Eli itselläni kun vastaan tulee itseäni ahdistavia tilanteita oireet seuraavanlaisia:
- tärinä ja kouristelu (ja tämä ilmenee muiden silmiin epämääräisinä sätkivinä liikkeinä)
- hengitys muuttu hankalaksi, ja tuntuu kun tukehtuisin siihen paikkaan
- sydän alkaa lyömään tosi epämääräisesti
- alan hytkymään edestakasin ilman että haluan
- tulee äkillisiä pakkoliikkeitä kun alan näpräämään jotain tavaraa
- puhe muuttuu täysin sekavaksi
Ei kertaheitolla tule enempää mieleen, mutta kiinnostaisi tietää onko kenelläkään muulla vastaavaa, ja ahdistuneisuushäiriön todettua onko mikään terapia tai lääkitys tuottanut tulosta?
- tärinä ja kouristelu (ja tämä ilmenee muiden silmiin epämääräisinä sätkivinä liikkeinä)
- hengitys muuttu hankalaksi, ja tuntuu kun tukehtuisin siihen paikkaan
- sydän alkaa lyömään tosi epämääräisesti
- alan hytkymään edestakasin ilman että haluan
- tulee äkillisiä pakkoliikkeitä kun alan näpräämään jotain tavaraa
- puhe muuttuu täysin sekavaksi
Ei kertaheitolla tule enempää mieleen, mutta kiinnostaisi tietää onko kenelläkään muulla vastaavaa, ja ahdistuneisuushäiriön todettua onko mikään terapia tai lääkitys tuottanut tulosta?
Vastaukset 16
Vanhimmat
Lisäksi olen kuullut että jatkuva pahoinvointi, huimaus, näön sumeneminen, puutuminen ja pistely, ja "kylmäkuuma"hikoilu liittyisi tähän? Itelläni on kyseisiä oireita jatkuvasti mutta en ole jotenkaan osannut yhdistää minulla todettuun "ahdistuneisuushäiriöön".
Voi liittyä mutta ei kannata pois sulkea että kyseessä voi olla jokin fyysinen ongelma.
Mulla jos alkaa ahdistaa niin lievässä vähän puristaa vatsasta ja kädet ovat nihkeät eikä pysty keskittymään kunnolla
Mediumissa mulla on ns. perhosia vatsassa ja kädet hikoilee ja ravaan tupakalla koska en pysty istumaan paikoillani. Ajatukset menee epäloogisiksi ikään kuin toinen ajatusmaailma kytkeytyisi päälle ja ajatuksista tulee jotenkin "liukkaita" enkä saa niistä otetta joten niistä ei pääse eroon.
Pahimmassa mun kanssa on turha yrittää edes keskustella koska olen niin paineessa. Kädet hikoilee runsaasti kuten myös kainalot ja perse ja kädet myös tärisee vähän joten mitään pikkutarkkaa niillä ei voisi mitenkään tehdä. Silloin kun mulla on näin paha ahdistus poistun tilanteesta kuin tilanteesta oli se sitten hautajaiset, häät, laiva etc. Muistan viime vuonna kun olin tutustumassa ryhmässä yhteen peli firmaan ja siellä oli huono ilma ja paljon porukkaa niin mulla oli samanlainen hiki kuin olisi lähtenyt lenkille talvi vaatteet päällä kesä helteellä.
Mutta muista että noi oireet vaihtelee ihan henkilöiden mukaan.
Itellä välillä ahdistus"kohtaus" ilmenee sillain että tuntuu että tukehdun, sit yritän hengittää sillai syvään et saisin henkee, kädet rupee vähä tärisee ja pelkään että kuolen. Siitä sitte paniikki saa lisää voimaa kasvaa ja jos en saa itteeni rauhotettua niin oon kyl vitunmoises kusessa. Tälläsiä tulee mulla yleensä sillonku oon yksin iltasin himas.
Sit taas kaupassa tulee erilaisia ahdistuspaniikkikohtauksia. Siel must vaa alkaa tuntuu sillai hirmu omituiselta (en osaa selittää), must tuntuu että pyörryn jos en välittömästi pääse pois sieltä. Välillä myös hikoilen tos tilantees, sydän pomppii ihan sairaasti yms.
Mut sit jos mul vaa lievästi ahdistaa nii kädet tärisee, vähä hikoilen ja oon vaan todella levoton. Mun on aina pakko näprätä jotain sormillani et pystyn jotenkuten ees pitään sen ahdistuksen aisoissa.
Jes kerranki joku jolla on kans tota kouristelua. En oo löytyny sitä mistää psyykkisen häiriön oirekuvista, joten on ollu vähä kysymysmerkillä mihin noi kouristelut liittyy.
Mulla on ollu kanssa tota kouristelua joka "kohtaus"kerralla näitte viiden vuoden aikana (selkä vetää taakse päin kaarelle, jalat sätkii hullusti ja kädet kiemurtelee ja sormet menee harallee ja tekee semmosta pientä kouristusliikettä). En pysty näitä hallitsee lainkaan ja ne tulee sit yhtäkkiä, kun on eka mieliala jostai syystä alhaalla ja/tai mietin jotai synkeitä juttuja (yksinkertaisuudessaan selitetty). Yleensä kouristelusätkyt alkaa selästä ja sit ne siitä leviää jos yritän estää niitä tulemasta ja sit kun se on iskeny päälle nii pois niitä ei muuten saa juuri mitenkään. Ympärillä olevien ihmisten ilmeistä ja käyttäytymisestä päätellen taitaa olla aika rajunnäköistä.
Toi räpeltely ja ees taas heiluminen tai joku muu toistuva toiminto on yleensä mulla alkuoireisiin liittyvä, sitä on vaa pakko tehä ettei kouristussätkyä tulis tai muuten olo pahenis. Saatan tehä sitä räpeltelyä jopa puoliki tuntia, ja katse on sillo koko ajan naulittu siihen räpellettyyn esineeseen tai johonkin muuhun, eikä sillo päässä pyöri oikeestaa mitään.
Kerron nyt vähän muitaki juttuja kun vastaavia tapausksia en oo viel löytänyt. Yks outo psyykkinen oirelu on et mun keho menee täysin lukkoon. On siis tietenki perus mielialan laskut yms pohjalla. Mut en siis saa liikutettua mitään, en puhuttua vaikka haluaisinkin ja makaan vaa sit paikoillani. Silmiä saan yleensä liikuteltua vapaasti, joskus huulia. Näyttää varmaa ulkoa päin et pidän jotai mykkäkoulua, vaikka oonki oikeesti vankina kehossa. Tiiän et itte sen liikkumiskyvyttömyyden(=lukon) aiheutan, mut silti pitää tapella nii pirusti et saan ees jotaki liikutettua. Ja sit yleensä tää vastaan tappelu aiheutta loppujen lopuksi kunnon sätkykouristelut sun muut.
Melko uutena juttuna on tullu et oon suurinpiirtein jossai psykoosissa, alkaa yleensä jos oon päässy "lukosta" helposti pois, oon siitä nii ilonen et lopulta oon maailman onnellisin ihminen ja koko maailma on nii kaunis. Joka ikinen asia on siis älyttömän kaunista ja ihanaa, jopa pölypallero lattialla ja kimitän sitten itsekseni hirveän nopeasti koko ajan jotai onnellisia asioita ja onnen kyyneleen valuu silmistä(säälittää mun avomies ku joutuu näkee nää). Tajuan kuitenkin tässä tilassa kaiken, mut en rupee estelemäänkää tätä olo tilaa ku tulee sätky muuten. Sit taas jos se "kauneus" jotenki rikotaan, esim. avomies yrittää yhtäkkiä vetää mut syliinsä nii sit mieli heittää ihan vastakkaisen jutun, eli kaikki on hirveetä ja surkeeta ja haluan olla jossai piilossa ja rääkyä.
Noita sydämentykytys ja hengenahdistusjuttuja mulle ei tuu (joten on vähä vaikee luetella näitä mun oireiluja ahdistus- tai paniikkikohtauksiksi). Joskus kyl hyperventiloin, mut se johtuu jostain muusta kun tukehtumisen tunteesta.
Ainii ja lisäykses etten oo käyny missää psykologilla tai muualla vaikka on ollu näitä ns ahdistuskohtauksia jo 5 vuotta ja esiityy melko tiuhaan. Oon kyl aatellu käyä, mut suhtaudun jotenki kyynisesti noihi ammattilaisii .
Mene nyt hyvä ihminen lääkäriin! Noi olla mahd. epilepsia kohtauksia, selkä ydin vaurioita tai mitä tahansa mutten usko niiden olevan ainakaan 100% psyykkisiä. Mun mielestä ainakaan. Kuulostaa todella pahalta. Jos olet jo käynyt lekurilla niin onko noi tutkittu jotenkin? Pahaa tekee jo lukea tuollaista...
Ei oo mitää epileptisiä ku tiiän et aiheutan ne sätkykouristelut aivan itse, saan siis sen laukeamaan jo pelkästään sillä et aattelen niitä ku oon ahistunu. En saa vaa hallittua niitä sit ku ne iskee päälle. Eikä oo vieläkää tullu aikaseks käyä missää, ootan taas pahenemisvaihetta ku nyt on menny kaks viikkoo melko hyvin :)
Lapsena olessani mummolassa sinne tuli joskus sukulainen kylään, jolle tuli just tuollaisia oireita aina silloin tällöin. Aikuiset puhuivat että sillä on tanssitauti.
Myös koulukaverini naapurista sairastui tähän aikuisena. Itse en koskaan nähnyt hänen oireitaan, mutta kerrottiin että hän kouristelee ja hytkyy ja on tanssitauti.
Siis jokin neurologinen sairaus.
Noita kaikkia on ollut js lisäisin tuohon vielä että joskus huomaan kasvoillani aivan oudon halvaantuneen ilmeen jossa silmät ovat pullistuneet ja apposen auki. Sydän muljahtelee ja syke tuntuu jalassa voimakkaana. Joskus päästän huudahduksia jotka kuitenkin yritän tukahduttaa ettei se kuuluu muualle.
Kaikilla tosiaan oireet ovat erilaisia, mutta nuo sinun oireesi kuulostavat minun korvaani ainakin suht normaaleilta, ehkä jopa paniikkikohtauksen omaisilta.
Itsellä on diagnosoitu myös määrittämätön ahdistuneisuushäiriö. Minulla on kokoajan pientä ahdistusta päällä, joka ilmenee epämiellyttävällä ololla. En osaa sen tarkemmin tuota jatkuvaa oloa kuvailla.
Perusahdistuksessa en saa kunnolla henkeä ja rintakehää puristaa. Suhteellisen voimakkaassa ahdistuksessa on myös nuo samat oireet ja niiden lisäksi saatan olla hermostunut tai sitten lamaantunut. Se vaihtelee. Hikoilen ja tärisen.
Voimakkaissa ahdistuksissa samat oireet, mutta todella voimakkaina. Lisäksi jaloistani saattaa lähteä tunto, en tunnista paikkaa missä olen (vaikka olisin kotona), on todella epätodellinen olo, en välttämättä tunnista itseänikään peilistä. Usein näissä tilanteissa olen hyvin lamaantunut, mutta joskus saatan alkaa pelkäämään itseäni, että teen itselleni jotain ja itken hysteerisesti.
Saan myös paniikkikohtauksia, joissa tärisen ja kouristelen niin voimakkaasti, että jos olen seisaaltaan, niin kaadun lattialle. Kohtauksen aikana saattaa näköni sumeta ja kohtauksen jälkeen olen todella pihalla tästä maailmasta, silmät vaan pyörivät päässä.
Tuolla aikaisemmin joku kertoi, että hän tunnisti, että huoneistossa oli huono ilma ja alkoi voida huonosti.
Kyllä tuo sisäilmaongelma pitäisi ottaa kiireesti tarkastelun kohteeksi julkisestikin.
Itse olen herkistynyt huonolle ilmastolle kaikissa taloissa, joissa on koneellinen ilmastointi eikä ikkunoita koskaan aukaista. Hengitysoireet, ilman loppuminen tulee ensimmäisenä, aivankuin hengittäsi jauhopussiin. Nopeasti alkaa sitten tulla juuri tuon tyyppisiä oireita joita täällä ketjussa on kuvattu. Hikoilu, epätodellinen olo, aivan kuin ympäristö katoaisi kauas, pyörrytys, aivot ei toimi, pistely jne. Tunne että pitää päästä pian pois tilasta kertoo, että ilmastointi on päin p....tä.
Sitten kun lähtee tilasta pois ulos, olo helpottuu.
Älkää diagnosoiko itsellenne heti paniikkia jos ette todella tunne olevanne henkisesti sairaita ja älkää suostuko ainakaan neurolepteihin. Syy on jossain ulkoisessa tekijässä tai joku fyysinen. Kodissa ollaan 24/7 joten ei ihme jos paniikki iskee.
Haloperidoli auttoi minulla. Eli serenase.
Paniikkihäiriö, yleistynyt ahdistuneisuushäiriö...onhan noita diagnosoitu.
Urheilu toimii myös, jos nyt ei ihan varsinainen lenkkeily, niin esmes hiukan pidemmät kävelylenkit, edellyttäen, että löytää sopivan maaston siihen. Jonkin rauhallisen, siis, kuten puiston.
Ensimmäiseksi lääkärit yleensä tarjoaa rauhoittavia lääkkeitä, ja pidemmän tähtäimen ratkaisuna jonkin masennuslääkkeen tms.
Tätä en kuitenkaan suosittele, mutta kukin tavallaan.
Ainut lääke mitä itse voin omiin kokemuksiini vedoten suositella kenellekkään, on nimenomaan juuri tuo serenase, eli haloperidoli.
Terapia ei juuri auta pelkotiloihin ym. , mutta saattaa joissakin tapauksissa lievittää ahdistusta.
Edellyttäen, että löytää hyvän terapeutin, joka tavallisesti ottaa oman aikansa sekin.
Haloperidoliin voit tutustua mm. tästä linkistä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Haloperidoli
Joo,o mut jos on jo valmiiks sellanen sydän joka muljahtelee ja alkoi aikoinaan seroquelista se vaiva niin tuossa varotellaan kauheesti sydänjuttuja. Tuntuu ettei löydy mitään vaihtoehtoa benzoille vaikka niitä vaihtoehtoisia läääkkeitä tars olla olemassa niiin ainakin niitä saisi yllin kyllin toisin kuin jotakin diapamia tms. Ihan ilman mitää lääkettä taas elämä on helvettiä
Haloperidoli tuntuu aika liioiteltulta hoidolta ahdistuneisuuteen kun haittavaikutuksena mainitaan esim. aivovaurio. Luulen ettei haloperidolia lääkärit kovin helposti pelkkään ahdistuneisuuteen kirjoita. Vakavampi mielenterveyssairaus mielestäni kyllä pitäisi olla.
Itsellä on aika kummallinen häiriö eikä sitä ainakaan vielä ole yritetty lääkkeillä hoitaa eli kärsin ahdistuksesta kun yritän keskustella seurueessa. Siis useamman kuin yhden ihmisen kanssa mutta ahdistus alkaa vasta keskustelun päätyttyä, ei keskustelun aikana. Eikä keskustelun aiheella ole merkitystä. Ahdistus voi kaiken lisäksi alkaa monen tunnin viiveellä, esim. nukkumaan mennessä ja untahan on silloin mahdoton saada. Tuntuu kuin keskustelu jatkuisi vielä monen tunnin kuluttua aivoissani. Että jotain jäi sanomatta tai ymmärtämättä ja kaipaisi lisäselvitystä. Siis keskustelua.
En ole pahemmin tk. lääkärille asiasta puhunut mutta kerran kuitenkin ja tämä kirjoitti minulle nukahtamislääkettä.
Osaako joku sanoa mistä vaivasta kärsin kun sitä ei lääkkeillä yritetä korjata? Luonteen heikkoutta vai mitä? Normaalia vai epänormaalia?
Sehän siinä ahdistuksessa on kamalaa kun ne ikävät ajatukset pyörii päässä tuntitolkulla vielä silloinkin kun pitäis alkaa nukkumaan eikä sitä kierettä saa katkaistua kuin jollain unilääkkeillä jos niilläkään.
Sitten taas kun herää uuteen päivään jos nyt on edes kunnolla saanut nukuttua niin taas ahdistaa ja sitä kestää koko päivän enemmän tai vähemmän. Benzot on nykyään melkeinpä ainut lääke joita suostun ottamaan ahdistukseen mutta kun niitä on niin vaikea saada.
Tuntuu siltä että joku kerta saan vielä totaalisen raivokohtauksen ja sekoan lopullisesti päästäni kun en jaksa enää tätä jatkuvaa ahdistusta ja henkisiä paineita. Tuntuu että monilla ihmisillä on omat odotuksensa mua kohtaan enkä niitä pysty täyttämään.
Sen käsittäisin omasta ongelmastani että jos ajatukset olisi ikäviä, ne ahdistaisi. Mutta ei, ihan tavallisia asioita joita alan pohtimaan ja itsekseni "keskustelemaan", kuten että käsittiköhän toinen mitä tarkoitin tai mitähän se tarkoitti kun niin sanoi.
Jotain vikaa aivotoiminnassani on pakko olla kun en pysty katkaisemaan ajatuksia vaikkei ne johda mihinkään. Toisaalta sellainen on äärimmäisen väsyttävää pohdiskelua ja muutaman tunnin kuluttua yksinkertaisesti simahdan mutta nukun levottomasti ja näen älyttömiä unia.
Joskus ahdistus iskee myös aamuyöllä ja ne on iltaakin pahempia kun aamut on ihan oikeesti maailman yksinäisintä aikaa. Puoliso nukkuu vieressä ja itse pakahtuu kun ei voi sanoa mitään sille. En halua että hän kärsii vuokseni.
Luultavasti tarvitsisin jonkun lääkkeen mutta pelkään niiden sivuvaikutuksia kun unilääkekkään ei tuntunut hyvältä. Niillä nukahtaminen kun on jotenkin sellaista rimpuilua. Kaukana mistään luonnollisesta.