Todistus epilepsiasta

http://www.ammattinetti.fi/ammatit/detail/608_ammatti#Kelpoisuusehdot

Parhaiten neurologisi osaa sanoa vastauksen kysymykseesi, sillä olemme yksilöitä.

Toivo on ensiaskel pettymyksen tielle.

Itse sairaistuin lähes tasan vuosi sitten kaatumatautiin, ja haave ammatteja olisi ollut poliisi, rauhanturvaaja, palomies tai vastaava "vaativa" ammatti.

Tulevaisuus paloi tuhkaksi tuona synkkänä päivänä ja valoisasta huomisesta ei ole tietoa. Töitä teen, mutta ilman ajokorttia on joutunut pärjäämään kohta tasan vuoden ja saan sen kohta takaisin.

Nyt kun sain yhden (1) tajuttomuuskohtauksen ja todettiin epilepsia, niin olen alkanut pitämään itsenäni ali-ihmisenä, jolta vietiin vapaus ja itsenäisyys. En voi käydä uimassa yksin. En voi ajaa autolla, ilman pelkoa siitä, että tappaisin jonkun vanhingossa. En voi hakea ammatteihin, kuten taksikuskiksi, Toiset ihmiset pitävät sinua raukkana sairaana reppana, jolle ei voi antaa minkäännäköisiä luottamustehtäviä, koska mielisairas. En uskolla tehdä lapsia naisen kanssa, koska pelkään, että heistä tulee vaikeastivammaisia epilepsiani takia.
Myös painoni on noussut kivasti lääkkeitteni takia.

Viellä vähän aikaa sitten "valoisa" tulevaisuus jännitti ja tuskin maltoin odottaa, että pääsisin toteuttamaan unelmia ja fantasioitani.
Nyt tulevaisuuteni sisältää pelkkiä rajoituksia, kärsimystä ja muuta kivaa. En odota, mitään ja mikään ei yllätä enään..

EN ole masentunut, vaikka alussa vitutti ja masensi, sekä itketti. Nyt vain vituttaa.

Odota aina pahinta, niin et tule pettymään.

ps. Tämä viesti ei ole provo, vaan kertomus mitä tunnen.

"EN ole masentunut, vaikka alussa vitutti ja masensi, sekä itketti. Nyt vain ********."

Kyllä tuo väkisinkin masennukselta kuulostaa.

"Myös painoni on noussut kivasti lääkkeitteni takia."

Lääkkeet voivat hieman vaikuttaa, mutta hyvin paljon voi asiaan myös vaikuttaa ruokavaliolla ja liikunnalla.


Hyvin tiivistettynänä oma tarinani:

Neljä vuotta sitten olin viettämässä rauhallista elokuvailtaa ystävien kanssa ja seuraava muistikuva on…. välähdyksiä kattolampuista…. ja sitten kysymys: "tiedätkö missä olet?"

- vaikeahoitoinen toistuva status epilepticus
- epäily Hashimoton enkefaliitista
- oikeanpuoleinen peroneushermon vaurio
- oikean puolen osittainen tibialishermon vaurio
- kaksi tehohoidon aikaista keuhkokuumetta

…siinähän sitten heräilet. Olin ollut kaksi kuukautta nukutettuna teho-osastolla elämäni ensimmäisen tajuttomuuskouristuskohtauksen vuoksi. Minua oli yritetty seitsemän kertaa herättää, kunnes kahdeksas oli vihdoin jättikortisonipulssin kera onnistunut.

Salitreeni oli ollut toinen elämäni (kiitos sille selviytymisestäni, painoni putosi nukutuksen aikana yli 20kg), yhtäkkiä olin pyörätuolissa, täyteen lääkkeitä pumpattuna. Elämältäni putosi herätessäni siis aika hienosti pohja. Viimeistään siinä vaiheessa, kun tuohon diagnoosilistaan lisättiin "vaikeahoitoinen epilepsia, status epilepticuksen jälkitila".

Mutta näiden neljän vuoden aikana on ehtinyt tapahtua paljon, todella paljon. Lääkkeitä on saatu vähennettyä alkuvaiheen reilusti yli 300:n tabun viikkoannoksesta varmaan puoleen, oikean jalkani hermosto on vähitellen parantumaan päin ja pystyn nykyään hienosti kävelemään ja jopa juoksemaankin. Ja mikä parasta, olen saanut terveen pienen pojan! :)

Vielä toistaiseksi olen työkyvyttömyyseläkkeellä, mutta tätä ei ole tarkoitus jatkaa joputtomiin. Ehdottomasti tarkoitus on kohtapuoliin palata takaisin työelämään! Voi olla, että joutuu uudelleenkouluttautumaan uutta ammattia varten, mutta se on sen ajan murhe. Kyllä niitä ammatteja on maailmassa muitakin kuin ne poliisi, rauhanturvaaja, lentäjä ja palomies. ;) Jaksamista!

Älä ikinä luovu toivosta tai haaveistasi, hae poliisi kouluun jos haluat sitä todella mutta älä luovuta jos et sinne pääse, ammatteja ja aloja on maailma pullollaan. Itse opiskelen viimeistä vuotta lähihoitajaksi ja olen joutunut kouluni kanssa vääntämään kättä epilepsia diagnoosini takia, koulu alkoi toisella opiskelu vuotenani kyseenalaistamaan soveltuvuuttani ammattiin vuorotyön takia, yleensäkkään koulut ja työpaikat eivät tajua että mikään epilepsia ei ole samanlainen vaan ovat yksilöllisiä ja mekin olemme ihan tavallisia ja "normaaleja" ihmisiä ihan siinä missä kaikki muutkin. Minullakin on hyvälaatuinen lapsuusiän epilepsia ja henkilöauto kortti, kuorma auto korttia en saanut suorittaa sillä kun aiheuttaisi vähän isompaa tuhoa tuolla liikenteessä kohtauksen sattuessa. Älä anna kenenkään ali-arvioida itseäsi, edes sinun itsesi, mikään diagnoosi ei lyö "epäkelpo ihminen" leimaa kenenkään otsaan. Anna palaa !