Opettaja jännittää

Mietihän nyt... aijotko syödä koko ikäsi niitä rauhoittavia, että voit tehdä työtäsi. Mielestäni ammatti pitäisi valita niin, että ei tarvi koko ikäänsä vetää rauhoittavia. Moniin muihin ammatteihin verrattuna opettaja joutuu olemaan koko ajan esillä ja muiden tarkkailtavana.
Itse olen myös ollut kova sosiaalisten tilanteiden jännittäjä ja taustani ei myöskään ole mikään ruusuinen, mutta koskaan eiole tarvinnut turvautua rauhoittaviin. Päinvastoin, kun olen huomannut, että pärjään, se on antanut minulle voimaa ja luottamusta itseeni. Kokemuksen myötä myös varmuus omiin kykyihin ja pärjäämiseen työssä kasvaa. Suosittelen, että yrität päästä rauhoittavista eroon ja opit luottamaan itseesi, onnistumiset antaa voimaa. Mutta toisaalta aina ei voi olla täydellinen ja miellyttää kaikkia samaan aikaan, sekin on hyväksyttävä. Toisaalta vaaditko itseltäsi liikaa työn suhteen? Olisitko yhtä kehuttu ope ilman rauhoittavia vai onko hyvä palaute vain rauhoittavien ansiota? Olisitko ihan kuin toinen ihminen työssäsi, jos et söisi rauhoittavia? Ja jos et millään pärjää työssä ilman rauhoittavia, niin onko se sitten oikea ala, sitäkin voit pohtia.

Mä uskon, että aika moni opettaja jännittää jonkin verran, vaikkei olisi läheskään yhtä vaikeaa taustaa takana.

Itse olen huomannut, että aina kun on pidempi tauko opettamisessa, niin hivenen jännittää taas palata opiskelijoiden eteen. Parin opetuskerran jälkeen se tunne sitten yleensä häviää.

En tiedä rauhoittavista, mutta voinee olla vaikea päästä eroon. Ne kai vaikuttavat kuitenkin kemian tasolla aika tavalla - ainakin pitkään käytettyinä. Mutta jos on tuollainen tausta, niin minusta on turha itseään syytellä ja kokea siitä pahaa mieltä, että yrittää parhaansa mukaan pärjätä. Mutta siis varmaan terapeutti tai lääkäri on kuitenkin paras kertomaan, miten niistä rauhoittavista pääsee eroon, jos sitä haluat ja koet siihen olevasi valmis.

Tuntien valmistelusta. Ei selvinnyt, missä ja mitä opetat, mutta itse olen huomannut, että liiallinen valmistelu on vain haitaksi. Tunnin (ja laajemmin kurssin) perusjuoni pitää tietysti olla mielessä ja mietittynä, mutta itse olen huomannut, että paremmin sujuu ja työ on mielekkäämpää, kun uskaltaa antaa sattumalle reilusti tilaa. Mutta siis ei tämä jokaiselle kouluasteelle tai jokaiseen aineeseen varmaankaan sovi. Itse opetan englantia amk:ssa.

Opettajakoulutuksessa ei hakijoita tutkita riittävästi, tai sitten sinne otetaan kaikki. KOska olet sairautesi tiennyt jo alun alkaen niin olet itse vastuussa asiata. Keroitko sairauksistasi tai ongelmista työnantajalle ennen töiden aloittamista.

Ohjeita on vähän:

1. Sinä olet pätevä opettaja ei ole mitään syytä jännittää lapset eivät sitä huomaa. Sinnittele muutama vuosi ja katso mihin mennään.
Älä pyri täydellisyysteen.
Lepää nuku riittävästi ja pidä kunnostasi huolta
Määrätty jännittäminen on uudella opettajalla alkuunsa yleistä

2. Jos työstä ei tule mitään hakeudu muualle
Koulutuksellasi voi työllistyä suunnittelijaksi
Oppimateriaalisuunnittelijaksi
Kirjoita kirja /kirjoja

Asia varasti pahenee mitä enemmän asiaa mietit. Eli jännität sitä enemmän mitä enemmän jännität sitä jännitätkö vaiko et. Kun opetustilanteet muuttuvat arkipäiväiseksi ja pääset normaaliin rutiiniin kiinni, voi olla, että jännittäminen häviää pikku hiljaa.

Olen samaa mieltä, että liika suunnittelu on vaan haitaksi. Jos pikku hiljaa pääset jäänittämisestäsi eroon, niin hyvä. Toisaalta, sinun ei missään nimessä tule tehdä tuota työtä jos ajattelit popsia niitä lääkkeitä lopun elämää. Niitä ei ole tarkoitettu siihen, että et ilman niitä enää ikinä pärjäisi.

Jännittäminen on luonnollista. Monet opettajat jännittävät, toisilla se näkyy ulospäin enemmän kuin toisilla. Voi olla, että omassa päässä se näyttää isommalta kuin onkaan ja oikeasti sitä ei kukaan edes huomaa. Mitä vähemmän kiinnität itse huomiota omaan jännittämiseesi, sitä paremmin pärjäät, mutta älä missään nimessä koko loppu elämää popsi rauhoittavia. Silloin on syytä hakeutua muuhun ammattiin. Opettajan koulutuksella kyllä pääsee muihinkin töihin eikä kirjailijan tai suunnittelijan työ ole niistä edes ainut vaihtoehto.

Omasta kokemuksestani voisin kertoa, että jännittäminen vähenee kokemuksen karttuessa.

Mene ehdottomasti uudelleen lääkäriin, kyllä hermostumisesta johtuvaan vapinaan on muutakin lääkitystä tarjolla kuin rauhoittavat. Vain esimerkkinä: beetasalpaajat (en ole lääkäri, eli en voi sen enempää neuvoa tai sanoa, olisiko ne sulle sopivia..ei kai niitäkään kannata koko ajan syödä). No, mutta en siis tiedä, mitä rauhottavat on sen tarkemmin tai miten ne vaikuttaa..
Älä häpeä yhtään itseäsi...anna mennä vaan, jos tykkäät työstäsi:) Sun asiat ei kuulu muille. Ei open o hyvä kuitenkaan missään pöllyissä olla..mut joo, en tosiaan tiedä rauhoittavien sivuvaikutuksista..Kuulostat sellaiselta, joka ottaa open työn tosissan, voit olla siitä ylpeä! Varmasti kehityt vuosien aikana ja saat lisää varmuutta.

Tää ope meni nyt ekaa päivää uudessa työpaikassa ilman rauhoittavia. Tuntui aika erilaiselta, ja mieleen kohoaa, että jos joku tietäisi, millaisessa pilvessä olen ollut töissä aiemmin, saisin varmaan potkut. Rauhoittavien kanssa olen - noh rauhallinen. Mutta en tiedä, olenko sellaisena ylirauhallisena ja hieman passiivisena sitten parempi opettaja. Päivä sujui tavalliseen tapaan.

(ja jooh...mulla on rauhoittavien LISÄKSI ollut käytössä beetasalpaajat ja mielialalääkitys näihin jännitysoireisiin, kun niin pahoja ovat. Noista on ollut apua.)

T: Ap

Tsemppiä sinulle!

Itse en jännitä luokkatilanteita, mutta voi sitä jännityksen määrää, jos esim. opettajankokouksissa/koulutuksissa minun täytyy puhua opettajakollegoiden edessä... Onkos minulla kohtalotovereita?

Mee hoitoon

Hei! Itse olen ollut pari vuotta äidinkielen opettajana ja sanon, että jännitys on vähentynyt huomattavasti. Toki siis edelleen on tilanteita, joissa jännittää: kun vaihdat työpaikkaa, vaihdat työpistettä, ja tyypillisimmin kun kohtaat uuden ryhmän. Suunnittelulla pääsee kyllä jännittämisestä osittain, mutta kuten tuossa aiemmin mainittiin, itse opetustunnin tilannetaju on tärkeämpää kuin viimeisen päälle hiottu tuntisuunnitelma. Aina joku on pois ryhmätyöstä, aina joku on nopeampi tekemään kuin toinen, aina jokin tekniikka saattaa kosahtaa. Tärkeintä on oppia juurikin siihen arkirutiiniin ja siihen, että on itsellensä armollinen. Jännittäminen johtuu usein mokaamisen pelosta, mutta yleensä kuitenkin mokat ovat korjattavissa. Jännittäminen tuskin koskaan loppuu, mutta sen kanssa voi oppia elämään.

Mä saatan herätä aamulla ekana siihen ajatukseen, että voi että kun ei tarvisi mennä luokan eteen tänään, vaikka en omasta mielestäni ole jännittäjä. Jännitän yleensä eniten silloin, jos kollega tai opetusharjoittelija seuraa analyyttisesti tuntiani, tulee auskultointi mieleen. :D Yleensä kun tilanne sitten tulee päälle, aika hujahtaakin vauhdilla. Nämä nyt on tietenkin näitä minun kokemuksia, mutta suosittelen edelleen opettelemaan menemään töihin ilman rauhoittavia.

Et varmasti ole ainoa, kerran tuli puheeksi erilaisten lääkkeiden käyttö ja yksi jos toinenkin kollega siinä avautui. Eräs joutui syömään säännöllisesti sydänlääkettä ettei kädet tärise luokan edessä, toisella oli kroonisesti vatsa löysänä ja siihen lääkkeet. Kolmas käytti peräti kahta nukahtamista auttavaa lääkettä joka ilta. Jokin muu rauhoittava oli sitten tarvittaessa ja se oli tarkoitettu päivällä käytettäväksi. Joten opettajana on monenlaista ja iän myötä vaivat lisääntyy. Lääkkeet ovat sitä varten että työssä jaksaa ja vain otettu lääke auttaa.

Ei voi olla totta, kun luen näitä! Tottakai tauon jälkeen ja uudessa paikassa voi hiukan olla perhosia mahassa ekan tunnin alussa, mutta eihän kukaan opettaja varsinaisesti perusopetustyötä voi jännittää. Ehkä jotain kevätjuhlaesitystä tai omaa soittamista juhlassa tmv. Mutta sitä, että on muksujen edessä luokassa? Norssin harjoittelutunnit oli toki kihelmöiviä, mutta en ikinä ole tiennyt, että jotkut tarvii niihin rauhottavia. Ei todellakaan taida olla oikea ala, jos tarvii rauhottavia tehdäkseen työtä. Siinähän palaa loppuun, jos ei työstä pysty rennommin selviämään.

Aloitin tämän ketjun vuonna 2013, kun olin ensimmäistä vuotta opettajana. Nyt työuraa on takana kolme vuotta, joista kaksi rauhoittavien kanssa ja yksi ilman. Olen tullut siihen tulokseen, että pienellä määrällä rauhoittavaa olen parempi opettaja ja kollega. Koska minulla on lääkkeestä kymmenen vuoden kokemus, hallitsen annostelun niin, ettei mitään toleranssin nousua pääse syntymään. Parikin lääkäriä on sanonut, että tuskin pääsen lääkkeistä (masennuslääke, rauhoittava tarvittaessa, nukahtamislääke tarvittaessa) koskaan täysin eroon, sillä oireet ovat niin vakavia ja oireiden syntyyn johtanut tausta niin kokonaisvaltaisen kamala. Minä yksinkertaisesti tunnen kehossani vieläkin sen, mitä minulle tehtiin lapsena, joskin oireet ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana vuosi vuodelta helpottaneet. Lähtötilanne oli se, että en uskaltanut mennä lukioon, koska siellä ahdisti niin ja jo kaupan kassalla pelotti. Olin tuolloin lähes vuoden poissa koulusta mm. sosiaalisten tilanteiden pelon vuoksi. Nyt pidän vanhempainiltaa suht sujuvasti ilman kemiallista apua. Pienellä avulla stressaan vähemmän.

En jaksa olla itselleni tästä enää vihainen, enkä tunne syyllisyyttä siitä, että syön lääkärin suositteleman määrän lääkettä, joka auttaa minua toimimaan. Huvittaa tuo syyllisyys, jota kolme vuotta sitten tunsin ja kamala hätä siitä että kelpaanko ja hui ja voi. Huvittaa sekin, että aikuinen ihminen - opettaja vieläpä - on niin empatiakyvytön, ettei pysty kuvittelemaan toisen opettajan jännittämistä. Minä näen päivittäin työssäni lapsia, joita pelottaa ja turhauttaa ja lapsia, joiden vanhemmat eivät jaksa olla vanhempia. Minun on helppo kohdata nämä ihmiset. Uskon jopa voivani omalla pienellä panoksellani aidosti auttaa solmussa olevia nuoria, sillä tiedän, miltä totaalinen solmussa oleminen tuntuu. Ja minä jaksan uskoa, että toivottominkin voin pelastua elämälle - olin itse aikoinani niin toivoton.

Rakastan työtäni. Rakastan niitä lapsia; varsinkin niitä vaikeita, rikkinäisiä ja uhmakkaita. Koen olevani hyvä opettaja ja saamani palaute on ollut kannustavaa. Tämä riittää. Olen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen, ja ajattelin että näillä mennään vaikka sitten eläkevuosiin saakka.

Terveisin: Aloittaja

Minulla on samantyyppiset lähtökohdat - ehkä hitusen verran vaikeammat kuin sinulla. Olen toiminut opettajana pian 15 vuotta ja tulen edelleen toimeen. Juuri tämä ominaisuus, jonkaperusteella osaan ottaa huomioon erityisen tuen tarpeessa olevat ihmiset tekee minusta opettajan.

Otapa yhteyttä minuun, keinolla millä hyvänsä, niin jaetaan vertaistukea. Sitä minäkin tarvitsen.

Minulla on samantyyppiset lähtökohdat - ehkä hitusen verran vaikeammat kuin sinulla. Olen toiminut opettajana pian 15 vuotta ja tulen edelleen toimeen. Juuri tämä ominaisuus, jonkaperusteella osaan ottaa huomioon erityisen tuen tarpeessa olevat ihmiset tekee minusta opettajan.

Otapa yhteyttä minuun, keinolla millä hyvänsä, niin jaetaan vertaistukea. Sitä minäkin tarvitsen.

Minulla on samantyyppiset lähtökohdat - ehkä hitusen verran vaikeammat kuin sinulla. Olen toiminut opettajana pian 15 vuotta ja tulen edelleen toimeen. Juuri tämä ominaisuus, jonkaperusteella osaan ottaa huomioon erityisen tuen tarpeessa olevat ihmiset tekee minusta opettajan.

Otapa yhteyttä minuun, keinolla millä hyvänsä, niin jaetaan vertaistukea. Sitä minäkin tarvitsen.