Kurkkua kuristaa ja alkaa itkettää mitä oudoimmissa tilanteissa

Jokin opittu lukkouma sinulla on. Onko perheessäsi ollut ykeisenä käytäntönä olla näyttämättä tunteita. Sinulle on käynyt joksu niin että et ole pystynyt tai osannut vastata ja olet alkanut itkeä. Vaikuttaa että nyt ongelmana onkin tuo itkun pelko. Kyllä sinun pitää vain alkaa opetella juttelemaan tuntemuksistasi jonkun kanssa. Sano ihan rreilusti että sinulla on itkuherkkyys tai voit mennä lukkoon. Kun tuosta ongemasta puhut ääneen niin sinä jo puoleksi hallitset sitä pelkoasi ja itkuasi eikä päin vastoin.

Kun luin tuon tekstisi niin pystyn samaistumaan siihen hyvinkin paljon. Olen 22v mies.

"Myös se, kun joku on vihainen, saa mut samalla tavalla levottomaks"
Mulla käy myös näin. Nyt kun asiaa miettii niin onko tämä normaalia? Tiedän ainakin että koirat muuttuu levottomaksi jos joku on vihainen. (Tunnen koirat näköjään paremmin kuin ihmiset :D)

"Jos joku haastaa riitaa mun kanssa (tapahtuu harvoin, koska vältän niin monia tilanteita) niin kurkkua kuristaa enkä todellakaan pysty puolustamaan itseäni, muuten alkaisin itkemään holtittomasti. Koen myös ihan tavallisetkin kysymykset välillä hyökkäävinä ja ahdistun."
Kaikki kysymykset aiheuttaa mullekkin sen että olen heti "puolustuskannalla" kauheissa paineissa. Hatarasti on ehkä mielessä joku hyvä vastaus mutta yleensä vastaus jää maks. kahteen sanaan. Itselläni on noissa riita ym. epämieluisissa tilanteissa puolustuskeinona vaan paeta tilanteesta, ja silloin on todellakin sellainen ihme fiilis kurkussa.

Ihan varmasti sulla on läheisiä jotka sua rakastaa. Sä tiedostatkin sun ongelmas niin hyvin, että siitä on suunta vain parempaan kunhan vain uskaltaisit jollekkin avautua näistä asioista.

Kun joku kysyy henkilökohtaista, silloin sisimmästä äkkiä pulpahtlee huonoja muistoja. Kun niitä ei kukaan muistuta on helpompi paeta ja torjua. Kun toisen viha adistaa, se varmaan herättää musiton että sinulle on joskus karjuut, tai perheessä on ollut vihaa, olet joutnut pelkäämään ja olemaan näkymätön. Tai ei ole itselläsi ollut lupa tunea vihaa.
Nyt ei ole enää samat olosuhteet. Turvallisessa olosuhteessa aikuisen anuo muistot uskaltavatavat tulla esiin. Teille molemmille on erittäin parantavaa antaa noiden mennisyyden kätekttyjen tunteiden tulla asteittain esille. Kiirjoitelkaa, puhukaa, käykää lapsuuden aikaisissa paikoissa, katselkaa valokuvia. Asiat ja tunteet kannattaa käydä läpi. Sitten lopulta tehdä mielessään sovinto, antaa jopa anteeksi ja vapautua.

Hei,

Hyvällä ystävälläni ihan samantyyppisiä juttuja kuin alkuperäisellä kirjoittajalla. Hän menee esim. lukkoon kun on tapaaminen jossa tulee kertoa ajatuksiaan tai juurikin tuo opon kohtaaminen oli samankaltainen tilanne mitä hänelle on sattunut tai puhelinkeskustelussa asioidensa ja ajtuksiensa esittäminen ääneen.

Hän käyttää muistiinpano-tekniikkaa. Eli laittaa ranskalaisilla viivoilla alekkain asiat jotka hänen on puhuttuva tilanteessa (esim puhelimessakin). Joskus kokonaisia valmiita lauseita paperilla tyyliin mitäs minun pitikään kysyä , ai niin ....
Tämä on osoittautunut hyväksi systeemiksi. Eli auttaa vuorovaikutuslukkoihin. Ja asiat tulee hoidetuksi ja itse kokee tulevansa ymmärretyksi ennenkuin tilanne on ohi ja harmittaa ettei saanut sanottua.

Olen ketjun alottaja.

Kiitos kaikille vastauksista.

Siskon kanssa olen aina ollut paljon tekemisissä, mutta etenkin hän on ollut minua kohtaan ihan kamala tässä kun olen asioita pohtinut. Ihan pienestä pitäen on ollut kaikkea käskemistä ja "vihan osoituksia", eli kun hänen lempipehmolelunsa halusi aina pussata kaikkia kavereita, niin mua se aina puri, se pehmolelu. Muistan miten toi oikeesti tuntu niin ikävältä. Kaikkia tällasia juttuja on aina ollut. Se ei koskaan puolustanut mua, enkä oo vielä tänäkään päivänä tottunut sellaseen. jos joku haluaa olla kiva mua kohtaan.

Myöhemmin teini-iällä, en koskaan voinut avautua hänelle mistään tärkeiksi kokemistani asioista, koska hänellä oli pari tapaa toimia: 1. Hän on hiljaa koko tarinani ajan, ja kun lopetan, tokaisee vähän ajan kuluttua "ai häh? luulitko että kuuntelisin sun juttujas" tai sitten 2. keksken puheitteni hän töksäyttää "turpa kiinni/ ei kiinnosta" tms.

No en kyllä sitten hyvin luultavasti noiden juttujen jälkeen ikinä oo puhunu juuri mistään asioista kenellekään, harvoin aloitin itse keskustelua kavereitten kanssa, tosta jäi päälle joku sellanen tunne, että luulin ettei ketään kiinnosta juttuni. Siis kouluaikoina kavereita tai ihan ketä vaan. Koulussa kohtasin myös jonkinmuotoista kiusaamista, mikä varmaan myös osaltaan vaikutti sulkeutuneisuuteeni.

Vasta ihan nyt viime aikoina oon alkanu tajuumaan, et kyllä mäkin SAAN sen suuni avata. Ei kukaan mulle esim. työharjottelussa oo kertaakaan sanonut mitään "turpa kiinni ei kiinnosta" -juttuja. Viihdyn siellä paikassa ja tänään jopa puhuin omasta kohtaamastani ongelmasta muiden kanssa...!! Kaikki siellä tekee tota, huomaan että tiedän heistä muista todella paljon, mutta he eivät tiedä minusta mitään. Sillä en puhu. Jossain mielen perukoilla se tapa siis yhäkin häämöttää, mutta tää on eka kerta kun puran tätä... Kiitos kaikille.

Itse asiassa tota muistiinpanotekniikkaa mä käytänkin esim. hammaslääkärille tms. soittaessa, mikä tuntuu vähän turhauttavalta... :d

ahd1stunut, joo, ihan samoja ajatuksia.... Mutta eiköhän tää pikku hiljaa selkene, etenkin puhua tästä pitää.. Vaikka en siinä olekaan hyvä. Vielä. :)

Ahdistus on kyllä aivan kamala tunne kun tuntuu ettei saa kunnolla henkeä ja yöllä ei saa nukuttua kun on niin ahdistunut ja pelkää tulevaisuutta.

Kun ihminen patoaa tarpeeksi asioita sisimpäänsä, juurikin turhautumisen tunteita tai epäoikeudenmukaisuuksista johtuvia kokemuksia joissa on tuntenut ettei saa oikeutta, tilanteita joissa on kokenut että on vaikea pitää puoliaan, on todennäköistä että ahdistuu.

Varsinkin jos ei löydä keinoja purkaa tunnetilojaan ulos, ne saattavat patoutua, johtaa sisäiseen dialogiin joka ei rakenna ja liian ankaraan ja kriittiseen suhtautumiseen omaa toimintaa kohtaan. Joku voi jopa kääntää vihantunteet itseään kohtaan, mikä on vihoviimeistä toimintaa.
Jokainen on oman itsensä paras kamu jonka tulee sanoa kyllä tämä selvitetään.

Suorituskeskeisyyskin saattaa ajaa ahdistuksen kokemiseen, ihminen voi ajatella että "pitäisi" olla sitä tai tätä että kelpaisi tai kokisi olevansa hyväksyttävämpi.

Kukaan ei ole vailla vikoja ja puutteita. Ei yksikään.
Yksikään meistä ei myöskään säästy ahdistavilta tunteilta tai tilanteilta. Toiset kokevat tunteet voimakkaampina, jotkut se lamauttaa, toiset löytävät keinon saada ahdistuksen hallintaan ja rakentavat ikään kuin henkiset tikapuut joilla kiipeävät ylös kun tunnetilaan tipahtaa.
Tärkeintä lienee sisäistää se, että ahdistunut tai ei, niin
Sinä olet hyvä juuri tuollaisena.
Sinä kelpaat.

Onko ihmisten pakko kuolla