Ajattelin kysyä tälläistä asiaa, eli kuinka ovat muualta Lahteen muuttaneet työllistyneet? Onko töitä saanut ilman suhteita. Oma käsitys on että Lahti on sisäänpäin lämpenevä, ja työn saaminen kiven alla. Miten on? Jos vastavalmistunut muuttaa muualta kaupunkiin ilman työkokemusta onko mahdollisuuksia saada töitä? Silloin henkilö on käytännössä vailla kontakteja työnantajiin koska opintojen aikaiset työharjoittelutkin on suoritettu toisella paikkakunnalla.
Töitä kaupunkiin muuttaneelle
töiitä
6104
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
En näe siinä mitään eroa oletko juuri muuttanut tai syntyperäinen.
KAIKKI riippuu sinusta itsestäsi, todistuksistasi, aktiivisuudestasi ja ennen kaikkea alastasi. Toisilla aloilla työhakemuksia avoimiin paikkoihin tulee muutama ja toisilla aloilla satoja. Aikoinaan kun Kärkkäinen tuli kaupunkiin, työhakemuksia sinne taisi olla 1500 (tai joku taisi siihen saakka jaksaa laskea).
Tsemppiä työnhakuun! Jos ei heti onnistu, mee takas kouluun!
Itse olen työvoimapula-alalle opiskellut, mutta siitä huolimatta en ole saanut työtä. Lahdessa työllistyy jos on mielistelijä, työnantajan tytär tai serkku ja jos on huonompi koulutus kuin pomolla. Lisäksi työpaikoilla on valtavia ilmapiiriongelmia johtuen epäoikeudenmukaisuuksista.
Oletko lh sinäkin?
Joihinkin työpaikkoihin pääsyyn auttaa myös kuuluminen erääseen uskonlahkoon. Siis jos olet miespuolinen.
http://www.ess.fi/?article=404343
kolmatta vuotta olen asunut Lahdessa.Työpaikka hakemuksia olen laittanut lukemattomia määriä,ei ole tärpännyt :-(.Sosiaalialan koulutus,ilmeisesti ikä ollut syynä,olen viisikymppinen...