Toholammilla nähtiin runsaasti susia !

mielikuvitusta

Toholammille haetaan kahta suden kaatolupaa. On nähty runsaasti susien jälkiä lumessa. Ilmeisesti susi on kävellyt ristiin ja rastiin. Tästä näkökulmasta katsottuna,susia näyttää olevan runsaasti, jopa enemmän kuin toholampilaisia. Suomen riistakeskus on kokoontunut pikaiseen istuntoon,käsitelläkseen, Toholammin anomia suden kaatolupia. Päätöstä odotellaan lähipäivinä. Toholammin ja Järvisalon metsästysseurat ovat jo hälytystilassa,valmiina lähtemään jahtaamaan susia, mikäli Suomen riistakeskukselta myönteinen vastaus heltiää. Lestijokilehdessä lukija ihmettelee epäilevästi. Koiria,isoja,juoksee irrallaan. Lukija toteaa. Lestijoella lietsotaan hysteriaa. Hyvin sanottu. Hyvin sanottu nimimerkiltä ihmettelijä,joka kirjoitti lestijokilehdessä. Sitähän se mielikuvitus ja hysterian lietsonta saa aikaan Toholampilaisten päässä. Koirien ja kettujen jäljet muutuvat susien jäljiksi.

17

513

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aivan kamalaa

      Ja nyt ne mokomat ovat levittäytyneet Lohtajallekin. Oikein radiossa haastateltiin erästä naishenkilöä, jonka elämän sudet ovat jo saattaneet raiteiltaan. Mutta kyllä niitä susia vain on. Se on ihan totta. Avara luonto -sarjassakin vilahti susi ja aijaijai... melkein sain pureman tv-ruudun kautta... Pitäisiköhän hankkia sille kaatolupa, jos näen sen vielä toistamiseen?????

      • pilleri purkki

        Il man muuta hanki kaatolupa,jos päässäsi on nuin paljoo mielikuvitusta,ja mielikuvituksesi saa sinut pelkäämään susia. Suosittelen kaatoluvan hankkimista. Jos kaatolupaa ei tule, ota pilleripurkista rauhoittavia lääkkeitä,saa lääkäriltä. Ei tarvitse susia peljätä. En suosittele avaraluonto-ohjelman katsomista. Susien näkeminen,saa monen katsojan pakokauhun valtaan, myös sinunkin.

      • laastaria myös
        pilleri purkki kirjoitti:

        Il man muuta hanki kaatolupa,jos päässäsi on nuin paljoo mielikuvitusta,ja mielikuvituksesi saa sinut pelkäämään susia. Suosittelen kaatoluvan hankkimista. Jos kaatolupaa ei tule, ota pilleripurkista rauhoittavia lääkkeitä,saa lääkäriltä. Ei tarvitse susia peljätä. En suosittele avaraluonto-ohjelman katsomista. Susien näkeminen,saa monen katsojan pakokauhun valtaan, myös sinunkin.

        Luuletko, että pitäisi hankkia myös laastaria niiden pillereiden lisäksi? Eihän sitä uskalla edes tv-ruudusta pölyjä pyyhkiä, jos se susi nappaa sieltä salakavalasti sormesta kiinni. Tätä eivät takuulla ole vielä perholaisetkaan keksineet :))

      • aavesusia
        laastaria myös kirjoitti:

        Perholaisten susien haamut ovat palanneet kummittelemaan. Miksi ihmeessä lohtajalaisille ja toholampilaisille.... Vai onko se jokin protesti niiltä, että näyttäytyvät vain Houraatin ampumaradan vieressä.

      • oikea susi

        Totta joo, laastaria ja sideharsoa,verenvuodon tyrehdyttämiseksi. Sen verra terävät hampaat sudella on. Ei mitkään koiran hampaat. Susipelkosi hälvenee,kun menet tutustumaan eläintarhojen susii. Kesyjä ovat,vaikka ovatkin petoeläimiä,myös tarhassa. Susi vaanii sinua tv-ruudusta. Ja oikea susi,pihallasi,vaikka oven takana.

      • ihmissusia
        aavesusia kirjoitti:

        Perholaisten susien haamut ovat palanneet kummittelemaan. Miksi ihmeessä lohtajalaisille ja toholampilaisille.... Vai onko se jokin protesti niiltä, että näyttäytyvät vain Houraatin ampumaradan vieressä.

        Lohtajalaisten ja Toholampilaisten sudenjäljet ovatkin koiranjälkiä. Koiranjäjet suurenevat, kun aurinko sulattaa lumia jälkien ympäriltä. Käykää vaikka katsomassa. Kevään edetessä ja lumien sulatessa,kohta ne koiran jäljet näyttävät karhun jäljiltä. Ettei vain olisi ihmissusi ?

      • pihastrutsi :(
        ihmissusia kirjoitti:

        Lohtajalaisten ja Toholampilaisten sudenjäljet ovatkin koiranjälkiä. Koiranjäjet suurenevat, kun aurinko sulattaa lumia jälkien ympäriltä. Käykää vaikka katsomassa. Kevään edetessä ja lumien sulatessa,kohta ne koiran jäljet näyttävät karhun jäljiltä. Ettei vain olisi ihmissusi ?

        Voi voi, tämähän tarkoittanee sitä, ettei mun lintulaudalla käy sittenkään oikeasti strutseja (kuten olen kuvitellut), vaan kaikki onkin tavallisten tirppojen ja kevätauringon syytä. No hyvä, etten nolannut itseäni enempää ja pyytänyt radio keski-Pohjanmaata tekemään haastattelua mun strutsifarmilta.

      • se johtuu 8-tiestä
        aavesusia kirjoitti:

        Perholaisten susien haamut ovat palanneet kummittelemaan. Miksi ihmeessä lohtajalaisille ja toholampilaisille.... Vai onko se jokin protesti niiltä, että näyttäytyvät vain Houraatin ampumaradan vieressä.

        Ei ole protesti. Ne tykkäävät juosta kasitietä pitkin, sillä siihen ei jää tassunjälkiä.

    • sillä siisti.

      Kaikki sudet nahkurin orsille, niin säästettäisiin satoja miljoonia euroja veronmaksajien rahoja.

    • tittuli11

      Älkää viittikö. Susia on istutettu Toholammille, se on tosi. Kuulin n. 5 vuotta sitten, että eräs mis oli ollut metsässä (Toholammilta Ullavaan päin) ja sinne oli tullut umpilava-auto. Miehet olivat avanneet takaoven ja sieltä oli hypännyt kaksi sutta ja hävinneet metsään. Ja samaa on tapahtunut myös Sievissä. Jos nämä sudet ovat jostain eläintarhasta niin ei ole ihme jos ne ei pelkää ihmisiä.

      • xutyubijok

      • nöfnöf

        Tää on sitten sisäpiirin tietoa. Samaan aikaan kun umpilava-auto liikkui myös teurastamon auto, ja siat olivat kuulemma kiljuneet siellä. Kun auto oli palannut metsätieltä takaisin ei sikojen k iljuntaa enää kuulunut. Herää epäillys päästivätkö possut samaan aikaan susille ruoaksi.
        Jahtasihan SEPE susikin akuankassa kolmea pientä porsasta, susien luontaista ruokaa epäilemättä.

      • Eivät itäneet

        Ei susia noin vain istuteta. Yritin viime kesänä istuttaa niitä porkkanapenkkiin, mutta yksikään ei itänyt. Nyt mulla ei ole sitten yhtään pihasutta, vaikka vähän matkan päässä naapurissa niitä on vaikka kuinka monta. Jonkinlaista tasapuolisuutta toivoisin tähänkin asiaan.

      • possuparat
        nöfnöf kirjoitti:

        Tää on sitten sisäpiirin tietoa. Samaan aikaan kun umpilava-auto liikkui myös teurastamon auto, ja siat olivat kuulemma kiljuneet siellä. Kun auto oli palannut metsätieltä takaisin ei sikojen k iljuntaa enää kuulunut. Herää epäillys päästivätkö possut samaan aikaan susille ruoaksi.
        Jahtasihan SEPE susikin akuankassa kolmea pientä porsasta, susien luontaista ruokaa epäilemättä.

        No, mutta hei!!! Minäkin näin tuon auton!!!!! Siinähän oli tooosi isot vilkkuvat valot ja valaistu kyltti, jossa luki, että "porsaita eläintarhasta vastaistutettujen susien ravinnoksi"! Eivät ryökäleet edes yrittäneet pitää matalaa profiilia. Tämä on kuulkaas jo vakavaa...

    • Toistelenvaan

      Ihanaa luettavaa . Nyt sitte kauppojen eteen selin makkuulle ja vaatimaan susia pois mettistä ja jos eivät usko nii pirättäkää hengitystä ja takokaa kantapäitä jään
      peittämään asvalttiin ennen siniseksi menoa ja henken loppua .
      Jos polliisit vie putkaan ni äläkää ny kuitenkaa itteänne menkö ampumaan
      olemattoman susipelekonne vuoks !

      • Huono idea

        Ettet vain olisi susien kätyri, kun tuollaisia ehdottelet? Se on kuule vakava asia, kun susia ja eläintarhojen autoja vilisee silmissä enemmän kuin kärpäsiä kesäaikaan. Hyvä, että saa enää ulko-ovea avattua, kun kaiken maailman takkuturkkia pukkaa sisälle taloon. Etsippä sieltä sitten omaa koiraa kaikkien niiden satojen pihasutten keskeltä. Vaikiaksi on mennyt elämä.

      • lurpsista ja nam
        Huono idea kirjoitti:

        Ettet vain olisi susien kätyri, kun tuollaisia ehdottelet? Se on kuule vakava asia, kun susia ja eläintarhojen autoja vilisee silmissä enemmän kuin kärpäsiä kesäaikaan. Hyvä, että saa enää ulko-ovea avattua, kun kaiken maailman takkuturkkia pukkaa sisälle taloon. Etsippä sieltä sitten omaa koiraa kaikkien niiden satojen pihasutten keskeltä. Vaikiaksi on mennyt elämä.

        Susia ei pidä pelätä. Ne haistavat pelon ja pelokas ihminen maistuu niiden suussa tavallista maukkaammalta ja mureammalta. Tästä on runsaasti tutkittua tietoa. Siksi keskipohjalaisetkin sudet piirittävät suurina laumoina tiettyjä piha-alueita. Tämä on kamalaa, mutta täyttä totta. On jopa olemassa luotettava näköhavainto sudesta, joka on yrittänyt tunkeutua taloon savupiipun kautta. Siis voitteko ymmärtää?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      237
      45159
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      121
      25963
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      323
      15654
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      163
      10782
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9697
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9311
    7. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      84
      8456
    8. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      7923
    9. 242
      6814
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      221
      6476
    Aihe