Miksi rikkaitten, jotka ovat saaneet omistukseensa kalliin asunnon esim. Helsingin keskustasta, pitää saada sille kertynyt ansioton arvonnousu verotta käyttöönsä? Tapauksissa joss on kyse asunnon vaihdosta, arvonnousu näet siirtyy uuteen asuntoon sen hinnassa! Panttauksessa arvonnousu jää omistajalle.
Kyseessä on yksi suurimmista rahamaailman puhalluksista aikoihin. pankit suunnittelevat itselleen lisätienestiä siten, että äveriäät - jo ajattelukykynsä suureksi osaksi menettäneet - lahjoittaisivat pantin muodossa osan asuntonsa arvosta pankeille. Näin asuntovarallisuus hiljakseen siirtyy näille. Kuka kuvittelee asuntojen hintojen näin ikinä pysyvän aisoissa tai jopa laskevan?
Miten toimenpide voidaan saada näyttämän tasapuoliselta kaikkia kansalasia kohtaa?
Jo nyt asunnonomistajat voivat muuttaa asuntonsa rahaksi ja sitten nauttia pääomatuloja lähes verottomana, ainakin huomattavasti edullisemmin kuin tavallinen eläkkeensaaja, jota verotetaan suhteessa enemmän kuin muita tulonsaajia ikinä. Eivätkö pääomatulot ole lähes verottomia liki 100 000 euroon vuodessa muutenkin?
"Ei kämppä miksikään muutu vaikka osa siitä on pantattukin" toteaa onnekas vauras eläkeläinen asuntonsa ovelta omaisuuttaan ihastellen! Kuvitteleeko hallitus selvitytyvänsä uudistuksesta ilman kapinaa!?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Eikös tällainen vapaan kilpailun rajoittelu, lomailun suosiminen ja jopa ulkomaillee harrastetun lomarakentelun selkeä avustelu saata olla EU-säännösten vastaista?
No ainakin raha liikkuu ja käy pyydykseen - se on varmaa!
Vanhus parka, ei arvannut, että ei hän enää määrää omasta asunnostaan, vaan on pankin vuokralainen, joka maksaa kalliimman mukaan kuukausivuokraa pankille - varmaan yhtä paljon kuin saa "eläkkeestään" kuukaudessa kouraansa? Onhan se "tasapuolista" nääs: mulle - sulle...
Miten vuokralainen tai ihan asunnoton tässä diilissä pärjää? Kysyn vain.
Voi voi sentään.
Jotkut ihan saavat kalliita asuntoja helsigin keskustasta... ettei vain olisi kuitenkin joutueet sijoittamaan omaa rahaa omaisuutesa hankitaan.
Ja on se niin väärin, jos Punikki ei kateellisena saa edes jotain osuutta toisen omilla ansioilla kerryttämästä omaisuudesta.
Ihmisten omaisuus pitäisi suojata etistä tarkemmin valtiovallanmielivallalta. Verotus on ahneelle ja kateelliselle vasemmistolle väline, jolla halutaa esisijaisesti vahingoittaa niitä, jotka omillaasioilaan tulee muita paremmin toimeen.
Kyse on ajatuksesta, että ihmisten hyvinvointi on mahdollista vain puolueen määrittämin ehdoin. Onneksi Suomessa ei vasemmisto ole saavuttaut sellaista valtaa, että se voisi vapaasti toteuttaa tavoitettaan.
Vasemmistolle on vastemielistä ajatus, että ihminen voisi itse omilla päätöksillään vaikuttaa omaan hyvinvointiin. Sillä sehän merkitsee sitä, ettei valtio kautta voida rajoittaa joideki hyvinvoitia.
Hyvivointi tulee Punikille jostain, tyhjästä, kuhan sitä vaatii. Ideologia kieltää ajattelemasta jahavaitsemasta asioita itse.
Velvollisuudet kuuluu yrityksille ja työntekijöillä on vain oikeuksia. Ja yrityksen kanattavuus ei saa vaikuttaa työpaikkojen määrään yrityksissä. Jos yritys kaattamattomuude vuoksi irtisanoo, se on riistoa.
Työntekijöiden hyvivoitia ei voi tunustaa yrittäjien ansioksi. Se, että yrittäjä o riskeeranut oman ja usein myös sukulaistensa varoja yritykseen, joka sitten tarjoaa hyvivointia myös työntekijöille, ei kateellisten Punikkien mielstä voi olla oikeutettu oman varallisuutesa kerryttämiseen.
Ja vielä vaikeampaa on Punikille hyväksyä sitä että kertynyt varallisuus loisiomistajalleen lisää hyvivoitia sijoitetun omaisuuden arvonnousun muodossa.
Kateellisuus verotuksessa ja yrityspolitiikassa kuitenkin tosiasiassa vain lisää tuloeroja ja köyhyyttä. Jokainen verotuksen vuoksi menetetty työpaikka tarkoittaa köyhyyttä ja hyvivoinnin laskua koko yhteiskunassa.
Hyvinvointi perustuu yritysten luomiin työpaikkoihin ja jokainen ahneen verotukse vuoksi menetetty työpaikka on sitä todellista riistämistä.
Vasemmiston verovaroilla luomat työpaja-työpaikat eivät luo mitään: ne ovat
silkkaa huijausta vaikka koko vasemmisto on niihin kiristäntkin jälleen lisää satoja miljoonia.
Erilaisten verohelpotusten määrää voitaisiin siis pienentää ja silti saada enemmän uusia työpaikkoja jos saataisiin kateuteen perustuva verotus kuriin.
NINEL