Aina välillä tulee tilanteita, että Brysselin buudelit alkavat ylistämään brysselinruplan siunauksellista vaikutusta Suomelle. Olen laatinut pienen kokoelman vastaväitteitä tavallisimpiin euro uskovaisten valheisiin.
Väite 1: Ilman euroa Suomessa olisi huomattavasti korkeammat korot.
Totuus: Tämän väitteen puolesta ei ole esitetty vielä koskaan yhtäkään
taloustieteellisesti kestävää perustelua. Syyt, jotka aikoinaan nostivat korot
Suomessa pilviin, lakkasivat olemasta jo ennen kuin olimme liittyneet edes EU:n
jäseneksi, rahaliiton jäsenyydestä puhumattakaan. Kun järjettömästä vahvan
markan politiikasta ja markan ECU-kytköksestä irrottauduttiin lopullisesti
8.9.1992 ja päästettiin markka kellumaan, niin korot lähtivät laskemaan hurjaa
vauhtia. Sama tapahtui Ruotsissa samasta syystä. Neljä vuotta myöhemmin eli
loppuvuodesta 1996 tärkein markkinakorko, kolmen kuukauden Helibor, oli
romahtanut noin kolmen prosentin tasolle, mikä oli 90-luvun maailmassa erittäin
matala taso.
http://rahajatalous.files.wordpress.com/2011/01/helibor.png
On täysin absurdia väittää, että jos Suomi olisi päättänyt jatkaa Ruotsin
tavoin omalla, kelluvalla valuutalla, niin jokin mystinen näkymätön käsi olisi
alkanut hilaamaan Suomen korkotasoa ylös samaan aikaan, kun muun maailman
korkotaso jatkoi laskuaan 2000-luvulle tultaessa. Näin ei tietenkään olisi
tapahtunut. Korot määräytyvät Suomessa aivan samoin perustein kuin muissakin
kansantalouksissa.
Väite 2: Jäsenyys rahaliitossa on tuonut Suomen talouteen vakautta.
Totuus: Kun tarkastellaan Euroopan eri kansantalouksia, niin on vaikea löytää
korrelaatiota talouden vakauden ja valuutan nimen väliltä. Saksassa ja
Kreikassa on sama valuutta, mutta kovin erilainen taloudellinen vakaus. Sen
sijaan on helppo löytää korrelaatio harjoitetun talouspolitiikan ja talouden
vakauden väliltä.
Väite 3: Jos Suomi ei olisi eurossa, joutuisimme devalvoimaan markkaa aina
silloin tällöin.
Totuus: Tämäkin on usein esitetty väite, mutta se ei suinkaan tarkoita, että se
olisi totta. Ei sinne päinkään! Kuten jo edellä totesin, markka päästettiin
kellumaan 8.9.1992. Kelluvaa valuuttaa ei tarvitse eikä oikein voikaan
devalvoida. Sen arvo määräytyy enemmän tai vähemmän vapaasti
valuuttamarkkinoilla. Toki kelluvankin valuutan arvoon voidaan vaikuttaa
keskuspankin korkopolitiikalla ja valuuttainterventioilla, mutta niillä ei ole
mitään tekemistä menneestä maailmasta peräisin olevien devalvaatioiden kanssa.
Väite 4: Euron ansiosta valuuttaa ei tarvitse vaihtaa matkustettaessa toiseen
euro maahan.
Totuus: Tämä on totta niiden kohdalla, jotka tuntevat viehtymystä käteisen
valuutan kanssa pämläämiseen ulkomaanmatkoilla. Niin ei kuitenkaan ole pakko
tehdä.
Väite 5: Euron ansiosta Suomen inflaatio on matala.
Totuus: Tämä väite perustuu ilmeisesti sellaiseen ajatukseen, että kun kerran
joskus 70-luvulla on ollut korkea inflaatio, niin kyllähän se nytkin olisi...
Tämäkin on luonnollisesti täyttä pötyä. Ruotsissa on oma valuutta, ja Suomea
nopeampi talouskasvu. Kuitenkin siellä on alhaisempi inflaatio. Kelluvan markan
Suomessa 90-luvulla oli nykyistä selvästi alhaisempi inflaatio.

Vastaukset 1
Vanhimmat
----------------