Kaurismiehen mieli? Tuleeko tästä mitään!

Rapu

Tutustuin syksyllä kaurismieheen, jonka kanssa olen vaihtanut katseita kesästä asti ja hän jäi mieleen syvästi...Istuimme kesäpäivisin yksin samoilla paikoila ulkosalla...
Syksyllä hän sitten ehdotti tapaamista ennen kun muuttaa ulkomaille muutaman päivän päästä ja silloin räjähti: puhuimme taukoamatta öistä aamuihin ja harrastimme mahtavaa seksiä, kunnes hänen täytyi lähteä.

Jatkoimme kiivasta yhteydenpitoa puolin ja toisin ja molemmat olivat hullaantuneita. Hän vaatimalla vaati minun vierailevani hänen luona. Lähdin sitten katsomaan tätä sarvipäätä melkein kuukaudeksi, meillä oli ihania yhteishetkiä ja annoin myös hänelle kokonaisia päiviä yksinoloon, joita minäkin erakkona tarvitsen. Hänen silmätkin loistivat samanlailla, kun alkuaikoina.

Sitten loppui tunteista puhuminen, joista ennen oli vuolaasti puhuttu. Huolestuin, ja lopetin itsekin lässyttämisen. Eräänä päivänä sitten kertoi, että hänen matkansa kestääkin muutaman vuoden parin kuukauden sijasta ja näemme vasta silloin.
Sanoin ikävöiväni ja hän havahtui, hänen silmissään loisti ja kysyi: Ikävöitkö?
Kun lähdin Suomeen, hyvästelin hänet itkuisin silmin ja hän oli vaisu.

Suomessa oleva aika on tehnyt minut hulluksi, kun mietin vain häntä enkä viestittele hänelle jatkuvasti, vaikka mieli tekisi. Olen yrittänyt pitää keskustelut maanläheisinä. Kerran laittoi viestittelytauon jälkeen: Pidän sinusta.
Pitäisikö minun avautua vielä tunteistani, vai jatkaa arkisella linjalla, hän kuitenkin vastailee kysymyksiini ja kyselee minultakin kuulumisia...

Onko hän itsekin sekaisin, mitä on lyhyessä ajassa tapahtunut, vai haluaa, että unohdan hänet? Vai kenties pelkää, että löydän toisen ennenkuin palaa Suomeen...

Tilanne raastaa minua päivittäin, sillä hän tuntuu löydöltä, oikealta sielunkumppanilta, joka antaa omaa tilaa tarpeeksi... Onko kenelläkään kokemusta kauriin sielunelämästä? Tai ollut vastaavissa tilanteissa?

Itse olen siis rapu ja hän kauris. Venus ja mars ovat vastamerkeissä, minulla neitsyessä molemmat, hänellä kaloissa molemmat, kuu minulla skorpionissa ja hänellä kauriissa.

1

290

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jousi-skorpioni

      hmm tuntuu tosi tutulle mutta minä olen jousimies-skorpioni ja hän kauris-jousimies joten molemmat tarvitsimme omaa tilaa ja räjähtäessämme hyvinkin tulisia.

      Suhde kesti noin kolme ja puoli kuukauta.
      Mutta ensimmäisesn ison riidan jälkeen minun tunteeni viilenivät hänenkin tunteensa viilenivät mutta vähän hitaamin kuin minun.

      Kun olin itse tehnyt päätöksen jatkaa vaikka mikään ei tunnukkaan samalta ja aina kun itkin puhelimessa hän sanoi ethän sä kulta jätä mua olisi monta kertaa tehnyt miele sano kyllä jätän mutta päätin antaa suhteen kestää niin kauan kunnes hän tajuaa pistää poikki sillä en halunnut satuttaa häntä enempää.

      Suhteemme oli muutenkin tunne kuohuja täynnä ja valheita täynnä ja riitoja ja erimielisyyksiä joten ei ihme. Nyt olen itse taas samassa tilanteessa missä olin kun ekan kerran tavattiin.

      Tiedämme että olemme salaa toistemme ihastus mutta olemme molemmat liian ujoja alottamaan suhdetta uudelta pohjalta ja aina kun olen ollut noi 2 viikkoa soittamasta hälle niin tavatessa se juttu sitten taas irtoaa ja alkaa mies käyttäytyä ihan samalla tavalla kuin ekana seurustelu viikolla joka aina minua häiritsee silä tiedän ettemme voi palata yhteen sillä tiedänme että mitä siitä seuraa .Hirveää huutoa, itkua, hammastenkiristystä ja valheita.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      223
      4111
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2593
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2325
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      81
      1416
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1298
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1159
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1037
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      913
    9. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      45
      896
    10. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      891
    Aihe