Mistähän löytyisi apua. 309 1,4i kat vm 1991 ajettu 135 tkm on jo vuosia käynyt huonosti, jos on yleensäkään käyntiin lähtenyt. Olen auton toinen omistaja, ensimmäinen oli edesmennyt anoppini sisar. Kun kone on viileä, moottori ei tahdo käynnistyä kunnolla sitten millään. Jos lähtee käyntiin, käynti on kuin kahdella pytyllä rumpsuttaisi. Kun antaa jonkin aikaa jäähtyä lisää, käynnistäminen onnistuu useimmiten hyvin.
Useasti kesken ajon, etenkin liikennevaloissa ja muissakin risteyksissä moottori sammuu varoituksetta ja sitten edessä on em. käyntiin saantiongelma. Joskus jopa moottoritiellä kone sammuu, lähtee käyntiin tai sitten ei. Useasti, eli päivittäin, kaupunkiajossa nykii niin, että tuntuu hajottavan koko voimansiirron, kaikki irralliset ruuvit ovat karisseet jo aikoja sitten.
Auto oli vuoden vaihteessa 2001 –02 viikon verran korjaamolla. Osia vaihdettiin pa-suodattimesta sytytyksen säätöyksikköön. Lasku oli yli kuusi tonnia silloisia markkoja. Vika ei poistunut, tämän jälkeen vain pahentunut. Pari viikkoa sitten käytin Pökö-ekspertiksi kehutulla korjaamolla. Hallin pihalla en saanut ekspertin nenän edessä konetta käyntiin. Työnnettiin halliin, mutta miehellä oli niin kiire juoksennella ympäri hallia ja pihamaata, että vika ehti laueta ennen kuin hän sai testerin piuhat kiinni. Kone käynnistyi hyvin ja testerin mukaan kaikki sähkölaitteet kunnossa. Menetin miehen juoksukiireitten takia mahdollisuuden saada korjaamolla asiaan parannusta, nyt hän vain toivotteli hyviä jatkoja vian etsinnässä.
309 käyntiongelmia
2
501
Vastaukset
- Jussi
Mulla oli sama ongelma 309:n kanssa ja löysin syyn; olin sulkemassa käyvän auton konepeltiä ja kun sain sen suljettua niin alkoi kuulumaan ihmeellinen naputus konepellistä, avasin varovasti ja näin kun sytytyspuolasta löi isoa kipinää konepeltiin. Siirsin puolaa vähän alemmas ja liimasin gallonasta leikatun muovipalan konepeltiin puolan kohdalle. Siihen loppuivat auton kiukuttelut ja epämääräiset pätkimiset.
- exgr
Minulla oli 1.6 gr, kaasutinversio. Siinä oli samanlaiset viat, kuin aloittajalla. Sitä tutkittiin ja tutkittiin, mutta vikaa ei löytynyt. Pysähtyi risteyksiin, mutta korjaamon mittarit ei näyttäneet mitään vikaa. Kaikki vaihdettiin, paitsi puola, ei apua. Kerran testeri näytti viaksi puolaa, mutta asentaja ei uskonut. Kunnes, lievänä pakkasaamuna auto työnnettiin kylmältä pihalta korjaamon ovelle, jonne työnnettiin myös ne mittarit sieltä sisältä. Tulos: puolassa vika! Puola vaihdettiin ja viat loppuivat siihen.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399245Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3748100Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681625895William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542420Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62135Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821775Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan201719Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71498Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921494Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4401399