Koulukiusaaminen ja luokkakokous

Kyllä ihan samat fiilikset, että jos mua kutsuttaisiin luokkakokoukseen,niin en muuten menisi. Ei sellaista vastakkainasettelua kestä kukaan katsoa. Mielistelyä ja teeskentelyä ja itsekehuja. Kuka niitä jaksaa?

Hohhoijaa. Samanlaisia olivat vanhempainillat. Siellä ihasteltiin muiden saavutuksia elämässä ja kehuttiin itseään, kun oli sen verran (köh köh) kokoomuslainen luokanvalvoja.

Kahdesta koulusta on kai ollut luokkakokouksia, mutta minua ei ole niihin kutsuttu. Taitaa kiusaajia pelottaa se pienen pieni mahdollisuus että maksaisin kerralla vuosien väkivallan takaisin. Tosiasassa olen yhtä helppo kiusaamisen kohde kuin ennenkin. Paniikkihäiriö ja itseinho estävät kaikki ihmiskontaktit.

Joo en menisi itekkään.
Ootte ihania tyyppejä mut itestä ei tarvi tehä numeroa koska oksettavaa.

Toki jos oot hyvä niin oot hyvä.
MIssä mitataan hyvyys ja mitä se on?
se on jotain ihmisyyteen viittaavaa mut nykymaailmassa jossa Kokoomus vallassa Suomi ja Ruotsi niin ei enään ihmisyyteen mennä paljoakaan.

En tiedä, onko mun luokkakaverit pitäneet koskaan luokkakokouksia. Yhtään kutsua ei ole tullut. Mutta enpä olis menossakaan. Ei yhden yhtä kaveria luokallani yläasteella ollut.

Minua kiusattiin koulussa. Muutamia vuosia koulun loppumisen jälkeen pari pahinta kiusaajaa pyysi anteeksi tekojaan kun satuttiin törmäämään. Asiat puhuttiin halki ja nykyään voidaan tervehtiä. En vietä heidän kanssaan aikaa sen enempää kuin ennenkään, mutta jos luokkakokouskutsu tulee menen paikalle. Jos en muuten niin katsomaan kuka on lihonut/kaljuuntunut tms :))).

Itse olin myös peruskouluajan koulukiusattu, eikä mikään luokkakokous kiinnosta yhtään. Suurin osa kiusaajista on jo kasvanut aikuiseksi, heidän kanssaan on tullut oltua vuosien saatossa jo hyvissäkin väleissä, mutta lapsuuden jatkuva uhrina oleminen on jättänyt omat jälkensä itsetuntoon, eli -inhoon. Nykyään osa kiusaajista on asiallisissa töissä, osa taas ei-niin-rehellisissä töissä ja narkkaavat suonensisäisiä.

Itse myös käytän huumetta, kannabista, ja elän sosiaalipummina. Ko. laittomalla päihteellä on elämäniloa pönkittäviä ominaisuuksia, toisin kuin taas alkoholi masentaa entisestään. Koulu ei peruskoulun jälkeen oikein kiinnostanut (tuolloin olin onnellinen, ettei tarvitse enää astuakaan mihinkään ahdistavaan koululaitokseen), eikä nyt reilusti päälle parikymppisenä enää kiinnosta mennä 16-kesäisten kanssa samoille penkeille istumaan. En ihmettele, ettei itseäni kiinnosta olla tekemisissä ihmisten kanssa jotka pitivät "hyvää" huolta toisen itsetunnosta ja mielenterveydestä. Usea taatusti ajattelee, että kiusaajat nyt voittivat, mutta ei, siellä ne painaa verorahoja tulemaan minulle kuukausittain, että saan lääkkeeni/päihteeni ja vietän oikein mukavata elämää. Ja ne jotka eivät rehellista työtä tehe, kantavat c-hepatiittia ja luultavasti yhtä sun toista tautia. Nyt olen onnellinen. :-)

Kerran olen ollut, mutta nyt en menisi. Olisi liian kova paikka kertoa menestyneelle porukalle, että perhettä, parisuhdetta ja vakituista työtä ei ole, vaikka kouluaikoina olin koulun parhaan luokan top 3-oppilas. Ja ikää on jo yli 40.

En mene jos edes sellainen kutsu tulis... polttaisin koko paskan kutsun grillissä. Sen verran huonoja muistoja on yläasteen ajalta.

Tottakai kävin luokkakokouksessa.
Oli harmittavaa että niin moni oli jäänyt pois.
Syykin oli selvä poisjääneet olivat vähemmän menestyneitä ja tietysti häpesivät itseään.

itse olin kans koulukiusattu, mutta eipä tuo minusta pahalta kuulostaisi.
tykkäisin kyllä, jos ne olisivat kunnolla järjestetyt juhlat, jossa olisi aikakauden musiikkia, vaatetusta ja vanhojen muistelua, hyvässä hengessä.

Pelkkä baari-ilta 10v sitten nähtyjen tyyppien kanssa ei houkuta.

Kanssa minut kutsuttu nyt luokkakokoukseen muistelemaan "kivoja kouluaikoja" jotka olivat minulle kaikkea muuta kuin kivoja. Halusin unohtaa kouluajat ja taistelin koko lopputeini / alkuaikuis iän niitä vääristyminä kohtaan itsessä, jota koulu"kaverit" minulle päähäni loivat. Etten ole fiksu, en minkään näköinen, olen tylsä ja typerä. Helvetin hienoa yrittää lähteä opiskelemaan, kun olen niin paska, etten kumminkaan mitään opi. Tai hankkia uusia kavereita, koska olen kumminkin niin tylsä, etteivät he oikeasti halua kavereita olla ja niin tyhmä etten vain sitä tajua.

Itse ignoorasin kutsun täysin. Olisihan sitä kiva mennä kertomaan, miten nyt on naimisissa, hyvä työ, uusi auto ja tulipas muuten ostettua lomaosake auringon lämmöstä. Mutta ei jaksa vaivaa, menisi varmaan myöhäiseksi kouluammuskeluksi.

En tajua mistä noita älynväläyksiä luokkakokouksista tulee ihmisille, jotka ei muuten näe.

Vaikkei olisi kiusattukaan, niin eiköhän nuo ole niitä omakehujuhlia. "Minä olen johtaja/merikapteeni/ jne" kehutilaisuuksia. En menisi

Järjestin luokkakakouksen. Suurin osa tuli paikalle ja meistä kaikista jälleen näkeminen oli tosi ihanaa. Olemme pitäneet yhteyttä enemmän ja vähemmän jälkeenpäinkin ja kokoontuneet toistamiseen.

Onko sitten niin että nuorempien ikäpolvien ihmiset kiusaavat toisiaan enemmän koulussa, vai mikä lienee. Meistäkin moni on hyvässä ammatissa ja opiskellut pitkälle, mutta kaikki eivät ja silti tulimme keskenämme hyvin toimeen, yhteiskunnallisesta asemasta huolimatta. Rikas halasi köyhää ja juteltiin kuten silloin ennen, ehkä elämä oli kypsyttänyt ja keskustelumme oli vieläkin antoisampaa kuin silloin nuoruudessa.

Luokkakokoukset ovat ihania, on asenteesta kiinni mitenkä sinne menee.

Olis se kiva jos tulis moinen kutsu. Nyt voitais katsoa että kuka se antaa köniin ja kenelle... Onko ehkä osat vaihtunu ajan myötä

olist sanonut en varmana tule mihinkään sun laisten kanssa ja näyttänyt kieltä ja keskisormea niin minä olisin tehnyt

Moni "henkisen alan" tai "vaikutusvallan" nykyinen harjoittaja on edellisen elämän kiusaaja mulvaani pipipää valehtelija joka on nuolemalla tai painamalla saavuttanut asemansa. :D

Olisi vähän ajan päästä ala-asteen luokkakokous. Aion itse asiassa mennä vaikka olisin surkein luuseri silloin. Mutta enpä ole enää! Menen ihan vaan vittuillakseni sinne näyttämään että ei ne kiusaajamulkut mua nitistäneet!

Tänään tuntuu olevan aiheet kertausta suoli palstalla,mistä sijoitus asunto ja tämä,kuinkahan mones kerta jo vuoden sisällä ? tää on vähän samaa kun tavaran kierto lidissä

Saattaapa olla että menisin kokoukseen jos pyyntö tulisi ja se olisin minä joka siellä olisi huomion keskipisteenä koska painaisin muutamaa mitätöntä paskakasaa turpaan kaiken kansan nähden.

En ole ollut kiusattu, mutta luokallamme oli muutamia maanviljelijöiden lapsia jotka silloin 80-luvun puolivälissä pitivät itseään jollakin tavoin parempana väkenä - jos joku muistaa niin silloin jyväjemmarit olivat vielä hyvätuloisia kun valtio antoi rahaa tuli sitten viljaa tai ei, mutta EU:n myötä jyväjemmarit on laitettu ruotuun ja nyt jos olisi se luokkakokous niin kävisin laittamassa ne ylimieliset mitättömät paskakasat todella vaikeeksi.

UGH!

En menisi mistään hinnasta, en vieläkään kykenisi kohtaamaan näitä kusipäitä jotka pilasivat koko nuoruuteni. Ne tekivät elämästäni helvettiä 8 vuoden ajaksi, eivätkä ne arvet varmaan umpeudukaan koskaan. Minulla ei ollut yhtään hyvää koulupäivää ikinä, miksi ihmeessä haluaisin taas alkaa repiä tätä auki, haluaisin vaan unohtaa täydellisesti. Pitäkööt luokkakokouksensa, toivottavasti kukaan ei koskaan erehdykään pyytämään minua mihinkään!

En tiedä onko luokkakokousta pidetty vai ei mutta minulle ei ainakaan ole kutsua tullut. Tuntuu pahalta ajatella että jos kokous on pidetty ja minut on tahallaan jätetty kutsumatta, väheksyntä jatkuu eikä ketään kiinnosta.

Menin ihan vartavasten katsomaan niitä henkisiä kiusaajia. Kertomaan, että hyvin menee, opiskelin yliopistossa, seurustelin. Kerroin niille pikkukaupunkiin kioskintätiksi jämähtäneille paskiaisille, kuinka hyvin minulla menee. Sitten lähdin. Teki itsetunnolle hyvää nousta niiden yläpuolelle.

No sitten sää et mee sinne luokkakokoukseen, eikai se ny sen vaikeampaa ole:)

Miksi koko tuosta kirjoituksestasi tulee pikkuisen mieleen tämä Pulkkinen sarjan pikapalaveriukko joka aina mitä pienemmästä jutusta nosti hirveän shown olemattomasta ja kutsui kaikki koolle. -Ja aina päättyi siihen, okei, unohdetaan se... mä vaan kysyin... "-Joo, se on hyvä ajatus, unohdetaan se..."

Ei nyt ehkä kannata tuommoista mielensäpahoitusta tehdä siitä, että joukko ihmisiä oltaisiin kutsumassa kokoon nimilistan perusteella. Luultavasti ihan oikeasti aika harvaa muutenkaan kiinnostaa oikeasti mitä on kuulunut aikanaan tai kuuluu jollekin ihmiselle jonka kanssa ei kouluajan jälkeen ole ollut tekemisissä muutenkaan. Mutta sehän se vähän luokkakokousten idiskin on, että siellä tavataan ihmisiä joiden elämänkulusta ei ole ollut mitään hajua ja on monenlaisia ylläreitä. Herran ja narrit kääntyneet toisin päin monesti ja Alfauros on surkea juoppo, ja taas luokan hissukka on hävittäjälentäjä jne... Harvemmin nyt luokkakokouksia pidetäänkään jos koko luokka on syystä tai toisesta ollut pääsääntöisen tiiviisti yhdessä kouluajankin jälkeen.

Se kummiskin on vähän muutenkin niin, että se mikä joskus 20v sitten on tapahtunut, se on peruskouluaikana jäänyt muutenkin usein sinne ja aika on joko kullannut muistot tai ei niistä enää välitä. Keljutkin asiat haalistuvat. Ja peruskouluaikana varsinkin, harvemmin on kaikkien kanssa kaveri ollut ja melkoisia keskisormen näyttöjä on vikan kevätjuhlan jälkeen ollut useastikin. Itse nyt konkreettinen esimerkki, että erään henkilön kanssa jonka kanssa oli ollut skismaa koko kouluajan, kärjistyi itselläkin aika rajuksi tappeluksi 9:n päättäjäispussikaljabileiden vietto kun oli fiilis että nyt maksetaan kalavelat ja ei koskaan enää tarvi nähdä.

Tämä henkilö on nykyään läheinen työkaverini, kättä paiskattiin vuosia myöhemmin ja se mikä tapahtui nuoruudessa 20v sitten, jäi nuoruuteen.

koulukiusattu212:lle

Juts noin, mullekin tuli kutsu. Sanoinkin parille herralle siellä, että nyt voitaisiinkin tasata tilit. Kerroinkin, että olen lämmöllä odottanutkin jälleen näkemistä.

Niistä pahiksista olikin tullut kauheita mammareita, alkoi heti väpättämään ja pyytelemään ettei tarvisi näyttää...Kokoeroa ei enää ollut ja itseluottamus oli itselle kehittynyt vahvaksi kamppailu lajien treenaamisen myötä.

Lisäksi heista osa oli myös dokuja, pilleristejä ja muutenkin luusereita. Kiva olla itse ylimmän johdon tehtävissä. Ja aina kun tulee tialusuus, niin suhteilla ulkopuolelle saa paljon vanhoille pahiksille paskaa niskaan. Sitähän saa mitä tilaa, ja parempi myöhään kuin milloinkaan. Nyt kun menivät kertomaan työpaikkansakin, idiootit.

En itse menis luokkakokoukseen, jos sellanen järjestettäis. Mitä järkeä mennä sellaseen, kun ei kouluaikanakaan ollut yhtään kaveria samalla luokalla. Itsekin jouduin koulukiusatuksi useamman vuoden ajaksi ja eipä oikein innosta törmätä edes vahingossa entisiin luokkakavereihin, jotka lässyttää ja puhuu niistä ajoista, kuin ne olis ollut jotain mukavaa ja hauskaa aikaa. No, ehkä hänelle mutta ei mulle. Mulle ne vuodet peruskoulussa oli silkkaa helvettiä koulukiusaamisen takia. Eikä kukaan edes auttanut vaan seurasivat vierestä, kun luokkakaveria kiusattiin tauottomana päivästä toiseen ja vuodesta toiseen. Juhlikoot ne sankarit keskenään. Lukioajaltakaan ei omalla luokalla ollut ainuttakaan kaveria, olin 3 vuotta pelkkää ilmaa niille muille ja rinnakkaisluokalla ollut tyttö jopa sanoi mulle, kun lakkiaisten jälkeen oli ravintolassa yhteinen tilaisuus ja erehdyin menemään kysymään ett sopiiko pöytään jossa oli omalta luokaltani ja rinnakkaisluokalta tyttöjä istumassa, ett voinko tulla samaan pöytään istumaan, niin tämä tyttö kääntyi muiden puoleen ja sanoi isoon ääneen, ett "pitääkö TUON tulla pilaamaan tämäkin päivä". Joo, tekee kovastikin mieli tavata ihmisiä noilta ajoilta, pitäis olla aika masokisti luonteeltaan, jos luokkakokoukseen itseni tunkisin. Sattuipa jopa sellanen tilanne, ett olin eräässä paikassa koulutuksessa ja yhtä ainetta tuli vetämään sellanen henkilö, joka oli ollut joskus mun kans samalla luokalla ja kohdellut silloin mua aika veemäisesti. Hän säpsähti mut nähdessään ja oli jotenkin hämmentyneen olonen, itse en kiinnittänyt häneen mitään huomiota, kohtelin häntä kuin ilmaa, olisko pitänyt riemusta hyppiä hänet nähdessäni =(. Joskus muistelee vanhoja aikoja ja tajuaa, ettei muista niistä kauheista vuosista muuta kuin ne kiusaajien sanomat sanat, muut asiat ovat unohtuneet. Joskus aikuisena törmännyt yläasteaikaiseen kiusaajaan ja voin sanoa, ett vieläkin yökötti nähdä se ylimielinen naama, kyseinen henkilö ei mua edes huomannut. Yhdessä paikassa missä hän oli töissä, huomasin ettei sen ihmisen luonne ollut paremmaksi muuttunut vuosien varrella, sen verran ilkeästi ja asiattomasti puhutteli alaistaan asiakkaiden kuullen. Meinasin sanoa sille alaiselle, ett osanotto kun tuollanen paska on sun pomoksi sattunut.

Voisithan mennä ja kertoa oman näkemyksesi niiltä ajoilta. Katso miten kiusaajasi reagoivat, pyytävätkö anteeksi.

Olin myös koulukiusattu olin luokkani lyhyin ja varmasti olin muutenki se huonoin oppilas muutenkin,muutama vuosi koulun jälkeen oli luokkakokous silloin Kalajoella oikein lähettivät ne ihramahat kutsun mutta en mennyt miksi edes olisin mennyt niitten turveloitten joukkoon? ikävä kyllä törmään niihin koulukiusaajiin (entisiin) melko usein mutta en niitä vieläkään pätkän vertaa kunnioita enkä tulevaisuudessakaan mene luokkakokoukseen ,pitäköön turvelot kokouksensa ja kehukoot saavutuksillaan

Onneksi kukaan entisistä luokkakavereistani ei tiedä missä asun, en halua tavata heitä koskaan.

Enpä ole ollut yhdessäkään luokka kokouksessa,minun kouluajoista on jo n.neljäkymmentä vuotta..minua kouluaikoina kiusattiin ja varsinkin kun ujo maalaistyttö muutti maalta kaupunkiin,sitten sitä vasta olikin kiusattu jo ihan sen takia kun olin maalta..ne kiusaamiset ovat varjostaneet elämääni ihan tähän päivään saakka,joitakin koulukavereita olen tavannut,joku on pyytänyt jopa anteeksikin,mutta olipa kiva jutella erään miehen kanssa muutama vuosi sitten,en ensin tuntenut,mutta hän osoittautuikin koulukaveriksi,,hän ei tainnut koskaan minua kiusata,oli samanlainen rauhaisa mies,kuin kouluaikoina..koulukiusausten jälkeen minua on käytetty hyväksi,,ja yksi mies kumppani,narsistinen,yritti alistaa,tästäpä sitä on nyt opittu ammatiauttajan avulla ja itsetuntemuksen kautta,että pitää osata ja uskaltaa pitää puoliaan.Siihen aikaan ei tunnettu sanaa narsismi,kun olin koulussa.mutta niihin ihmisin olen törmännyt myös työelämässä.

Kouluaika ei ollut sellainen, että sitä haluaisin pahemmin muistella.Olen ollut kahdesti ja turha reissu. Ne samat, jotka olivat hyvää pataa koulussa, olivat sitä nytkin. Me muut istuttiin kuin h.moilaset omilla paikoillamme ja katseltiin ympärillemme. Jotkut kiusaajista olivat selitelleet mun entiselle kaverille, etteivät aikoinaan olleet hänen kanssaan koska hän kulki mun seurassa. Tälläsiä puheita 20v tapahtuneen jälkeen! Oltiin jo yli kolmekymppisiä perheellisiä naisia. Aattelin, että ohhoh.

Onpa katkeraa tilitystä! Minä voisin mennä luokkakokoukseen tapaamaan aikuiseksi kasvaneita luokkakavereitani. Olen itse menestynyt elämässäni erittäin hyvin, vaikka en ole koskaan harrastanut kilpaurheilua, enkä ole voittanut Mr. Finland-kilpailua. Minulle entisenä välitunnin yksinäisenä ja koulukiusattuna luokkakokouksen postituslistalta "unohtuminen" kyllä osui entiseen arkaa, mutta nyt jo kovettuneeseen paikkaan. Suhtaudun jo nyt huumorilla useimpiin niistä koulukiusaajapaskiaisista, jotka tekivät minunkin elämästäni vaikeata juuri herkimpään nuoruusaikaan. Silloin Kekkonen oli vielä presidenttinä. Sen sijaan nimimerkit Mies 1970 ja hdfhdfhdfhdf...teitä komppaan! Maanviljelijöiden kakarat ja erityisesti isojen sukutalojen kakarat osasivat olla melkoisia mulqvisteja (mm. heille kuului koulussa oikeus etuilla kaikissa jonoissa ja saada parhaat istumapaikat luokassa sekä oikeus tehdä oikeastaan mitä vain, jos isä sattui kuulumaan samaan hirviporukkaan rehtorin kanssa). Ja entisiä koulumme teiniprinsessoita on edelleenkin pari kertaa eronneina ja "hieman" luusaantuneina kioskintäteinä ja kaupan kassoina kotipaikkakunnallani. Kaiken huippuna on eräs pahimmista koulukiusaajista, entinen urheilija, taisi olla aikanaan joku piirinmestari, joka edelleenkin kiertää urheilukentillä ja liikuntasaleissa verkkarit päällä jonkinnäköisenä valmentajana. Pitäjänlehti jaksaa aina silloin tällöin mainita tämän entisen tulevaisuuden urheilutähden ja nykyisen kunnan suojatyöläisen. Jonkun pitäisi kertoa hänelle, että hän on todellinen yhteiskunnan loinen, joka on saanut käyttöönsä/tuhlattavaksi satoja tuhansia euroja meidän muiden maksamia verorahoja. Mikä nyt on lopputuloksena tästä kaikesta? Olemme nyt noin 50-vuotiaita. Kaipa luokkakokouksessa tapaisi hyviäkin tyyppejä. Muistakaa se, ettei elämää voi rakentaa pelkän katkeruuden varaan!

Minäkin olen ollut koulukiusattu, mut miksi kantaisin niitä rekiä mukanani. Me oltiin silloin kaikki kakaroita ja yleensä silloin joukos mennään mukana. Aika itsetuhoista toimintaa toi uhoominen et kostan kun näen. Eikös sillon vajota samalle tasolle kuin kiusaajakin oli. Menisin luokkakokoukseen jos sellanen kutsu tulis joskus.

Oli kiva käydä katsomassa ettei niistä kiusaajasurkimuksista ollut tullut yhtään mitään. Katsoivat meikäläisen uuden karheaa e sarjan mersua ihmeissään. Oli mukava muutenkin nöyryyttää paskasakkia.

Itse olen ollut vähän samassa tilanteessa pari vuotta sitten. Peruskoulun loppumisesta tuli 20 vuotta täyteen ja sen kunniaksi olisi ollut luokkakokous, jossa olisin törmännyt entisiin koulukiusaajiini. Olen tässä vuosien saatossa, onneksi harvoin, törmännyt joihinkin heistä sattumalta baarissa yms. ja on ollut surkuhupaisaa huomata, että monet ex-kiusaajat ovat vieläkin ihan samanlaisia keskenkasvuisia idiootteja kuin yläasteella! Siis uskomatonta...

Mutta kun kuulin tästä luokkakokouksesta, ilmoitin ihan suoraan, että yläkoulun ajoissa ei ole yhtään mitään muisteltavaa, joten nej tack. Ei minulla ole mitään puhuttavaa ihmisille, joita en ole pariin vuosikymmeneen nähnyt ja minulla on nykyisin "oikeitakin" ihmissuhteita. Miksi tavata ihmisiä, jotka eivät pidä sinusta etkä sinä heistä?

En menisi luokkakoukseen, enkä mennyt sen kerran kun minut kutsuttiin.
Tiedoksi sille punatukkaiselle Katille joka aktiivisesti puhui p:tä minusta koko peruskoulun ajan että mulla pyyhkii ihan hyvin. Vilase mun tulot netistä, se oli kai aika tärkeetä sulle aina. Olisko jotenkin vähän enemmän kuin open lellikillä. Sain muuten kaksikin yliopistotutkintoa tehtyä, ohimennen. Sitten niille peruskoulun räkäsille hiirenkokoisille pojille jotka haukuitte mua laudaksi kun tuppasin kasvamaan tähän kauniiseen 176cm pituuteen eikä rasva riittänyt vielä silloin rintoihin. Nyt ne on tiukat ja kokoa D, ihan katseltavat. Paljon opin koulukiusattuna. Sitä sitkeyttä en olisi saanut ilman tätä 9vuoden peruskoulun piinaa.

Menisin jos tietäisin että sellaisia pidetään tai kutsuttaisiin, meni koulut huonosti ja täysin alle penkin ja kouluttauduin ulkomailla sitten oikein hyvin myöhemmin. En kyllä menisi sinne solvaamaan tai näyttämään vaan ihan tapaamaan ihmisiä joista osa oli aikoinaan kyllä ei mitenkään mukavia luokkatovereita. Mutta olenkin jo antanut anteeksi enkä kantanut mukanani päivittäin asioita jotka tapahtuivat kauan aikaa sitten. En edes kaipaa anteeksipyyntöjä, riittää kunhan ovat kasvaneet ulos siitä kuoresta mitä oli muinoin. Voisivat kyllä ihmetellä miten matematiikan ja kielten -4 oppilas päättyi geofyysikoksi, mutta sen tiedän että opettajat olisivat todella iloisia.

huvittaa nää kaikki facebook-pellet! lukiossa ja yläasteella naljailivat muutamille rumille ja syrjityille luokkakavereille,oikein ivasivat ääneen! Nyt teeskentelee facebookissa niin vi***n parasta ystävää että! Kaverilistalle on pitänyt kerätä mahollisimman paljon kavereita. Totuus on ettei ole saanut oikeita ystäviä elämässä 20 vuodenkaan jälkeen niin täytyy teeskennellä muille että joku lukiokaveri muka olisi hänen nykyinen ystävä!
Pelle!
Sitten mennään koulukaverit sivustolle jakamaan miten vi***n menestynyt muka olet! Totuus on että olet kusipää ja sen tietää jokainen, olitpa miten pitkälle sanut ittes huijattua toisia kyynärpäillä tönien tahansa! Se ei siitä mihinkään muutu!

Minä en menisi luokkakokoukseen, en ikinä. Minua kiusattiin koulussa aina ala-asteelta yläasteelle saakka. Olin isompi kuin muut ja minua kiusattiin jatkuvasti haukkumalla lihavaksi, läskiksi.. Tämän seurauksena minulla on vielä nykyäänkin todella huono itsetunto. En antaisi sitä koskaan anteeksi, vaikka joku vanha kiusaaja tulisikin anteeksi anomaan. Haluan unohtaa nuoruuteni ja kaikki sielä tuntemani ihmiset, mukaan lukien ne kaikki "kaverit" ja "ystävät", jotka eivät koskaan puolustaneet minua pätkääkään saatika että olisivat vieneet asian eteenpäin kun itse en siihen pystynyt. Olen tavannut vuosien jälkeen muutamia kertoja vanhoja "ystäviä", enkä halua tavata enää. Meillä ei ole enää mitään yhteistä ja he muistuttavat minua liikaa niistä kamalista ajoista.. Ala-asteen luokan luokkakokous taitaisi olla jopa niinkin lähellä kuin 2014, mutta en mene sinne. Päätin sen jo ala-asteella kun tuota ajankohtaa mietittiin. Siinäs miettiivät porukalla miksi olen joukosta pois, eiköhän kaikki tiedä syyn. EI KIITOS!

Vähäsen tuttua. Huomasin etteivät olleet muuttuneet kuin röyhkeämmiksi. Laitoin sitten toisen kerran jälkeen virkavallalle tutkintapyynnön. Että näin. Sitä vastausta odotellessa.. En mene minnekään luokkakokoukseen. Jos jo minun ikäiseni ihmiset ovat röyhkeämpiä kuin ennen. No jotkut ei aikuistu.

Keväällä 2005 kävi kutsu luokkakokoukseen, jossa erään nurmijärveläisen yläasteen luokkalaisten oli määrä kokoontua viettämään iltaa Helsingin keskustaan lähelle Olympiastadionia. Peruskoulun päättymisestä oli tuolloin kulunut reilut viisi vuotta. Mulla oli mieluisa työpaikka tuolloin, jossa työskentelin lähes poikkeuksetta iltavuoroissa. Ja mulla oli kivat työkaverit yms. Yläasteella sen sijaan mua kiusattiin. Ajattelin, että miksi turhaan sotkea työvuorojärjestelyitä jättäytymällä pois työvuorosta sellaisessa duunimestassa, jossa mun oli kaikin puolin hyvä olla ja kokoontua yhteen sellaisten ihmisten kanssa, joiden puolesta mut ois vain muutamaa vuotta aiemmin voinut hirttää vaikka lähimmän puun oksaan?

Ehkä mä sanoin vähän turhan rankasti, mutta en mä missään tapauksessa yläasteella ennakkoluulotonta vastaanottoa luokkatovereideni taholta saanut. Aikanaan luokkani luottamusoppilaana toiminut tyttö oli ollut niinku organisoijana luokkakokousasioissa. Hän soitti mulle myöhemmin ja ikään kuin muistelisin hänen sanoneen, että paikalla olleet olisivat toivoneet voivansa nähdä minutkin.

Mene ja tiedä.

Nyt on tuosta kulunut enemmän aikaa kuin silloin oli kulunut peruskoulun päättymisestä.

Jotenkin sen arvaakin helposti että teitä on koulussa kiusattu ja nyt olette opetelleet miten täällä netissä voi sen kaiken kiusan kostaa toisille. Kiitos vaan sinullekin 15 9 numeroilla laskeva minun kiusaamisestani.

Olen jo ajat sitten päätellyt että ne joita koulussa kiusattiin tekeytyvät aikuisina ammatteihin ja harrastuksiin joissa voi kiusata sitten muita … saaden 3 vuoden koulukiusaamisesta hyvityksen kiusaamalla koko aikuisiän , eli 50 vuotta muita, ketä vaan kunhan saa tasoitusta mahdollisimman paljon korkojen kera.

Säälillä olen katsellut kiusaavia aikuisia – miten monta kiusausvuotta niiden on kostettava ennekö saa riittävän hyvityksen muutamasta lumipesusta ?

Nostakaa käsi ylös jota ei joku kiusannu koulussa jotenkin ?


Toisaalata voisi puhua myös rääkkäämisestä.

Meneminen luokkakokoukseen on kuin kulkisi elämää taaksepäin. Elämää kuljetaan eteenpäin ja ihmiset, ympäristö ja vaikutteet, ajatusmaailma jne. muuttuu sitä mukaan kun elämässä sivut vaihtuu. Joskus sitä voi itsekseen muistella menneitä, jos muistoja nousee pintaan, mutta se siitä ja elämä jatkuu.

Kenties asioiden selvittäminen ja läpi puhuminen olisi hyväksi?

Minä olin yläasteella ja lukiossa hyvin yksinäinen. Muutama yksinäinen välituntikaveri kuitenkin löytyi joiden kanssa kärvistelimme pakollisilla välitunneilla. Minä en koskaan osallistunut bileisiin tai ottanut luokkasormuksia eikä minua myöhemmin ole koskaan kutsuttu luokkakokouksiinkaan.

Vasta armeijassa löysin tosiystäviä ja tämän jälkeen ylipoistossa elämääni tarkoituksen. Armeija- ja yliopistokavereiden kanssa olemme pitäneet yhtä vaikkei meillä ole ollut järjestettyjä luokkakokouksia.

jos minut kutsuttaisiin luokkakokoukseen, en luultavasti osallistuisi. En muista yhdenkään luokkatoverini nimeä. Oikeastaan ainoat muistamani henkilöt ovat ne 2 rinnakkaisluokan yksinäistä poikaa, joiden kanssa istuskelin välitunneilla. En ole nähnyt heitäkään 20 vuoteen.

Valtaosa luokkalaisista on minulle lähes tuntemattomia ollut jo peruskoulussa, joten ei mitään syytä lähteä heitä katsomaan, vaikka valtaosa ihan mukavia olikin. Kutsua on tullut Facebookissa, mutta en ole vastannut mitään eikä ilmeisesti muutkaan, koska tiettävästi noita ei koskaan ole järjestetty.

Joo. Haluaisin itse käydä luokkakokouksessa mutta nähdäkseni ovatko kiusaajani päässeet elämässä eteenpäin, ovatko luokan pojat missä vaiheessa elämää, ja kuka on aikuistunut ja kuka on jäänyt vielä lapsen tasolle? Sen takia kiinnostaa että koska olen kuitenkin viettänyt saman luokan kanssa 7 vuotta, he ovat tärkeitä ja ovat vaikuttaneet elämääni tavalla tai toisella.

Uskon kyllä että jos kokous on ollut tai tulee olemaan, minua ei kutsuta. Olin yksi niistä oudoista luokalla josta nyt luokan "cheerleaderit" ajattelevat että kuka häntä kaipaa? Mitä hän siellä tekisi? Yhtä luuseri kuin ennenkin. (Vaikka joskus harvoin kadulla nähdessään nyt iloisesti moikkaavat ihan kuin vuosia sitten eivät olisi haukkuneet lyttyyn)
Vaikka nykyistä tilannettani he eivät voi tietää, samat itsetunnonpönkittämiskuviot varmasti nousevat pintaan kunhan päästään saman katon alle, samat klikit yhdistyvät -koska fakta on se: jos ei aikaisemmin kiinnostanut muut luokkalaiset, miksi nytkään? Tuntuisi vain teeskentelyltä jos yhtäkkiä se luokan kovis pimatsu haluaisi tietää nörtiltä miten elämä sujuu. Varmasti kiinnostaa.

Minä voin myöntää, että olen katkera yläasteen kiusaajilleni. En antaisi anteeksi vaikka pyytäisivät!
Se on pahinta aikaa olla 13-16-vuotias itseään etsivä nuori, ei siinä tarvita enää muiden arvostelua ja kiusaamista:/
"Silloinhan ollaan vielä ihan kakaroita, ei silloin tajua kiusaamisen seurauksia"
No pitäisi tajuta! Ei se pitäisi olla mikään puolustus.
Kyllä 13-vuotiaalla on kuitenkin aika kehittyneet aivot, että pitäisi ymmärtää, että toisen kiusaaminen sattuu ja aiheuttaa (todistetusti) traumoja!!
Anteeksi kuohuminen mutta aihe on arka ja arvet syvät!
En siis menisi luokkakokoukseen vaikka siitä maksettaisiin miljoona.

Asioista pääsee ylikin.Paljon helpotti, kun aikoinaan näin vielä aiemmin minua koko yläasteen pahasti kiusanneen, silloin nuoren miehen, sattumalta linjuriaseman pubissa, kävelin ohi ostamaan kahvin ja jotai imellosta.
tyyppi oli jo silloin doku. Painoi päänsä kun tunnisti minut, taisi pelätä, nuorta omillaan olevaa naista.
En silti menisi luokkakokoukseen. Aikoinaan en halunnut luokkakuviakaan, muistoiksi kiusaamisesta. Luokanvalvoja kerran kysyi, enkö kuiteskin... Vastasin, että pitäisi olla syy, millä ottaisi luokkakuvan... rahasta ollut kiinni... tekevällä tytöllä.

Mikäli olisin aikoinaan tiennyt, että varakkaatkin maanviljelijät sai TUKIA, olisin huudellut pahojakin herjoja takaisin.
En unohda- en, sitä vaatteista ja köyhyydestä ja muusta kiusaamista, en potkuja, retuuttamista. Mutta kerran tosiaan helpotti. Ehkä kiusaaja ei itse aina ole saanut kunnon kasvatusta? Tai rakkautta?
Toivonkin kaikki kasikytälukulaiset- entiset nuoret. Älkää jumankekka antako muksujenne kiusata ketään.
Kattokaa, että onko asiat okei... omieni kiusaamiseen puutuin heti, kun vanhempi tuli ekaluokalla koulusta ruhjeilla, itkien, paita revittynä.
Siitäkin on jo aikaa toistakymmentä vuotta. Mutta- kertapuuttuminen tepsi silloin, kun koulussa otettiin asia kunnolla esille.

jos on kiusattu miksi mennä luokkakokoukseen?Joskus vanhempien puuttuminen auttaa mutta harvoin.Kiusatut pärjää ja hiljainen kosto on vielä pahempaa,kiusaajan elämästä voi tehdä helvetin niin ettei siihen voi puuttua.Tapoja on paljon moni kiusattu on lukenu lakia ymm.

vedä lättyyn

Minä menen ehkä piankin luokkakokoukseen ensimmäisen kerran 46 vuoteen. Oletteko kuulleet 3-D tulostimista? Tilaan semmoisen ja jätän tietenkin maksamatta. Ilmoitan kaikille pitäväni tuote-esittelyn tästä keksinnöstä. (Eivät kiusaajavajakit osaa epäillä mitään...eehhehheee). Luokkakokouksessa laitan vekottimen toimimaan ja tulostan ampumavalmiin konekiväärin. Kokous sujuukin sitten mukavasti pärryytellessä. Ei oikeutta maassa saa, jok' ei sit' itse hanki....

haha. Epäsosiaalinen paska

Monenlaista joutuu ajattelemaan, kun luki läpi tämän ketjun. Ensin tulee mieleen, että nykyisenlainen peruskoululuokka on varmaankin melkoinen sillisalaatti, koska siellä ovat kaikki ilman minkäänlaista älyllistä lajittumista. Lisäksi nuoret elävät murrosiässä kaikista epäkypsintä aikaa suhteessa muihin. Edelleen esimerkiksi pelkästään television erilaiset häpäisevät pudotuspeliohjelmat antavat ilta illan jälkeen niin lapsille kuin aikuisillekin konkreettisiä esimerkkejä, miten tehdä kaverin elämä helvetiksi. Myös tapakulttuuri on löystynyt; lapsille ei opeteta aktiivisesti tapoja. Koulu ei opeta eivätkä vanhemmat opeta. Kuvitellaan, että ainakin meidän kersat osaavat olla kunnolla, vaikkei niille asioista koskaan mitään puhutakaan. Eivät muuten osaa!

Joissakin kodeissa taas lasten pienimmätkin toiveet on saatettu vapaakasvatuksen nimissä täyttää, mikä on kehittänyt joistakin todellisia mulle-tänne-kaikki-heti-nyt -tyyppejä, jotka ovat täysin vandaaleja muita kohtaan, kun aikuisen silmä välttää. Aikaisempina vuosikymmeninä suurin osa lapsista osasi olla ihmisiksi toisia kohtaan, vaikka vanhemmat eivät olleetkaan paikalla. Aikaisemmin viimeistään se, että osa porukasta meni oppikouluun, teki selkeän jaon. Oppikoululuokilta on muista minkäänlaista kiusaamista, minkä kyllä lasken ennenkaikkea reksin luoman koulun hyvän hengen ansioksi. Mutta ei konkreettistä tahallista kiusaamista (huutelua, nöyryyttämistä, tavaroiden viemistä, pieksämistä) ollut niissä kansakouluissakaan, joita kävin. Joku aina yksin seisoskeleva tyttö oli. Hänen häpeänsä syy tiedettiin, siitä ei puhuttu, mutta toisaalta ei menty hakemaan mukaan leikkeihinkään.

Nyt eletään hyvin kylmää, kovaa ja kaikkinaisen kilpailun läpitunkemaa aikaa oman nuoruuteni vuosikymmeniin verrattuna. Lapset tulevat kodeista, joiden vanhempien taloudellinen ja sosiaalinen asema yhteisössään voi olla hyvin erilainen ja peruskoululuokassa se heijastuu varsin suoraan myös lasten ja nuorten käytökseen toisiaan kohtaan. Nuortenkin keskuuteen on tullut kovat kilpailuhenki ja selkään puukottaminen, mikä sitten jatkuu työelämässä. Viimeistään siellä menneen ajan nuoretkin ovat kohdanneet niin julmaa kiusaamista, että sitä ei ole voinut pitää minään muuna kuin täysin järjettömänä toimintana.

En mennyt ensimmäiseen, 20 vuotta peruskoulun jälkeiseen luokakkokoukseen. Mutta JOS unohdetaan kousaus-aspekti hetkeksi, kertokaa te, ketkä olette luokkakokouksissanne käyneet, millaista siellä oikein on?

Onko kaikki taas pelkkää nuoruutta, juhlimista, hauskanpitoa ja nostalgiaa vai enempi sellaista väkinäistä, tekemällä tehtyä muistelointia enemmän tai vähemmän vieraantuneiden ihmisten kesken?

Miksi ottaa elinkautinen, tai mikä tahansa muu tuomio kiusaajan takia? Itse olisin lähestynyt pahinta tyyppiä ystävällisesti (tietysti oikealla tavalla pukeutuneena, ja tietyllä ilmeellä varustettuna -varmistaen tietysti sen, että vain yksi ihminen kuulee.) Olisin kuiskannut: "Tervehdys m....u! Onko sun himan seinä huomenna normi, vai onko siinä sun aivot?" Olisin nauravut v-mäisesti, ja lähtenyt pois. Tehokasta.

Minua myös kutsuttiin luokkatapaamiseen 5v. valmistumisen jälkeen ja päätin osallistua vaikka olen kiusattu melkein koko ajan. Pari mun kaveria joita on myös kiusattu päättivät ettei osallistu, mutta mä menin melkein "yksin" - ei mullakaan ollut siinä muita hyviä kavereita koulussa, mutta luulin, että ihmiset muuttuvat 5:ssä vuodessa ja olisi vain mielenkiintoista kuulla heidän kokemuksia, mitä tekivät koulun jälkeen jne. Lisäksi, päätin, että jos osallistun, näytän heille, että kiusamisajat ovat takana eikä mua pelottaa enää. Mielestäni, meneminen luokkatapaamisiin osoittaa rohkeutta, mutta myös sitä, että sulla ei ole ongelmia osallistua niihin. Sitten muutkin kunnioittavat sua heti, ja näkevät sua erilaisena kuin näki koulussa. Mielestäni, koulutapaamiset ovat mahdollisuus tavata ihmisiä, joiden kanssa on opiskeltu moneen vuoteen ja nähdä nämä kaikki ihmiset uusina silminä ilman mitään pahoja muistoja mielessä. On oiva mahdollisuus myös saada ammatillisia kontakteja.

Itseäni ei voisi vähempää kiinnostaa tavata sitä porukkaa jonka kanssa kävi koulua. En tiedä miten jotain jaksaa kiinnostaa, eipä sitä Suomessa mitenkään vahvaa ryhmähenkeä yleensä pääse kouluissa syntymään.

En tajua tuota perinnettä.
"All good things comes to those who wait."
Tosiaan sain kostoni 12 vuotta myöhemmin, kun kiusaajani aisapari joutui esivallan kanssa tekemisiin ja sain laatia hänelle syytekirjelmän.

Hän oli jokseenkin menestyvä mies yritysmaailmassa. Harmi vain, että nautti naisten hakkaamisesta. Tästä sai osansa hänen silloinen vaimo.

Tuomio: 2 vuotta 8 kk ehdollista.

En mene koulu tapaamisiin sillä minua kiusattiin niin ala kun yläasteella sekä armeijassakin. Kertausharjoituksissa olen saanut samaa kiusaamista vielä kolkyt ikäisenäkin niin varmasti sama kohtelu jatkuisi myös koulu tapaamisissakin sillä aikuisuus ei tunnu kenelläkään painavan. Luulin että kiusaaminen jäisi siihen teini ikään mutta niin se vaan jatkuu aikuisenakin vaikka ei olisi kyseisten henkilöiden kanssa ikinä tekemisissä. Armeijan palveluksissa teen kaikkeni mahd sotatilan tullessa isänmaani eteen kunhan ei ikinä tarvitse olla sota ajan joukoissa jossa nyt olen sillä siinä en pysty palvelustani tarjoamaan koska osaamiseni aliarvioidaan vaan pelkän ulkonäön takia. Olen metsästäjä ja taitava aseen käsittelijä siviilissä joten haluan toimia yksin. Pärjään ilman joukkoja enkä niitä kaipaa ja kuka sitäkin epäilee niin voi harmi minulla on nainen ja oma lapsi ketä suojella enemmän kuin näitä omaan napaan tuijottajia!!

Heh heh.Saman koulun oppilaat ahdistelee mua yhä vaikka ei olla nähty vuosikymmeniin.Seurailevat pitkin katuja ja kuulevat ties mitä kautta missä asun jne.Aivan sairasta.Teen rikosilmoituksen jos ahdistelu ei lopu ja epätosien tarinoiden levitys.

Ihme vihamielistä mahtailua täällä... Itseänikin kiusattiin, mutta en koe että haluaisin tasata tilejä... Eiköhän sen jo elämä ole tehnyt näille tyypeille puolestani. Siispä moikkaan, mutta luokkakokoukseen en mene, sillä kyseiset ihmiset eivät minua kiinnosta. Itse en enää ole edes katkera tai vihainen, pikemminkin säälittää se, miten ihmiset ovat asiansa sotkeneet. :(

Minäpäs olen muutamaa kiusaajani käynyt kopauttamassa litsarilla. Kyllä siitä häsmäkkää tulee, olen 35-vuotias.

Lapsena ja jo teininä olin vahva ja lemepeä mutta liian kiltti.En ikinä lyönyt. Nyt elämä on kovettanut ja ihan hyvin pärjätty elämässä.

Yhdellekin kiusaajalle tiesin sanoa että tiedän hänen perinnöstään. Ehdotin hänelle jos haluaisi sponssata mua muutamalla tuhannella eurolla.

Tämä toinen kiusaaja oli varmasti kuullut nyt 30 ikäisenä tekemistäni muutamasta kostoiskusta. Parit sakot on tullut maksettua oikeudessakin, mutta on tehnyt saatanan hyvää. Jälkimmäiseen oikeudenkäyntiin ei pelkuri uskaltanut tulla paikalle ja silti mut tuomittiin....no löinhän mä 30 päiväsakon edestä, oikeudenmukainen tuomio siis.

katotaan miten tää entinen kalavelka ystäväni vastaa muutaman tuhannen eruon tarjoukseeni. Hänellä on tyhjää rahaa varmasti tilillä ja haluisko muutaman tonnin antaa entiselle "ystävälle". Tiedän että pelkää mua nyt...

Mä siis jotenkin uskon hammurabin lakiin, ja olen ylpeä siitä.

Väkivalta harkittuna kostokeinona oikein käytettäessä ei ole aina huono juttu...

Tai sittne olen vitun hullu korkeakoulutettu, korkeanälykkyysosamäärn omaava vahva mies....vai onkohan tää vaan poikkeuksellisen kovaa oikeutuksen hakua ??

Rakastan vihollisen verta, jos se tulee ex-kiusaajani naamasta nyt kolmikymppisenä :)

Ite en luojan kiitos ole nähnyt yhtäkään koulukaveria, ei ne kyllä mitään kavereita edes ollu, no joo anyway.. Yhteenkään luokkakokoukseen ei ole pyydetty, en ois kyl mennykkään ja eipähän tuo puhelinumerokaan ole kenenkään tiedossa mikä osaltaan auttaa asiaa :D Olen aina ollu niin helvetin suosittu, ketään ei kiinnosta vaikka oisin kuollu :)

Mulla sama juttu. Oli luokkakokous 35 vuoden kuluttua ja kutsu tipahti, kysyin kavereilta että menisittekö jos olisitte olleet koulukiusattuja ja hyljeksittyjä. Kaverit sanoi että eivät menisi ja itse olin ajatellut samaa enkä mennyt. Niitä aikoja en todellakaan halua muistella ainakaan luokka kavereiden kannalta, ehkä muuten kyllä.

Onko tuttavasi/kiusaaja niin heikko psyykkeinen, että on hakeutunut psyk.shjaksi?

Menisin ja antaisin turpiin kunnolla. Olen itse päättänyt, että kaikille kiusaajille vielä jonain päivänä annan takaisin ja kunnolla.

Minusta kiusaajille pitää antaa kaksinkerroin kovemmin takaisin. Ei saa unohtaa vaan karman laki velvoittaa kostamaan suloisesti kaikille kiusaajille.

Muistakaa kiusaajat, että jokaisen vuoro tulee yksitellen! On mottoni.

Kovasti joo rääkättiin koulussa. Ihan systemaattista oli. Tuntui olevan kaikkien harrastus. Olin hyvä kohde, kun olin yksinhuoltajaäidin poika. Isä oli kuollut ja äidillä mielenterveysongelmia. Tämän takia sukukaan ei ollut paljon tekemisissä kanssamme. En ollut luuseri. Ihan tavallinen kaikille ystävällinen poika. Joidenkin kohtaloksi vaan tulee joutua kiusatuksi. Kävin parissa ensimmäisessä luokkakokouksessa, mutta huomasin olevani aivan eri aalloilla. Olin jo siinä vaiheessa oppinut juhlimaan kunnolla ja otin viinaa myös kunnolla, kun tapana ei ole esittää kenellekään mitään mitä ei oikeasti ole. On myös tullut sanottua ajatuksia suoraan vanhoille tutuille. Ovat nyt tulleet siihen tulokseen, ettei miuta kannata kutsua kokoukseen. Mie kato saatan jopa sanoa suoraan mitä ajattelen ja käyttäytyä vaikka sopimattomasti. Voi voi. Nyttemmin on tullut jo rauhoituttua ja tajuan, ettei se kiusaaminen ollut oikeastaan kenenkään vika. Miulle vaan alunperin tuli huonommat kortit. Ja heikompien alistaminen valitettavasti kuuluu ihmisluontoon. Pidän nykyään itsestäni huolen ja olen ihan komea ja raamikas kaveri. Toivottavasti joskus vielä tulee kutsu kokoukseen ja olen onnistunut hurmaamaan jonkin ihanan daamin siihen mennessä. Voin sitten tehdä kaikki vanhat plösöt ja harakat kateelliseksi viemällä uuden nuoren ihanan beibin kanssani muistelemaan ei niin uljaita nuoruuden päiviä.

Mitä väliä sillä on aikuisena mitä on tapahtunut joskus peruskoulussa? Jos väliä on kymmeniä vuosia jo, niin jos ei huvita mennä jonnekin bileisiin niin voi kertoa ettei ehdi tai ei vastaa mitään. On itseäkin nykymittapuulla 80-luvulla ja 90-luvulla kiusattu aika pahastikin jokunen vuosi, mutta se oli yksi ikävaihe ja menneisiin turha takertua. Se jäi sinne muutamankymmenen vuoden taakse. Toisiin epämieluisiin naamoihin törmää joskus edelleen, toisia ei ole nähnyt sen jälkeen mutta nyt on vajaa 40v, miksi tässä vaiheessa miettisi asioita joiden välissä on usea opiskelu, armeija ja elettyä elämää sekä töitä liki 25 vuotta sen jälkeen. Pieniä ne murheet oli muksuna kun aikojen päästä miettii.

Niin se on että sukuaan ja luokkatovereitaan ei oikein voi itse valita. Mutta ystävät ja oman elämäntyylin voi itse valita. Kouluajoilta ei juuri kukaan ole tekemisissä kanssani ja tämä on oma valintani. Elämän matkanvarrelta on jäänyt muita ystäviä kyllä piireihin, parhaat koiraharrastusten parista.

Eli njet luokkakokouksille!

ihminen muutuu vuosien aikana.ite en menny koska haluan pitää muistot koulu ystävistä joista en pahaa sano,mutta muistot säilyy enkä halua murtaa ajatusta,että he olisivat täysiä mulkkuja!

Kävin tyttölyseon luokkakokouksessa Lappeenrannassa. Kuulin supattelevan minuun aikanaan kohdistuneesta kiusaamisesta, johtuen 9,95 keskiarvosta lukiossa. Kerroin kysymykseen, mitä työtä nyt teen, olevani käräjätuomari ym. ja kahden yliopiston tutkinnon suorittanut. Seurasi hiljaisuus. Otin hatkat ja lähdin baarin kautta taksilla asemalle. Sen koommin en ole näitä kiussjiani nähnyt. Oli onni, että jouduin kiusaamisen kohteeksi. Lahjakkaana karjalaistyttönä kestin sen, ja vanhempani ohjasivat minut yliopisto-opintoihin kahteenkin yliopistoon. Nyt olen huippueläkkeellä valtiolta. Elämä on kantanut hienosti, kiitos kristillisen kotini. Ihana aviomies ja perhekin ovat voimaannuttajiani.

Itse olin peruskouluaikoina myös koulukiusattu, varsinkin ylä-asteella. Kiusaaminen oli lähinnä henkistä väkivaltaa, eli nimittelyä ja porukan ulkopuolelle jättämistä. Päätin peruskouluni vuonna 2005 ja sen jälkeen en ole ketään muita luokallani olleita nähnyt.

Meillä oli tarkoitus olla vuoden 2011 marraskuussa luokkakokous (Facebookin kautta tuli tiedote), mutta se peruuntui, koska järjestäjälle tuli jotain estoja että aikataulu ei sallinut. Sen jälkeen ei ole mitään luokkakokouksia kuulunut. Olen ajatellut, että voisin ehkä mennä, jos sellainen joskus vielä järjestetään. Olen kyllä katkera siitä, että kiusaamisen takia joudun nyt käymään psykoterapiassa ja että paljon on asioita jäänyt vuosien saatosssa kokematta kiusaamisesta saatujen traumojen vuoksi. En esim. ole koskaan seurustellut, en ole päässyt yliopistoon opiskelemaan (jonka vuoksi en ole koskaan saanut bilettää ja muutenkaan pitää hauskaa) , kavereitakaan ei juurikaan ole, enkä muutenkaan ole koskaan saanut tuntea olevani suosittu. Katkeraksi tosiaan tekee. Ikääkin on jo kohta 25 vuotta.

Jos luokkakokous joskus järjestetään, niin kyllä aion avautua siellä näistä asioista, jos sinne päätän mennä. Ja osittain kyllä kiinnostaa myös tietää, mitä muut luokkakaiset ovat elämässään tehneet.

Olen aika samoilla linjoilla ketjun aloittajan kanssa.

Selväähän se on jos varsinkin on itse ns. yhteiskunnasta syrjäytetty(virallisesti syrjääntynyt) työtön. Vaikka olisi lahjoja vaikka mihin.

Omalla kohdallani en ole oikein jaksanut masentua näiden kouluaikaisten muiden luokkalaisten menestyksestä. Siinähän sitten spedeilevät urillaan, antaa näin tehdä ja mukavat asuntolainat niskassa vielä tietenkin perheen perustamisen lomassa.

Omalla kohdalla ei tarvitse asuntolainoista murehtia, kun on jäänyt tämä yhteiskunnan vähäosaisen rooli.

juu jo ala-asteella ilmoitin etten aio luokkakokoukseen saapua että turha kutsua.enkä saanut kutsua.facessa,silloin kuin vielä olin niin muutama yritti kaveriks pyytää mut iskin bannia,ei kiinnosta!mua kiusattiin kun olin pienikoinen ja jäin 155cm aikuisena,ei se mua haitannu.nyt ne samat akat mitkä kiusas niin ovat itte ihan kunnon läskejä vaikka osalla ei ole edes lapsia,itselläni 2,ajattelin että ehkä se onkin hyvä näinpäin ;)

"Tottakai kävin luokkakokouksessa.
Oli harmittavaa että niin moni oli jäänyt pois.
Syykin oli selvä poisjääneet olivat vähemmän menestyneitä ja tietysti häpesivät itseään."

Niin tai sitten ovat niin menestyneitä bisnesmiehiä/naisia etteivät ehdi moiseen luokkakokoukseen tulla.

Surullisia keskustelupalstoja nämä Suomi24:t lukea... Itse en usko, että mikään tai kukaan järkevä aikuinen ihminen miettii peruskouluaikojaan kaunan vallassa. Sellainenhan olisi aivan naurettavaa! Koulukiusaamisen kohteena jos kukaan koskaan ollut, tietävät toki, että on toki jonkinasteiset henkiset arvet kaikille kiusatuille kiusaamisen kohteena oleminen lapsuuden kouluissa jättävää, eikä kukaan ihminen voi elää olemalla muistamatta mitään lapsuuden kouluajoistaan, mutta säälittävää lukea näitä nimettömiä Suomi24-palstoja, kun näyttää, että enemmänkin entiset koulukiusaajat täällä Suomi24:ssa jorisee, nimettöminä kun täällä Suomi24:ssa kirjoittelu tapahtuu...

"Syrjäytyminen" - niminen keskustelupalsta ja jotkut kirjoittelee koulukiusaajatyylin sälää tänne. Aika " a bit strange writeonym"..


Jokaisella ihmisellä on varmaan aivan eri kokemukset eri ihmisistä, jos ovat tunteneet ihmisen eri elämänvaiheissa. Olen aivan varma, että kyllä minutkin peruskoulussa tunteneista valtaosa ainakin koulukiusaajista muistaisi minut luultavasti näsäviisaana ja ylipakkeloituna nykysairaalloisin termein ilmaisten leuhkana pikkupissiksenä, jota oli kiusaajien helppo "pompottaa" kun olin niin kiltti ja kohtelisivat minua juuri siten samoin kuin silloinkin, jos minut tänä päivänä tapaisivat, kuten suhtautuivat minuun vuosikymmeniäkin sitten, mutta se on huvittavaa, koska sitten taas ne ystävät jotka on tunteneet mut vasta täydessä kehitysiässäni eli aikuisena läheisesti, olen varma että ne ystäväni mieltävät mut aivan eri tavoin, kuin jotkut koulukiusaajat, jotka eivät käytännössä ole tavanneet mua sen jälkeen kun olin noin 20-vuotias. Ja pidän sen verran vähän kiusaajatyppisistä ihmisistä, että kontaktia en sellaisiin ota: en halua tietää mitä niiden elämään kuuluu ja toivon, että nekään eivät ole uteliaita minusta.

Ajattelisin siten, että eikö elämän taipaleilta jokaisen pidä muistella ja muistaa vain hyviä puolia? Jokainen on tavannut hyviä ihmisiä, kivoja ihmisiä, hyväntahtoisia ihmisiä, aitoja ystäviä. Itse en koskaan ole ajatellut kostaa ihmisille, joita pidin koulukiusaajinani. En edes ajattele heitä ja he varmasti ovat kiinnostuneempia minusta kuin minä heistä. Tosin, kieltämättä kyllä itsekin testasin aikoinaan parikymppisenä, että miten kestän entisten koulukiusaajieni seuraa, kun olin vaihtanut koulua kun yksi niinsanottu entinen ystävä kutsui minut 18-vuotis-juhlilleen, silloin kauan kauan sitten. Esitin, että olen muka yhä heidän ystävänsä, mutta seurasin vain huvittuneesti ja analyyttisesti, kuinka esimerkiksi siitä, että kun olen myöhästänyt juhlista puolella tunnilla, että kuinka akkeli käyttäytyi yhä siten, että "x:n vika tämäkin!", oikein julisti koko seurueellensa. Semminkin ja sen jälkeen kun en ole pariinkymmeneen vuoteen kyseisen kanssa ollut tekemisissä, enkä haluaisi ollakaan, mutta utelias kuin porsas kun se on, tuli ensimmäisenä morjestelemaan minua, ilmeisesti oikeasti ymmärtämättä, että se on traumaattinen kokemus, jos entinen koulukiusaaja käyttäytyy kuin ystäväkin muka small-talk- tilanteissa satunnaisesti kohdatessa. Mutta en mä niitä ihmisiä vihaa. Vihaaminen on kuulkas ihan turhaa.

Vain luusereita kiusataan.

Meillä koulu loppu 1965, on eräs poika harmitellut, miksi emme sopineet luokkakokousta, kun olemme 50 v tai 60 v tai sitten se erikoinen vuosiluku 2000, olisin silloin ollut 51 v.

No, tässä nyt lukiessani huomaan, että koulukiusaaminen on jättänyt jäljet ei siksi haluta tulla katselemaan entisten "paskojen" naamoja. Olen kuullut luokkakokouksista, että siellä ylvästellään, kehutaan omaa minää, paljonko on saanut aikaan, erikoisen hyvät lapset, oppineet, hienot perheet, häät ja avioliitot, ulkomaan kaukaiset matkat valokuvien kanssa.Millainen talon on rakennettu ja paljon on neliöitä.Myös sairaudet kerrotaan, kuinka kalliita hoitoja on otettu.

Sitten naiset tarkkailee toisiaan erittäin tyhmänä montako harmaata karvaa löytyy toisen hiuksista ja rypyjä. Joku typerä vielä ne ilmoittaakin näkemänsä suureen ääneenkin, Enpä ole kovin houkuttelevaa luokkakokoukset.

Luokkakokous huhtikuussa. 26 vuotta on liian lyhyt aika mulle - en halua tavata niitä ihmisiä. Haukuttiin 9vuotta idiootiksi, rumaksi, saastaiseksi. Eivät huomanneet että Olin fiksu - yliopistotutkintl suoritettuna ja ok työpaikka nyt. Minulle piti sitten toistaa 9 vuotta että olen idiootti. Nuorena uskoin sen kun jankutus alkoi jo 6-7 vuotiaana. Kasvoin 16vuotiaaksi siinä myllytyksessä. En pystynyt tekemään lapsia, perhettä kun kasvoin tietäen olevansa idiootti ja saastainen. Kuka voisi tehdä lapsia tähän maailmaan sillä geenistöllä, jonka on kuullut koko kasvuikänsä olevan saastaa? Joku voi kysyä miksen vastustanut? Vastustin joka päivä, mutta ympäristön totuus oli vallitseva. Muutin heti pois paikkakunnalta koulun loputtua. Toivuin hieman. Opiskelin. EI perhettä. Yksin loppuelämä, mutta ainakin turvassa pilkalta. Menenkö luokkakokoukseen - en. Lähinnä siksi että en voi vastata itsestäni tavatessani niitä ihmisiä. Loppupelissä mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän sovinnaisuusrajat ja rangaistukset pelottaa. T. Keski-ikäinen nainen

Mä en enää käy firman pikkujouluissakaan enkä edes puhu kenellekkään mitään.

Minut facebookissa kutsuttiin. En vastannut.

Jos sellaiseen menisin en joisi viinaa, vaan odottelisin muutaman entisen kiusaajani tulevan humalaan. Parhaassa tapauksessa sanoisivat jotain typerää. Muuten vain odottelisin hyvää hetkeä jolloin paiskoisin vanhat kaunani, vihani, joka tätä kirjoittaessa jo nostaa sykettä ja lämpöä poskille, heidän naamaansa nyrkkini ja polveni muodossa.

Ei kiinnosta onko tilanne formaali vai ei, antaisin palaa kaiken käsitellyn,mutta purkautumattoman vihani heihin. Kuinka paljon he vaikuttivatkaan millainen psyyke minulle kehittyi. nyt saisivat nauttia siitä. Valkoinen raivoni saisi kohteen. Kuinka monta vuotta unelmoin heidän murhaamisestaan ja kiduttamisestaan.

Minua ei koulutukset kiinnosta, koska olen porukan koulutetuin parilla maisterin tutkinnolla.. Hävittävää ei kuitenkaan ole, koska elämäni on mennyt päihteille.

Se olisi uskomattoman ihanaa. Nähdä kuinka he katselisivat taas sitä pikkupoikaa joka ei puolustaudu kun ei uskalla ja on laiha ruikkunen. Kukaan ei kuunnellut häntä ja hän joutui aina pois ajetuksi ja nöyryytetyksi. Itki ja mietti kuolemaa jo alakoulussa.

Ai että! Siinä puku päällä hyvännäköisenä(sitä olen:) ulkopuolisesti menestyneen näköisenä. Mutta toinen puoli on raivoava väkivallasta nauttiva mielenterveytensä ja melkein kaiken tärkeän menettänyt katutappelija. Siinä nämä ihmiset olivat luomassa sitä. Ei iso,hoikka,mutta hakkaa isompia ukkoja ja siinä harjaantunut. kun raivo pääsee ulos siitä ei tule loppua. Todellinen drjekyll/mrhide, mistä heillä ei ole hajuakaan.

Vielä varhaisaikuisuuteen niin kiltti poika! Lapsuuden tuska, kauna,katkeruus,viha veivät voiton minusta. Sellaista miestä ei kannata ärsyttää. siksi en ole työelämässä: jos joku vitun työpaikkakiusaaja osuisi kohdalle, joutuisin vetämään kurkun auki. Kannan aina terää mukana. En enää kestäisi enkä kestä minkäänlaista kiusaamiseen viittaavaa,vaan toimin päättäväisdsti kylmästi ja otan nautinnon irti alistaessani sellaisia väkivaltaisesti. Ne aina luulevat väärin. Luulevat olevansa kovia,mutta ovat typerän ylimielisiä kokonsa,kavereittensa tai tyhmyytensä vuoksi. Mutta kun raivo alkaa, ensin tulee hämmästys sitten pelko, sitten tyrmistys kun taon kengänpohjallani heidän naamaansa.

Haluaisin olla tuntematta jatkuvaa syövyttävää raivoa ja vihaa. Se todellakin tuhoaa. Mutta toinen puoli on voima mikä niissä tunteissa on. Ne pitävät minua elossa. Toki vankilakin mietityttää,mutta sama se ln siellä istua kun omassa kotonaan on samassa tilanteessa. Vapaus on omassa päässä.

En mene sellaisiin tapahtumiin. tai ehkä menenkin jotta mietit olitko sinä kiusaaja koulussa.

Perehtykää narsismiin!

Kolumni | Turun Sanomat | 13.11.2010

Maailma on epäoikeudenmukainen paikka. Valitettavasti. Mutta, me saisimme siitä paljon oikeudenmukaisemman, jos ne ihmiset, jotka tekevät päätöksiä toisten ihmisten asioista, perehtyisivät narsismiin.

Erityisesti tuomarit, asianajajat, oikeusaputoimistojen juristit ja mm. lasten elatus- ja huoltajuusasioita käsittelevät sosiaalityöntekijät, ovat niitä ihmisiä, jotka voivat joutua täydellisen huijauksen kohteeksi, jos eivät ymmärrä mistä narsismissa on kyse.

Jos ei ole itse kohdannut pahasti narsistista ihmistä, on hyvin vaikea käsittää, minkälainen tällainen ihminen on käytökseltään ja olemukseltaan. He ovat aivan varmasti vahvasti edustettuina erilaisissa riita-asioissa.

Narsistinen ihminen saa tarinansa kuulostamaan uskottavalta, koska hänellä on usein vakuuttava ulosanti ja hän pystyy manipuloimaan kuulijansa uskomattomalla tavalla. Esimerkiksi avioerotilanteessa lasten huoltajuuteen liittyvissä riidoissa, puoliso on saattanut kertoa kokemastaan henkisestä väkivallasta, valheista ja petoksesta selkeitä esimerkkejä monen vuoden ajalta.

Hän on usein joutunut käymään monen vuoden terapian saadakseen itsensä jälleen henkisesti ehjäksi, koska narsisti on rikkonut hänet julmuudellaan toistuvasti. Silti tämä ei riitä näytöksi siitä, että se, josta erotaan, on sadistinen ihminen, jonka puheisiin ei voi luottaa.

Juristien ongelma on se, että juristin koulutus opettaa ihmisen ajattelemaan loogisesti ja luottamaan siihen, että jokainen ihminen pystyy ja haluaa toimia järkevästi. Ainoat rajoitteet ovat, että henkilö on julistettu holhouksen alaiseksi tai hänellä on mielenterveydellinen diagnoosi, jonka voi ajatella viittaavan alentuneeseen harkintakykyyn.

Narsismia ei yleensä diagnosoida, koska narsistiset ihmiset pystyvät elämään yhteiskunnassa ja menestymään; usein he ovat jopa erittäin menestyneitä. Narsismia voi siksikin olla vaikea ymmärtää ja oivaltaa henkilössä, jos hän on olemukseltaan fiksun ja filmaattisen tuntuinen, menestynyt, hyvin pukeutuva ja itsensä kaikin puolin hallitsevan tuntuinen, järkevästi keskusteleva ja huomaavaiselta vaikuttava henkilö. Eihän tällainen malli-ihminen mitenkään voi olla paha ihminen.

Kyllä näin voi olla ja siksi on tärkeätä tutustua siihen, mistä narsismissa on kyse ja miten narsistinen ihminen toimii ja miksi.

Nykymaailma suosii narsismia; korostamme ihmisten yksilöllisyyttä ja rohkeutta toimia omapäisesti. Siksi sekoitamme hyvin usein itsekkyyden yksilöllisyyteen ja häpeämättömyyden ja häikäilemättömyyden omapäiseen rohkeuteen.

Narsistisen ihmisen henkinen rakenne on osittain 2–3-vuotiaan tasolla, koska hänelle ei ole lapsuudessa kehittynyt kykyä käsitellä omaa häpeää. Siksi hän haluaa hallita kaikkea ympärillään ja kaikki ihmiset ovat olemassa hänen tarpeitaan varten. Hän ei kestä arvostelua, eikä hän osaa olla aidosti vastavuoroinen. Hän on usein hyvin älykäs ja ovela, koska hän on koko elämänsä opetellut kuinka manipuloida muita ihmisiä omaksi hyväkseen.

Muut ihmiset ovat hänelle esineitä. Hän ei kestä heikkouksia itsessään eikä toisissa. Itsessään hän ei näe niitä ja toisissa hän halveksii niitä syvästi. Hän ei osaa rakastaa toista ihmistä inhimillisenä kanssaihmisenä. Ja mikä surullisinta ja tärkeitä ymmärtää; tällaista ihmistä ei voi rakastaa terveeksi. Ihminen ei voi parantua, kun hän ei edes ymmärrä ja hyväksy, että hänessä on jotain hoidettavaa.

Tuomarit, juristit ja sosiaalityöntekijät, tehdään Suomesta oikeudenmukaisempi maa! Perehtykää tähän asiaan. Te kohtaatte näitä ihmisiä aivan varmasti. He ovat joukossamme joka päivä.

Anne-Liisa Palmu-Joronen
Kirjoittaja on oikeustieteen kandidaatti, johtajuuskouluttaja ja johdon työnohjaaja.
------------------------------------------------------------

Ainoa syy miksi olsin mennyt kouluni luokkakokoukseen olisi ollut että olisin mennyt näytämään nyt minulla oiken talvitakki ja talvikengät. Joudun käymään viimeisen luoka kumisaappaissa ja popliinitakissa jonka alla oli villatakki, nämä 1962-1963, en tuntenut tarvetta. Pakkasta oli -20-32 lähes joka päivä PALELIN.
Syy huonoon vaatetukseeni on vanhempieni kasvatus ettei kasvaisi ylpeäski.
Tai äidin ajatuksin, en mennyt hänen hautajaisiinsa, enkä ollut nähnyt häntä 18 vuoteen ennen kuolemaansa.

olen jo 51 -vuotias , yksi kutsu on luokkakokoukseen tullut , mutta en tuntenut tarvetta lähteä satojen kilometrien päähän ravintolaan iltaa istumaan aikuisten jo menneeseen elämääni kuuluneiden persoonien kanssa. Ei katkeruutta- ei vain kiinnostanut.

Muutama vuosi sitten olisi ollut luokkakokous, törmäsin yhteen ihan sattumalta, tuli vain puheeksi että joo luokkakokousta oli edellisenä vuotena, että muhunkin yritettiin olla yhteydessä mutta eivät sitten kuulemma mitenkään saanut muhun yhteyttä, epäilen että eivät edes yrittäneet oikeasti.

Ei mulla kyllä mikään hinku ollut moiseen edes mennä, kuitenkin niiltä ajoilta koulusta niin huonoja muistoja, koulukiusattu aina kun olen ollut koulussa.

Lapsille opetetan 'vihaisilla linnuilla' vihaa ja kostoa...