hyväveliverkosto-keskustelu viritti paljon mielipiteitä. Mutta mitä mieltä vielä tarkemmin täällä ollaan siitä, että professorin kaveri saa apua harjoittelupaikkojen yms. hoidossa sekä ylimääräisiä työkeikkoja (pari luentoa). Samaan aikaan tietyillä aloilla on valmistuneita työttöminä??
Olen itse sitä mieltä että kyllä suhteilla asiat toimivat aika hyvin, riippuu tietysti aina ihmisistä - jostain syystä kuitenkin hölösuut porhaltavat eteenpäin.
Professorin kaveriksi ??
3
723
Vastaukset
- Doctor
Juu. Kannattaa kutitella proffaa leuan alta.. Proffat on yleensä 5-kympin kriisissä olevia äijiä, jotka ovat innoissaan kun nuoret ja nätit opiskelijatytöt hymyilee nätisti ja rahoitusta järjestyy. No, ei kaikki ole tällaisia. Minulla on vain huonoja kokemuksia. Itsellä tuollaiset proffat inhottaa ja oksettaa.
- kolleega
Vierestä on seurattu kuinka se homma toimii ja siinä jää syrjään vanhat koulutetut vaimot ja otetaan huomattavasti nuorempi tilalle, jota sitten ohajataan aina tohtoriksi asti. Minua ei ole syrjäytetty, mutta yliopistomaailmassa työskentelevänä tiedän, että tosi on.
- keila
Opiskelukaverini on ns. proffan kaveri. Kateeksi ei kyllä käy. Henkilö ei ole mitenkään fiksumpi kuin muutkaan opiskelijat tms. Proffa kasaa hänelle kamalat paineet; kaikki työt pitää tehdä proffan ehdottamista aiheista ja proffan ehdoilla. Proffa petaa kaveristani väkisin jatko-opiskelijaa. Proffa on todella tiukka ja kunnianhimoinen ja epäilenkin että hän vie kaiken kunnian kaverini raataessa. En väitä, että kaverini olisi tyhmä, mutta ei edusta myöskään ns. terävintä kärkeä kun antaa toisen pomottaa tuolla tavalla. En tosin tiedä missä muodossa palkka maksetaan.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hoitajalakko peruuntuu, tilalle joukkoirtisanoutumiset
"Tehyn ja Superin hallitukset kokoontuivat tänään toteamaan, että tilanne edellyttää järeämpiä työtaistelutoimia." https://www.hs.fi/politiikka/art-27399154Johan tuli oikea aivopieru Britti Lordilta
Emeritusprofessori Lordi Robert Skidelsky sanoi Suomen rikkovan YYA sopimusta joka on tehty Neuvostoliiton kanssaa 1948. Mitä pir3737897Tehyn Rytkösellä tallessa tekstiviestit A-studiokohussa
https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/a-studiosta-kohu-tehyn-rytkosen-mukaan-ministeri-linden-sai-paattaa-osallistujat-ohjelma-kiistaa-vaitteen/84070681605600William ja Sonja Aiello ERO
Hyvä Sonja! Nyt etsit uudet kaverit ja jätät nuo huume- ja rahanpesu porukat haisemaan taaksesi!542341Oho! Seurapiirikaunotar, ex-missi Sabina Särkkä yllättää tällä harvinaisella kyvyllä: "Mulla on..."
Sabina Särkkä on nähty monissa tv-reality-sarjoissa. Mutta tiesitkö, että Särkällä on valokuvamuisti? https://www.suomi24.fi/viihde/oho-seurapiirikaun62085Se siitä sitten
Kirjoitan tänne kun en sulle voi. En vaivaa sua enää koskaan. En ikinä tarkoittanut olla ahdistava tai takertuva. Tunteet heräsi enkä osannut olla tyy821734Ohhoh! Rita Niemi-Manninen otti ison tatuoinnin - Herätti somekansan: "Täydellinen paikka!"
Rita Niemi-Mannisen suuri, uusi tatuointi on saanut somekansan heräämään talvihorroksesta. Niemi-Manninen otti tatskan rakkauslomalla Aki-miehensä kan191673Ihastumisesta kertominen
Olen päättänyt kertoa tunteistani ihastukseni kohteelle. Erityisen vaikeaksi tilanteeni tekee se, että kyseessä on ns. kielletty rakkaus. Olen jo toi921419Taas Venäjän tiedoittaja akka Varoitti Suomea ja Ruotsia liittymästä Natoon
Juuri sopivasti julkaistu varoitus, kun Suomen eduskunta alkaa klo 13:50 käsitellä asiaa suorassa TV 1:n lähetyksessä. ILtasanomat.4381355Harvoin julkisuudessa nähty Jari Sillanpää, 56, julkaisi uusia kuvia - Karisti Suomen pölyt jaloista
Huumekohun jälkeen matalaa profiilia pitänyt Jari "Siltsu" Sillanpää on ollut vaitonainen elämästään. Tänä keväänä miehen some on ollut hiljainen. Nyt71243