.
Iloa syksyysi.on vielä nolompi, ko vastasin väärälle.
Tarkoitin viestin avaajalle, mutta ahneuksissani luin ketjua pidemmälle.
Itäsuomessa minunkin posket punottaa. - ei vielä viiskyt
nolo kirjoitti:
on vielä nolompi, ko vastasin väärälle.
Tarkoitin viestin avaajalle, mutta ahneuksissani luin ketjua pidemmälle.
Itäsuomessa minunkin posket punottaa.Sattuuhan sitä kaikenlaista pientä mokaa itsekullekin.
On hienoa että korjaa erehdyksensä,
siitä kiitos sinulle.
Hauskaa päivää sinulle. - Rähjä
nolo kirjoitti:
Kirjoitus muistuttaa erään tamperelaisen sekopään tyyliä.
Oletko unohtanut ottaa pillerisi?Mielenkiintoista. Oletko oikein paikallistanut kirjoittajan tamperelaiseksi? Yleensähän ihmiset kirjoittavat aika anonyymisti? En tiedä tapausta mutta entäs omat pillerisi?(ehkä vain kuvittelet tamperelaiseksi... tai ehkä kuvittelet paljon muutakin elämässäsi.. Heips! Kuvittelemisiin...
- Jeppe
Niin, sopii aloittaa itse joku älykäs ja sivistävä ja yls'rakentava keskustelu, kun kerran sellaista kaipaa. Tota hoh hoh jne en vielä laskisi em. kategoriaan. Anti tulla...
- yx viiskyt yx
tämän päivän politiikoista, entä kannattaako enää äänestää. Onko maailma teidän mielestänne kehittynyt.
Minun mielestäni olemme menneet henkisesti taaksepäin(tegnologia jyllää) olemme melkoisia idiootteja kun teemme vain tuhoa maapallolle ja itsellemme. - nainen55
yx viiskyt yx kirjoitti:
tämän päivän politiikoista, entä kannattaako enää äänestää. Onko maailma teidän mielestänne kehittynyt.
Minun mielestäni olemme menneet henkisesti taaksepäin(tegnologia jyllää) olemme melkoisia idiootteja kun teemme vain tuhoa maapallolle ja itsellemme.jos mä saan jokapäivä ottaa kantaa yhteiskunnallisiin ja kansainvälisiin asioihin, niin miksi vapaa-aikana vaahtoaisin??
En koe menneeni henkisesti taaksepäin, vaikka valmistankin nykyteknologiaa joka on myös maailmanlaajuisesti tunnettu energiaa säästävänä tuotteena.
Taide, teatteri ja kirjallisuus taitaa meikäläisten ikäisille olla jo niin itsestään selvä "kulutustuote" ettei ole mitään mieltä tehdä muka itseään sen kultturellisemmaksi että niistä kannattais tällaisella normaalilla huulenheitto sivulla päteä. - Mies 56
nainen55 kirjoitti:
jos mä saan jokapäivä ottaa kantaa yhteiskunnallisiin ja kansainvälisiin asioihin, niin miksi vapaa-aikana vaahtoaisin??
En koe menneeni henkisesti taaksepäin, vaikka valmistankin nykyteknologiaa joka on myös maailmanlaajuisesti tunnettu energiaa säästävänä tuotteena.
Taide, teatteri ja kirjallisuus taitaa meikäläisten ikäisille olla jo niin itsestään selvä "kulutustuote" ettei ole mitään mieltä tehdä muka itseään sen kultturellisemmaksi että niistä kannattais tällaisella normaalilla huulenheitto sivulla päteä.Kun on (olet) pätevä, ei todellakaan tarvitse päteä. Huulenheitto onkin jo toinen juttu.
Sitä voi "harrastaa" näillä palstoilla, mutta myös palstojen "ulkopuolella". - niin
Mies 56 kirjoitti:
Kun on (olet) pätevä, ei todellakaan tarvitse päteä. Huulenheitto onkin jo toinen juttu.
Sitä voi "harrastaa" näillä palstoilla, mutta myös palstojen "ulkopuolella".samaa mieltä
- yx viiskyt yx
jo eläkkeelle siirtymistä.
- mies 50+
Viimeinen kirja jonka luin oli juoppohullun päiväkirja,lue sinäkin se muten keventää kummasti,ja älä unta nää mistään eläkkeestä,meikäläisellä on kyllä hilkulla jos nupista sais,onks sulla mitään hyviä vinkkejä vai meinaatko painaa 75v asti niska limassa
- yx viiskyt yx
mies 50+ kirjoitti:

jotain olet lukenut. Toivottavasti otit opiksesi.
Itse olen viimeksi lukenut Henrik von Wrigtin, tieto ja ymmärrys. - Mies 50+
yx viiskyt yx kirjoitti:
jotain olet lukenut. Toivottavasti otit opiksesi.
Itse olen viimeksi lukenut Henrik von Wrigtin, tieto ja ymmärrys.Mutta älä ota opiksesi,siinä olis kyllä ymmärrystä,mut kaikki luettu tieto ei ole tarkoitettu siirrettäväksi "kirjoista käsiin"
- eipä näy
Mies 50+ kirjoitti:
Mutta älä ota opiksesi,siinä olis kyllä ymmärrystä,mut kaikki luettu tieto ei ole tarkoitettu siirrettäväksi "kirjoista käsiin"
jos kaikki kirjoitettu tieto olis tarkoitettu meidän kaikkien luettavaksi, ymmärrettäväksi ja jopa kaikkien käytettäväksi, niin mitkä mielettömät seuraukset siitä olisi. Jos me tässä iltapuhteena väsäisimme kemian, fysiikan tai vaikkapa biologian keinoin kuka mitäkin ja mihinkin tarkoitukseen.
Eiks ole kuitenkin harmittomampaa lukea iltalehtiä ja jopa osittain uskoa niihin, heitellä satunnaisia kommenttejä ns. tyhmissa nettikeskusteluissa ja muuta yhtä 'kehittävää'. - Mies 50+
eipä näy kirjoitti:
jos kaikki kirjoitettu tieto olis tarkoitettu meidän kaikkien luettavaksi, ymmärrettäväksi ja jopa kaikkien käytettäväksi, niin mitkä mielettömät seuraukset siitä olisi. Jos me tässä iltapuhteena väsäisimme kemian, fysiikan tai vaikkapa biologian keinoin kuka mitäkin ja mihinkin tarkoitukseen.
Eiks ole kuitenkin harmittomampaa lukea iltalehtiä ja jopa osittain uskoa niihin, heitellä satunnaisia kommenttejä ns. tyhmissa nettikeskusteluissa ja muuta yhtä 'kehittävää'.no sitä voi kyllä viinalla lievittää jos pakottamaan alkaa,mut aloin tässä funtsiin sun tekstiäs,niin tän ikäisten patujen elon aikana on tosiaan muuten systeemit muuttunu rajusti,siit ei tunnu olevan aikaa juuri mitään kun juostiin radioliikkeen näyteikkunaan tuijottamaan tv:n virityskuvaa.Perhanan onni,että ei ollu muuta kuin kokeiluluontoista ruudin valmistusta ,jummi jos sen aikaiset muksut olis ominu tän tietojen määrän,niin kai joka kylässä olis ollu jonkin kokoinen atomipommikokeilu menossa
- fos-siili
Mies 50+ kirjoitti:
no sitä voi kyllä viinalla lievittää jos pakottamaan alkaa,mut aloin tässä funtsiin sun tekstiäs,niin tän ikäisten patujen elon aikana on tosiaan muuten systeemit muuttunu rajusti,siit ei tunnu olevan aikaa juuri mitään kun juostiin radioliikkeen näyteikkunaan tuijottamaan tv:n virityskuvaa.Perhanan onni,että ei ollu muuta kuin kokeiluluontoista ruudin valmistusta ,jummi jos sen aikaiset muksut olis ominu tän tietojen määrän,niin kai joka kylässä olis ollu jonkin kokoinen atomipommikokeilu menossa
Onneksi yleensä käytämme tietoja ja tiedettä hyväksemme. Ja pommintekijöitä on kuitenkin harvemmassa. Kumma asia vain se, että huono uutinen tuntuu olevan enemmän "uutinen" kuin hyvä uutinen. Nykymaailmassa on kyllä kauhean vaikea tietää, mikä olisi edes sitä mahdollisimman oikeaa tietoa.
- amiliina
fos-siili kirjoitti:

että ne hyvät uutiset ovat jotenkin epämukavia, tulee vaan huono olo kun toisilla menee paljon paremmin, tai jotain sellaista !?:)
- mies 50+0
fos-siili kirjoitti:
Onneksi yleensä käytämme tietoja ja tiedettä hyväksemme. Ja pommintekijöitä on kuitenkin harvemmassa. Kumma asia vain se, että huono uutinen tuntuu olevan enemmän "uutinen" kuin hyvä uutinen. Nykymaailmassa on kyllä kauhean vaikea tietää, mikä olisi edes sitä mahdollisimman oikeaa tietoa.
tuntuu,että loppupelissä tämä ns kehitys on kuskannutmeitä ihmisenä taaksepäin huimaa kyytiä,käden taitoja ei tarvitse kohta kukaan,yms kiire pukkaa ei kerkee kyläileen ja rupattelemaan,luonto"joka antaa takaisin"pistetään paskaksi,ennen tänne jäi esim paperiteollisuudesta vähän rahaakin,ja kannot metsiin,mut nyt ne pöökit menee sijoittajille ja kannotkin poltetaan ja risut,no jääpähän paskaiset vedet sentään
- fos-siili
mies 50+0 kirjoitti:

Suunnilleen tuohon tapaan puhui poikanikin (28 v). Halusi pyöräyttää kehitystä eteenpäin niin, että elämä olisi paremmin hallittavissa eikä tarkoittanut puheellaan vain rahan tuomaa elämän helppoutta. Ei kyllä kehunut sukupolveani eikä edellisiäkään kovin viisaiksi, kun olemme päästäneet maailman pilaantumaan lyhytnäköisyydessämme. Mutta sukupolvemme on sentään kouluttanut lapsistaan fiksuja. Ja tietoakin on saatavilla paljon, kun vain osaisimme sitä käyttää.
- Mies 50+

On todella terävää porukkaa tänäpäivänä,moni haukkuu aivan aiheetta,ehkä vanhasta muistista nuorison lyttyyn,mut toivottavasti he pistää asiat paremmin kondikseen kuin me.
- nainen55
Mies 50+ kirjoitti:
On todella terävää porukkaa tänäpäivänä,moni haukkuu aivan aiheetta,ehkä vanhasta muistista nuorison lyttyyn,mut toivottavasti he pistää asiat paremmin kondikseen kuin me.
sun kanssa nuorisosta, mulla on 60-,70- ja 80- luvulla syntyneet lapset ja heidän kaverinsa, kaikki ovat fiksuja ja paljon tietäviä, ovat aktiivisesti kaikessa mukana ja arvot heillä on kohdallaan.
- fos-siili
nainen55 kirjoitti:
sun kanssa nuorisosta, mulla on 60-,70- ja 80- luvulla syntyneet lapset ja heidän kaverinsa, kaikki ovat fiksuja ja paljon tietäviä, ovat aktiivisesti kaikessa mukana ja arvot heillä on kohdallaan.
Mutta olemme luoneet nuorillemme jokseenkin hankalan yhteiskunnan, joka tarjoaa pätkätöitä, kalliita asuntoja, kulutusvimmaa, kaikenlaista ulkoista sileyttä ja kauneutta. Ei ihme jos kaikki eivät löydä kestävää arvomaailmaa.
- Angiina
Mies 50+ kirjoitti:
On todella terävää porukkaa tänäpäivänä,moni haukkuu aivan aiheetta,ehkä vanhasta muistista nuorison lyttyyn,mut toivottavasti he pistää asiat paremmin kondikseen kuin me.
Heippa, kaikki tällä palstalla vierailleet ikä- ja lajitoverini. Olen päättänyt lopettaa kirjoitteluni ja haluan sanoa teille vanhanaikaisesti näkemiin.
Ei, ei - en pidä itseäni ketään parempana. En vain ole hyvä yleisluontoisessa pulinoinnissa, flirttailussa, kinaamisessa... Ja niille miehille, jotka tällä kohtaa ajattelevat, että niin sanotusti "asiat liian vakavasti ottavat" naiset eivät voi olla (ulkoisesti) viehättäviä, haluan kertoa olevani sirorakenteinen (45 kg), vyötäröllä varustettu keski-ikäinen nainen, joka yhä saa osakseen ihailua... En vain koskaan ole ymmärtänyt, mitä sillä on tekemistä oikean elämän kanssa. - Mies 50+
Angiina kirjoitti:
Heippa, kaikki tällä palstalla vierailleet ikä- ja lajitoverini. Olen päättänyt lopettaa kirjoitteluni ja haluan sanoa teille vanhanaikaisesti näkemiin.
Ei, ei - en pidä itseäni ketään parempana. En vain ole hyvä yleisluontoisessa pulinoinnissa, flirttailussa, kinaamisessa... Ja niille miehille, jotka tällä kohtaa ajattelevat, että niin sanotusti "asiat liian vakavasti ottavat" naiset eivät voi olla (ulkoisesti) viehättäviä, haluan kertoa olevani sirorakenteinen (45 kg), vyötäröllä varustettu keski-ikäinen nainen, joka yhä saa osakseen ihailua... En vain koskaan ole ymmärtänyt, mitä sillä on tekemistä oikean elämän kanssa.no joo,tulepa mulle saunaan,niin funtsitaan sitä elämää vähän filosohvisesti,no joo ei vanhanaikaista tytteliä pitäis het saunaan huputella,mut vaikka mato-ongelle??Tai ensi viikolla lappiin?
- lissu
Mies 50+ kirjoitti:
On todella terävää porukkaa tänäpäivänä,moni haukkuu aivan aiheetta,ehkä vanhasta muistista nuorison lyttyyn,mut toivottavasti he pistää asiat paremmin kondikseen kuin me.
Mä tahtoisin kuulua nuorisoon, mut se ei kai enää käy kun tuli jo viiskytvee täyteen. Täytyy tyytyä vaan sivusta seuraamaan sitä mahtavaa aikaa mitä
17v. poikanikin juuri nyt elää. Voi että.
MELKEIN vielä muistan millasta se itsellä oli.
Mihinkähän minusta on kadonnut se maailmanparantaja esimerkiksi?....... - mies 50+
lissu kirjoitti:
Mä tahtoisin kuulua nuorisoon, mut se ei kai enää käy kun tuli jo viiskytvee täyteen. Täytyy tyytyä vaan sivusta seuraamaan sitä mahtavaa aikaa mitä
17v. poikanikin juuri nyt elää. Voi että.
MELKEIN vielä muistan millasta se itsellä oli.
Mihinkähän minusta on kadonnut se maailmanparantaja esimerkiksi?.......OOtkos lomas pitäny?No joo tuli sun tekstistä mieleen,eiks sitä vieläkin vähä koeteta parantaa mualimaa,huomaa joskus kun alkaa melki vaahto suusta lentämään,kun joku uusi vero esimerkiksi pamahtaa maksuun.Ei sun ikä ole mikään este nuorisolle,kyl ne sut remmiin ottaa,ai no joo poikas ei ehkä tykkäisi,heh hee
- Mimoosa
meitä muita palstalaisia paremmaksi, niin löytyyhän tuolta muualta monia henkeviä aiheita käsitteleviä palstoja, joihin sinulla on mahdollisuus ottaa osaa liikkuvilla aivosoluillasi.
Ei silti aina tarvitse olla niin kärkäs huomauttelemaan, jos tunteekin itsenä fiinimmäksi.
Miksi muuten luet näitä (ala-arvoisiako) viisikymppisten palstoja? Taidat kuitenkin mieliä mukaan, mutta et halua laskeutua jalustaltasi tavallisten tallaajien joukkoon.
Osataan mekin olla henkeviä, muttei aina jaksa tärkeillä, sitäpaitsi, marjastaminen ja sienestys on mukavaa.))))- yx viiskyt yx
tietämään mitä viiskymppisten aivoissa liikkuu, ja toden näköisesti saan todeta että sitä tavanomaista arkista, ei muuta.
- yx viiskyt yx
muodonmuutos oli ihan hyvä. Saisi kyllä Esakin itse henkilökohtaisesti harkita muodon muutosta kun on alkanut parisuhdeterapeutiksi.
- Jallu
viimeksi Kantakirjalehmän astutuksen onnistumisesta, oli muuten makee kirja, astutus olis paikallaan myös täälä, se rauhottaa kummasti.
- yx viiskyt yx
Jallu kirjoitti:
viimeksi Kantakirjalehmän astutuksen onnistumisesta, oli muuten makee kirja, astutus olis paikallaan myös täälä, se rauhottaa kummasti.
tarkoitettu vitsiksi niin heh heh. Jos pilanpäiten niin heh heh. kylläpä oletkin älykäs yksilö, todellakin.
- yx viiskyt yx
yx viiskyt yx kirjoitti:
tarkoitettu vitsiksi niin heh heh. Jos pilanpäiten niin heh heh. kylläpä oletkin älykäs yksilö, todellakin.
alkuperäisessä epäilyssäni. En ole saanut vielä YHTÄÄN järkevää kommenttia.
- Jallu
yx viiskyt yx kirjoitti:
alkuperäisessä epäilyssäni. En ole saanut vielä YHTÄÄN järkevää kommenttia.
saamaankaan, ei anna aihetta....edes astua, voi nyrjähtää jalka...
- Jeppe
yx viiskyt yx kirjoitti:
alkuperäisessä epäilyssäni. En ole saanut vielä YHTÄÄN järkevää kommenttia.
Montako järkevää kommenttia itse olet pistänyt? Mikä se olikaan se alkuperäinen epäilys, muuten? Jotain sinnepäin, että täällä ne sivistymättömät vaan seksistä keskustelee. Ainakin mulla selaimessa näkyy tossa vasemmalla tommosia kuin taide&design, kirjat&novellit, yhteiskunta jne. Noissakin ryhmissä näyttää joskus lipsuvan, ei sen puoleen. Hyi kauheeta, tossa olis noi seksinovellitkin, ootkos niitä katsonut??? Muuten vielä: jos taso on sun mielestäs täällä alhaalla, niin vilkaisepas urheilu&kuntoilu/kehonrakennus vaikka ton Big Bubban juttuja.
- yx viiskyt yx
Jeppe kirjoitti:

kiinnosta eikä sexijututkaan joten minun on tyydyttävä tieteelliseen sillä se on mielenkiintoista. Kokeilisit sinäkin, se kannattaa.

en ole pistänyt yhtään järkevää kommenttia, kuka sitä yksin jaksaa puhella älykkäitä???
- Jeppe
yx viiskyt yx kirjoitti:
kiinnosta eikä sexijututkaan joten minun on tyydyttävä tieteelliseen sillä se on mielenkiintoista. Kokeilisit sinäkin, se kannattaa.
jaa tiede, mikä tieteen ala vaiko kaikki noin ylipäätään?
- Jeppe
yx viiskyt yx kirjoitti:
en ole pistänyt yhtään järkevää kommenttia, kuka sitä yksin jaksaa puhella älykkäitä???
Noissa hyvinkin pitkälti älykkäissä jutuissa tahtoo olla sellainen vika ettei muut ymmärrä, minä mukaan luettuna. Älyköistä tulee mieleen juttu, kun muistaakseni Mensan kokouksessa Never Nyrkissä joku päästi suustaan jotain sen tapaista, että lapsen vanhemmilta pitäisi vaatia joku ala-älykkyysosamäärä. Ao. kaupungin pormestari totesi kommentin osoittavan, että älykkyys ja typeryys hyvinkin näyttävät sopivan samaan kalloon. Mistä ne sitten erottaa, kysyn vaan.
Miten tämä tähän liittyi, älä vaan multa kysy... - pioni
yx viiskyt yx kirjoitti:
en ole pistänyt yhtään järkevää kommenttia, kuka sitä yksin jaksaa puhella älykkäitä???
aliarvioit,laita nyt joku "älykäs" juttu,että tiedämme ,että olet älykäs."hymyä" pionilta
(olemmekohan jutelleet viisaitakin) - eipä näy
pioni kirjoitti:
aliarvioit,laita nyt joku "älykäs" juttu,että tiedämme ,että olet älykäs."hymyä" pionilta
(olemmekohan jutelleet viisaitakin)ihan varmasti
- ÄO0
pitäisi ryhtyä vaihtamaan korkealentoisia ja sivistyneitä mielipiteitä, pah!
- Angiina
Olen koko aamupäivän (tosin täällä meilläpäin on jo alkuilta) yrittänyt availla (tai jatkaa - ihan miten vaan) keskusteluja. Kukaan ei ole tarttunut aiheisiini. Toki tiedän olevani perustylsä ihminen, sillä en polta, en juo viinaa, enkä ymmärrä sitä, että seksistä vouhotetaan. Toisaalta olen kyllä viime vuosina joutunut vaivaamaan aivosolujani kamppaillessani opiskelujeni kanssa niin, että välillä melkein kuulen, kuinka kiinnikkeet aivokuoressa katkeilevat. Ehkä minua ei tällä foorumilla noteerata, koska täytän vasta ensi vuonna viisikymmentä vuotta. Tai sitten aiheeni ovat epäkiinnostavia. Valitsen ensimmäisen selityksen, niin minulle jää parempi mieli. Itsetuntoni kun on kovin horjuvaista sorttia.
- yx viiskyt yx
olet tänne kirjoitellut. Sen sanon että jos se on ollut jotakin älykästä niin saat aivan varmasti tyytyä yksinäsi jutusteluun mikä sinänsä on valitettavaa.
Kerro minulle mistä aiheesta haluaisit keskustella niin katson voisinko mitenkään olla avuksi. Tosin olen juuri lähtemässä asioilleni ja palajan koneen ääerrn vasta huomenna joten älä ihmettele jos en tänään ehdi kirjoittelemaan. - yx viiskyt yx
yx viiskyt yx kirjoitti:
olet tänne kirjoitellut. Sen sanon että jos se on ollut jotakin älykästä niin saat aivan varmasti tyytyä yksinäsi jutusteluun mikä sinänsä on valitettavaa.
Kerro minulle mistä aiheesta haluaisit keskustella niin katson voisinko mitenkään olla avuksi. Tosin olen juuri lähtemässä asioilleni ja palajan koneen ääerrn vasta huomenna joten älä ihmettele jos en tänään ehdi kirjoittelemaan.kerro mistä päin kirjoittelet ja missä suhteessa olet aivosolujasi joutunut venyttämään(kenties opiskelu ammattiin tai muuten vain sivustänyt itseäsi)
- yx viiskyt yx
yx viiskyt yx kirjoitti:
kerro mistä päin kirjoittelet ja missä suhteessa olet aivosolujasi joutunut venyttämään(kenties opiskelu ammattiin tai muuten vain sivustänyt itseäsi)
Tarkoitin edellisessä sivistänyt.
- Angiina
yx viiskyt yx kirjoitti:
Tarkoitin edellisessä sivistänyt.
Kiva, kun lähetit elonmerkkiä. Toisaalta tässä on nyt se vaikeus, että jos vastaan suoraan kaikkiin kysymyksiisi, joku pomminvarmasti tunnistaa minut. (Jos ei muuta, niin narisevasta tyylistäni.) Asun eräässä aasialaisessa suurkaupungissa. Joudun sekä olosuhteiden pakosta että omasta halustani olemaan paljon yksin. Olen jopa hieman säälittävä olento, sillä käyn tarkastamassa sähköpostinkin noin puolen tunnin välein. Olen kiinnostunut esimerkiksi kulttuurisista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä: Miksi me ihmiset teemme jotakin tai olemme tekemättä. Tällä palstalla eräällä sivupolulla keskustellaan juoruilusta. Minua esimerkiksi juoruilussa mietityttää se, miksi me tuomitsemme tietyn puheen juoruiluksi? Tai miksi juoruilu määritellään ikään kuin naiselliseksi tavaksi kommunikoida?

Terve sinne Aasiaan, toivottavasti et ole aasialaisessa ;=D Minusta juoruilua on se, että puhutaan kanssaihmisistä kaikenlaista pashaa selän takana. Semmosen saakin tuomita. Kaikenmaailman asioista kalkattaminen ei ole paha eikä näin muodoin (voi vitsi, mikä sanakäänne) juoruilua.
- Mees
yx viiskyt yx kirjoitti:
Tarkoitin edellisessä sivistänyt.
Sinulle :Älliä ja kukkia.
Vois auttaa Sinun katsanto kantaa. - yx viiskyt yx
Angiina kirjoitti:
Kiva, kun lähetit elonmerkkiä. Toisaalta tässä on nyt se vaikeus, että jos vastaan suoraan kaikkiin kysymyksiisi, joku pomminvarmasti tunnistaa minut. (Jos ei muuta, niin narisevasta tyylistäni.) Asun eräässä aasialaisessa suurkaupungissa. Joudun sekä olosuhteiden pakosta että omasta halustani olemaan paljon yksin. Olen jopa hieman säälittävä olento, sillä käyn tarkastamassa sähköpostinkin noin puolen tunnin välein. Olen kiinnostunut esimerkiksi kulttuurisista ja yhteiskunnallisista ilmiöistä: Miksi me ihmiset teemme jotakin tai olemme tekemättä. Tällä palstalla eräällä sivupolulla keskustellaan juoruilusta. Minua esimerkiksi juoruilussa mietityttää se, miksi me tuomitsemme tietyn puheen juoruiluksi? Tai miksi juoruilu määritellään ikään kuin naiselliseksi tavaksi kommunikoida?
Oletko ulkomailla vapaasta tahdostasi ja oletko onnellinen siellä.
- Angiina
yx viiskyt yx kirjoitti:
Oletko ulkomailla vapaasta tahdostasi ja oletko onnellinen siellä.
Jaa-a, mitäpä kysymykseesi vastaisin. Asun Aasiassa siksi, että olen naimisissa miehen kanssa, joka työskentelee ulkomailla. Muistaakseni varsin vapaaehtoisesti ja tohkeissani hänen kanssaan vihittäväksi änkesin, lähes päivälleen 25-vuotta sitten. Silloin tällöin olen katunut sekä suostumistani lukuisiin muuttoihimme että koko miehen matkaan lähtemistä. Enimmäkseen kuitenkaan en.
Näen pitkän parisuhteen hieman samassa valossa kuin demokratian, joka yhteiskuntamuotona on kaikkea muuta kuin täydellinen, mutta siitä huolimatta paras, mikä tähän mennessä on keksitty.
Onnelliseksi tunne itseni harvoin. Minut on sillä tavalla rakennettu. Mutta eiköhän se yksi elämä näinkin mene.
- fos-siili
Etpä ole tainnut kokeillakaan, kuinka marjastaessa ja sienestäessä aivosolut virkistyvät. von Wright saattaa avautua aivan uuteen valoon ja Esa Saarinen painua omaan miellyttävään fraseologiaansa. Olen samaa mieltä, että tiede on mielenkiintoista, mutta ei sen parissa työskenteleminen/harrastaminen tee ihmistä paremmaksi/hienommaksi. Sydämen sivistys taitaa olla kestävin sivistyksen laji - vai?
- Angiina
Olen huomannut, että helposti jokapäiväinen arkitieto ja tieteellinen tieto asetetaan vastakkain. Asetelma on tarpeeton, sillä kumpaakin tarvitaan. Tieteen tekeminen ei ole itsetarkoitus, eikä sillä näin ollen ole mitään hienompaa olemusta kuin esimerkiksi sienestämisellä tai marjastamisella. Kaikki riippuu yhteydestä: On järkevää (ja hauskaa) poimia mustikoita, kun haluaa kävellä metsässä tai syödä mustikkapiirakkaa. Jos taas kaivataan tietoa jostain yhteiskunnallisesta ilmiöstä, kannattaa turvautua tieteellisen tiedonhankinnan menetelmiin eli siihen tieteen tekemiseen.

olen. On esim. erittäin mielenkiintoista tietää, kuinka terveellisiksi tiede on todennut mustikat ja jos voin laajentaa ystäväpiiriäni tarjoamalla mustikkapiirakkaani, sekin saattaa lisätä sosiaalista pääomaani.
terkuin mustikkasuinen fos-siili - Jallu
fos-siili kirjoitti:
olen. On esim. erittäin mielenkiintoista tietää, kuinka terveellisiksi tiede on todennut mustikat ja jos voin laajentaa ystäväpiiriäni tarjoamalla mustikkapiirakkaani, sekin saattaa lisätä sosiaalista pääomaani.
terkuin mustikkasuinen fos-siilitota mustikka-asiaa siltä älypäältä, joka alotti tän ketjun. Olis kiva muijalle sitte tiäteellisesti sanoa, että tiäteen nimissä mä sinut sinne mettään rämpiin pakotan. Nousis meinaan pisteet mullakin muijan silmissä.
Se olis terveellistä mullekin, ei lätkis muija enää mustikkavarvuilla päin pläsiä, kun oikeen arvostettu älypää olis neuvoillaan tiäteellisesti opastanu muakin. - Angiina
fos-siili kirjoitti:
olen. On esim. erittäin mielenkiintoista tietää, kuinka terveellisiksi tiede on todennut mustikat ja jos voin laajentaa ystäväpiiriäni tarjoamalla mustikkapiirakkaani, sekin saattaa lisätä sosiaalista pääomaani.
terkuin mustikkasuinen fos-siiliKiitos mustikkaterveisistäsi "fos-siili" (olet keksinyt osuvan nimimerkin keski-ikäiselle itsellesi!). Tosin terveisesi jättävät mieleni myös haikeaksi. Pitkään kaukomailla asuneena ajatus raikkaasta suomalaisesta loppukesän metsästä saa melkein kyyneleet silmiini...
- fos-siili
Jallu kirjoitti:
tota mustikka-asiaa siltä älypäältä, joka alotti tän ketjun. Olis kiva muijalle sitte tiäteellisesti sanoa, että tiäteen nimissä mä sinut sinne mettään rämpiin pakotan. Nousis meinaan pisteet mullakin muijan silmissä.
Se olis terveellistä mullekin, ei lätkis muija enää mustikkavarvuilla päin pläsiä, kun oikeen arvostettu älypää olis neuvoillaan tiäteellisesti opastanu muakin."Se olis terveellistä mullekin, ei lätkis muija enää mustikkavarvuilla päin pläsiä, kun oikeen arvostettu älypää olis neuvoillaan tiäteellisesti opastanu muakin." Erityisen terveellistä olisi, jos lähtisit muijan mukaan metsään ja jos jalat ei heti kunnolla tottelisi, niin voisit ottaa sauvat avuksi ;-).
(Korvaasi voin kuiskutella vielä pienen, melkein tieteellisesti todistetun vihjeen: rakastelu vaimon kanssa metsässä vaikkapa pehmyttä sammaleista kiveä vasten on erityisen terveellistä...)
Ei lätkisi muija varvuilla, suukoilla hellittelisi...
Kysytään pois tuolta älypäältä, onko koskaan edes käynyt mustikkametsässä. - fos-siili
Angiina kirjoitti:
Kiitos mustikkaterveisistäsi "fos-siili" (olet keksinyt osuvan nimimerkin keski-ikäiselle itsellesi!). Tosin terveisesi jättävät mieleni myös haikeaksi. Pitkään kaukomailla asuneena ajatus raikkaasta suomalaisesta loppukesän metsästä saa melkein kyyneleet silmiini...
Otan osaa haikeuteesi. Itsekin välillä pitempään Suomesta pois olevana tunnen koti-ikävän. Nyt täällä on kuitenkin harmaa sadepäivä, joka inhasti palauttaa mieleen syksyn pimeyden ja räntäsateen. Vaan metsistämme ja luonnostamme sekä erityisesti oikeudesta kulkea vapaasti marjastamassa ja sienestämässä saamme olla onnellisia.
Kiitos "fos-siilista". Olin itsekin tyytyväinen, kun keksin sen. - Angiina
fos-siili kirjoitti:
Otan osaa haikeuteesi. Itsekin välillä pitempään Suomesta pois olevana tunnen koti-ikävän. Nyt täällä on kuitenkin harmaa sadepäivä, joka inhasti palauttaa mieleen syksyn pimeyden ja räntäsateen. Vaan metsistämme ja luonnostamme sekä erityisesti oikeudesta kulkea vapaasti marjastamassa ja sienestämässä saamme olla onnellisia.
Kiitos "fos-siilista". Olin itsekin tyytyväinen, kun keksin sen.Teen juuri lähtöä takaisin kirjojeni ääreen. (Olen ollut viime päivinä levoton. Mieli harhailee milloin missäkin, enkä ole saanut paljoa aikaiseksi. Minulla on huono omatunto, kun istun taas tässä.) Mutta ennen tomumajani siirtämistä harmittelen hetken omaa typeryyttäni: miksi olen valinnut tälläisen tyhmän nimimerkin kuin Angiina? Nyt en pääse siitä eroon.
Nimimerkin taustalla on kuitenkin tarina, joka tuntui valinnan hetkellä hauskalta. Olin 70-luvun puolessa välissä (kaikesta merkittävästä on nykyään aina kulunut vähintään kolmekymmentä vuotta!) harjoittelijana pesulassa Helsingissä, Pitäjänmäellä. Varsinkin mankeloidessa meteli oli kova, eivätkä vähän vanhemmat vakinaiset täti-ihmiset koskaan kuulleet (tai muistaneet) nimeäni oikein. He alkoivat kutsua minua Angiinaksi. - fos-siili
Angiina kirjoitti:
Teen juuri lähtöä takaisin kirjojeni ääreen. (Olen ollut viime päivinä levoton. Mieli harhailee milloin missäkin, enkä ole saanut paljoa aikaiseksi. Minulla on huono omatunto, kun istun taas tässä.) Mutta ennen tomumajani siirtämistä harmittelen hetken omaa typeryyttäni: miksi olen valinnut tälläisen tyhmän nimimerkin kuin Angiina? Nyt en pääse siitä eroon.
Nimimerkin taustalla on kuitenkin tarina, joka tuntui valinnan hetkellä hauskalta. Olin 70-luvun puolessa välissä (kaikesta merkittävästä on nykyään aina kulunut vähintään kolmekymmentä vuotta!) harjoittelijana pesulassa Helsingissä, Pitäjänmäellä. Varsinkin mankeloidessa meteli oli kova, eivätkä vähän vanhemmat vakinaiset täti-ihmiset koskaan kuulleet (tai muistaneet) nimeäni oikein. He alkoivat kutsua minua Angiinaksi."...miksi olen valinnut tälläisen tyhmän nimimerkin kuin Angiina? Nyt en pääse siitä eroon."
Kuinka niin "tyhmä". Minulle tulee siitä mieleen, että sanat tarttuvat kuin angiina, niitä on vaikea niellä vastaamatta jne. Angiina muistutta vielä Anniinaa, josta on tehty romanttisen kaihoisa laulu. Miksi siis nimimerkkiä muuttamaan. Ja mihinkäs ihminen historiastaan pääsee - kun on kerran Angiina niin aina Angiina! Vaan jos Angiina alkaa hirveästi vaivata, niin ota uudeksi vaikka "Ton-silli".
Pääsitköhän rauhoittumaan kirjojen ääreen? Pitääkö vielä tässä iässä tuntea huonoa omaatuntoa jostain tekemättömästä? Minä lohduttelen itseäni, että maailma on ollut valmis jo aikoja, aikoja sitten, vaikka kuinka touhuaisin en sitä valmiimmaksi saa ja pyrinkin siihen, etten kovin paljon sitä toimillani ainakaan tuhoaisi.
- 50 nen
lukemassa tai kirjottamassa. Yhden kerran kun käy katsoon näkee ettei täälä olemitän asiaa kellään .
Pelkkää tyhjänpäivästä ölinää ja siten ne ikuiset narinat ja moittimiset ja tyytymättömyydet
Ei kiinnosta käydä tämä yks kertahan riitti
uteliaisuutta kävin katsomassa useamman palstan ja todella hämäästyttää se typeryys mitä aikuiset ihmiset kirjottelee.- fos-siili
tänne. Maailmassa on varmaan paljon, paljon tärkeää/tärkeämpää tekemistä. Meillä on onneksi vapaus valita - taidamme olla tosi ylellisyysolentoja. Mutta mitä tekemisistämme muistetaan esim. 100 vuoden päästä? Mistä tiedämme, millä lopulta on merkitystä?
- Töttöröö
On se sitten todella kumma, että jälleen kerran kirjoitat negatiiviseen sävyyn. Säälittävää, kuinka katkeroitunut olet.
- eipä näy
fos-siili kirjoitti:
tänne. Maailmassa on varmaan paljon, paljon tärkeää/tärkeämpää tekemistä. Meillä on onneksi vapaus valita - taidamme olla tosi ylellisyysolentoja. Mutta mitä tekemisistämme muistetaan esim. 100 vuoden päästä? Mistä tiedämme, millä lopulta on merkitystä?
tais olla fiksuin kommentti koko ketjussa. Eihän tää porukka ihan aivotonta ole vapaallakaan.
- eipä näy
tuhlasit aikaasi. Jokin kuitenkin sai kirjoittamaan vaikka kirjaimet vähän sekoilivatkin osallistuvassa kommentissasi.
- rukoilijasirkka
eipä näy kirjoitti:
tuhlasit aikaasi. Jokin kuitenkin sai kirjoittamaan vaikka kirjaimet vähän sekoilivatkin osallistuvassa kommentissasi.
hänen pikku sormensa vapisivat osallistumisen huumassa!
- Mies 50+
Ai niin mikäs olikaan sun sanomasi?Sytytäpä kynntilä tänne pimeyteen ja anna järjen valosi loistaa.
- rukoilijasirkka
Hämäästytää muakin, tuo sun nyyhkytys. Mitäs se oli muuta kuin marinaa? Siitä vaan vääntämään hienoa avausta, niin me typerykset yritetään sitten puhua siinä viisaita, jos osataan! Pah… :D
- eipä näy
Noista neljästäkymmenestä viestistä miltei puolet oli kirjoittamiasi. Ja täytyy sanoa että ei niissäkään suuria älynväläyksiä ollut, luin kaikki.
Jos koko pitkän päivän tekee sitä ns. aivotyötä niin että höyry vain nousee pääkopasta niin on ihan mukavaa joskus lukaista ja jopa osallistua tällaiseen älyvapaaseen keskusteluun. Onhan täällä piikittelyä ja nokittelua yms. Parempi sekin täällä kuin esim. siellä työpaikalla. Ne jotka ei tykkää niin tänne ei ole pakko tulla eikä olla. Jokaisella ihan oma valinta.
Niin että jos et muuten osaa niin vedä töpseli pois seinästä se ainaski toimii ja voit jatkaa kultturellimpia ja kehittävämpiä harrasteita.- alli
näitä "aikuisten" kirjoituksia!!
Eikö kenenkään päässä liiku mitään älykkäämpää,että viitsitään työstää tollasta paskaa.Luulisi olevan järkevämpiäkin aiheita kun vain käyttää päätään.
Ihan vaan muuten vaan luen näitä joskus ja ajattelen että sairasta on..
- pahamieli
kinata, aikuiset ihmiset!
- mies 50+
Kuunteleppa esim kansanedustajien puhetta,onko se kinaamista vai kenties rakentavaa keskustelua,kait täällä voi jokainen laittaa kommenttinsa mitä mieleen tulee tai keksii kuten teit sinäkin,mutta luuletko,että sinun kommenttisi tuo jonkinlaisen harmonian kaikille,kyllä tämä juttelu menisi aika lailla mielikuvitusköyhäksi jos toi sun toive toteutuisi.Kait seuraavaksi otaa nuppiin kun jollain on tapahtunut pilkkuvirhe,ajattele mikä moka
- rukoilijasirkka
me ollaan niin viksuja muissa ketjuissa jotta... anna me nyt vähän irrotellaan!!! :))
- pahamieli
Sorry, anteeks, niinhän se taitaa olla.
- rukoilijasirkka
pahamieli kirjoitti:
Sorry, anteeks, niinhän se taitaa olla.
aika vähän ilkeilyä täällä kuiteskin! Parempi kait kiukutella yhdessä ketjussa kuin kaikissa, paitsi minä nyt joskus joudun.. *käärii hihat*
Ps. se on rukoilijasirkka eikä runoilijasemmoinen..
- yx viiskyt yx
et vaikuta kovinkaan onnelliselta huokauksinesi, meneehän se yksi elämä näinkin. Voisin melkein luulla että uskot jälleen syntymiseen.
Minä puolestani, skeptikko kun olen, en usko jälleensyntymiseen enkä mihinkään muuhunkaan joka liittyy uskoon/uskontoon.
Uskon vakaasti että juuri tämä elämä jota elämme on vain ja ainoastaan eikä sitten muuta. Siksi haluankin elää sen onnellisena ja täyspainoisesti.
Toivon sinulle kaikkea hyvää ja sitä että edes silloin tällöin olisit onnellinen koska se mielestäni on päätavoite elämässä.
Siis. Jos olet onnellinen, kaikki muukin järjestyy siinä sivussa. - jamela
Ei näillä palstoilla todellakaan saa aikaan kunnon keskusteluja. Ovatkohan kaikki todella yli viisikymppisiä? Jutut ovat joskus kuin murrosikäisillä.
- mies 50+
Taas tais tulla esiin yksi oikein järjen jättiläinen,just tollaiset tyypit valittaa vuodesta toiseen yleisön osastolla jostain koiranpaskasta.
- rukoilijasirkka
kait sulla on kuitenkin siinä lootassa nappula josta netti sammuu, jos oikein pahasti alkaa ahistamaan ;=)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399179Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737980Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625709William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542364Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62097Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821746Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201692Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921439Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381370Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71327