Olen näitä "paikymppisenä eläkkeelle"-tapauksia. Aikanaan en olisi halunnut eläkkeelle ja yritin päästä töihin, mutta eihän sinne puolikuntoisia hulluja haluttu. Ammatti minulla on, ammattitaidosta ei varmaan enää mitään jäljellä nyt.
Olen täysin erakoitunut kotiini. Minulla ei ole mitään sosiaalisia kontakteja. Ei hoitokontaktia. Aikaisemmin sain terapiaa, mutta siitten olin jo saanut sitä liian kauan ja se lopetettiin.
Olen miettinyt, että vaihtoehtoni ovat joko itsemurha tai jollain ihmeen ilveellä itseni saaminen "takaisin yhteiskuntaan": kouluun tai johonkin työhön. Olen valmis tekemään töitä palkattakin, jos joku minut johonkin työhön huolisi. Todennäköisesti en heti kykenisi kokopäivätyöhön ts. viikkotunteihin n. 40 h.
Onko ihan epärealistista kuvitella, että voisin omin avuin - ilman mitään tukea - päästä kiinni normaaliin elämään? Erakkoelämä on jo varmaan tehnyt minusta hieman kummallisen, että ihmisten ei varmaan olisi ihan helppo ymmärtää omituisuuttani.
Onko mitään tukimuotoja meille, joille hoito on jo lopetettu? Vai onko idea, että meitä säilötään "turhanpanttina" haluamatta meitä mukaan työelämään, mutta toisaalta ei tarjota esim. eutanasiaa? Mitä muut ovat vastaavassa tilanteessa tehneet? Itseäni ei kiinnosta jatkaa nykyisenlaista elämääni, tässä ei yksinkertaisesti ole mitään mieltä, tämä on täysin turhaa!
Olen täysin erakoitunut kotiini. Minulla ei ole mitään sosiaalisia kontakteja. Ei hoitokontaktia. Aikaisemmin sain terapiaa, mutta siitten olin jo saanut sitä liian kauan ja se lopetettiin.
Olen miettinyt, että vaihtoehtoni ovat joko itsemurha tai jollain ihmeen ilveellä itseni saaminen "takaisin yhteiskuntaan": kouluun tai johonkin työhön. Olen valmis tekemään töitä palkattakin, jos joku minut johonkin työhön huolisi. Todennäköisesti en heti kykenisi kokopäivätyöhön ts. viikkotunteihin n. 40 h.
Onko ihan epärealistista kuvitella, että voisin omin avuin - ilman mitään tukea - päästä kiinni normaaliin elämään? Erakkoelämä on jo varmaan tehnyt minusta hieman kummallisen, että ihmisten ei varmaan olisi ihan helppo ymmärtää omituisuuttani.
Onko mitään tukimuotoja meille, joille hoito on jo lopetettu? Vai onko idea, että meitä säilötään "turhanpanttina" haluamatta meitä mukaan työelämään, mutta toisaalta ei tarjota esim. eutanasiaa? Mitä muut ovat vastaavassa tilanteessa tehneet? Itseäni ei kiinnosta jatkaa nykyisenlaista elämääni, tässä ei yksinkertaisesti ole mitään mieltä, tämä on täysin turhaa!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Isommissa kaupungeissa on mm. sosiaalipsykiatrisia säätiöitä. Esimerkkinä Lahdesta löytyy tälläinen: http://www.phsospsyk.net/paiva-_ja_tyotoiminta Ei tarvitse lähetteitä, ainakaan Lahessa. Kannattaa etsiä jotain vastaavaa omalta paikkakunnaltasi. Olin itse 2.5 vuotta saikulla / eläkkeellä ja nyt olen palautunut työelämään. Vescu oli mahtava apu tässä, en usko että olisin saanut aikaiseksi muuten.
En mielestäni ollut täysin erakoitunut missään vaiheessa, mutta sain etäisyyttä "perusjamppoihin" sen verran, etten koe enää sopivani ihmisten joukkoon. Työpaikalla ihmiset ovat sellaisia, etten halua olla heidän kanssaan, paitsi ammatillisesti ajatellen. He viihtyvät toistensa kanssa ja juttelevat niitänäitä, mutta minä haluan pysyä kauempana, koska en sovi sekaan. Kaippa he minua omituisena pitää, mutta pitäkööt, ei se minua haittaa.
Jos saat eläkettä joltain muultakin kuin kelalta (siis joltain työeläkelaitokselta, itselläni oli eläke-fennia) niin kannattaa olla sinne yhteydessä. Itse palasin vanhalle työpaikalleni Fennian tarjoamalla ammatillisella kuntoutuksella ts. työnantaja ei kuntoutuksen aikana maksanut minulle palkkaa ja työtunnit nostettiin 15 tunnista 25 tuntiin viikossa (siis sopimustuntini ovat vain 25 kun olen alalla missä ei usein täyspäiväiseksi pääse) ja Fennia maksoi minulle eläkkeen lisäksi korotettua tukea. Toki sain kelalta vielä lisäksi eläkkeensaajan asumistukea ja takuueläketää. Ammatillisen kuntoutuksen voi suorittaa jossain työpaikassa, joka vain huolii, oli se sitten vanha tai uusi paikka. Kuntoutuksesta tehdään sopimus.
Kauan olit terapian piirissä? Itse olen ollut muutaman vuoden, eikä kukaan ole vihjannut että olisin ollut liian kauan. Tsemppiä, nyt kun motivaatiota löytyy, niin ei muuta kuin kyselemään :)
Kiitos vastauksesta, N.T.. Tuossa oli paljon asiaa.
En usko, että tällä paikkakunnalla on tuollaista vastaavaa yhdistystä. Mielenterveysyhdistys on ja sitä kautta mahdollisuus tehdä jotain kuntouttavaa työtä. Halukkaita niihin töihin on kuitenkin niin paljon, että työtä saa ehkä kerran kuussa.
Hieman aristelen yhteydenottamista eläkeyhtiöön. Siellä ei aikaisemmin katsottu aiheelliseksi edes työkokeilua tai työkyvyn arviointia, koska heidän lääkärin mielestä olin siihenkin liian huonokuntoinen. Ehdottivat sitä eläkkeelle jäämistä. Mietin, että jos vaan jotenkin "keplottelisin" itseni työhön, ei kai he sitä voi kieltääkään.
Olin ensin sairaalahoidossa ja sen jälkeen 4 vuotta psykiatrian poliklinikalla. Tuostakin viimeinen vuosi oli sellaista "armon aikaa", joka tuli vähän kuin ylimääräisenä. Ensin sanottiin, että loppuu jo aikaisemmin.
Kiitos tsemppauksesta! Hienoa kuulla, miten sinä olet päässyt takaisin työn syrjään. Antaa toivoa itsellekin.
Kun itse olet kyyllästynyt tuohon nykyiseen elämääsi niin olet myös kypsä kokeilemaan uutta. Ja oma motivaatia ja kiinnostus on tärkeää. Muutos on tietysti suuri, onhan se niinkin päin suuri kun vanha työntekijä jää eläkkeelle niin samoin eläkkeeltä siirtymien aktiivielämään. Olet valmis tekemään töitä vaikka palkatta.
Olisiko viisainta mennä nyt työvoimatoimistoon ja selvittää tilanteesi. Voisit hakeutua jollekin kurssille ja sitten olla vaikka muutamia tunteja työharjoittelussa laitoksissa, yhdistyksissä. Voisit kokeilla aluksi vaikka vapaaetoistyötä yhdistyksissä. Varmaan kannattaa edetä pikkuhiljaa asteittain. Siinä se kummallisuuden tunnekin pikkuhiljaa katoaa.
Kyllä tekevälle hommia löytyy.
Kiitos kommentista. Yritin nyt etsiä noita vapaaehtoistöitä. Täytyy toivoa, että johonkin huolittaisiin.
http://divinerevelations.info/a_divine_revelation_of_heaven.htm
Tilanne, mikä sinua nyt painaa, on kaikilla samankaltaisillaisi ihmisillä tänä päivänä. EI YHTEISKUNTAMME VÄLITÄ ENÄÄ KUIN TUOTTAVISTA IHMISISTÄ.
Muut saa vaikka kuolla. Jos olet sairastanut jotain niin ELÄKKEELLE, sama minkä ikäinen olet.
Tämä maassa, jossa on mukamas huutava pula työvoimasta. Ihmiset niin kuin minä joutessaan kirjoittelee Suomi24-sivustolle.
Kun ei muuhun kelpaa! Ei kukaan ole kiinnostunut meistä, vaikka potentiaalia riittäisi.
Voi voi, miksi te voivottelette omaa oloanne vaikka olette kuin kuninkaita.
Jokainen olisi halunnut keskiajalla päästä teidän asemaan kun ei tarvitse tehdä töitä. Keskiajalla heikot ja köyhät laitettiin tekemään kovimmin töitä kun kuninkaat naukkailivat konjakkia ja teetä. Keskiajalla ei myöskään ollut tietokoneita tai muita laitteita jotka tarjoavat huvituksia. Oli vain narreja jotka tapettiin jos ne eivät viihdyttäneet riittävästi.
Kun maailma kehittyy, tapahtuu automaattisesti se että kehityksen myötä ihmiset jäävät työttömiksi ja "tarpeettomiksi". Te olette niitä ensimmäisiä jotka pääsevät tähän kuninkaalliseen olotilaan jossa saatte itse olla oman elämänne herroja ja päättää millä tavoin haluatte vaikuttaa yhteiskuntaan. Riittää että käytätte voimavarojanne siihen mihin kykenette ja haluatte. Jos haluatte parantaa maailmaa, voitte tehdä sen. Rahoitus kyllä järjestetään jos idea on hyvä. Jos ei ole ideoita niin rahoitus järjestetään peruselämiseen siksi aikaa että keksitte ideoita. Älkää nyt ainakaan suhtautuko negatiivisesti nykyiseen elämäänne koska tuo on tulevaisuutta. Turha kaivata takaisin työelämään kun hyvinvointi mahdollistaa muunkinlaisen elämän kuin orjatyön.
Jos voivottelette ainoastaan sitä että olette syrjäytyneet sosiaalisista suhteista niin sillekin voidaan tehdä jotain. Joko juttelette netin kautta ihmisten kanssa tai sitten sovitte tapaamisesta netin kautta. Nykyään löytyy laitteita minkä avulla voitte kenties löytää GPS:n avulla vaikkapa lenkkiseuraa jos sellaista kaipaatte.
Lisäisin vielä sen että älkää pelätkö sitä että teitä syrjittäisiin ja vähäteltäisiin työttöminä, työkyvyttöminä tai eläkeläisinä. Ne ihmiset jotka luokittelevat ja syrjivät itseään heikompia, ovat usein käyttäneet heikkoja hyväksi ja toimineet moraalittomasti. Ne ihmiset jotka ovat päässeet tiettyyn yhteiskunnalliseen asemaan moraalittomin keinoin, ovat narsisteja jotka pelkäävät tieteen ja yhteiskunnan kehitystä. Kehityksestä seuraa se että he joutuvat jossain vaiheessa myöntämään omat rikoksensa ihmiskuntaa kohtaan. Sitten kun ihmisiltä loppuu tavanomaiset orjan työt, joutuvat ihmiset kamppailemaan uudenlaisten ongelmien kanssa kuten psyykkisten sairauksien jotka johtuvat moraalittomuudesta. Tästä seuraa luonnollisesti oikeuskäsitteisiin perustuvia henkilökohtaisia sotia, mutta se on kaltoinkohdellun päätettävissä haluaako vaatia korvauksia siltä osapuolelta joka on kohdellut kaltoin. Koska nämä narsistit pelkäävät häpeää sekä sotia, haluavat he estää yhteiskunnan ja tieteen kehittymisen ja tämän vuoksi he haluaisivat teidät ennemmin joko masentumaan ja kuolemaan pois kuin katsomaan yhteiskuntaa ja elämää järkevästi.
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11122042