Ituhipit

Petoeläimet, miksei sovi yhteen ihmisasuntoihin.

Ottakaapa vihainen karhu sinne hippikokoukseenne.

Ne kun pihoilla kyttä ruokaa, lihaa, ihminenkin käy.

Ei edes yhtä saa tapahtua.
Siksi kaikki ampua heti asuntojen lähettyviltä. Sudet pahimpia.
8<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Tietosi karhuista taitaa olla tupailloissa kuultua? Vanhat sedät höpöttää ja sinä imet lapsen lailla kaiken tiedon itseesi?

Karhu on arka eläin ja se todettiin itsekin muutama vuosi takaperin, kun mökin pihaan asteli karhu. Tuli ilmeisesti grillatun lihan tuoksun perässä ja ajatteli saavansa hieman kylkipalaa. Ei saanut kylkeä. Muutama voimakas huuto ja käsien yhteenläpsyttely ajoi karvaturrin matkoihinsa. Niin isoksi elukaksi se juoksi erittäin ripeästi. Sellainen rohkeus sillä sitten oli eli aina ei kannata uskoa tupailloissa käyviä vanhoja setiä.

Karhu nähtiin illan aikana useasti ja pääsi se jopa uutisena lehtiinkin. Ei ollut aiheuttanut kenellekään mitään haittaa tai vaaraa, kun oli käynyt eri pihojen liepeillä.

Vouhotat myös susista, mutta et taida tietää suden elämästä muuta kuin mitä olet lehdistä lukenut ja tv:stä kuullut. Älä liioittele ja ylidramatisoi luontokappaleen vaarallisuutta ihmistä kohtaan. Vaarallinen se on, ei sitä voida kieltää, mutta ihmiseen se ei käy kiinni kuin hädässä, härnättynä, haavoitettuna ja puolustaessaan pentujaan. Siis aivan kuten kotikoirakin. Edellinen suden ihmisuhri oli yli sata vuotta sitten.

Äänestä
  • Raivaajaesi-isät tusivat karhun luonnon eivätkä siksi antaneet armoa, jos karhuja kohtasivat. Lukisit enemmän juttuja karhujen julmuudesta niin et kirjoittelisi tuollaisia karhujen puolusteluja:

    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-1288407928525.html

    "Äiti, karhu syö minua!"

    Hirveä loppu...

    Äänestä

Lapset maalla aitaverkkojen sisällä, kun ei tohdi jättää esim. vaunuihin nukkumaan.
Kokoajan vahti päällä aikuisella kun lapset pihalla, ettei susi tule ja kaappaa lasta.

Näin se vain on.

Koululaiset pakko kuljettaa autoilla kouluihin.

Näin ei kaupungeissa.

Pedot ei kuulu ihmisten pihoille, edes lähelle sitä.

Heti ampua kun tämmöisiä petoja tavataan lähistöllä. Jos ei muuta viranomais ilmoitusta ennätä tehdä.
Se on kansalaisvelvoite.

Sudet erämaihin, jonne kuuluukin.
Erämaita kyllä vielä on.

Sudet pitää saada pelkäämään ihmisiä.
Ei ihmisten susia.

Äänestä
  • "Sudet pitää saada pelkäämään ihmisiä."

    Kun muutama susisukupolvi ehtii oppia, että ihmisten nurkissa kuljeksiminen ei heti paikalla tiedä niille nappia otsaan, siitä tulee susille normaalia meininkiä. Siksi nollatoleranssin linja on ainoa oikea linja. Ammutaan tavattaessa. Pysyvät pedot pelossa.

    Äänestä

Pedot ei kuulu ihmisten pihoille, edes lähelle sitä.

Äänestä

Pienet pedot sallitaan paremminkin.
Ilvekset ja siitä pienemmät. Mutta pihoille ? nekin ei tervetulleita.
Sudet ja karhut heti PUM !

Äänestä

ituhippi ukin asumuksesta oli matkaa lähimmälle tielle 10 kilometriä.mie oon ollu ituhippina rajan palveluksessa.kerran on uran aikana ahma ja susi jolkutellut vastaan.kerran karhu vislasi vieressä.mie olen aina pärjäillyt petojen kanssa.joskus net on parempia kuin esimiehet,kun eivät vittuile.en ole koskaan peläny mettässä.son vähän kuin toinen koti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Mielet muuttuu kirjoitti:

Petoeläimet, miksei sovi yhteen ihmisasuntoihin.

Ottakaapa vihainen karhu sinne hippikokoukseenne.

Ne kun pihoilla kyttä ruokaa, lihaa, ihminenkin käy.

Ei edes yhtä saa tapahtua.
Siksi kaikki ampua heti asuntojen lähettyviltä. Sudet pahimpia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu