Maksan pikku yrityksestäni palkkoja itselle, ja vain kerran vuodessa, joulukuulla. Olen jo vuosikymmenen verran käyttänyt Verottajan verolaskuria laskemaan paljonko veroa pitää maksaa. http://prosentti.vero.fi/VPL2012/Sivut/Henkilotiedot.aspx?kieli=fi-FI
Verotettavaa tuloa oli tällä kertaa vain noin 19.100 € ja siitä meni veroa laskurin mukaan noin vain 1.694€ verran, ja nämä ilmoitin verottajalle. Eikös kohta sieltä napsahtanut tällainen selvityspyyntö:
""TYÖNANTAJASUORITUSTEN TIEDOT
Ilmoittamanne työnantajasuoritusten tiedot yllä mainitulta
kohdekaudelta ovat puutteelliset tai ristiriitaiset.
Kalenterivuodelle ilmoittamanne toimitettu ennakonpidätys
on alle 10 prosenttia ennakonpidätyksen alaisesta palkasta
tai ette ole ilmoittanut sitä lainkaan. Pyydämme teitä tarkistamaan
palkan ja ennakonpidätyksen määrän tai antamaan selvityksen
ennakonpidätyksen perusteista.""
Soitin Verottajalle, että mikä hitto tässä nyt on väärin, ja millaisia lukemia sinne odotetaan. Että mistä asiasta tämä selvityspyyntö oikein johtuu.
Veromuija änkötti puhelimessa, että kun siinä tuo vero jää noin pieneksi, alle 10%. Yleensähän ne verot ovat yli 20%. Siksi meidän järjestelmistä lähtee aina silloin tällainen automaattinen selvityspyyntö kun on noin vähän veroa maksettu.
Sanoin muijalle että olen laskenut summat Verottajan omalla laskurilla, ja se antaa juuri tällaiset lukemat. Kysyin että kai teillä sama ATK siellä on laskemassa samoilla lukuarvoilla näitä asioita. Että mistä tämä selvityspyyntö oikein johtuu. Muija sanoi että tämä meidän automatiikka vaan on nyt tällainen, että se lähettää pyynnön jos vero on alle 10% verran.
Veromuija sanoi että hän kirjaa tänne että asia on kunnossa. Jäin epäilevälle kannalle, että meneekö tämä nyt pelkästi puhelimitse varmasti oikein. Vai tuleeko joku hirmumätky myöhemmin perästä päälle, jos en lisäksi lähetä jotakin kirjallista selvitystä tms. myös.
Tämän vuoksi tiedustelin verotoimiston naiselta hänen nimeänsä, että voin kirjata ylös päivämäärän ja kellonajan sekä sen kenen kanssa olen asiasta puhelimessa keskustellut. Vaan naisen nimeä en saanut. Nainen sanoin ykskantaan "Hyvä, kiitos" ja sulki puhelimen saman tien.
Todennäköisesti pääsyynä oli Verottajan ATK-ohjelmien kömmähdys. Tällainen "automatiikan" luoma tarpeeton selvityspyyntö varmaan nyt lähetetään tuhansilla yrittäjille.
Mutta ei voinut veromuija sanoa tätä puhelimessa, jolloin asia olisi ollut nopeata kuitata ohjelmabugina pois päiväjärjestyksestä. Eikä suostunut sanomaan edes omaa nimeänsäkään.
Tietenkin hävetti näin pienet omat tienestit, jotka sekoittavat jo Verottajankin systeemit. Saavat lisäksi hyväpalkkaiset veromuijat käyttäytymään puhelimessa koppavan alentuvasti.
Kaiken kaikkiaan samanlainen passkan maksu jäi taaskin suuhun nyt kuin jää yleensä aina kun Verotoimiston muijien kanssa mitä tahansa asiaa selvittelee.
Verottajan outo selvityspyyntö
17
3428
Vastaukset
- 10-17
Kyllä verotoimiston muija oli aivan oikeassa - ei ole tavallista että vajaan 20.000 euron kuukausipalkasta menee vain tonni veroa - eli aivan oikein, että asia automaattisesti tarkistetaan - olisihan siinä voinut olla vaikka sinulla lyöntivirhe ja jäänyt ennakonpidätyksestä yksi nolla pois - olsipa tullut mätkyjä....Toisaalta et tainnut pidättää ennakonpidätystä verokorttisi mukaan ? - ennakonpidätystä saa periä enemmän kuin mitä kortti määrää mutta ei vähempää...
- Laskurin tulokset
>>Kyllä verotoimiston muija oli aivan oikeassa - ei ole tavallista että vajaan 20.000 euron kuukausipalkasta menee vain tonni veroa >>
No kun se nimenomaan näyttää olevan ihan tavallista. Kokeile itse laittaa edellisessä viestissä olevaan Verolaskuriin nämä arvot sisään:
Kunta=HELSINKI
Kirkko=EI KIRKOLLISVEROVELVOLLINEN
Syntymävuosi= 1980
Alaikäiset lapset=0
Arvio koko vuoden bruttotulosta=19100 €
x----------------------------x-------------------------------------x
Laskuri pukkaa tämän ulos:
Koko vuoden bruttotulo .................................. 19100
Ennakonpidätys .................................................. 0,00
Tulonhankkimisvähennys ............................. 620,00
Työeläkemaksut ............................................. 983,65
Työttömyysvakuutusmaksut .......................... 114,60
Päivärahamaksu ............................................ 156,62
Vain kunnallisverotuksessa teht. väh.
Ansiotuloväh. kunnallisverotuksessa ........... 3368,40
Perusvähennys kunnallisverotuksessa ......... 648,65
Verosta tehtävät vähennykset
Työtulovähennys ............................................... 945,00
Verojen laskennassa käytetyt tuloveroprosentit
Verotuskunta ................................................ HELSINKI
Kunnan tuloveroprosentti .................................. 18,50
Seurakunnan tuloveroprosentti .......................... 0,00
Sairaanhoitomaksuprosentti ............................. 1,22
Sairaanhoitomaksun korotusprosentti ............ 0,17
Päivärahamaksuprosentti .................................. 0,82
Laskelma veroprosentista
Koko vuoden verot ja maksut yhteensä .... 1897,38
x================x=====================x
Maksettavaa veroa tulisi tämän mukaan helsinkiläiselle 1897 euroa, eli 9,9% verran. Vastaavasti naapurissa Espoossa jossa on alempi veroäyri 17,75 tulisi maksettavaa vain 1798 € eli 9.4% tuloveroprosentin verran.
Kenenkä laskurit tässä nyt on pielessa? Vai miksi tämä nyt on verotuksellisesti noinkin halpaa. Ainakaan verottajalle tämä periaatteessa ei kelpaa, mutta puhelinkeskustelun jälkeen sitten kelpaakin.
Mutta kelpaako? Vai tuleeko mätky viivästyskorkolasku perässä?- heko leko
no jo ohjelmaantaa varoituksen niin verottajalta tulee selvityspyyntö -> ja annat selvityksen.
Ihan sama juttu, jos sattuu olemaan esim portaikkoverokortilla työntekijöitä, saattaa isostakin palkkasummasta pidätettävät olla suht pieni summa
- 3+11
Siis ei tuossa veron määrässä ole mitään ihmeellistä mutta se, että koko vuoden palkka maksetaan kerralla joulukuussa, ei ole tavallista - eli normaalistihan sitä maksellaan se reilu tonni kuukaudessa.... taidat olla aika tollo kun et sitä tajua !
- reskontranHoitaja
Sinä se taidat olla varsinainen tollo olla.
Se, että palkkaa maksetaan joka kuukausi on yhtä kuin palkan laskentakustannus x 12. syynäys nyöläys.
Nyt se on palkan laskentakustannus x 1.
Todella iso ero turhan toimistotyömäärän suhteen. - 3+11
reskontranHoitaja kirjoitti:
Sinä se taidat olla varsinainen tollo olla.
Se, että palkkaa maksetaan joka kuukausi on yhtä kuin palkan laskentakustannus x 12. syynäys nyöläys.
Nyt se on palkan laskentakustannus x 1.
Todella iso ero turhan toimistotyömäärän suhteen.Niinpä, mutta kun niistä palkansaajista about 99 % saa sen palkkansa kuukausittain niin totta kai tämä "poikkeava" 1 % pistää verottajan silmää ja aiheuttaa aivan syystä aloittajan mainitseman tarkistuskyselyn....
- Kerran tai 12
> Siis ei tuossa veron määrässä ole mitään ihmeellistä mutta se, että koko vuoden palkka maksetaan kerralla joulukuussa,>
Eihän yrittäjät yleensä ole mitään palkollisia. Että omistajana odotetaan itseltä tilipussia kuun lopussa, että voidaan maksaa vastakirja ruokakauppaan.
Aika monen henkilökohtainen talous kestää helposti sellaisen että palkka maksetaan vasta vuoden lopussa kertakönttinä. Ainakin meillä on maksettu nyt jo vuosikausia tuolla tavalla. On lisäksi vähemmän laskettavaa ja kirjanpidettävää vuoden aikana, jos on vaikka pieni 1..2 miehen firma. - köklökk
Itse käytän palkka.fi ohjelmaa palkanlaskussa ja olen huomannut, ettei ohjelma laske palkkaennakoista vero lainkaan. Että näin hyvin verottajan ohjelmat on rakennettu.
- laskija1
Itse sain noilla tiedoilla laskurista veron määräksi 2373,93e. Oletuksella että YEL työtulo on sama 19100e
- palkanlaskijana
Itseasiassa YKSIKÄÄN palkanlaskentaohjelma ei laske palkkaennakoista veroa.
Palkkaennakko on aina siitä nettopalkasta vähennettävä laji eikä mikään ennakonpidätyksenalainen erä.
Sun pitää siis laskea itsellesi palkka esim. 2000
siitä menee verot ja muut ja sitten siitä nettopalkasta vähennyksenä tuo palkkaennakko. - 20+16
palkanlaskijana kirjoitti:
Itseasiassa YKSIKÄÄN palkanlaskentaohjelma ei laske palkkaennakoista veroa.
Palkkaennakko on aina siitä nettopalkasta vähennettävä laji eikä mikään ennakonpidätyksenalainen erä.
Sun pitää siis laskea itsellesi palkka esim. 2000
siitä menee verot ja muut ja sitten siitä nettopalkasta vähennyksenä tuo palkkaennakko."Itseasiassa YKSIKÄÄN palkanlaskenta ohjelma ei laske palkkaennakoista veroa."
Minun ohjelmassani (Datamike) on mahdollisuus laskea palkkaennakko siten että vero menee. Ohjelma tosin kysyy halauanko varmasti laskea sen. Vanhemmassa ohjelmassani (Novartus?) oli vähän samankaltainen toiminto. Yhdessä kokeilemassani ilmaisohjelmassa laski väärin(!).
- 18+18
Lainaus: "Palkkaennakko on aina siitä nettopalkasta vähennettävä laji eikä mikään ennakonpidätyksenalainen erä."
Palkkaennakko tulee vähentää saman kuukauden aikana maksettavasta palkasta - muuten siitä on pidätettävä ennakonpidätys.
Tässä lainaus verottajan ohjeesta:
Palkansaajalle voidaan maksaa varsinaisen palkanlaskennan ulkopuolella erikseen satunnaisia suorituksia. Jos palkansaajalle maksetaan palkanlaskennan ulkopuolella tällaisia suorituksia, ennakonpidätys on toimitettava niistä 60 %:n tai henkilökohtaisen lisäprosentin mukaan, ellei suorituksia maksettaessa yhdistetä palkanlaskentaan. Esimerkiksi palkkaennakoista on niitä maksettaessa toimitettava pidätys samalla tavalla kuin tavallisesta palkastakin.- heko leko
huomaa:
Jos palkansaajalle maksetaan palkanlaskennan ulkopuolella tällaisia suorituksia,
Älä vaan sekoita kahta eri asiaa keskenään. - lekoheko...
heko leko kirjoitti:
huomaa:
Jos palkansaajalle maksetaan palkanlaskennan ulkopuolella tällaisia suorituksia,
Älä vaan sekoita kahta eri asiaa keskenään.Huomaa itse:
Esimerkiksi palkkaennakoista on niitä maksettaessa toimitettava pidätys samalla tavalla kuin tavallisesta palkastakin - heko lekoko vai
lekoheko... kirjoitti:
Huomaa itse:
Esimerkiksi palkkaennakoista on niitä maksettaessa toimitettava pidätys samalla tavalla kuin tavallisesta palkastakinhuomaa edelleen itse:
palkanlaskentaa liittyvistä ennakot vähennetään netosta..
ai niin jos ei liity niin palkkaennakko on netto plus lisät.
- Laskurin tulokset
>> Itse sain noilla tiedoilla laskurista veron määräksi 2373,93e. Oletuksella että YEL työtulo on sama 19100e >>
Tuossa kohtaa on tainnut Verottajan v. 2012 laskurin sisältö muuttua edelliseen v. 2011 laskuriin verrattuna??
Silti en oikein hiffaa miksi YEL-työtulo ilmoitetaan erikseen tässä, se vaikuttanee Sosiaaliturvamaksun suuruuteen vai? Firma on ainakin viimeiset 8 vuotta maksanut YEL-vakuutusmaksun, joten en ole tähän kiinnittänyt huomiota
Jos tuon mainitsemasi kentän laittaa, niin laskuri näyttää veronmaksajan (Helsinki) tiedoilla laskettuna nämä muutokset verovähennysten puolelle:
"" Ansiotuloista tehtävät vähennykset
x------------------------------------------x
Päivärahamaksu ................................. 156,62 ---> 313,24
Yrittäjän korotettu päivärahamaksu ............. 0 ---> 28,65
Koko vuoden verot ja maksut yhteensä .... 2278,64
x================x=====================x
""
En ymmärrä sitäkään mikä tuo "Yrittäjän korotettu päivärahamaksu 28,65 €" oikein on, ja mitä sellainen _vähennysten_ puolella tarkoittaa?
Tosiaan Firma maksanut YEL-vakuutusmaksun, niin ihmettelen miksi tällainen 28,65 silti näkyy palkansaajan vähennyksen puolella.
Taitaa olla niin että en todennäköisesti mitään oikaistua uutta veroilmoituslappua lähetä. Verottaja osaa tuon puuttuvan muutaman satasen erotuksen erotuksen laskuttaa syksyllä "mätkynä" niin kuin on tehnyt aikaisempinakin vuosina.
_ _
Nyt jää enää kaivelemaan se että miksei veroviraston nainen suostunut kertomaan kysyttäessä nimeään. Mottasi vaan puhelimen saman tein "Hyvä, kiitos" saatesanoin kiinni. - autobugiihme
Mulle tuli joskus yrittäjän alukuaikoina verottajalta postista ihan tuloverosta maksettava verokortti jossa oli 9.5% veroprossa, kun oli asuntolainat yms vähennykset kaikki mukana....
noo tilitoimistoni hoiti sen mukaan palkkatulojen veroprosentit, niin mulle kans tuli verottajalta tuollainen kysely ,just että palkasta on maksettu alle 10% ja MIKSI ?
heheheeh.....ilmoitin tilitoimistoon että hoida sotkusi =)
niiin asia oli nopeesti hoidettu ja ei siinä sen kummenpaa.... mut kiva tietää että niitten bugihan se vaan on kun tulee automaattisia kyselyjä....
on niiltä tullu paljon muitakin kyselyjä ... vaikka toimittu ihan niiden ohjeiden mukaan, mutta ei nyt niistä sen enempää =)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Oletko kertonut jo muille tunteistasi?
Ystävillesi esimerkiksi? Minä en ole vielä kertonut kenellekään tästä meidän jutusta.733674Kesä, kesä!
Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k92001Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.
Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes2261333- 1341220
- 1011084
- 1091065
Miksi nuori ottaa hatkat? Rajut seuraukset: seksuaalinen hyväksikäyttö, väkivalta, huumeet...
Lastensuojelu on kriisissä ja nuorten ongelmat kasvussa Suomessa. Hatkaaminen tarkoittaa nuoren luvatta poistumista omil701020Shokki! Suuri seikkailu -kisassa todellinen jättiyllätys - Tämä muutos järkyttää varmasti monia!
No nyt on kyllä aikamoinen ylläri, peli todellakin kovenee…! Lue lisää: https://www.suomi24.fi/viihde/shokki-suuri-seik6975- 60974
- 35886