Noitapiikki ja siveä pukeutuminen

sumeri

1600-luvun kuluessa Euroopan noitavainot kävivät kuumina ja roviot kipinöivät.

Noitien jahtaajia alkoi esiintyä, jotka erikoistuivat "noitapiikin" käyttöön ja kiersivät kaupunkeja ja kyliä etsimässä S**tanan kanssa liittoutuneita ihmisiä. Näiden arveltiin käyttävän taikakeinoja ja loitsuja ja erilaisia keitoksia ihmisten ja karjan ja peltojen tuoton parantamiseksi, mutta myös pahoihin tarkoituksiin. Viattomien uhrien saattamien demonien valtaan oli yksi noidan pelätyistä aseista.

Noituudesta syytettyjä tutkittiin Pedon merkin havaitsemiseksi. P*ru sellaisia jätti liittolaistensa ihoon läheisestä kosketuksesta. Syytetyn ihokarvat ajeltiin ja epäillyn noidan alastomasta kehosta koetettiin löytää kohtia, joissa ihon väri tai rakenne olisi merkkinä Paholaisen palvonnasta.

Terävällä esineellä pisteltiin vartaloa kaikkialta, kun etsittiin turtaa kohtaa, jossa ei tunnu kipua. Tämän löytyminen oli varma merkki, että noidasta on kyse ja riitti todistukseksi liitosta S**nan kanssa.

Mopo lähti kuitenkin käsistä, ja ammattimaiset noitien jahtaajat taisivat osata käyttää tilannetta taloudellisesti edukseen. On nimittäin löydetty noitapiikkejä, joissa on salainen vipu. Sitä kun niksauttaa, niin terä painuu sisään puuvarteen. Näin yleisö näkee, että terä "painuu" useita senttejä ihmisen vartaloon, eikä tämä tunne lainkaan kipua. On löydetty myös noitapiikkejä, joissa on sekä tylsä että terävä kärki.

Noitien tunnistaja saattoi näin ilmaista tytön isälle, että tietyllä lahjoituksella hyvään tarkoitukseen tulos saattaa olla kielteinen. Tai kateellinen naapuri saattoi pienellä - tai suurella - määrällä hopearahoja saattaa lähimmäisen noituudesta tuomituksi petollisen tutkijan tehdessä temppujaan.

5

125

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • sumeri

      Noitanaisen älä anna elää. (2 Ms 22:17)

      Noitavainojen suhteen on tärkeä muistaa niiden naisvastaisuus. Toki syytettyjen juokossa oli miehiäkin, kuten Aixin tapaus esimerkiksi osoittaa. Mutta suuri enemmistö oli naisia.

      Noitapiikin käyttö on ollut erityinen tilanne. Avuttoman alastoman naisen julkinen rääkkääminen terävällä esineellä ja tämän kivunhuudot ovat varmaankin herättäneet miespuolisissa tutkijoissa ja yleisössä likaisia ja pahoja ajatuksia. Tämä on sitä hankalampaa, kun inkvisiittorit ja piikkimiehet olivat hurskaita selibaatissa eläviä pappeja tai munkkeja.

      Miten selvitä pulasta?

      Syyttämällä uhria: nainenhan se siinä käyttää noituuden keinoja lumotakseen ja vietelläkseen syyttäjänsä ja kiduttajansa! Pyhä mies on kovilla sellaisten taikuuksien ja pahojen henkien ja Eevan tyttären niksien kanssa. Eivät tällaiset himokkaat ajatukset suinkaan muuten tulisi pyhän hurskaan miehen mieleen.

      • sumeri

        Todisteita tuollaisesta asetelmasta taitaa olla vaikea löytää 1600-luvulta, kun ei tällaisista intiimeistä asioista julkisesti puhuttu.

        Samanlaisia miehet ovat tänään, joten tämä Eevan tytärtä syyttävä puolustus voisi toimia myös Uuden ajan alussa. Toimihan se Paratiisissakin!

        Mies vastasi: "Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin." (1 Ms 3:12)

        Ajattelen hengellistä tilannetta seuroissa, kun saarnaaja huolellisesti tutkii puheessaan naisten pukeutumista, kaula-aukon syvyyttä ja hameenhelman pituutta.

        Taustalla on tuo sama syytös, että Eevan tytär viettelee ja lumoaa pyhää hurskasta kristittyä miestä. Pukeutumalla siveästi nainen osoittaa alamaisuutensa, syyllisyytensä miehen himoihin, ja tilanne säilyy hallinnassa.

        Neuvoohan Raamattukin siihen!

        Vai neuvooko?

        Eikös apostoli Paavali pikemmin kerro, miten naisen tulisi koristautua, että olisi erityisen suloinen ja viehättävä miehen silmissä!


    • Lestadiolainen

      Arvoisa nimimerkki sumeri, vieastisi eivät liity palstan aiheeseen ollenkaan.
      Elikkä voisitko vaihtaa palstaa?

      • "Arvoisa nimimerkki sumeri, vieastisi eivät liity palstan aiheeseen ollenkaan.
        Elikkä voisitko vaihtaa palstaa?"

        Täällä puhutaan ehtoollisesta, kravateista, liinoista ja muusta sen semmoissta. Kuuluvatko ne sitten aiheeseen?


    • su***

      Minun mielestä sellainen henkilö, joka katsoo ettei nainen saa koristautua kauniiksi, ja pukeutua hieman paljastavaksi, on itse herkkä naisen läheisyydelle. Eli on "raiskaaja" tyyppiä, eikä halua himonsa paljastuvan. Hän ehkä myös on mustasukkainen kaikille miehille kaikista naisista, ja varmaan eniten omasta vaimostaan.

      Naisen eli "naaraan" tulee jo luonnostaa viehättää ja houkutella uroksia. Mutta toisekseen kuten sanonta kuuluu. Huonon näköisessä repussa, voi olla hyvätkin eväät. Pukeutuminen on jokaisen oma henkilökohtainen asia.

      Moni viihtyy itse hyvin pukeutúneena tai rentona, "avokaulaisuudessaan" Mutta olisi suotavaa ettei munaisi itseään pukeutumisella sellaisissa tilaisuuksissa joissa se voi häiritä sen juhlan tai yleisön arvoa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nyt se syksy on sitten alkanut

      Esimerkiksi tänään sataa aamusta iltaan, ja nytkin.
      Maailman menoa
      43
      935
    2. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      95
      893
    3. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      19
      765
    4. Vähän pitää

      Kiusia ja näyttää
      Ikävä
      116
      721
    5. Anteeksi J-mies

      Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t
      Ikävä
      80
      658
    6. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      43
      611
    7. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      590
    8. Olet nainen ollut vaikein rasti

      Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔
      Ikävä
      34
      584
    9. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      19
      576
    10. Jos tullaan toisiamme vastaan, niin

      pitäiskö pysähtyä ja onnitella?
      Ikävä
      46
      568
    11. Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle

      Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke
      Hyrynsalmi
      19
      532
    12. Voisiko vielä välillemme jotain kehittyä

      Vai heihei ja ei nähdä enää.
      Ikävä
      33
      523
    13. Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille

      Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.
      Ikävä
      66
      499
    14. Kerro kolme hyvää asiaa

      Kaipaamastasi ihmisestä ja lisää perään onko kaivattusi n vai m 😍
      Ikävä
      25
      492
    15. Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen

      Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast
      Ähtäri
      44
      476
    16. Riittääkö mahkut

      Kaivattuusi 🤭.
      Ikävä
      35
      473
    17. Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen

      Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok
      Sinkut
      105
      458
    18. Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa

      Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka
      Kotimaiset julkkisjuorut
      132
      450
    19. Tilanteenne

      Onko tilanteenne tällä hetkellä hyvä?
      Ikävä
      44
      444
    20. Pahkalassa tapahtuu

      Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi
      Parkano
      6
      421
    Aihe