On se kumma, kun kerrostalojen pihalla aurataan lumet istutusten päälle, sitten vielä lapset luulevat että lumikasat on tehty heitä varten ja jäädyttävät persustoineen joka töppyrän. kyllä istutukset ovat entisiä tämän jälkeen,. kuka korvaa? Vanhemmat eivät korviaan ropsauta.. haukkuvat jos heille tai lapsille uskaltaa sanoa, se on nähty ja kuultu. Huoltoyhtiö ei ehdi ajatella muuta kuin seuraavaa paikkaa näin lumisena talvena, eikä minne olisi parasta lumet työntää. niimpä ne ovatkin talojen seinustoilla ja istutusten päällä. Siitä on vissiin liikaa vaivaa ja ajanhukkaa jos ne työntäisi pidemmälle. Lapsille on ihan omat liukumäet, että sinne kipin kapin .
Lapset pois pihaalueiden lumikasoista
Kustu
31315
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
Arvaa minne voit työntää ne kukkapuskasi?
Mitä sä tolla tarkotit? Ei mulla ainakaan ole mitään omia puskia., mutta ei tulis mieleenkään niitä tuhota. Kalliilla rahalla ostettuja ja yhtiön omaisuutta, jokaisen osakkaan pussista pois. Vuokralaisethan ne ovat suurin riesa yleensä , kuseksivat ja räkiivät nurkat, eivätkä piittaa talon järjestyssäännöistä pätkääkään. Jos jotain asiaa ei erikseen ole reklamoitu niin kuvitellaan että se on sallittua. Lapsia ei saa torua eikä kieltää, siinä voi herkkä mieli pahoittua ja pääsee itku, sitten onkin jo vanhemmat niskassa. ps, hyvä että pidät puskastas huolta!
Sitten on taloyhtiössä paljon vikaa jos kalliilla ostetaan merkityksettömiä risukasoja ympäri pihoja. Mitä taloyhtiön järjestyssääntöihin tulee, niin useasti niillä voi pyyhkiä persettä. Ne eivät ole lainvoimaisia. Hyvänä esimerkkinä parvegrillaaminen joka on täysin sallittu toisin, kuin mitä laittomissa järjestyssäännöissä sanotaan.
Muuta saharaan, ei ole risukasoja ja makkarakin paistuu ilman grilliä. Muuten persettiäni en järjestyssäännöillä putsaa.. lambi on pehmosempaa, kokeile sinäkin
Alkoi todella raivostuttamaan puskavahdin aloitus.
Lapsiakin pitäisi olla että saataisi uusia veronmaksajia, mutta näkyä niitä ei saa missään. Lapset on lapsia eikä ne kytän ajatuksia puskista oivalla ne saa minun puolesta leikkiä missä kivaa on.
Jos luulet niiden puskien siellä kasatun lumen alla säilyvän ilman pulkkamäkeäkään, taidat olla huono hortonomi.Kevätjää ne sinne tukahduttaa jota itseasiassa toivonkin, kyllä aloituksesi tosiaan alitti kaikki rimat.
Lapsilla pitää olla selkeät rajat ja heitä pitää opettaa ymmärtämään ettei joka paikka ole heille tarkoitettu. Miksi sitten pihoille tehdään alueet erikseen leikkejä varten, jos he saavat pomppia missä vaan mielensä mukaan, kun kerran on kivaa. Lapsista ei tule kunnollisia veronmaksajia jos ei heitä ymmärretä kasvattaa. Vai onko niin ettei uskalleta, enkä nyt tarkoita että pitäisi vedellä remmillä kuten joku raakalainen on tehnyt.
Jaa.. no eipä se sitten paljoa vaadi... annetaan lapsen olla ja leikkiä siellä missä kivaa on , ja kas kummaa kohta seisoo edessämme vastuuta kantava, kunnollinen veronmaksaja.
Näin se kohallani on mennyt, lapsena ovat saaneet leikkiä ja iloita elämästään ilman puskavahtia(omassa pihassa). Veronmaksajia ja suht hyviäkin niistä silti kasvoi
Tämä on kolmas perättäinen runsasluminen talvi, enkä silti ole ehtinyt katselemaan miten ne lasten leikkipaikat kerrostalojen pihoilla on saatu hoidettua ja puhtaana pidettynä.
Siitäkin huolimatta mielestäni lapset saa pyllymäkeä laskea siellä missä haluaa, kunhan ei paikka ole vaarallinen esm. katuliikenteen suhteen. Mielipiteensä kai saa asiasta sanoa, onhan sitten paikka mitä lapsenmielisesti miinustelet.
Siitä vaan persmäkeen. Nämä piha- tie lumikasat ovat juuri sopivaa alustaa vastuuntunnottomien vanhempien lapsukaisille. Niihin kun on sekoittuneina kaikki Ihmisten ja eläinten eritteet, jos jano yllättää niin siitä voi laittaa vaikka suuhun, näinhän lapset tekevät Tunnelinkaivamisesta puhumattakaan. Mä en päästä edes koiraani pelmuamaan tällaisiin kasoihin, syystä että viimetalvena huomasin pari ruiskua pystyssä ihan pihaalueen kasassa. ois tehny mieli olla koskematta mutta parerin turvin sain ne kiikutettua roskikseen. Tuntuu siltä että kun lapsi viihtyy itsenäisissä puuhissaan, niin aikuisilla on kivaa ja voivat olla köllötellä omien juttujensa parissa.
Kirjoitat, että se olisi lasten vika, että lumet on kasattu seinustoille :))
Miksi kirjoitat tänne - mikset ota yhteyttä siihen tahoon, joka lumenluonnista vastaa? Lapset tuskin tietävät (tai kukaan muukaan) mitä sinne lumen alle on jäänyt.
Yhteyttä on otettu. Missä muuten on maininta että olisi lasten vika kun lumet on kasattu seinustoille..? Onko luetun ymmärtämisessä jotain häikkää.. Häh ?
Miksi osallistut keskusteluun? Kommenttini oli tarkoitettu ketjun aloittajalle. Opettele ensin vastaamaan vain, jos sinulta kysytään.
Kertaan vielä - rautalangasta:
1. Lumet on siis kasattu talojen seinustoille.
2. Lapset leikkivät niillä lumikasoilla
3. Ketjun aloittaja syyttää lapsia leikkimisestä.
Toistan vielä ohjeet:
1. Ottakaa yhteyttä siihen tahoon, jolle lumien poisvienti kuuluu. Jos kyseinen taho ei asiaa hoida, on seuraava yhteydenoton kohde poliisi.
2. Asiat alkavat hoitua.
Kohta 3 on oman mielikuvituksesi tulosta. Ei aloittaja näin sanonut.
Opettele rautalangan käyttöä.
Ekkö kerkii kattoon mukuloittes perään? Vai mikä ahistaa..?
Noi minun lapset alkaa olla viiskymppisiä, en tunne tarvetta vahtia heidän perään, varsinkaan kun ei ole aihetta
Talojen pihoilla ei juurikaan ole tilaa lumikasoille. Eikä niitä lumia voi työntää naapuritalon tontillekaan.
Lumien poiskuljettaminen maksaa n. 400 euroa kuorma.
Antakaa lasten leikkiä. Jos vielä nykypäivänä joku mukula viittii nousta sieltä pelikonsolin ja tv:n äärestä pihalle leikkimään, niin hattua nostan.
11:58
Jopas sattui mukavasti, kerrankin joku samaa mieltä kanssani.
Eipä tarvitse valittaa lasten unihäiriöistä kun väsyttävät itsensä omassa "työssään", maistuu kunnon ruoka ja uni.
en kai ole vielä kertaakaan ollut samaa mieltä kanssasi, mutta nyt pitää kyllä peesata nimim.kokoomusta. Jokku *tun Istutukset on pieni hinta sen rinnalla, että joku lapsiporukka oppii sosiaalisuutta ja ohjaamatonta tekemistä
Juu, Ei ne mukulat tarvii ohjausta. Osaavat ihan itse mennä kuselle porrassyvennyksiin ja parvekkeiden alle. Palotikkaisiin on tarttennu asentaa lukolliset esteet kun kiipeäminen katolle kiinnosti.Lumikolat ja kottikärryt varastettiin, on tiedossa että lasten toimesta, lapiokin lähti mutta saatiin pois ihan kesken kaivuu-urakan. Seinät töhritään ja kesäsin revitään kukkaset penkeistä.Lintuja ajetaan kepin kanssa takaa tappouhkausten säestyksellä. Kun ihmiset asuu kerrostalossa, niin onko ne tuomittu asumaan "kiven sisällä", mitä, eikö iloa silmille sais pihalla olla, vai mistä hyvästä toi " *tun istutukset" oli .Ps.koita ny kiittää ittees ja viisaita kommenttejas viälä muutamalla plussalla. ja olis kiva jos julkaisisit täällä runokokoelmasi, kun nää sun aatelmat ja mietelmät toistavat jo itseään.
Se on köyhyyden merkkin, jos naapurit on liian lähellä. Ei ne istutukset siellä lumen alla mikskään mene, lumi suojaa nukkumisen ajan.
Oot sä kyllä humoristi, kannattaa alkaa kirjoittaa käsiksiä putoukseen tms. Lapsethan ne jatkuvasti vie lumikolia ja kottikärryjä meidänkin keskustan kerrostalossamme. Huoltomiehet vaan juoksee perässä. ehhheee just.
Kiva varmaan olla ittensä kanssa samaa mieltä ;)
Varmasti ei kukaan paheksu lasten leikkimistä, päinvastoin, vaan missä leikitään. Hyvä Kokoomus, olet tosi välinpitämätön jos et ota tätä huomioon.Sinun synnyttämäsi veronmaksajat ovat nauttineet leikeistään yli 40 vuotta sitten, jos et ole sattunut huomaamaan niin elämme aivan eri maailmassa kuin silloin. En kuitenkaan usko että leikit tuolloinkaan olivat sallittuja joka paikassa. Jos väität muuta valehtelet. Tänäpäivänä tehdään paljon työtä asuinympäsistöjen kaunistamiseksi, lapset on myös otettu huomioon Eräässä paikassa lapsille oltaisiin haluttu tehdä omat kasvimaat, mutta vanhempien toimesta hanke tyrmättiin. Todennäköinen syy oli että vanhempien panosta olisi tarvittu koko kasvukauden. Tämä on vain yksi esimerkki. Sama pätee talvisin, lapset saavat meltota avaimet kaulassa oman mielensä mukaan missä huvittaa. Tämä vapaa, ilman kuria ja huolenpitoa vallinnut aikakausi on luonut meille valtavan määrän nuoria eläkeläisiä ja heitä tulee joka päivä 5-6 lisää. ei tule veroeuroja ei... Miettikää tykönänne missä on vika.
No siinä tietysti kun eivät saa persmäkee laskea
Olet säälittävä feikki !!
Kokoomus! Edelleen.... olet säälittävä feikki. Lastesi iän perustella sinun pitäisi olla lähemmäs 70 kymppinen mummeli. Mutta näiden tänne kirjoittamiesi aivoitusten perusteella en siihen usko.Kummastuttaa että minkälaislla järjenjuoksulla varustettuja ääliöitä sitä maa päällään kantaa..
siinäpä loppuiäkses miettimistä
Menitteks jo maate kun tuli niin hiljasta? Teittiä olis kiva seuata, laittakaa ny jotain luettavaa!
Kasvattakaa niitä kakaroitanne tavoille myös joskus. Yh-lapset pahimpia.