Tunnen olevani umpikujassa, palatako takaisin vai miten matkaa jatkaa. En tiedä. Takaisin en voi palata, sillä ajan hammasta et takaisin voi kääntää.
On siis jatkettava matkaa, mutten miten kun tunnen olevani umpikujassa.
Mulla on tunne että en ole enää edes sama ihminen. Pelkään….. en vain tiedä mitä, ehkä kaikista eniten itseäni.
Olenkohan liian kauan ollut työtön, vai mitä tämä on, sillä tunnen olevani todella umpikujassa.
Tunnen myös että olen menettämässä otteen elämästäni.
En jaksa enää taistella vastaan……. ehkä minun on tullut aika luovuttaa….
Luovuttaa osa elämästä ja jäädä umpikujaan…….
Ei kai sentään.. jospa vielä yrittäis.. toivon kipinä herrää kun näkkee työpaikkailmotuksen.. laitanpa vielä hakemuksen ja kokeilen.. tuleeko vastausta..
Menee viikko ja kaksi.. mittää ei kuulu.. aikaa menee.. kunnes parin kuukauden päästä tullee kirije.. sinne on valittu se ja se.. taaskaan mie en päässyt.. vaikka oisin varmaan oppinna senkin työn..
Aikansa kun ihminen yrittää sitä vässyy yrittämiseen.. ajattelee antaa olla mitä sitä kannattaa kun aina on sama touhu kumminkin..
Mutta tuolla jossain on se elämän kipinä vielä.. ajattelee.. mulla on vain tämä elämä.. mitenkähän päin minä olisin että saisin jostain hommia.. istunko päälläni vai pyllylläni.. ikkääki on jo ja aikoinaan tullut palijonkin tehtyä.. elääkin pitäs.. kuitenkin jos meet vaikka kauppaan niin kaupan täti sanoo.. että se makso sitten niin ja niin paljon.. siinä se sitten mieleen tullee se että milläs mie elän ja maksan noi laskuni.. jos kukkaa ei ota töihin..
Tuommoiset ajatukset ne saa ihmisessä monenlaista vallalle.. mutta periksi ei anneta.. jospa yritettäs taas.. onhan se sanonta yrittänyttä ei laiteta ja mittään et saa jos mitään et yritäkkään.. Jospa tuo sanos.. että alotatko huomen aamuna.. toivossa on hyvä elää..
On siis jatkettava matkaa, mutten miten kun tunnen olevani umpikujassa.
Mulla on tunne että en ole enää edes sama ihminen. Pelkään….. en vain tiedä mitä, ehkä kaikista eniten itseäni.
Olenkohan liian kauan ollut työtön, vai mitä tämä on, sillä tunnen olevani todella umpikujassa.
Tunnen myös että olen menettämässä otteen elämästäni.
En jaksa enää taistella vastaan……. ehkä minun on tullut aika luovuttaa….
Luovuttaa osa elämästä ja jäädä umpikujaan…….
Ei kai sentään.. jospa vielä yrittäis.. toivon kipinä herrää kun näkkee työpaikkailmotuksen.. laitanpa vielä hakemuksen ja kokeilen.. tuleeko vastausta..
Menee viikko ja kaksi.. mittää ei kuulu.. aikaa menee.. kunnes parin kuukauden päästä tullee kirije.. sinne on valittu se ja se.. taaskaan mie en päässyt.. vaikka oisin varmaan oppinna senkin työn..
Aikansa kun ihminen yrittää sitä vässyy yrittämiseen.. ajattelee antaa olla mitä sitä kannattaa kun aina on sama touhu kumminkin..
Mutta tuolla jossain on se elämän kipinä vielä.. ajattelee.. mulla on vain tämä elämä.. mitenkähän päin minä olisin että saisin jostain hommia.. istunko päälläni vai pyllylläni.. ikkääki on jo ja aikoinaan tullut palijonkin tehtyä.. elääkin pitäs.. kuitenkin jos meet vaikka kauppaan niin kaupan täti sanoo.. että se makso sitten niin ja niin paljon.. siinä se sitten mieleen tullee se että milläs mie elän ja maksan noi laskuni.. jos kukkaa ei ota töihin..
Tuommoiset ajatukset ne saa ihmisessä monenlaista vallalle.. mutta periksi ei anneta.. jospa yritettäs taas.. onhan se sanonta yrittänyttä ei laiteta ja mittään et saa jos mitään et yritäkkään.. Jospa tuo sanos.. että alotatko huomen aamuna.. toivossa on hyvä elää..
Vastaukset 7
Vanhimmat
Onpa hyvä kirjoitus. Juurikin näin olen ajatellut viime aikoina! Työttömänä olisi aikaa vaikka mihin, voisi harrastaa, matkustella, lähteä lenkille milloin, mutta
Työttömyys lannistaa ihmeen nopeasti. Pienellä paikkakunnalla ei voi päivällä mennä minnekään, kaikki vastaantulijat kysyy joko: mikäs sulla kun et ole töissä b: joko olet töitä jo saanut? Tässäpä nytkin seurustelen tietokoneen kanssa- niin kuin joka päivä tuntitolkulla. Minulla ei ole enää ystäviä...olen luuseri ja aika rahatonkin kavereitten silmissä. Enkä ole pahoillani: olisin itse samanlainen. Minulla ei ole enää intoakaan mennä minnekään baareihin pitämään tekokivaa.
Töitä olen vielä yrittänyt hakea, turhaa olen yli 50-v. Sen jälkeen ei ole mitään tarjottu. Kävin jonkun koulutuksenkin toiveikkaana, se oli ainut hyöty että oli päivisin tekemistä ja sai ruuan.
Olen satoja työhakemuksia jättänyt ja cv:ta rustannut. Kymmenissä haastatteluissa käynyt, jopa toisella paikkakunnalla. Ja aina pettynyt. En kapinoi, itsekin ottaisin nuorempia työhön. Pelottaa vaan tämä oma apaattisuus. Pakotan itseni liikkeelle väkisin. Ehkä masennusta, mutta mitä muuta voisi olla kun rahaa menee, rahaa ei tule, ei kavereita. Silloin kun oli työssä, toivoi että saisipa joskus vapaan viikonlopun-nyt kun työtön, toivoo että saispa olla töissä vaikka joka viikonloppu (ja vaikka ilman palkkaakin...)
Kyllä siitä pitää olla kiitollinen jos pärijää vaikka työttömyyspäivärahoilla. Minun verokirija ei ole ikkään ollu porvarilla ja luulen, ettei ikinä tule olemaankaan.
Vapaus se on ihmiselle tärkein asia. Muusta ei ole väliä.
Osta kolmemetriä köyttä ja rasvaa se niin huolet kaikkoaa.
Työ ei ole kaikki mitä elämässä on.
Kun osaat löytää kaikki arvot ja hyvän elämääsi työ on vain osa siitä.Ei se eka tarve.
Tärkeämpääkin on ensin .Mietippä.
Tunnelin päässä näkynyt valo on sammutettu säästö syistä!
On mun mottoni...
Terapiaan menon paikka.
Miksi Te melkein kaikki pelkäätte.?