mestari-sijoittaja ostaa asuntoja NYT

Nyt on fiksuimmat sijoittajat liikenteessä asuntokaupoilla. Hinnat ovat alhaalla kun verrataan niiden kehitystä viime vuosien aikana sekä reaali-ansioita.
Muutaman vuoden päästä voi asunnot maksaa jo tuplasti nykyisiin hintoihin verrattuna.
16235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Ja sitten heräsit syvästä unesta ja päätit jakaa sen kanssamme.

Tosiasia on se, että uusien asuntolainojen keskimarginaali on n. 1,6 prosenttiykköä, eli kokonaiskorko on tällä hetkellä monella lähellä 2% tasoa. Tällä hetkellä meillä on alhainen korkotaso lähinnä Kreikan ja Espanjan taloustilanteesta johtuen. Sen sijaan korkotaso lähtee nopeaan nousuun em. maiden talouden elpyessä vaikka suomi olisi edelleen taantumassa. Lisäksi reaalivuokrat ovat jo nyt laskussa, joten miten hauskaa sinulla on kun lisävakuudeksi annettu oma kotisi menee samalla vasaran alle (yksikään pankki ei lähtökohtaisesti tällä hetkellä myönnä 100% lainoja, ja muutenkin epäonnistunut sijoitustoiminta tarkoittaa ulosottoviraston iskua aiemmin olemassa olleeseen omaisuuteen)?

Muutaman vuoden asuntojen reaaliarvo tulee jatkamaan laskuaan, mutta sen jälkeen ne ihan varmasti tuplaantuu seuraavan 200 vuoden aikana :D

Äänestä
  • Jos ja kun talous nyt näyttää lähtevän nousuun, inflaatiokin kiihtyy korkojen nousun mukana. Reaaliarvolla ei ole velaksi ostetun omaisuuden kannalta merkitystä. Siinä painaa vain eurot, koska velankin reaaliarvo laskee inflaation myötä. Sijoitusasunnosta saatavat tulot taas suorastaan räjähtävät nousuun, jos asuntokauppa ei käy. Silloin on nimittäin tunkua vuokralle.

    Äänestä

Ohoh nyt pasahti ja kunnolla.Jopa niinkin kunnolla ettei tähän paljon lisäillä.

Asiassa on toki kääntöpuolensa.

Jos nyt saa ostettua edullisesti tai sopivan siis sopivasti ja ei tarvitse velkaa ottaa niin kannattaa ostaa.

Mutta mutta jos velalla sillä 20 vuoden mahdollisella velalla niin kannattaa perääntyä.

Nyt velalla ostettu asunto on huono kauppa (pääsääntoisesti).

Toki tätä on turhaa missään enään oikein mainita, koska suurin osa lähes kaikki ostaa velalla,mm:tänään oli autokauppiaan kanssa tekemisissä niin sanoi ettei mahdollisilla ostajilla juurikaan ole rahaa 2000e enempää.

Epäilen ettei ok ukoilla tällä palstalla ole kuin puhetta ja velkaa jolla he retostelevat palöstalla,todellinen raha sitä ole missään.

Äänestä
  • Näinhän se on. Ei minullakaaan ole tilillä kuin n. 2000€ , ja luottokortilla n. -500€
    Sijoituksista saisi päivässä tällähetkellä ulos n. 4000€ mutta jos suurempaa tarvetta niin velallahan se olisi hommattava. Mutta mikä siinä velassa niin pelottaa?
    Jos on järkevä hankinta, niin ei minua ainakaan pelota jos lainan ehdot/maksusuunnitelma on järkevä. Näin ostin sen sijoitusasuntonikin.

    Äänestä

VOIHAN HITTO MILLAISTA SKEIDAA !!!
ASUNTOJEN HINNAT OVAT NYT PILVISSÄ !!!

Jutun aloittaja on 100€ varmuudella asunnonvälittäjä tms. joka haluaa vain lisää rahaa ihmisiltä.

Ikinä eivät asuntojen hinnat ole suomen historian aikana olleet näin korkealla.
Ja sen ovat aiheuttaneet mitättömät korot,pitkät maksuajat, sekä maahanmuuttajat, jotka ovat vieneet asuntoja todella paljon.

Lainan takaisinmaksut ovat ihmeellistä keinottelua, kun voi asuntolainaa maksaa kymmeniä vuosia.
Normaali lainanmaksu olisi noin 4-8 vuotta.

"Hinnat ovat alhaalla kun verrataan niiden kehitystä viime vuosien aikana "
Oletko yksinkertainen vai idiootti ???

Jokainen normaali ihminen tietää, että hinnat ovat nousseet esim. 5-6 vuoden takaisesta tasosta, aivan hirvittävästi.

Jos "reaali-ansiot olisivat nousseet samassa suhteessa. olisimme kaikki työssäkäyvät todella rikkaita.

NYT HINNAT TULEVAT ROMAHTAMAAN.

Korot tulevat nousemaan ja velkavankeudessa olevat joutuvat niin lujille, että joutuvat myymään asuntonsa.
Kun hinnat romahtavat jää heille myynnin jälkeen vielä paljon velkaa maksettavaksi.
Todella inhottava tilanne ja kaikki on keinottelijoiden syytä!

Asuntojen hintojen, kuten kaikkien muidenkin täysin suomalaisille VÄLTTÄMÄTTÖMIEN tarpeiden, tulisi olla KOHTUUHINTAISIA.
Ja niillä KEINOTTELU, täytyisi ehdottomasti eliminoida KOKONAAN POIS !!!

Äänestä
  • "Ikinä eivät asuntojen hinnat ole suomen historian aikana olleet näin korkealla."
    Ikinä ei ole palkatkaan ole olleet vielä tällä tasolla.
    Ensi vuonna on taas kalliimpaa.

    "NYT HINNAT TULEVAT ROMAHTAMAAN."
    Ai NYT on se hetki?

    Äänestä

(Asuntojen hintojen, kuten kaikkien muidenkin täysin suomalaisille VÄLTTÄMÄTTÖMIEN tarpeiden, tulisi olla KOHTUUHINTAISIA.)


-Aivan kuin Lukilta kopsattua näkemystä.

Eipä silti kovin on viisas näkemys,mutta kuinka saada ihminen yleensä tajuamaan ettei osta ja maksa,jos maksaa niin kierre jatkuu ja jatkuu ja hinnat on hilautuu ylös.

Olen pahoillani kaikkien niiden puolesta jotka olisivat halunneet jo nyt ostaa kodin ja järkevän hintaisen,syynä on velkaosto rahan antaminen liian helpoin perustein näin muodostui viime vuosina kilpa osto johon suomalainen itse syylistyi tehden päänsämäräksi.

Jopa palstalaiset pitää kiinteistömaailman tarjouskauppa kohteiteita hyvänä,ei helkkari sentään,minä sanon että ihmiset maksoivat itsensä kipeäksi ja asuntojen hinnoissa on valtavasti ilmaa.

Kalliimissa asunnoissa hintojen tulisi laskea valtavasti.

Äänestä
  • "mutta kuinka saada ihminen yleensä tajuamaan ettei osta ja maksa"

    Et sitten ymmärtänytkään ???
    Ihmisten on PAKKO ostaa heille välttämättömiä asioita, kuten ruoka,vaatteet,sähköt,lämmöt,asunnot on myös oltava ihan pakosti täällä pohjolassa.

    Ne ovat niitä VÄLTTÄMÄTTÖMIÄ asiaoita, joilla ei saisi keinotella YHTÄÄN.

    Äänestä

  • "(Asuntojen hintojen, kuten kaikkien muidenkin täysin suomalaisille VÄLTTÄMÄTTÖMIEN tarpeiden, tulisi olla KOHTUUHINTAISIA.)

    -Aivan kuin Lukilta kopsattua näkemystä."

    Voisi ne minunkin mielestäni olla kohtuullisemmalla tasolla. Mutta ei tule tapahtummaan, not gonna häpen niinkauan kuin emme elä kommunismissa.
    Työ on avainsana, mitä järkeä siinä olisi jos sosiaalityötönkin voisi ostaa oman asunnon?

    Ja olisi kiva, että kaikilla olisi sama palkka ja olisi kiva, jos kaikki halukkaat saisivat asua omakotitalossa ja blaablaa.. Kuten sanoin, not gonna häpen

    Äänestä

AIH! Kylläpä pudotit sellaisen meteoriitin tuhnujen vuokrakasarmin pihaan että vuokraläävän valmiiksi haljenneet lasit lentelivät pitkin tupakankellastamia kukkatapettiseiniä ja metaanissa mädäntyneitä soffatyynyjä.

Äänestä
  • Nämä verbaaliakrobatian koukerot ovat tavallaan hauskoja, mutta eivät ne mitään jalosta tässä keskustelussa.

    Ehkä kirjoittajasta kehkeytyy vielä Finlandia-ehdokas, jos malttaa keskittyä kokonaisen kirjan kirjoittamiseen, eikä vain täällä suolipalstalla notkumiseen.

    Äänestä

  • Hatta hatta kirjoitti:

    Nämä verbaaliakrobatian koukerot ovat tavallaan hauskoja, mutta eivät ne mitään jalosta tässä keskustelussa.

    Ehkä kirjoittajasta kehkeytyy vielä Finlandia-ehdokas, jos malttaa keskittyä kokonaisen kirjan kirjoittamiseen, eikä vain täällä suolipalstalla notkumiseen.

    Mitä hauskaa muka huumehörhöjen jutuissa on ??????

    Äänestä

Minäpä sitten ostinkin asunnon seurattuani lukin kirjoituksia. Painavin syy oli tietysti asunnon tarve, mutta ei pelkästään se, sillä olisin voinut asua vuokrallakin. Ei kannattanut jäädä vuokralle, koska hinnat ovat niin alhaalla kuin vain voivat olla ja korot eivät tule nousemaan (Lukin mukaan lama kestää 10v) 10 vuoteen. Miksi siis maksaa vuokraa, kun samalla hintaa saa omankin. Myyn sitten sen voitolla ja ostan taas uuden, enkä maksa turhasta.

Nyt tekemään asuntokauppoja, jos vain rahaa saa. Korot ennätysalhaalla.

Äänestä
  • sweet home

    OLET SELVÄSTI ASUNNONVÄLITTÄJÄ.

    Äänestä

Kysynnän hintajousto saattaapi yllättää! Katsotaanpas: Korot alhaalla, hinnat ylhäällä ja päinvastoin.
Kivestä ei voi pusertaa verta. Niin se vaan on.

Äänestä
  • Tämä hinnat ylhäällä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että vuosi sitten 100000 euroa maksanut asunto maksaa tänään vain 101000 euroa. Reaalista laskua on siis tullut 2%, jos inflaatio on 3%. Mitä tämä tarkoittaa velalliselle? No, velka on lyhentynyt noin 5000 euroa ja velallinen 6000 euroa plussalla. Jos hän olisi ollut vuokralla, olisi hän maksanut kuussa noin 600 euroa isännälleen ja täten hävinnyt 7200 euroa. Velalliseen nähden olisi tullut takkiin reipas kymppitonni. Tämäkin kymppitonni tosin näkyy siellä tilillä vasta vuosikymmenien kuluttua. Yhdessä kahdenkymmenen kymppitonnin kanssa siitä tulee 20 vuodessa pitkälti yli vanha miljoona.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


lamanaikanahalpaa kirjoitti:

Nyt on fiksuimmat sijoittajat liikenteessä asuntokaupoilla. Hinnat ovat alhaalla kun verrataan niiden kehitystä viime vuosien aikana sekä reaali-ansioita.
Muutaman vuoden päästä voi asunnot maksaa jo tuplasti nykyisiin hintoihin verrattuna.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu