Hilja Aaltonen on haastattelussaan sanonut, että hän odottaa Suomeen tulevaksi voimakasta, mutta lyhytikäistä herätystä, joka nousee Ev. Lut. Kansanlähetyksestä:
"- Minä odotan nyt sellaista vanhanaikaista herätystä. Minulle on näytetty kaksi miestä - en ole nähnyt kasvoja, vaan niskat - jotka Jumala ottaa huutavan ääneksi Suomessa. Se on ihana aika, ei pitkä mutta väkevä ja raitis. Odotan, että se alkaa armolahjojen kentästä. Ei hurmosliikkeenä, vaan hiljaisena ja jykevänä, Jumalan sanan mukaisena. Sairas paranee kesken evankeliumin saarnan pyhässä vakavuudessa ja me näemme ihmeitä.
- Odotan, että se alkaa kirkon, kansanlähetyksen piiristä. Silloin olisi se väärän pelko pois ja ihmiset uskaltaisivat tulla. Kun siellä alkaa elävä evankeliumi kuulua ja kaikua, se kokoaa koko Jumalan lauman. Ei siinä elävässä uskossa ole minkään kirkon leimaa, Golgatan leima vaan."
http://tuomasjasuvi.jesusanswers.com/Hiljaa.htm
Ote toisesta Aaltosen haastattelusta:
Hän tunnustaa pelkäävänsä, että tarvitsemme kansakuntana vielä vaikeat ajat. Aineellinen hyvä on paaduttanut suomalaiset. Kun sota-aikana perunankuoret olivat suurta herkkua, nyt meillä on autot, osakkeet ja etelänmatkat – mutta kasvava tyytymättömyys sisimmässä.
Yltäkylläisyys on auttanut meitä pakenemaan Jumalaa. Samaan aikaan olemme penseitä jakamaan paljostamme niille, joilla ei ole mitään.
– Pakkasyö on käynyt vainion ylle joka kirkossa.
– Kyllä sydämet janoavat nytkin. Mutta nykypäivän ihminenkin kaipaisi yksinkertaista, vanhanaikaista, körttiläistä, kyynelten keskeltä julistettua veren sanomaa: "Jumalan Pojan veri puhdistaa kaikesta synnistä."
Julkaistu Sana-lehdessä 6.5.2010.
http://portti.iltalehti.fi/keskustelu/showthread.php?t=816060
H. Aaltonen: Herätys lähtee Kansanlähetyksestä.
69
675
Vastaukset
- Jochanan Buchanan
H. Aaltonen sanoi myös, että herätys alkaa hänen elinaikanaan.
- Vainio.
Itse asiassa hän ei sanonut niin. Hän sanoi, että "odottaa" sen alkavan vielä hänen elinaikanaan. Se ei ollut profetia. Se oli hänen toiveensa ja odotuksensa. Hän ei koskaan sanonut, että Jumala sanoi näin.
- Jochanan Buchanan
Vainio. kirjoitti:

Sanoi, että Jumala oli luvannut hänelle, että hän saa nähdä herätyksen.
- Vainio.
Jochanan Buchanan kirjoitti:
Sanoi, että Jumala oli luvannut hänelle, että hän saa nähdä herätyksen.
Laita linkki. Jos näin todella on, minä myönnän olleeni väärässä tämän ajoitukseen liittyvän asian suhteen.
- Jokkantii Pukkantii
Vainio. kirjoitti:
Laita linkki. Jos näin todella on, minä myönnän olleeni väärässä tämän ajoitukseen liittyvän asian suhteen.
Minulla ei ole mitään tarvetta todistella sinulle oikeassaolemistani.
- Vainio.
Jokkantii Pukkantii kirjoitti:
Minulla ei ole mitään tarvetta todistella sinulle oikeassaolemistani.
Esitit väitteen. Kun laitat linkin todisteeksi, minä myönnän olleeni väärässä. Se ei ole minulle mikään ongelma, voin aivan hyvin myöntää erehtyneeni silloin, kun syytä on. Voitko sinä?
- asiastakyse
Olisiko herätys alkanut jo. Ainakin meillä päin tapahtuu kummia. Nuoria ihmisiä tulee uskoon. Jatkuvasti saamme kuulla, miten siellä ja siellä nuoret ovat alkaneet uskomaan ja lukemaan Evankeliumeita. Nytkin eräs vanhempi kertoi, että kaikki hänen kolme lastaan ovat kiinnostuneet yhtäkkiä uskosta ja 19 vuotia poika on alkanut innolla lukemaan evankeliumeita. Joka puolelta nyt on tuollaista kuulunut. Tälläkin hetekellä perheeni turvassa on kaksi nuorta, jotka ovat alkaneet huutamaan Herraa avuksi. Herra lähetti heidät, kuten tekee aina, kun antaa perheellemme palvelustehtävän.
Tapahtuuko tätä nuorten ihmisten heräämistä joka puolella Suomea? Vai onko meidän aluueemme erikoisessa herätyksessä? Onko muilla tietoa tälläisestä tapahtumasta? - Onhan todistajia
Vainio. kirjoitti:
Esitit väitteen. Kun laitat linkin todisteeksi, minä myönnän olleeni väärässä. Se ei ole minulle mikään ongelma, voin aivan hyvin myöntää erehtyneeni silloin, kun syytä on. Voitko sinä?
Joko uskovatkin on alkaneet valehtelemaan. Useat Hiljan luona käyneet ovat kertoneet hänen sanoneen että suuri herätys tapahtuu vielä hänen elinaikanaan.
Kysykää noilta uskovilta. - keksi uskottavampaa
asiastakyse kirjoitti:
Olisiko herätys alkanut jo. Ainakin meillä päin tapahtuu kummia. Nuoria ihmisiä tulee uskoon. Jatkuvasti saamme kuulla, miten siellä ja siellä nuoret ovat alkaneet uskomaan ja lukemaan Evankeliumeita. Nytkin eräs vanhempi kertoi, että kaikki hänen kolme lastaan ovat kiinnostuneet yhtäkkiä uskosta ja 19 vuotia poika on alkanut innolla lukemaan evankeliumeita. Joka puolelta nyt on tuollaista kuulunut. Tälläkin hetekellä perheeni turvassa on kaksi nuorta, jotka ovat alkaneet huutamaan Herraa avuksi. Herra lähetti heidät, kuten tekee aina, kun antaa perheellemme palvelustehtävän.
Tapahtuuko tätä nuorten ihmisten heräämistä joka puolella Suomea? Vai onko meidän aluueemme erikoisessa herätyksessä? Onko muilla tietoa tälläisestä tapahtumasta?No ei tapahdu muuta kun sinun omassa päässäsi. Lopeta valehtelu.
- ?????.
Onhan todistajia kirjoitti:
Joko uskovatkin on alkaneet valehtelemaan. Useat Hiljan luona käyneet ovat kertoneet hänen sanoneen että suuri herätys tapahtuu vielä hänen elinaikanaan.
Kysykää noilta uskovilta.Kotimaa lehdestä luettua.
Vapaakirkon entinen kirkkokunnan johtaja Olavi Rintala toteaa: Hilja Aaltonen oli profeetta. - niimpä niin
?????. kirjoitti:
Kotimaa lehdestä luettua.
Vapaakirkon entinen kirkkokunnan johtaja Olavi Rintala toteaa: Hilja Aaltonen oli profeetta.Se väärä profeetta joka vie muitakin mukanaan .......
- koetelkaa kaikkki !
niimpä niin kirjoitti:
Se väärä profeetta joka vie muitakin mukanaan .......
niinpä niin
Oikea profeetta pysyy totuudessa kaikessa. Väärä taas vääristelee kaikkea mitä Jumalan sanaan tulee. koetelkaa kaikkki ! kirjoitti:
niinpä niin
Oikea profeetta pysyy totuudessa kaikessa. Väärä taas vääristelee kaikkea mitä Jumalan sanaan tulee.* Ei Raamattu lupaa mtään erkoisia herätyksiä tälle ajalle. Nyt vaan on lopunajan alku tunnelmat alkaneet. Eli elämme synnytystuskien ensimmäistä ajankohtaa.
* On tapahtunut niin kaikenlaista luonnon katastrofit, kansojen likkehdinnät, homo/lesbo villitys yhä vain menee villimmäksi, hyväksytään lainlaatijoidenkin piireissä ja laaditan, tieten tahtoen noustaan Jumalan sanaa vastaan, laaditaan Jumalan sanan vasatisia lakeja, suvaitsevuus ja tasaarvo huumassa. lainlaatijatkin, kansan valitsemat ovat eksyneet pois raittiista ajattelusta ja oikeudenmukaisuudesta, väärään vapauteen, joka ei ole kenellekkään lopulta hyväksi.
* Eikä Jeesuskaan lupaa mitään herätystä, päinvastoin toteaa, " Löytäneekö Hän uskoa maanpältä, kun Hän tulee?" Eikä mikään enää estä Jeesusta tulemasta, ainut mikä vielä voi estää Hänen tulonsa, on Jumalan pitkämielisyys langennutta luotuaan kohtaan. Mutta erään kerra tulee pakanain luku täyteen, luku jonka vain Jumala tietää, mutta kun se täyttyy, silloin Jeesus saapaa, eikä enää viivyttele.
* Ei ole suinkaan mitään sitä vastaan, että suomi saiaisi vielä, samoin koko skandinaavia, viimeisen erikois kutsun pelastukseen, mutta siitä vaan ei ole Raamatussa kerrosttu.
* Profetioita syntyy kaikenlaisten mielialojen ja tunteiden ja ajattelujen pohjalta, eikä ne välttämättä ole Jumalsta ollenkaan, varsinkin jos on "nimekäs" henkilö, voi eksyy hänkin esittämään omia ajatuksiaan profetioina. Arvostettu sisar on Herransa luona, ja halusi vaan jättää toivoa ihmisille tulevasta herätyksestä, ja vielä kun se pitäisi alkaa hänen rakastamastaan suunnasta, antaa oman makunsa sanomalle.
* Hän vetoaa Sanan lujaan luottamukseen, jonka arvioi olevan juuri kansanlähetyksen piireissä. Uskon sitten, kun Sana otetaan todesta myös kasteopillisesti ja luovutaan harhoista ja tunnustetaan Raamatun opettama kaste, eli uskovienkaste upottamlla. Kyllä kaste on niin läheheinen kokonaisuuteen pelastussuunnitelmaa ajatellen, millaiseksi Jumalan sen on Raamatussaan ilmoittanut, eikä siihen kuulu vauvakaste, eikä kaste suinkaan ole yhdentekevä osa pelastusta ?!
* Jeesus sanoo, " Joka uskoo ja KASTETAAN, se pelastuu." Kaste on ensimmäinen askel uskon jälkeen otettava kuuliasuuden teko, ja jos sen tahallaan jättää, syystä tai toisesta, voi pelastus mennä sen mukana.
* pelastuksen Herra Jeesus itse sanoo, " Joka usko ja kastetaan" onko sinulla varaa olla uskomatta Häntä ? Tai aliarvioida kasteen merkitystä pelastukseen nähden ?Mohikaani_27 kirjoitti:
* Ei Raamattu lupaa mtään erkoisia herätyksiä tälle ajalle. Nyt vaan on lopunajan alku tunnelmat alkaneet. Eli elämme synnytystuskien ensimmäistä ajankohtaa.
* On tapahtunut niin kaikenlaista luonnon katastrofit, kansojen likkehdinnät, homo/lesbo villitys yhä vain menee villimmäksi, hyväksytään lainlaatijoidenkin piireissä ja laaditan, tieten tahtoen noustaan Jumalan sanaa vastaan, laaditaan Jumalan sanan vasatisia lakeja, suvaitsevuus ja tasaarvo huumassa. lainlaatijatkin, kansan valitsemat ovat eksyneet pois raittiista ajattelusta ja oikeudenmukaisuudesta, väärään vapauteen, joka ei ole kenellekkään lopulta hyväksi.
* Eikä Jeesuskaan lupaa mitään herätystä, päinvastoin toteaa, " Löytäneekö Hän uskoa maanpältä, kun Hän tulee?" Eikä mikään enää estä Jeesusta tulemasta, ainut mikä vielä voi estää Hänen tulonsa, on Jumalan pitkämielisyys langennutta luotuaan kohtaan. Mutta erään kerra tulee pakanain luku täyteen, luku jonka vain Jumala tietää, mutta kun se täyttyy, silloin Jeesus saapaa, eikä enää viivyttele.
* Ei ole suinkaan mitään sitä vastaan, että suomi saiaisi vielä, samoin koko skandinaavia, viimeisen erikois kutsun pelastukseen, mutta siitä vaan ei ole Raamatussa kerrosttu.
* Profetioita syntyy kaikenlaisten mielialojen ja tunteiden ja ajattelujen pohjalta, eikä ne välttämättä ole Jumalsta ollenkaan, varsinkin jos on "nimekäs" henkilö, voi eksyy hänkin esittämään omia ajatuksiaan profetioina. Arvostettu sisar on Herransa luona, ja halusi vaan jättää toivoa ihmisille tulevasta herätyksestä, ja vielä kun se pitäisi alkaa hänen rakastamastaan suunnasta, antaa oman makunsa sanomalle.
* Hän vetoaa Sanan lujaan luottamukseen, jonka arvioi olevan juuri kansanlähetyksen piireissä. Uskon sitten, kun Sana otetaan todesta myös kasteopillisesti ja luovutaan harhoista ja tunnustetaan Raamatun opettama kaste, eli uskovienkaste upottamlla. Kyllä kaste on niin läheheinen kokonaisuuteen pelastussuunnitelmaa ajatellen, millaiseksi Jumalan sen on Raamatussaan ilmoittanut, eikä siihen kuulu vauvakaste, eikä kaste suinkaan ole yhdentekevä osa pelastusta ?!
* Jeesus sanoo, " Joka uskoo ja KASTETAAN, se pelastuu." Kaste on ensimmäinen askel uskon jälkeen otettava kuuliasuuden teko, ja jos sen tahallaan jättää, syystä tai toisesta, voi pelastus mennä sen mukana.
* pelastuksen Herra Jeesus itse sanoo, " Joka usko ja kastetaan" onko sinulla varaa olla uskomatta Häntä ? Tai aliarvioida kasteen merkitystä pelastukseen nähden ?* Hilja Aaltosen sivuilta.
* http://katariinalle.suntuubi.com/?cat=1- 1234567...
?????. kirjoitti:
Kotimaa lehdestä luettua.
Vapaakirkon entinen kirkkokunnan johtaja Olavi Rintala toteaa: Hilja Aaltonen oli profeetta.?????. . . Jos profeetta on oikea, niin hän ei kumoa Jumalan kymmenestä käskystä yhtäkään käskyä, vaan pitää niitä kasvattajana Kristukseen.
Väärät profeetat taas kumoavat Jumalan antaman kymmenenkäskyn lain. - totuutta ei valhetta
Vainio. kirjoitti:
Itse asiassa hän ei sanonut niin. Hän sanoi, että "odottaa" sen alkavan vielä hänen elinaikanaan. Se ei ollut profetia. Se oli hänen toiveensa ja odotuksensa. Hän ei koskaan sanonut, että Jumala sanoi näin.
vainiolle. Aaltonen sanoi herätyksen alkavan 2012 kesällä.Jupinat ja muuntamiset pois.
- 1234567...
totuutta ei valhetta kirjoitti:
vainiolle. Aaltonen sanoi herätyksen alkavan 2012 kesällä.Jupinat ja muuntamiset pois.
totuuta ei valhetta.
Ei tule herätystä niin kauan kuin naiset ovat pappeja, homo ja lesboliitot hyväksyttyjä ja myöskin sapatti arkipäiväistettynä.
Herätys tulee niiden viisaiden taholta jotka eivät hyväksy naispappeja, homo ja lesboliittoja ja myöskin pitävät Jumalan siunaaman ja pyhittämän sapatinpäivän pyhänäpäivänä. - -.-.-...:)
Vainio. kirjoitti:
Itse asiassa hän ei sanonut niin. Hän sanoi, että "odottaa" sen alkavan vielä hänen elinaikanaan. Se ei ollut profetia. Se oli hänen toiveensa ja odotuksensa. Hän ei koskaan sanonut, että Jumala sanoi näin.
" Itse asiassa hän ei sanonut niin "
Itse asiassa hän sanoi niin ja sanoi, että se alkaa ISOSTA KIRKOSTA ! Ja sanoi kuullensa sateenropinaa, ennen kuolemaansa. Hilja on mennyt mutta Jeeus jäi ! - Herra elää,
asiastakyse kirjoitti:
Olisiko herätys alkanut jo. Ainakin meillä päin tapahtuu kummia. Nuoria ihmisiä tulee uskoon. Jatkuvasti saamme kuulla, miten siellä ja siellä nuoret ovat alkaneet uskomaan ja lukemaan Evankeliumeita. Nytkin eräs vanhempi kertoi, että kaikki hänen kolme lastaan ovat kiinnostuneet yhtäkkiä uskosta ja 19 vuotia poika on alkanut innolla lukemaan evankeliumeita. Joka puolelta nyt on tuollaista kuulunut. Tälläkin hetekellä perheeni turvassa on kaksi nuorta, jotka ovat alkaneet huutamaan Herraa avuksi. Herra lähetti heidät, kuten tekee aina, kun antaa perheellemme palvelustehtävän.
Tapahtuuko tätä nuorten ihmisten heräämistä joka puolella Suomea? Vai onko meidän aluueemme erikoisessa herätyksessä? Onko muilla tietoa tälläisestä tapahtumasta?"Tapahtuuko tätä nuorten ihmisten heräämistä joka puolella Suomea? Vai onko meidän aluueemme erikoisessa herätyksessä? Onko muilla tietoa tälläisestä tapahtumasta? "
Meidän srk:ssa on paljon nuoria !Oma nuoreni kävi juuri kasteella.
- Ojbnlkn
Missä sinä olet ollut? Ensin herää uskovat, sitten ne jotka ovat vasta matkalla. Joko sinut voi lähettää?
- Vainio.
Jos puhut minulle... Minä en ole kumpikaan niistä, joita Hilja Aaltonen odotti. En tule olemaan kumpikaan niistä kansanlähetysläisistä saarnaajista, joita hänelle luvattiin. En ole sen arvoinen.
- Hmm...
Herätyksen lyhytkestoisuus voi tarkoittaa sitä, että saarnaajat kuolevat sairauteen vaikkapa puolen vuoden tai vuoden jälkeen, tai että heidät tapetaan. Esimerkiksi näin.
- seli seli
seli seli seli seli........
- Hyvä!
seli seli kirjoitti:
seli seli seli seli........
Juuri niin. Näitä selittelijöitä riittää ja varsinkin silloin kun ennustelut menee pieleen. Lahkolaisten uskonto on arpapeliä. Meneeköhän se näin vai menisköhän se on, näin se varmaan menee, joku profeetta on sanonut että....
- KTS (Ei kirj.)
Ihan tässä viime kuukausina on ollut havaittavissa sellainen vyörynomainen parannuksenteko helluntaiherätyksen ja luterilaisten uskovien keskuudessa. He ovat joukolla heittäneet vanhat painolastit selästään ja alkaneet tukea palestiinalaisia.
Tätä Hilja on tarkoittanut ja täst se nyt lähtee! Tätä ei voi enää pysäyttää. Joka sitä yrittää, tulee liiskatuksi!
HYVÄ!- Vainio.
Keskustelunaloitukseni ei käsittele palestiinalaisia. Se käsittelee Hilja Aaltosta. Pysyttäisiinkö siis itse aiheessa?
Palestiinalaisista sinä voit sitten aloittaa ihan uuden aloituksen, jooko? - hedelmät näkyy
Jaahas, jihadistit ovat liikkeellä ja pommivyöt on aktivoitu, kun rauhanuskonto taas uhkaa väkivallalla : I
- ainut apu
Ainut apu niin Palestiinalaisille kuin juutalaisillekin on sanoma Jeesuksesta syntien sovittajasta, sitä työtä tuemme.
- heräätys
Kyllä Jumala oli luvannut Hilja Aaltoselle ettei ottaisi häntä pois ennen kun herätyksen sateet alkaa! mutta ne on jo alkanut, täällä varsinaissuomessa erityisestis, viime vuoden lopulla alkoi selkeästi näkeen!
- Vainio.
Laita linkki esille. Jos sinä olet oikeassa, minä pyydän anteeksi.
- vapaakirkolle
Nyt taas näkee ettei mitäännuuta herätystä näy kuin valheen herätys.
- primaballerina
Tuota herätyksen tuloa on hehkutettu kauan, ja silti luopumusta on enemmän ja enemmän, kuten raamattu ilmoittaa. Lopunaikana luopumus on suuri Jumalan totuudesta. Valheherätyksiä voi olla ja tulla. Uskollinen kristitty tekee oman tehtävänsä loppuun asti, ja Jumala tietää kenet Hän pelastaa ja tulee vielä pelastamaan.
- Vainio.
Totta. Lopun aikaa leimaa suuri luopumus. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kansallisia ja paikallisia herätyksiä voisi tulla vielä lopun aikoinakin, jos Jumala sen armon antaa. Suurta, maailmanlaajuista herätystä tuskin tulee. Ne, jotka sellaista odottavat, ovat ylioptimisteja ja houkkia.
- primaballerina
Vainio. kirjoitti:
Totta. Lopun aikaa leimaa suuri luopumus. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö kansallisia ja paikallisia herätyksiä voisi tulla vielä lopun aikoinakin, jos Jumala sen armon antaa. Suurta, maailmanlaajuista herätystä tuskin tulee. Ne, jotka sellaista odottavat, ovat ylioptimisteja ja houkkia.
Toivottavasti ihmisiä pelastuu. Meidän tulee rukoilla kaikkien puolesta. Jossain vaiheessa vaan tulee aika, jolloin ei voi enää tehdä työtä, kuten raamattu ilmoittaa. Maito menee vanhaksi.
- jossakin on raja
primaballerina kirjoitti:
Toivottavasti ihmisiä pelastuu. Meidän tulee rukoilla kaikkien puolesta. Jossain vaiheessa vaan tulee aika, jolloin ei voi enää tehdä työtä, kuten raamattu ilmoittaa. Maito menee vanhaksi.
Näin se on. Tulee yö, jolloin työtä ei voi tehdä. Kaikella on aikansa.
- leeviläinen
Alkaako herätys siis uskovien keskuudessa, koskapa monille uskovaisille on tullut Jeesusta suuremmaksi "herraksi" heidän oma yltäkylläisyytensä kaikessa?
Niinkuin Vainio tuossa aloituksesi puolessa välillä Hilja Aaltosta lausuntoa siteeratessasi asian jo totesit noista osakkeita, uusista autoista ja etelänmatkoista. Ja samanhan me näemme itsekin aivan päivittäin arjenharmaudessa eläessämme, että monille uskoviksi itseään tituleeraaville se oma ego ja elintaso ovat kaiken A ja O. Ja köyhät lähimmäiset kyykkyyn.- ghjuloiöl-.,m.jk
Juu välinpitämättömyys ja kylmyys ja piittaamatoomuus ihmisistä on aikamme tyyli.
Ei tartte kumminkaan olla pettyneet Jumalaan joka kyllä tuo Herätyxen joka näemme ja tunnemme ja on samankaltainen kuin sen jonka Hilja Aaltonen kuvasi ja vie ihminen vapauteen ja muutoxen kun alkaa nähdä oman todellinen tilaan eikä puoleustelee itseä että ei Jumala näkee minuta vaan näkee vaan Poikansa tai että Hän katso Jeesuxen läpi meitä tai että Pojan Veri peittää syntisen ja se riittää. Kyllä ihmellisiä puolustuspuheet on kexitty karkoittamaan Pyhän Hengen joka tahtoo näyttää synnin että ihminen sais huonon omatunnon ja synninhädän niin että hän vois pelastua. Pyydän anteexi Herra että minä ja kaikki muut Uskovaiset ollaan karkkoittanut Pyhän Hengen Suomesta koska olen minäkin aikoinaan ottanut vastaan Toronton ja karismaattisen hengen joka karkoittaa Pyhän Hengen... Anteeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeeex Herra !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Anteex Herra mitä olen ollut mukana tekemässä muitten Uskovien kanssa.. Menköön Jeesuxen Nimessä kauas minusta sinne syvään mihin se kuuluu tuo karismaattisen opetuxen..
Ja tulkoon Sinun Henki Jeesus ,,, Tuo Pelastava Pyhä Henki joka johdattaa meitä Kristuxeen !!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! Joka Poika Tekee Vapaaxi On Todella Vapaa !!!- tiedoksi!
Sinä savonarola olet kuitenkin yhä pilkkaamassa Jeesusta täällä. Etkö jo voi lopettaa tuota x käyttöä Hänen pyhän nimensä yhteydessä. Tiedät varsin hyvin, että se on Häntä halveksivaa ja pilkkaavaa käytäntöä. Ethän sinä tietenkään kunnioita Jeesusta, mutta on se kuitenkin todella törkeää käyttäytymistä sinulta. Luulettelet olevasi uskovainen, vaikka et ole koskaan uskonratkaisuasi tehnyt ja ottanut Jeesusta elämääsi. Jo asenteesi Hänen nimeöään kohtaan osoittaa sinusta sen!
Toisaalta Pyhä Henki ei ole kartkoittunut Suomesta kuten sinä taas harhaoppisesti väität! Pyhä Henki näyttää edelleen synnin, vanhurskauden ja tuomion, vain sinun sairas harhaoppinen mielikuvutusesi on tuollaisen harhan takana. Sinä olet kyllä omalta kohdaltasi karkoitattanut Pyhän Hengen luotasi, kun et ota Jeesusta vasxtaaan pelastajanasi. Sitä vastoin olet vaan pilkkaaamassa Jeesusta! Ellet ota Jeesusta vastaan Pelastajanasi ja pyydä Hänen verenssä puhdistamaan sinut kaikesta synnistä, et voi edes nöähdä taivasten valtakuntaa. Sinä jatkuvasti kiellät sen, että Jeesuksen veren kautta ihminen pääsee kokemaan uudestisyntymisen Raamattu nimen omaan opettaaa, että vain ja ainoataan Jeesuksen veren kautta saamme syntimme anteeksi ja pääsemme Hänen lapsikseen. Muuta tietä ei ole eikä tule!
Pyhä Henki ei pelasta ketään. Hän ohjaa medät kaikkeen totuuteen ja kir´kastaa aina Kristusta! Siis taas on harhaoppiasi tuo, että Pyhä Henki pelastaisi! Hän johtaa ihmisen aina Jeesuksen luokse!!! Tule siis sinäkin savonarola Jeesuksen luokse! Anna Hänelle lämäsi ja tunnusta Hänet Herraksesi, pyydä Jeesusken veren pesua, että saisit valkeat vaattee ja nimesi kirjoitettaisiin Elämän kirjaaan. Tunnusta ja hylkää syntisi ja pyydä anteeksi kaikilta niiltä, joita vastaaan olet rikkonut sanoin ja töin. Sitten vasta sinäkin voit olla vapaa Kristuksessa!
- body2
Hengellisyydestä on tullut kuvitemaailman leikkipaikka ja uskova on kuin sairas nukke.
Sille uskovanukelle vaihdetaan osia muelikuvituksen mukaan.
Siinä tulee uudet sisuskalut ja vaatteita sekä muita osia vaihdetaan mielin määrin.
Ja sitten kinastellaan vaatteitten tai uusien osien väreistä, sekä niitten sopivuudesta.
Joku kuvittelee ääneen asioita, herätyksiä ja ne otetaan todesta ja niillä kuvitelmilla aletaan leikkiä.
Houremaailman hommia jossa nukkekotiusko on leikkipaikka, siellä puetaan ja riisutaan, kääritään sekä vaihdetaan osia.
Kaiketi sellainen on tarpeellinen, mutta se saa olla vain leikkipaikka, sillä uskoon ne eivät kuulu. "- Minä odotan nyt sellaista vanhanaikaista herätystä. Minulle on näytetty kaksi miestä - en ole nähnyt kasvoja, vaan niskat - jotka Jumala ottaa huutavan ääneksi Suomessa. Se on ihana aika, ei pitkä mutta väkevä ja raitis. . . "
Koska Hilja Aaltonen näki kahdesta miehestä vain niskat, siis takaa päin molemmat, se tarkoittanee, että lyhytkestoinen mutta voimakas herätys tullee vasta myöhemmin, heidän jo poistuessaan tästä nykyisestä ajasta.
Jumalakin on nähtävissä ikään kuin takaa päin, kun hän on tehnyt jotakin ja jättänyt tekonsa nähtäville [2. Ms.33:20-22; Room. 1:20]- 4+8
ekivaari se jaksaa satuilla. Älä viitti sekottaa lihallisen ihmisen houreita ja pätemisen tarvetta Jumalan aivoituksiin. Herätystä ei tullut Hiljan toiveista ja houreista huolimatta ja sillä sipuli.
- Missä kotka?
Kyllä Ekivaari on minusta tässä vähintään hajulla, ehkä täysin hoksasi asian, en osaa sanoa. Kuitenkin voi hyvinkin olla kuten Eki mainitsi.
- 4+8
Eiväthän nuo Hiljan puhelut mitään profetioita ole ollenkaan vaan hänen omia odotuksiaan ja toiveitaan. Hän olisi toivonut tietystä syystä että herätys olisi lähtenyt
kansanlähetyksen piiristä.
Ja nuo pari miestä joista hän näki vain niskat, niin, ne ovat noita juttuja jotka kuuluvat jonnekin ihan muualle kuin uskovien foorumeille, ehkä jonnekkin ihmeet tai kummitukset tai aaveet , noituus, taikuus, mielisairaudet tms. - matti.....
kun helluntailaiset puhuu suurestä herätyksestä, se täysin harhaoppia. raamatussa sanotaan että jumala lähettää väkevän eksytykse. hihhulin kääntää kaiken juuri päinvastaiseksi koska ovat sielunvihollisen palveluksessa
- tattiamatille
mees matti paikalles taas kerran.
- kristitty
Ei tule totella Hilja Aaltosta vaan Raamattua. Hilja Aaltonenkin on vain erehtyväinen ihminen. Raamattu ei puhu mitään herätyksestä vaan suuresta luopumuksesta ja että ne ovat harvat, jotka pelastuvat.
- mennyt on
Herätys on tainnut todella lähteä kansanlähetyksestä ei sitä ainakaan missään näy.
- oletko löytänyt ?
Keitä tulee uskoa kun kirkkokuntiakin on kymmenittäin ja kaikilla on eroavaisuuksia.
Mistä löytyy totuus ? - piiku.
oletko löytänyt ? kirjoitti:
Keitä tulee uskoa kun kirkkokuntiakin on kymmenittäin ja kaikilla on eroavaisuuksia.
Mistä löytyy totuus ?Olisi hyvä jokaisen antaa olla vain IHMINEN, eikä tehdä kenestäkään sen suurempaa, profetoiminen on vajavaista.
- Herran kädessä on
Kuuntelin aamulla Kansanlähetyksen Raamattuavainta ja mielestäni oli erittäin selvää ja raitista Sanaan pohjautuvaa opetusta, tulee joka arkiaamu.
Kansanlähetys on käsittääkseni kristittyjen yhteyttä edistävä uskonyhteisö, ja minulla on heistä paljon positiivisia kokemuksia, vaikka armolahjat eivät ilmeisesti toimi aivan samassa mitassa kuin helluntaiseurakunnassa. - Kansanlähetyksestä?
Kansanlähetys on yhteiskristillinen toimija, eivätkä pelkää armolahjojakaan toisin kuin useimmat muut luterilaiset, siksi Hiljan lausuma kuulostaa ainakin tiedonsanoilta, jos ei ole selvä profetia.
- Ei homoutta
Homokirkon piiriin ei voi tulla herätystä.
- heteroinen
Mikä on homokirkko.
Ei tullut herätystä Hiljan elinaikana, eikä ole näköpiirissäkään.
Jos herätys alkaa kansanlähetyksestä, sitähän helluntailaiset eivät pidä herätyksenä ollenkaan. Kansanlähetys kun on luterilaisen kirkon herätysliike. Kansanlähetysläisten kastekäytäntö on niinikään luterilainen.- ~~tähkäpää~~
Voi miten olet jo pudonnut kärryiltä tästä hengellisestä kentästä!
Tiesitkö esim. sitä, että monilla paikkakunnilla kokoontuvat niin luterilaisen kirkon, helluntailaisten, vapaakirkollisten ym. työntekijät yhteiseen rukouskokoukseen vähintäänkin kuukausittain ja tekevät paljon muutakin yhteistyötä, eikä ole kysymys helluntaikirkko seurakunnista, vaan ihan perinteisistä hell.srkunnista.
Elät jossain muinaisuudessa ja katsot edelleen niiden muinaisten ja menneisyyden aikaansaamien katkeeruuden silmälasien lävitse
uskovaisia ja seurakuntia.
Enkä edelleenkään kiellä, etteikö Sinulla ehkä olisi ollut aihetta katkeruuteen,
mutta on oman itsesi vuoksi aika mennä elämässä eteen päin, ettet tuhoaisi
lopullisesti omaa elämääsi sillä.
Pyydetään yhdessä Jumalalta, että Sinäkin pääsisit mukaan siihen työhön,
joka rakentaa siltoja eri seurakuntien uskovien välille ja on kaatamassa niitä muureja, joita joskus on rakennettu?! ~~tähkäpää~~ kirjoitti:
Voi miten olet jo pudonnut kärryiltä tästä hengellisestä kentästä!
Tiesitkö esim. sitä, että monilla paikkakunnilla kokoontuvat niin luterilaisen kirkon, helluntailaisten, vapaakirkollisten ym. työntekijät yhteiseen rukouskokoukseen vähintäänkin kuukausittain ja tekevät paljon muutakin yhteistyötä, eikä ole kysymys helluntaikirkko seurakunnista, vaan ihan perinteisistä hell.srkunnista.
Elät jossain muinaisuudessa ja katsot edelleen niiden muinaisten ja menneisyyden aikaansaamien katkeeruuden silmälasien lävitse
uskovaisia ja seurakuntia.
Enkä edelleenkään kiellä, etteikö Sinulla ehkä olisi ollut aihetta katkeruuteen,
mutta on oman itsesi vuoksi aika mennä elämässä eteen päin, ettet tuhoaisi
lopullisesti omaa elämääsi sillä.
Pyydetään yhdessä Jumalalta, että Sinäkin pääsisit mukaan siihen työhön,
joka rakentaa siltoja eri seurakuntien uskovien välille ja on kaatamassa niitä muureja, joita joskus on rakennettu?!"Tähkäpää"
Tiedän toki että on yhteistoimintaa helluntaiseurakuntien ja luterilaisen kirkon välillä. Niin tehdään myös asuinpaikkakunnallani ainakin pari kertaa kuukaudessa ja tämän lisäksi seurakuntien pastorit kokoontuvat säännöllisesti.
On hyvä asia että raja-aitoja kaadetaan seurakuntien väliltä. Mutta se edellyttää myös helluntaipastoreilta sitä, että lopettavat kokouksissaan luterilaisen kirkon kastekäsityksen repostelemisen. Eihän luterilaiset papitkaan julista saarnastuoleistaan helluntailaisten kastekäsitystä pilkkaavasti.
Totuus on että helluntailaiset eivät pidä herätystä oikeana niin kauan, kuin herätyksessä hyväksytään lapsikaste.
- Hiljaa kyynelissä
Niinhän siinä taas kävi, että avauksen aiheessa pysyminen tuottaa vaikeuksia – Taivaan Isä varjelkoon meitä, että Taivaan Tieltä emme näin helposti eksy! Joku vaatii linkitystä aineistoon, johon perustuu se olettamus, että Hilja Aaltonen odotti herätyksen alkavan jo hänen elinaikanaan. Se vaatisi ääninauhan, jossa Hilja asian ilmaisisi – mikä tahansa kirjoitettu dokumentin totuudellisuus pitäisi päästä vielä todistamaan oikeaksi. Hilja Aaltosta kuunneltiin paljon ja arvostettiin laajasti. Yleisesti uskovat olivat sitä mieltä, että herätys todellakin alkaisi Hilja Aaltosen elinaikana. Kun 100 vuoden ikäkin ylittyi, herätyksen puhkeamisen uskottiin olevan lähellä.
Saattaa olla niin, että Hilja Aaltosen jokin toteamus, joka on hänen toiveensa ja rukouksensa nähdään profetiana. Ihmisen arvostus voi nostaa tavallisetkin mielipiteet jumalalliseksi ilmoitukseksi. Kaikki, mitä arvostettu hengellinen ihminen sanoo, ei ole profetiaa ja jos jokin on profetiaa, niin mikään profetiakaan ei ole täysin puhdasta. Pikku totesi aivan oikein: ”Olisi hyvä jokaisen antaa olla vain IHMINEN, eikä tehdä kenestäkään sen suurempaa, profetoiminen on vajavaista.”
Me uskovat toivomme suurta herätystä ja saatamme itsekin puhua, että kyllä Jumala pian vastaa rukouksiimme ja se suuri herätys vielä Suomeen tulee. Monet ovat uskossaan tästä asiasta täysin varmoja. Meidän rukouksistamme huolimatta ainoa varma on Jumalan Sanan ilmoitus lopun ajoista. Me rukoilemme herätystä, mutta Sana lupaa suuren luopumuksen. Kristitty totesi asian lyhyesti näin: ”Raamattu ei puhu mitään herätyksestä vaan suuresta luopumuksesta ja että ne ovat harvat, jotka pelastuvat.”
Rakkaudellisena ja ymmärtäväisenä henkilönä Hilja Aaltonen puhui usein viisaasti ja pysäyttävästi. Kun Suomeen alkoi vyöryä ns. uuskarismaattisia liikkeitä solkeneen ja monissa yhteisöissä ihmeet ja Jumlan voima tulivat Kristuksen ristin sijasta keskiöön, Hilja Aaltonen huolestui. Hän sanoi: ”Silloin, kun Jumala antoi Suomeen sotien jälkeen herätyksen, niin ei se tällaista ollut. Nykyään huudetaan ja nauretaan, mutta herätyksen aikana oltiin hiljaa ja kuunneltiin Jumalan Sanaa ja itkettiin omia syntejä Jumalan edessä”. Minulla ei ole tarjota mitään linkkiä, eikä siteeraus ole sanasta sanaan. Siitä huolimatta Hilja Aaltosen toteamus on totuudenmukainen ja sen tulisi meitä syvästi puhutella. - Heräjä
1.Kor."..Niinpä, veljet, minun ei käynyt puhuminen teille niinkuin hengellisille, vaan niinkuin lihallisille, niinkuin pienille lapsille Kristuksessa. Maitoa minä juotin teille, en antanut ruokaa, sillä sitä ette silloin sietäneet, ettekä vielä nytkään siedä; olettehan vielä lihallisia. Sillä kun keskuudessanne on kateutta ja riitaa, ettekö silloin ole lihallisia ja vaella ihmisten tavoin?
Kun toinen sanoo: "Minä olen Paavalin puolta", ja toinen: "Minä olen Apolloksen", ettekö silloin ole niinkuin ihmiset ainakin? Mikä Apollos sitten on? Ja mikä Paavali on? Palvelijoita, joiden kautta te olette tulleet uskoviksi, palvelijoita sen kykynsä mukaan, minkä Herra on heille kullekin antanut.
Minä istutin, Apollos kasteli, mutta Jumala on antanut kasvun. Niin ei siis istuttaja ole mitään, eikä kastelijakaan, vaan Jumala, joka kasvun antaa. Mutta istuttaja ja kastelija ovat yhtä; kuitenkin on kumpikin saava oman palkkansa oman työnsä mukaan. Sillä me olemme Jumalan työtovereita; te olette Jumalan viljelysmaa, olette Jumalan rakennus. Sen Jumalan armon mukaan, joka on minulle annettu, minä olen taitavan rakentajan tavoin pannut perustuksen, ja toinen sille rakentaa, mutta katsokoon kukin, kuinka hän sille rakentaa. Sillä muuta perustusta ei kukaan voi panna, kuin mikä pantu on, ja se on Jeesus Kristus..."
Ef."..Älköön kukaan pettäkö teitä tyhjillä puheilla, sillä semmoisten tähden kohtaa Jumalan viha tottelemattomuuden lapsia; älkää siis olko niihin osallisia heidän kanssaan. Ennen te olitte pimeys, mutta nyt te olette valkeus Herrassa. Vaeltakaa valkeuden lapsina - sillä kaikkinainen hyvyys ja vanhurskaus ja totuus on valkeuden hedelmä - ja tutkikaa, mikä on otollista Herralle; älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä.
Sillä häpeällistä on jo sanoakin, mitä he salassa tekevät; mutta tämä kaikki tulee ilmi, kun valkeus sen paljastaa, sillä kaikki, mikä tulee ilmi, on valkeutta. Sentähden sanotaan: "Heräjä sinä, joka nukut, ja nouse kuolleista, niin Kristus sinua valaisee!" Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niinkuin tyhmät, vaan niinkuin viisaat, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha. Älkää sentähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on..." - Ajast aikaan
On todellisen tuntuista tuo aloituksessa kerrottu, mitä Hilja 'odottaa' tulevaksi.
Ennustetta siinä on, että hänelle on näytetty kaksi miestä ja että aikajakso on hänen jälkeensä.
Terveettä on odotuksen mukaan se, että liikehdinnän henkilöt voisi olla taustaltaan Kansanlähetyksestä. Tämähän ei mielestäni tarkoita että Kansanlähetyksellä olsi järjestönä jokin kokoava rooli. Sieltä tosin löytyy selkeän sanoman julistajia.
Sanomasta saan käsityksen, että vapailla suunnila ei olisi näyttävää roolia. Mielestäni syiden joukosta myös siitä syystä, että silloin ei uskoon tulleilta vaadita uskon tielle lähdön lisäksi muita omia suorituksia. Esimerkiksi vaatimusta kasteesta.
Tuon seikan manitsemista en jättänyt vaikka tiedän sen vaikuttavan joihinkin kiihottavasti. Ei kaikkiin. - DoctorT
Kansanlähetys ja Kansan Raamattuseura, siinä ovat varteenotettavat herätyksen kanavat.
Molemmat ovat pysyneet uskollisena alkuperäiselle kutsumukselleen ja näylleen. Tätä ei helluntaiherätys halunnut kunnioittaa, vaan sortui VALHEHENGEN tuotteisiin. Sortui ihmisten korottamiseen ja erityisesti unohti riippuvuutensa JUMALASTA JA HÄNEN HENGESTÄÄN! Unet ja ilmestykset ovat olkia ja akanoita Jumalan sanaan verraten.
Jeremia 23
28 "Se profeetta, jolla on uni, kertokoon unensa; mutta se, jolla on minun sanani, puhukoon minun sanani uskollisesti. Mitä tekevät oljet jyvien seassa? sanoo Herra."- osaprofetiaa
Herätys nousee yhteiskristillisyydestä, ja siinä vaiheessa kun kaikki, siis kaikki Suomenkin uskovat puristetaan niin ahtaalle, että hengitystilaa ei enää ole, ateistit ja pakanat ja ei-uskovat saavat totaalisen tarpeekseen valhekristityistä ja kaksinaamaisista, uskoviksi itseään nimittävistä hurskastelijoista.
- osaprofetiaa
Vasta tässä vaiheessa, Suomenkin siionista, puristuu se Jumalan oikea timantti esille.
- Onko jumalanpelkoa?
Profetoiminen siinä mielessä, kuin Raamatussa on, on jo ohi. Enää saarnataan vain Jumalan sanaa, eli Raamattua. Uusia viestejä Jumala ei enää lähettele sen jälkeen, kun Raamatun kaanon on suljettu. Katolinen paavi-kirkko kyllä jätti itsellensä uudet ilmoitukset ja ihmeet avoimeksi, kun opettavat, että Pyhä Henki toimii vain kirkon kautta ja kirkon kätten päälle panon kautta. Sen harhan ottivat omakseen myös helluntailaiset. Nyt he katolisten renkinä keksivät jos jonkinlaista profetiaa korostaakseen omaa asemaansa ja suuruuttaan ja arvovaltaansa.
Asia on kuitenkin niin, että nämä kaikki Aaltosen, Pihon ym katolisten pyhien antamat ennustukset ovat kukin puhujan oman mielen kuvitelmaa. Jumalasta ne eivät ole, oikeastaan ne ovat Jumalanpilkkaa. Ne kun eivät koskaan toteudu tai osa jutuista on niin suurpiirteisiä, ettei voi koskaan todistaa niiden toteutuneen, tosin ei voi kieltääkään. Siitä vaan tulee sellainen olo, että MUKAMAS JUMALA olisi antanut vääriä tietoja, että Pyhä Henki valehtelee ja sillai....
Eihän sitä Jeremian kirjan 23 lukua Jumala ole koskaan peruuttanut, siinä kerrotaan miten pitää toimia väärin profeettojen kanssa, - ja profeetta on selkeästi väärä, jos hänen ennustuksensa ei toteudu kokonaan. En nyt sitä, että kivitettäisiin näitä helluntai-meedioita, mutta ihmettelen, kun uskaltavat uhmata Jumalaa näin raskaasti. Ja niitä, jotka näitä vääriä profeettoja kuuntelevat, Jumala lupasi myös rangaista! Eli kyllä kristityn pitäisi kieltäytyä edes kuuntelemasta näitä vääriä profeettoja. Aidon profetian erottaa vain siitä, että se on kirjoitettuna Raamattuun! - jumalaa kunnioittava
tässä sinulle nimimerkille onko jumqalanpelkoa mistä olet saanut uskalluksen ja oikeuden nousta jumalan omia vastaan oletko saanut toteamuksesi jumalalta että kaikki se mitä tuo jumalan ihminen on sanononut on hänen oman mielikuvituksensa tulosta siis hilja aaltosi mielikuvitusta älä koskaan nouse jumalan voideltuja vastaan
- CCR-CRC
http://fi.wikipedia.org/wiki/Who'll_Stop_the_Rain
- Parannuksen paikka
Herätys on jo, jos emme väittelisi niin kovasti keskenämme, huomaisimme että herätys on jo alkanut. Siihen ei tarvita hurmoshenkisiä massatapahtumia, vaan rinnallakulkijoita, mene sinne minne Jeesuskin meni. Minne Hän meni? Hän meni syntisten, köyhien, heikkojen ja sairaiden luo! Hän paransi heidät! Tämä on myös meidän tehvävämme! ei istua hienoissa kirkoissamme "turvassa" tekopyhinä uskovina, vaan mennä syntisten ja kurjien luo! Tehdään parannus ja pyydetään anteeksi Herraltamme Jeesukselta ettemme ole noudattaneet Hänen esimerkkiään!
Ei vika ole Suomen kansana, vaan meidän uskovien, me olemme olleet heikkoja, on pakko tapahtua muutos meissä itsessämme! Itsekkyytemme vie meidät tuhoon. Nöyrtykää siis Jumalan väkevän käden alle, että hän ajallansa teidät korottaisi 1.piet.5:6
Jos tekin hyvät kirjoittelijat käyttäisitte voimanne evankelioimiseen ja yhteisen rakkauden vaalimiseen, oli monta enemmän pelastunut! - uskalla arvostella
jumalaa kunnioittava! Silloin kuin alkuseurakunnassa oli vielä profeettoja, heidän puheitaan nimenomaan KÄSKETTIIN ARVOSTELEMAAN apostolien opin perusteella. Tämä kirjoituksesi "älä koske jumalan voideltuun" on äärikarismaattien omaa keksintöä, jolla he pelottelevat kansaa, ettei heidän tekojaan saisi arvostella! Se ei todellakaan ole Jumalasta, vaan paljastaa väärän opettajan. Hilja Aaltonen oli myös harhaopettaja, syvyyden palvelija. Hän saarnasi seurakunnissa, vaikka Jumala on sen työn antanut pelkästään miehille, ja Jumala itse on kieltänyt naisilta puhumisen seurakunnassa. Profeettoja ja uusia ilmoituksia ei Raamatun valmistumisen jälkeen enää ole, tästä on selkeä varoitus aivan Ilmestyskirjan lopussa. Hilja Aaltonen puhui omia juttujaan, ja sanoi ne Jumalan puheeksi. Sekä vanha- että uusi testamentti langettaa kovan tuomion tällaisista puheista.
Joten kylläpä uskallan vastakin arvostella kaikkia, jotka Herran nimessä puhuvat. Se on minun velvollisuuteni kristittynä. Ellemme niin toimi, niin joudumme harhaan hyvin nopeasti. Raamattu on tunnettava todella läpikotaisin, että voimme erottaa heti väärät opetukset! Tämä on Jumalan käsky, sillä se on moneen kertaan kirjoitettu Raamatun sivuille!
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka Purra: työttömät tulee velvoittaa töihin
Purra panisi työttömät tulevaisuudessa työskentelemään sosiaaliturvan saamiseksi, koska työllisyysaste ei muuten näytä l4363151Alle 15 oli
Arvasi että lapsi asialla hallin palossa. Surullista. Mutta jos osaa/kykenee käyttää tulentekovehkeitä niin pitää osata822413Mikä on kaivattusi ihanin ja ärsyttävin piirre?
Ja onko hän mies, nainen ja muun sukupuolinen? Mies. Huomaavaisuus. Kiireisyys. Joskus voi rentoutuakin.1161878Heh, persut = vassarit = 10,0 %
Minja tuli nyt jo Riikan rinnalle, sitten alkaa tekemään kaulaa. Molemmilta kympin arvoinen suoritus! https://www.hs.f1951565- 271533
- 771522
- 1091475
Näin Ellen Jokikunnaksen Ralph-poikaa suojellaan julkisuudelta - Katso tuoreet kuvat Italiasta!
Ellen Jokikunnas ja Jari Rask ovat Ralph-poikansa kanssa kakkoskodissa Italiassa. Mukana on myös Unelmia Italiassa -kuva201398Paula Koivuniemi täyttää tänään 78 vuotta! Sydämelliset onnittelut!
Paula Koivuniemi, tuo suomalaisen iskelmän ikoninen artisti, täyttää tänään 78 vuotta. Muutaman vuoden estradeilta pois411391- 801317