Itsellä pienimmätkin asiat nostavat häpeän ja katumuksen tunteet pintaan. Esim tänään kaupassa näin erästä tuttua tyyppiä josta pidän ihan mielettömästi.Hänkin pitää minusta ja oli innoissaan tulossa juttelemaan.Jostain syystä en vaihtanut kuin pari sanaa ja liukenin paikalta.Hän olisi selvästi halunnut jatkaa juttua ja periaatteessa minäkin, mutta jostain syystä lähdin paikalta.Hän ei varmaan edes ajattele koko asiaa sekunttia pidempään ja luuli munulla olevan kiire tai jotain, mutta en vain saa mielestäni,että on mahdollisuus että hän luulee minun vihaavan tai jostain syystä välttelevän häntä.Tämä tulee vaivaamaan viikkoja sen tiedän jo nyt.Toinen esimerkki on, että jonkun aikaa sitten ystäväni tyttöystävä näytti minulle hänen maalausta ja tokaisin siihen ettei taulu ole kyllä yhtään minuun makuuni. Periaatteessahan minulla on oikeus mielipiteeseeni, mutta tuo tokaisu jäi vaan niin vaivaamaan mieltäni.Eihän tuommoista sano kuin kusipäät.Toivotavasti hän ei pidä minua sellaisena.Tai kun tokaisin kaverilleni hänen isänsä vaikuttavan hieman tyhmältä tyypiltä.Normaali ihminen ei tälläisiä murehtisi minuuttia kauempaa, itsellä kestää viikkoja toipua katumuksesta ja häpeästä.En vaan saa häpeän tunteita mielestäni.Ei voi olla normaalia.
Onko tämä jotain mielisairautta?
ainakaduttaa
5140
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
toi on inhottava olo:/ mulla on samantapaista, onneksi lieventynyt viimeaikoina. en osaa aina edes sanoa, mikä mua kaduttaa ja hävettää, luultavasti mun koko olemus on sitä luokkaa, ettei tarvi muuta kuin olla ja saa hävetä. puhun välillä tokaisemalla ja näytän joko vittuuntuneelta, surulliselta tai väsyneeltä ihan luonnostaan ja vaikken mitään ilkeää sanoisikaan, sitä miettii, miten toinen mun sanat otti. kolme kuukautta sitten oli kaverilla juhlat, ja vieläkin hävettää, jutut kaikuu päässä, vaikka mitään ei tapahtunut ja nuorempana tuli tehtyä paljon, mitä olisi pitänyt hävetä, mutta silloin oli pokkaa. yksi päivä pomo kysyi oonko käynyt jo syömässä, ja "EN" tuli liian nopeasti, ja pomo vähän naureskeli mun kauhistunutta ilmettä, joten olin varma, että syömättömyyteni paljastui. ja se on viimeisiä asioita, mitä haluan uudessa työpaikassa itsestäni paljastaa, koska syömishäiriö on isoimpia syitä, miksi mua hävettää.
sun häpeääsi on varmasti syy. joku tapahtuma, jonka haluat salata tai unohtaa, koska oot joutunut häpeämään silloin. jonkun sanat, jotka sai sut nolostumaan. joku on loukannut sua, ja jäät vatvomaan omia sanojasi, koska et itse haluaisi loukata toista. ystäväsi tyttöystävä tuskin ryttää maalaustaan sen takia, ettei se ole sun makuusi, kai se nyt itsekin tietää, ettei kaikkia voi miellyttää. ei mua ainakaan hirveästi liikuttanut eksän kavereiden mielipiteet. jos sillä muijalla on enemmänkin maalauksia ja tykkäät jostain niistä, sano se sille ohimennen. älä kuitenkaan ala stressata käytöstäsi, koska se saa sut lopulta liukenemaan useimmista tilanteista ja jäät ihan yksin häpeäsi kanssa. tai sanot jotain mistä joku saattaa loukkaantua, ja saat hävetä lisää.
hyvä kun jotenkin tiedostat, että häpeäsi on turhaa. ellet ole tehnyt jotain sellaista, mitä sun pitäisi oikeasti katua (varastanut joltain kaverilta yms, pahoinpidellyt toista, pettänyt kumppania....) niin sun ei tarvitse rypeä häpeässäsi enää. et oo sairas. häpeä liitetään masennukseen, ja epävakaassa persoonallisuushäiriössä on, ettei pääse helposti yli asioista ja jää vatvomaan ja paisuttelemaan asioita, joita muut eivät edes muista enää. ja oot varmaan kiva ihminen, kun sulla on ystäviä ja näin, sulla vaan on yliherkkä ja vähän vääristelevä omatunto.
onko tota jatkunut kauan? jos et oo aina häpeillyt, luulisi sen lähtevän itsestään tai edes lievittyvän.
Siinä tapauksessa jos on kysytty mielipidettäsi et tehnyt väärin?
Ei kukaan loukkaannu jos haluaa nimenomaan tietää mitä ajatellaan.
Yliherkkyyteen on joku syy, varsinaista mielisairautta se ei ole, vain se viittaisi jos ei yhtään kestä toisen eriävää mielipidettä.
Minä en loukkaannu jos sanotaan tyhmäksi tai rumaksi, sanon näin jos joku on sitä mieltä...
Loukkaannutko itse sellaisesta kun esimerkiksi arvostellaan pukeutumista? Vai pohditko henkilö on vain huonotapainen.
Pitää olla rehellinen, mutta oikeastaan kannattaa oppia tahdikkuutta ja ei ole kohteliasta ja fiksua sanoa aina mielipidettään noin suoraa, esim. tuo taulu ei ole minun makuuni, tai isäsi vaikuttaa tuhmältä tyypiltä. Kyllä tuollainen "rehellisyys" loukkaa ketä tahansa. Jos noin jatkat niin ystävät harvenevat takuulla.
Normaalia on. Tai ainakin jos olet teini-ikäinen. Hormonitoiminta voi aiheuttaa kaikenlaista masennuksesta agressiivisuuteen. Ehdotan että yrität jatkossa vain hillitä pintaan tulevia tunteita ja purat ne sitten, kun olet yksin. Jos ongelmasi pahenevat ja ihmiset alkavat paheksua käytöstäsi toden teolla voit ottaa yhteyttä johonkin nuorten avustukseen tai koulun terveydenhoitajaan. Ammattilaisilla on vaitiolovelvollisuus.
Olet vain ku.sipää, etkä ole vielä ymmärtänyt sitä syvällä sielun syövereissä.
Saatikka hyväksynyt. Tosiasian hyväksyminen, sen että on ku.sipää, pahahko
ihminen, helpottaa kummasti.
Mitä sitten, jos sanotkin mukamas "huonosti" joskus.
Ihan liikaa täällä on näitä teeskentelijöitä, valehtelijoita jotka vääntää mustaa
valkeaksi ja toisinpäin. Ole rehellisesti vaan oma itsesi, äläkä ala
teeskentelemään jotain muuta.
Jos onnistuisit hakeutumaan toisten samanlaisten seuraan, hyväksyisitte
kukin itsenne semmoisinaan, vaikka joskus vähän töksäytellenkin
kommentoisitte toisillenna, kunhan et vaan jää yksin märehtimään.
Yksin ilman porukan yhteishenkisturvaa sulla on joka prhanan jeesustelija niskassas ojentamassa, muka jotenkin parempina, ylempinä ihmisinä.
Ole ilolla paha ihminen. Ei nää muut ole yhtään sen parempia.