Ei tarvitsis kauas mennä etsimään elämyksiä ja historiaa. Ite kun en oo muualla entisen Karjalan mailla käynyt kuin pari kertaa Viipurissa. Siitä Viipurin linnassa asumisestahan olenki kai useemman kerran kirjottanut tänne.
Rupes innostamaan Laatokan matka, kun eilen alkoi uusintana Arvo Tuomisen kertoma kiertomatka-ohjelma oli telkussa.
Syväri, vankileirien saaristoon tavallaa liittyvä, Aleksanteri Syvärisen luostarin ihanat ikonit, Aunus, Sortavala suomalaisten parhaitten arkkitehtien piirtämät talot ja tietysti Valamon luostari jäivät erikoisesti mieleen.
Ihan mukavan rauhallista Tuomisen juttelukin.
Luulisin, että joukossamme on näitä Karjalan mailla käyneitä useampikin.
Kerroppa kukkis enemmänkin, olen kyllä huomannu, miten taitava karjalankielen osaaja olet.
"Karjalan mail´ guldakägöset kukkuu....", ainut, minkä suhteellisen oikein karjalaks ite osaan laulaa, tuutulauluhan minulla oli se omille lapsilleni.
Laatokan ympäri
54
491
Vastaukset
Vasta männäviikolla näytettin autuaan uneliaita kesäisiä karjalaiskyliä. Niin mahottoman idyllisiä, että haikeus tuli mieleen,,,meillä ei enää ole tuollaisia maisemia. Kuin aika olisi pysähtynyt menneille vuosisadoille.
Tutunoloinen Yle-toimittaja puhui venäjää, mutta karjalaisnaiset puhuivat myös ymmärrettävää suomea. Kuvaus oli jossain Uhtuanmaisemissa.- aaa...
Asuvtko maakuopissa?
Vai lehmien kanssa?
En tarkota susin kanssa. - aaa...
aaa... kirjoitti:
Asuvtko maakuopissa?
Vai lehmien kanssa?
En tarkota susin kanssa.Lehmät karjalassa ihmisten
kanssa samassa. - historiasta tämä
aaa... kirjoitti:
Lehmät karjalassa ihmisten
kanssa samassa.Eivät ne samassa asuneet, saman katon alla kylläkin. Elikot alakerrassa ja ihmisasumus taas yläkerrassa olen ymmärtänyt. Tavallaan se on pelkkää käytännöllisyyttä, lämmön noustessa ylös, ja säästyi kustannuksia ja miesvoimaa kuin rakentaa erillistä navettaa.
Satakunnassakin oli asumuksia, joiden toinen pääty oli karjatiloja, sauna väilissä ja talonväki toisessa päädyssä. Mikäpä siinä vikana sinänsä?
- yhtensä 92 v
Mene vain, ota hyvä henkivakuutus. Siellä kukkii ihan muut kägöset kun kulta- semmoset. Ja ne torpat on kyllä päällekaatuvia rötisköjä. Meillä on nyt pitkät viisumit kun se pensa on tuossa likellä rajan takana paljon halvempaa ja mies ajaa paljon työkseen. Ekat kaksi reissua meni ihan hyvin mutta ne tehtiinkin päivänvalolla. Viimeisin, viime viikolla, yövyttiin sitten Sortavalassa. Käyttäydyttiin ihan kunnolla ja kotiin tuomisina minulla mukiloitu naama ja mustelmaiset käsivarret. Mihellä lähti melkein lompakko, mutta onneksi vikkelillä jaloilla päästiin karkuun hotellihuoneesen jossa portsari ei oisi voinut vähempi välittää tapahtuneesta. Jäätiin kaupungilta tullessa hetkeksi istumaan Ladogan kahvioon , oisko ollut klo 22 ja silloin oli jo paikallinen yölintuelämä liikentessä. Minua alettiin mukiloida ja samalla mies ryöstää. Eivät vaan sergeit ja ludmilat tienneet että itse harrastan fitnessiä , mies kehonrakennusta. Vastaan ei laitettu , muuten oltais varmaan itse paikallisessa putkassa. Niin että sinne vaan: jos haluaa päästä rahoistaan ja hengestään.
- en lähtisi yksin
On tästä jo vuosia kun suomalaismies murhattiin Sortavalan lähellä. Mies oli yksin maasturinsa kanssa liikkeellä. Konnat saatiin kiinni. Näytti telkassa voitonmerkkiä kun viidellä vuodella linnaa selvisi.
- Ne eläjät siellä
pelkää sisällään, siksi niillä on
niin hyökkäävä luonne
kova kuori ja sarvet kasvatettu
sen surkean minän ympärille.
- texsanell1
Käkisalmelta näin kuvauksen nyt sunnuntaina, kauniit kesäiset maisemat oli sydäntä lämmittävät, samoin koin rakennusten ja riukuaitojen muistoja,...KOnevitsan luostarin kellojen melodia tuttu kanteleellakin kuultuna viehättävä.
Kirkon rauniot taas kovin mahtavat ja ankeat, joskin historiasta kertovaa kuuntelin mielelläni.
Paljonhan siellä juuriaan käyvät katsomassa suom.turistit, en järjestetyllä opasmatkalla pelkäisi, mutta tuskin lähtisin yksin.
En ole koskaan kulkenut opastetuilla reiteillä matkoilla, on ollut hauskempaa itse voida valita kohteet ja seikkailut, joissa kävimme. Jokin spontaani ilo siinäkin oli:D - *Kukkahame*
Karjalan kunnaat, talot ja tantereet, ovat edelleenkin samat kuin silloin luovutushetkellä.
Lahonneet autiotalot ovat nähtävissä, ja asumuksina olevat talot ovat niitä joita karjalaisilta sinne jäi, ei niitä ole kohennettu, ei ole tarvikkeita eikä ammattimiehiä.
Eikä sisätiloissa ol juuri kaappeja tai huonekaluja, elämä siellä on todellakin pysähtynyt -40 luvun vaihteeseen.
Kuvissa näytettiin vain ehjimmät ja asutut.
Kolhoosien aikana varmaankin nuo ihmiset saivat sen kansan palkkansa, mutta nythän se toimii jotenkin 'itsenäiseti' federaation sisällä, saamatta tukia tai avustuksia.
Miul on njiin haigie elo jotta en mie enembiä tätä luaduu.
Tämä Karjalan kieli unohtuu, mutta kun katsoin dokumenttiä puheen ymmärsin ja siitä olen hyvilläni.
Kyllä Suomessakin Kainuun aluella näkee näitä melkein autioita taloja, sieltä maantienpuoleisesta ikkunasta voi seurata kun kehitys ajaa vauhdilla ohi päivittäin. - Kyllähän Ruotsissa
elivät maakuopissaan siellä mailla ja metsäseuduilla pitempäänkin kuin Karjalassa, taloja karjalaiset rakensivat jo aikaisemmin kuin metsäruotsalaiset.
Suomessa rintamailla , Eteläsuomessa ja Pohjanmaalla , missä oli paljon ahkeruutta ja yritteliäisyyttä, ja missä maanviljelys sekä karjanhoito ihan erillisissä navettarakennuksissa oli kehittynyt jo , oltiin paljon edellä ruotsalaisista.- tex
Tuo osittain maan sisälle rakennettu talo, oli aivan tyypillistä 40-luvulla vielä uutistaloissakin Ruotsissa. Perhe, jossa vietin nuo vuodet olivat rakennuttaneet talonsa, niin. että kesäkeittiö oli puolet maan alla, ikkaunat maan tasalla, ja se olikin mukavan viileä kesällä. Pitää muistaa, että ainoa keittomahdollisuus oli puuhella ja leivinuuni, jolloin kesällä se on tukalaa.
Toki oli sähköhella yläkerran modernissa keittiössä ja ruostumattomat tiskipöydät, mutta vanha ja perinteinen on tuo maatakentaminen.
Saattaa olla talvellakin lämpimämpi, maanlämmmön vaikuttaessa siinäkin parinmetrin syvyydellä sentään. - Juuret.turppaassa
Jäi kiinnostamaan nuo puoliksi maanalaiset asumukset. Mistä niistä löytyisi lisätietoja ja kuvia? Rinteeseen kaivettuja saunoja tiedän olleen Suomessakin. Turpasmökkejä vielä 1900 -luvulla ainakin Tupoksessa, Limingassa, Temmeksellä. Isä teki turpasmökkitekniikalla puoliksi maan sisään maakellarin noin v 1950 tai vähän ennen.
- *Kukkahame*
Susmorsiamelle!
Kiitoksie ylen äijjä guin zomasee minuu gaibuat.
Kirigöin ristaset giiltelöö, - aatu-.,.-
Ei miekkaan tuppiin, vasta Uralissa.
Kuitenkin karjalan kannaksella ei eteen, soita myöten Uraliin. - texsanell ek
Pieni vastaus susmorsiamelle koskien abstraktia maalaustapaa.
Kyllä se on ymmärrettävää kieltä visuaalisen viestinnän myötä,--- samoin kuin matematiikka oikaistaan/yksinkertaistetaan kaavoihin, se toimii selittämättömällä tavalla mennen perille.
Kaikki ei tietenkään ole mahdollista tulkitakaan, enkä edes tiedä onko kaikki tarkoituskaan,...konkretismi esim. ei sano paljoakaan minulle, mutta varmaa on, että joidenkin kuvakieli avautuu, riippuen kait vastaanottokyvystä tai aivojen visuaalikielen samakaltaisuudesta.
Sama pätee nähdäkseni tai kuullakseni musiikissakin. - susmorsian ek.
Vielä jottain tuli mieleeni sanoo näin rauhallisen aamun mietteitä. Tuosta näkemisestä, vaikkapa matkoilla, jokainen eri asioita katsoo, kokee, näkee. Sama ajan pysähtyneisyyden tunne minullakin oli ohjelmaa katsoissa kuin varmaan monilla muillakin. Autuaan uneliaita maisemia, vanhat hirsitalot monesti jätetty paikoilleen, mutta ihan kuin henki niissä olisi vielä mukana. Eivät ne olleet sillä tavalla ´kuolleet´kuin esimerkiksi meillä Kainuun puolessa monet hyljätyt autiot talot ovat suruunsa vaipuneet, unohtuneina. Talo kun on minusta elävä olento, hyljättynä äkkiä rapistuu.
Laatokka vaarallisempi myrskyn aikoihin kuin oikea meri, aallot rajumpia ja pystympiä, koska Laatokka on syvä järvi.
Jos ihminen pelkää, ehkä hänelle helpommin sattuukin jotain. En minä yltiöpäissäin sano, etten mitään pelkää ainakaan etukäteen, vaan totta se on.
Matkoilla minäkin mieluiten yksin kuljeskelllut olen, aikoinaan kymmenillä Leningradin, Pietarin matkoilla, vaihdoin ratikkaa ja metrossa tykkäsin myös. Samoin Virossa...jotkut sanoivat, eikö pelota yksin kulkea. No ei.
Eipä sinne Karjalan maillekaan taida enää lähteä, oma auto pitäisi olla ja mukavuuksiinkin jo fysiikkakin kaipaa. Ei ole kuin ennen, kun telttamatkoja tehtiin, Pohjois-Norjassakin vaan teltta pystyyn, satoi tai paistoi. - Ramoona*
Laatokan minäkin tahtoisin nähdä, tutkia kyliä kaikessa rauhassa omatoimimatkalaisena, mutta paras jättää haaveeksi. Kaikki kunnia ohjelmasarjan tekijöille tuon ainutlaatuisen luonnon ja elämänmuodon tallentamisesta.
Olen käynyt bussimatkalla Petroskoissa, josta ajettiin kantosiipialuksella Äänisellä sijäitsevalle Kizhin museosaarelle, joka on liitetty Unescon maailmanperintölistaan. Sinne on koottu Karjalan kylistä kirkkoja, tsasounia, perinteisiä karjalaistaloja, aittoja, tuulimyllyjä. Kizhin puukirkot ovat vertaansa vailla, hohtavan hopeanharmaine haapapaanukupoleineen huikaisevan kauniita. Alueella on myös asuttuja kyliä ja upeita luonnonpuistoalueita. Viipurissa poikettiin kerran Pietarin (oli vielä silloin Leningrad) matkalla, ja siitä jäi ahdistava mielikuva. Ystävättäreni on ollut mukana Vienanmeren maitovalaiden katsomismatkalla, sellainen kiehtoisi minuakin, alkaa vaan mukavuus olla matkoillakin tärkeä aisa.
Hienoa, että ketjussa saadaan Kukkahameelta esimerkkejä karjalan kielestä, joka on kolmanneksi suurin lähisukukieli, itämerensuomalaisiin kuuluva. Niistähän pienimmät ovat hyvin huonossa jamassa. Suomessa karjalan kieltä on viime vuosina alettu elvyttää, laitan tähän linkin.
http://www.hs.fi/paakirjoitukset/Karjalan kieli ansaitsee elvytysohjelman/a1354666930264 - *Kukkahame*
Kiitos linkistä on asiaa perinteiden ja etenkin murteiden ja karjalan kielen käytön säilyttäminen ja opiskelu.
Helppo oli ymmärtää tekstiäkin joita linkistä löytyy, mutta sen kirjoittaminen onkin hankalaa, käytäntöjä kuten murrevivahteita kun on monia.
Helpottaa kuitenkin koska mitään pysyviä sääntöjä ei ole niinkuin puhutussa suomen kielessä, "makustelemalla" miltä kuulostaa ja paras vaihtoehto sitten kirjoitukseen.
Noin 30v jälkeen ei ole paljon muistissa suakkunoiden lukeminen virkistää muistia kieltämättä.
Nygöi riisuizen yöräzzinän,da bidtäähä uuten päivän tärgietä ruadua.
Kirjoitettuna on aivan erilainen kuin sanottuna, mutta niinhän se on useissa kielissä. - susmorsian ek.
Sanoin tuon kirjoittamasi ääneen itteksein monta kertaa. Siinä on sitten puheessa varmasti oma rytminsä, tempo, painotukset, samoin kuin vironkielessäkin on omansa. Kovin hidaspuheisen on kaiketi vähän vaikeeta saada tuo elävästi sanottua. Niinkun sen erään alkuperäistamperelaistuttuni, joka hitaasti sanoja kuin miettien lisäsi vielä aina vähän väliä sen noin-sanan kertomaansa asiaan.
Onkos tämä oikein - ´ylen sankia priha´ = oikein komia mies ?- MolotsuBrihatsu
"Onkos tämä oikein - ´ylen sankia priha´ = oikein komia mies ?"
Ylen sangei briha = Oikein lihava poika
Ylen ravei mužikku = Oikein komea mies
- *Kukkahame*
Naurahdin,,,,onhan se komeasta salskeasta nuoresta miehestä sanottu.
Mieleeni tuli "ztoma muscikka", yritin sitä väkästä jolla 'pehmennetään' kirjain en hallitse tätä näppäimistöä vielä,,,tai jos koskaan.
Omat painotukset keskusteluissa ja se tekee puhekielen - kirppu + lude
Olin Laatokan Karjalassa kiertomatkalla majoitus yksityiskodeissa, joka meillä oli opettaja perhe. Kotiin lähtiessä huomasimme kamppeissa hiipi arastikirppuja. Sen souvin jälkeen olen jättänyt sen alueen matkat
ikuisesti pois. - *Kukkahame*
Eräs ystävättäreni oli joskus yli kymmenen vuotta sitten vastaavanlaisella matkalla syntymäkodissaan Impilahdella, matka oli bussikuljetus, loppumatka n 4 km oli käveltävä, sitä samaa polkua joka oli hänellä muistoissa lapsuudesta saakka.
Polku oli melkein umpeen kasvanut siellä täällä taiteltu oksia.
Yksinkertaiset olivat vierasvarat, mutta tämä matkalainen oli lähtenyt tietoisesti vierailemaan lapsuuden kotiin, ja löysi sen jota haki, muistot ja leikkipaikat.
En ole muidenkaan siellä käyneiden päässeen yksityismajoituksia kehumaan.
Minun kotini on sodan aikana pommitettu, ja vain riihi mäellä oli tunnisttavissa joka on lahonnut sekin.
Tämän olivat serkkuni käyneet toteamassa.
Olen tehnyt muutaman bussimatkan rajan taakse eikä niistäkään ole mitään kaunista mieleeni jäänyt, paitsi kerran majoituimme eräässä hotellissa jossa ei ollut lämmitystä, ruokailu oli pitkän kävelyhmatkan päässä, eikä sielläkään ollut mitään lämmintä, keskustellessa hengityskin höyrysi.
Sanotaanhan että matkailu avartaa ja sillä kertaa tuntuikin niin avaralta ainakin siellä Terijoella! - fiiuliin**
Voinko kysyä sinulta "kukkahame" mistäpäin Karjalaa olet kotoisin? minä olen Uudeltakirkolta.
Kovin erilaista tuntuu kieli olevan mitä meidän kylillä, ja Karjalaahan meidänkin paikkakuntamme oli, lähellä Pietaria.
En ole käynyt yhtään siellä välirauhan jalkeen, silloin kun pois lähdimme.
Olen aina kuvitellut sinua nuoremmaksi mitä minä olen, mutta ainakin paljon paremmin muistat noita paikkoja.
Johtuisikohan siitä kun en enää sinne kaivannut, sellaisen shokin sain niistä pommituksista ja muista kauheuksista.
Mutta muistan myös sen kaiken kauneuden sieltä lapsuuteni ajalta. - *Kukkahame*
Toki saa kysyä, olen syntynyt Suistamolla.
Tämä karjalan kieli alkoi kiinnostamaan kun Suistamo illoissa kerrottiin suakkunoita joissa suorastaan vilisi outoja sanoja.
Olen syntynyt -38 ja olin pieni kun evakkotie alkoi, pyörimme ympäri maata ja oma murre ei minulle ollut mitenkään tuttu siksi kiinnostuin ja aloin sitä opettelemaan.
Toittapuhuen en ole varma onko se 'meidän omaa' murretta, kuitenkin mielenkiintoa riitti.
Vanhin sisareni käytti joskus näitä murresanontoja ja hänen kanssa oli mukavaa bagista, vaikka hän oli sitä mieltä että minä opin rajakarjalaa, väliäkö sillä se kun oli harrastus minulle.Karjalankieliharrastuksen lisäksi *Kukkis* ruadoi myös etsimässä mielen pohjalla soivia yotubevideoita. Talletin niitä ensin kirjanmerkkeihin, nykyään musalistalle. Myös muille palstalaisille kehut samasta syystä.
- *Kukkahame*
capt.cöpenick kirjoitti:
Karjalankieliharrastuksen lisäksi *Kukkis* ruadoi myös etsimässä mielen pohjalla soivia yotubevideoita. Talletin niitä ensin kirjanmerkkeihin, nykyään musalistalle. Myös muille palstalaisille kehut samasta syystä.
Kuuntelen usein Yma Sumacia, ääniala on laaja ja hän oli aikoinaan hyvin haluttu esiintyjä.
Gheorghe Zamfir , tässä on jotain ....en vaan tiedä mitä?
http://www.youtube.com/watch?v=c4fXTEh1Jjo
.. - Barissiekka
Karjal Žurnualu, Suomen karjalankielisten verkkolehti:
http://verkolehti.karjal.fi/
Ylen karjalankieliset uutiset:
http://yle.fi/uutiset/pohjois-karjala/karjalakse/
Oma Mua-lehti (Karjalan tasavallassa Venäjällä):
http://www.omamua.rkperiodika.ru/ - aamullavarhain
Ka tolkullizele tuo kuullostaa
- *Kukkahame*
Kuuntelen nykyisin Yma Sumacia, ääniala on laaja ja hän oli aikoinaan hyvin haluttu esiintyjä.
Gheorghe Zamfir , tässä on jotain ....en vaan tiedä mitä?
http://www.youtube.com/watch?v=c4fXTEh1Jjo - texsanell1
Kaunista, kaunista elektronimusiikkia, kuin enkelikuoron sointuja ja elektronihuilun rauhallinen huhuilu,...tämän saattamana on hyvä mennä nukkumaan :)
kiitos ja Hyvää yötä! - susmorsian ek.
Olipa unohtunut Yma Sumac minultakin. Hyvin muistuu nyt mieleeni, miten kiinnostuneita vuosikymmeniä sitten oltiin Suomessakin hänen erikoislaatuisesta äänestään. Perulainen sopraano, itse sanonut polveutuvansa inkojen kuninkaasta Atahualpasta.
Kyllähän se meiltä käy....hypätään Luadogan mereltä vaan Peruun !!! - *Kukkahame*
Huomenta!
Molemmat vastaukset löysivät palstalle, luulin että tein jotain väärin ja kirjoitin uuden, no näinkin mutkitellen molemmat palstalla.
Asiuasta toiseen, miten minulla tökkii tuo jatkuva vastahankaisuus kaivostoimintaa kohtaan, Suomessa on kymmenkunta kaivosta joista suurin osa on ulkomaalaisten toimintaa.
Nyt kotimainen aloittaja ja hän ei osaa tehdä mitään oikein, jos osataan virkahuoneissa pöydän ääressä tehdä kaikki paremmin, miksi ei anneta neuvoja sinne missä sitä tarvitaan?
Taitaa olla niin että nuo kasvot halutaan näyttää TVssä ja saada aikaan hysteriaa, ja voi puhua viisauksia kravatti kaulassa
Paikan päälle ohjeet eikä mediaan.
Tämä pastahan on omille ajatuksille ja mielipiteille....! - susmorsian ek.
Minua tökkii aikalailla nää uudet soittoäänet esimerkiks uutisten yhteydessä, jos kanava 1 päällä. Toisaalta tietysti huvituksen puolelle sit menee, kun aattelee, että kukahan nero on nää uudet pimputukset keksiny.
No nyt minun aamuvoimistelut täällä palstalla tehty, lähen sitte päivän valetessa liikkuttelemaan itteeni ulos. - susmorsian ek.
Jatkanpa Laatokan kierrosta...nyt edettiin Syvärille. Syvärinjokihan yhdistää Laatokan ja Äänisen sekä on yhteys näinollen Vienanmereen ja Itämereen, käsittääkseni.
Aleksanteri Syvärisen luostariha koki kovia moneen kertaan, poltetuksi tuli ja sitten luostarista tuli vankila, kun Stalin perusti näitä vankileirejä, työleirejä. Syvärisen munkkeja teloitettiin ampumalla, kun Stalin sijoitteli näihin työleireihin pakkotyövoimaa 1930-luvun alusta lähtien. Stalinin järjestelmän vastustajia, siis bolshevikkien. Enimmäkseen he olivat korkeastikin koulutettuja henkilöitä, joista Stalinin mielestä oli uhkaa aatteelle, älykköjä, intellektualleja, taiteilijoita hävitettiin mielin määrin Stalinin oikkujen mukaan.
Hyvinkin raskaisiin töihin, Syvärille rakennettiin sähkölaitos mm.
Kun Venäjänkin kirjallisuuteen olen erittäin paljon perehtynyt, taas kerran mainitsen Aleksandr Solzenitsin´in, hänhän kertoo kirjoissaan näistä todella rankoista vanki - työleireistä. Itsekin joutui kahdeksaksi vuodeksi eräälle leirille vuonna 1945. Salassahan hänen oli pitänyt kirjojaan kirjoittaa, mutta sitten paljastuttuaan löytyi todiste kirjeestä koulutoverille, jonka perusteella hänkin leirille joutui. Kirjeessä ´puhuttiin epäkunnioittavasti Stalinista - mies, jolla on viikset´.
Joskus oon täällä palstalla muistaaksein Solzenitsin´sta puhunut ennenkin, kehottanut lukemaan esimerkiksi Ivan Denisovitsin päivä, Vankileirien saaristo, Ensimmäinen piiri ( 1 ja 2 -osat). Aluksihan ne olivat sensuurin kieltämiä.
Niin, siis Syväri on ennenkaikkea jäänyt historiaan työleirien takia.
Slaavilaismusiikkia ei voi kyllä useinkaan vastustaa...koko ohjelman läpi lulki jotenkin teemana niin miun maun mukkaan musiikkikappale, enkyllä saanut muistiinkirjoitettua esittäjiä. Jäi luitenkin mieleen sanat - " oveen kolkuttaa sumu tuskainen..."- susm.
Spasiba, oodzin harazoo....nyt katsoin wikipediasta ja löytyi se musiikki. Venäjäksi on esitetty ja suomennettuna Leveä Joki. Ainakin niin sanotaan, mutten ite vieläkään saa sitä esille omalta koneeltani.
- rissanen1
susm. kirjoitti:
Spasiba, oodzin harazoo....nyt katsoin wikipediasta ja löytyi se musiikki. Venäjäksi on esitetty ja suomennettuna Leveä Joki. Ainakin niin sanotaan, mutten ite vieläkään saa sitä esille omalta koneeltani.
Tässä osoite You Tubessa:
http://www.youtube.com/watch?v=qhgiU-PRYBE - susmorsian ek.
rissanen1 kirjoitti:
Tässä osoite You Tubessa:
http://www.youtube.com/watch?v=qhgiU-PRYBEKiitos, kiva yllätys ! Siinä oli siis kertosäkeenä se ´oveen kolkuttaa sumu tuskainen´. Ikävä kyllä en osaa montakaan sanaa venäjäksi. Mieluummin kuuntelinkin ihan omin ajatuksin, en osannut yhdistää tuon tanssiesityksen merkitykseen.
- aleksandrovits
Venäjän Karjala on todellista syrjäseutua.
Kyllä siellä käyty on, mutta eipä kiinnosta enää käydä.
Turvallisuuskaan ei ole kovin taattu.- Matamimimmi21
Hyvin on naapuri taloani hoitanut, samat maalitkin seinissä kuin 60 vuotta sitten", sanoi eräs karjalan kävijä.
Olivatkohan ne talot eedes aikoinaan maalattuja? - Seurasaaressa on
Matamimimmi21 kirjoitti:
Hyvin on naapuri taloani hoitanut, samat maalitkin seinissä kuin 60 vuotta sitten", sanoi eräs karjalan kävijä.
Olivatkohan ne talot eedes aikoinaan maalattuja?''karjala''-talo. siinä on karsinat elikoille ja ihmisille.
aivan kaamea.ei maaleja ei vaan harmaata hirttä kokoon kyhätty..kävimme sen talon sisällä tutkimassa - tieto.....oikea
Luulen tosi turvallista, toveri --et tiedä mitään venäjästä.
Nollat ovat nollia. - susmorsian ek.
Seurasaaressa on kirjoitti:
''karjala''-talo. siinä on karsinat elikoille ja ihmisille.
aivan kaamea.ei maaleja ei vaan harmaata hirttä kokoon kyhätty..kävimme sen talon sisällä tutkimassaSeurasaaressa oon varmaankin viimeks 50 vuotta sitten käynyt.
Yllätyksiä on täällä palstalla tullut näitten kirjoitusvuosien aikana paljon, sekin, miten tuiki erilailla voivat ihmiset eri asioihin reagoida...on täällä tullut oppituntia jos jonkinlaista. Siitäkin sais jutun juurta toden totta, positiivisia ja negatiivisia.
Mutta jos vain nyt tästä, miten erilailla näemme ja tunnemme. Minusta harmaa kelo tai hirsi on kaunein rakennusmateriaali, ´pyhäinhäväistystä´olis maalia pintaan lätkäistä. Siinähän ajan patina, ,mennyt elämä juuri näkyy.
Kelohan on aidointa, se on itsestään kuivunut havupuu, hirsi taas kaadetusta suuresta tukkipuusta tehty. Ja puuhan hengittää, kuollutkin, terveellistä myös asua kelo- tai hirsirakennuksessa.
No paljon oon kirjoittanut siitä Lieksan Ruunaanjärven kelomökistämme ja kelosavusaunasta, miten yhteenkuuluvasti luonnon kanssa ne sopivat siihen erämaaympäristöön. Ei toiselta rannalta niitä edes erottanut muusta luonnosta.
Taideteos oli myös sisällä noin kolme metriä pitkä yhtenäisistä hirsistä tehty pöytä, arvokkaasti huolsin sitä, hiekalla puhdistinkin, jos tarve.
Se oli silloin, nyt on nyt.
Matkustamisesta vielä mielipiteeni, jos pelkää jo etukäteen, ei mihinkään voi lähteäkään. Jos pitäis vaikka valita, tuohon rajanko pintaan ja rajan taakse vai New Yorkiin, niin ehdottomasti edelliseen. - Ramoona*
susmorsian ek. kirjoitti:
Seurasaaressa oon varmaankin viimeks 50 vuotta sitten käynyt.
Yllätyksiä on täällä palstalla tullut näitten kirjoitusvuosien aikana paljon, sekin, miten tuiki erilailla voivat ihmiset eri asioihin reagoida...on täällä tullut oppituntia jos jonkinlaista. Siitäkin sais jutun juurta toden totta, positiivisia ja negatiivisia.
Mutta jos vain nyt tästä, miten erilailla näemme ja tunnemme. Minusta harmaa kelo tai hirsi on kaunein rakennusmateriaali, ´pyhäinhäväistystä´olis maalia pintaan lätkäistä. Siinähän ajan patina, ,mennyt elämä juuri näkyy.
Kelohan on aidointa, se on itsestään kuivunut havupuu, hirsi taas kaadetusta suuresta tukkipuusta tehty. Ja puuhan hengittää, kuollutkin, terveellistä myös asua kelo- tai hirsirakennuksessa.
No paljon oon kirjoittanut siitä Lieksan Ruunaanjärven kelomökistämme ja kelosavusaunasta, miten yhteenkuuluvasti luonnon kanssa ne sopivat siihen erämaaympäristöön. Ei toiselta rannalta niitä edes erottanut muusta luonnosta.
Taideteos oli myös sisällä noin kolme metriä pitkä yhtenäisistä hirsistä tehty pöytä, arvokkaasti huolsin sitä, hiekalla puhdistinkin, jos tarve.
Se oli silloin, nyt on nyt.
Matkustamisesta vielä mielipiteeni, jos pelkää jo etukäteen, ei mihinkään voi lähteäkään. Jos pitäis vaikka valita, tuohon rajanko pintaan ja rajan taakse vai New Yorkiin, niin ehdottomasti edelliseen.Itäkarjalaisten talojen ikkunoiden ja ovien puitteet maalattiin usein sinisiksi , sinisen värin on uskottu karkoittavan pahaa. Odottavalla äidillä oli sininen liina samassa tarkoituksessa. Kelohonka on silkinsileää , hienostuneen harmaata , kallisarvoista materiaalia, en ole tainnut nähdä sitä missään maalatun. Ehjä kunnon harjakatto ja tarpeeksi mittavat räystäät pitävät hirsipinnan kunnossa, vaikka nykyisin on kaikenlaisia kyllästysaineita, jotka eivät peitä hirren luontaista ulkonäköä. Moni talo on maalattu latekseilla pilalle, perinteiset puna- ja keltamultamaalit varsinkin höyläämättömässä laudassa ovat kauniita ja turvallisia.
Olen nähnyt puutarhalehdissä suloisia pienten rakennusten turve- ja kukkakattoja... matalia kivikkokasveja ja niittykukkia kattona.
Meillä rakennettiin ulkoterassi ja kaikki ulkoportaat ja penkit lehtikuusilankusta, ei tarvitse mitenkään käsitellä ja kestää vuosikymmenet. Lehtikuusi harmaantuu muutamassa vuodessa, on sileää ja lämmintä, pelkkä harjalla pesu riittää kunnossa pysymiseen. Minnekähän kaikki myrkyillä kyllästetty puu joutuu palveltuaan aikansa, eihän sitä voi polttaa ja lahoaako se koskaan, ainakaan ympäristölle vaarattomasti.
Voin kuvitella idyllisen mökkinne ja saunanne , enkä ihmettele että ne muistoihin aina palaavat. Herkässä saaristoluonossa näkee ökyrakentamista, valtavat laiturikolossit ja aallonmurtajat, rannasta johtaa myrkkypuusta tehdyt portaikot kallion laella seisovaan useamman sadan neliön linnakkeeseen, jonka lasiseinät kumottavat kauas merelle, on terassia ja huvimajaa, rantasaunaa ja grillikatosta. Kaavoituksen ei pitäisi sallia moista.
Noh, tuli paasattua ohi aiheen, mutta Susmorsiamen tunnen suvaitsevaiseksi tässäkin suhteessa.
Kelohongan harmaa on päiväkin, mutta keväiseltä tuoksuu ja maa sulaa lupaavasti .
- aleksandrovits
Turvallisinta on tutustua Venäjän Karjalaan Suomessa kuvien perusteella.
- MolotsuBrihatsu
Huogehel ostin ga kallehel myön
Oman valgien vällyön...
https://www.youtube.com/watch?v=UzbI0nvdG0I- susmorsiin
MB - kovasti pidin tästäkin esityksestä!
- MolotsuBrihatsu
susmorsiin kirjoitti:
MB - kovasti pidin tästäkin esityksestä!
Santtu Karhu & kumppanit on elävä legenda karjalankielisen musiikin alalla.
Vaikka kyllä karjala kelpaa nykynuorten musiikin kieleksikin:
https://www.youtube.com/watch?v=OGzuZv6o_QY
- kokeilijana
https://www.youtube
Miksiköhän meiltä vietiin linkkien aukaisumahdollisuus? Neuvojen seuraamisesta huolimatta, ei mac air avaa muita kuin sinisellä.- helppoakuinheinänteko
Kun vedät tuon linkn yli hiiren vasemmalla painikkeella, muuttuu teksti siniseksi. Sitten klikkaat hiiren oikealla puolella esiin tulevasta valikosta kopio. Sen jälkeen voit liittää sen minne tahansa haluatkin. Jos haluat katsoa youtuben, avaa uusi välilehti ( se on helpoin tapa) klikkaa hiirellä siihen otsikkoriville, valitse liitä ja siinä se on sinisen vaatimalle ja kaikille muillekin.... soimaan vaan
- kokeilijana
helppoakuinheinänteko kirjoitti:
Kun vedät tuon linkn yli hiiren vasemmalla painikkeella, muuttuu teksti siniseksi. Sitten klikkaat hiiren oikealla puolella esiin tulevasta valikosta kopio. Sen jälkeen voit liittää sen minne tahansa haluatkin. Jos haluat katsoa youtuben, avaa uusi välilehti ( se on helpoin tapa) klikkaa hiirellä siihen otsikkoriville, valitse liitä ja siinä se on sinisen vaatimalle ja kaikille muillekin.... soimaan vaan
Ei useimmat enää hiirtä käytä, ohjauslevyllä hoituu kannettavassa, muissakaan uutuuslaitteissa ei tuo mahdollisuus enää päde.
Suomi24 laahaa jäljessä,,,,,,kiitos kuitenkin! - kat.leija
Väliaikaiseksihan ylläpito tuon sulun kertoikin. Nyt sulku on ohi.
- sinisirkku.ek
kat.leija kirjoitti:
Väliaikaiseksihan ylläpito tuon sulun kertoikin. Nyt sulku on ohi.
Ihanaa eikö vaan:D
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mikä se Mira Luodin ohjelma oli?
Ja onnistuiko hiljaiseksi maksaminen sittenkään, jos myöhemmin sanoo, että tuollaista tapahtunut? Ihmiset alkaa pohtiin2457567IL - Kansanedustaja tehnyt ITSEMURHAN eduskuntatalossa!!
"IL:n tiedot: Kansanedustaja tehnyt itsemurhan Eduskuntatalossa Iltalehden tietojen mukaan kansanedustaja on tehnyt its2394581- 1711805
Vihjeitä kaivatusta
Mitkä numerot liittyy sun kaivattuun? Osa puhelinnumeroa, kengännumero tai vaikka asuinpaikan koordinaatit (😊)741680- 711174
- 1341142
Mira Luoti, Vain Elämää
kausi 8. mukana aluksi mm. Terhi Kokkonen ja Mira Luoti. taustalla myös Danny ja Kashmir. paljonko 1+1 olikaan?61077Lieksa missä syy?
Kun viranhaltijat irtisanoutuu tehtävistä? Museonjohtaja irtisanoutunut. Sivistysjohtaja lähtökuopissa ja Lieksan Kiinte128966Martina Jeopardyssa
Telkusta tulee mainos ohjelmasta, missä vilahtaa Martina. Ai vitsi odotan sitä jaksoa, missä Martina on. Pääsee taas näy207951- 103914