Persaukisten asiakkaiden käyttäytyminen

On ihmiset kyl huvittavia, tulevat, tilaavat ja haluavat nopeaa palvelua, eli nyt ja heti ja vieläpä kehtaavat tinkiä. Kun mainitsen että pikapalvelulla on 100% hinta ja ei tinkimisvaraa, niin tyytyvät odottamaan muutaman tunnin. Pari päivää onkin sitten jo aivan liikaa odottaa työn valmistumista.

No työn valmistuttua sitten nää persaukiset tulee ja sanoo että voiko he maksaa osamaksulla(vaikka kyse joskus ihan alle 100euron laskusta!). No mitäpä siihen sanomaan ku "no öööh..ei voi maksaa laskulla kun et ole vakioasiakkaamme".
Liikkeen seinällä on iso lappu jossa lukee isolla maksutapoina kaikki kortit käteinen ja olenpa vielä lisännyt ison lapun jossa lukee: "me emme ole pankki, mikäli tarvitset lainaa, hae pankista".

Aikoinaan ennen maksupääteaikaa näillä persaukisilla oli tapana sanoa että "mulla ei juuri nyt ole käteistä, joten saako laskulla". No sitten kun tuli maksupäätteet, niin persaukisten tarina olikin että: "no hitto kun unohdin lompakon kotiin". Sitä tarinaa monet käyttää vieläkin, mutta sanon että hae lompakko kotoota, jolloin totuus selviää ja sanovat että heillä on rahat loppu ja käykö osamaksu.

En oikein tajua ihmisten järjenjuoksua. En minäkään marssi mihinkään kauppaan ja lopuksi kun oon kassalla ni sano että "laskulle". Kyllähän siitä pitää erikseen sopia ja jos isot ketjutkaan ei anna, niin miten hemmetissä pienyrittäjällä on varaa lainata jollekin persaukiselle rahaa? Ja vaikka olisikin, niin miksi lainaisin kun tiedän että ne maksaa aina pari kk myöhässä. Siis turhaa töitä vahtia rahojen kotiutumista. On minulla asiakkaita joille laskulla teenkin, mutta sen on vaan oppinut aika nopeasti huomaamaan kenelle ei kannata antaa laskulla.
5289
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tämä on niin totta. En tiedä minkä alan yrittäjä olet, mutta autokorjaamolla tämä ainakin on tuttu. Siellä se tosin on helppo lopettaa lyhyeen, kun sanoo ettei auto liiku mihinkään ennen laskun maksua. Samat laput myös seinällä, joten asiakkaat ei voi vedota ainakaan tietämättömyyteen.

Äänestä

Näitä taitaa riittää aika monella alalla.

Meillä on usein asiakkaita, joiden ostokset on jopa alle 10 euroa ja haluavat laskulle. Jostain syystä sitä rahaa sitten kuitenkin löytyy kun ei laskulle myydä. Taitaa perimmäinen syy olla vain se, ettei haluttaisi maksaa mitään siinä toivossa ettei pikkulaskujen maksamattomuuden perään kysellä.
Välillä vaan raivostuttaa kun on kiire ja kassalla pitkät jonot ja sit joku alkaa vänkäämään että laskulle pitäis saada. No, itestäänhän se pellen vaan tekee muiden silmissä.

Äänestä

"me emme ole pankki, mikäli tarvitset lainaa, hae pankista"

Kuinka monen suuren yrityksen kassalla tuollaisen tekstin näkee? Tuskin kovinkaan monen. Vaikka olen asiasta täysin samaa mieltä tuo osoittaa halveksuntaa asiakasta kohtaan, ammattilainen pystyy selittämään saman asian ilman että asiakasta halveksii.

Äänestä

>> En oikein tajua ihmisten järjenjuoksua. En minäkään marssi mihinkään kauppaan ja lopuksi kun oon kassalla ni sano että "laskulle". >>

Eihän tuota tarvitse tajutakaan. Kirjoituksesi perusteella asiakkaiden ja heidän vetkuttelujensa hanskaaminen on sinulla täysin hyvin teknisellä puolella hanskassa.Enää tarvii vain oppia se, että hoksaat sen että ihmiset ja asiakkaat eivät käytökseltään muutu, eikä niitä voi opettaa.

Eikä siksi kannata vaivata asiaansa pennin vertaa sen pohtimisella että miksi asiakkaat käyttäytyvät kuinka mitenkin. Tehkööt ja koettakoot mitä lystää, mutta sinun policysi on selkeä etkä ala asioista kinaamaan.

Kun *lakkaa murehtimasta ja piittaamasta* tuosta kitkuasiakkaiden puolesta, voi nauttia yrittämisestään paljon enemmän, ja oma sappi kiehuu päivittäin vähemmän.

Äänestä

> Kuinka monen suuren yrityksen kassalla tuollaisen tekstin näkee? Tuskin kovinkaan monen.

Amerikan maalla on jo vuosikymmeniä sanottu sama asia myyntitiskin takana olevalla isolla kyltillä "In God We Trust, All Others Pay Cash".

Eihän kylttejä noita tosiaan Mersukaupan myyntitiskeillä näy.

Mutta olutkuppilat, autokorjaamot ym. eivät aristele ilmaista luukulle tuleville ostajille että he tarvitsevat ja vaativat rahansa ihan saman tien, jos jotakin meinaat ostaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yrittäjä kirjoitti:

On ihmiset kyl huvittavia, tulevat, tilaavat ja haluavat nopeaa palvelua, eli nyt ja heti ja vieläpä kehtaavat tinkiä. Kun mainitsen että pikapalvelulla on 100% hinta ja ei tinkimisvaraa, niin tyytyvät odottamaan muutaman tunnin. Pari päivää onkin sitten jo aivan liikaa odottaa työn valmistumista.

No työn valmistuttua sitten nää persaukiset tulee ja sanoo että voiko he maksaa osamaksulla(vaikka kyse joskus ihan alle 100euron laskusta!). No mitäpä siihen sanomaan ku "no öööh..ei voi maksaa laskulla kun et ole vakioasiakkaamme".
Liikkeen seinällä on iso lappu jossa lukee isolla maksutapoina kaikki kortit käteinen ja olenpa vielä lisännyt ison lapun jossa lukee: "me emme ole pankki, mikäli tarvitset lainaa, hae pankista".

Aikoinaan ennen maksupääteaikaa näillä persaukisilla oli tapana sanoa että "mulla ei juuri nyt ole käteistä, joten saako laskulla". No sitten kun tuli maksupäätteet, niin persaukisten tarina olikin että: "no hitto kun unohdin lompakon kotiin". Sitä tarinaa monet käyttää vieläkin, mutta sanon että hae lompakko kotoota, jolloin totuus selviää ja sanovat että heillä on rahat loppu ja käykö osamaksu.

En oikein tajua ihmisten järjenjuoksua. En minäkään marssi mihinkään kauppaan ja lopuksi kun oon kassalla ni sano että "laskulle". Kyllähän siitä pitää erikseen sopia ja jos isot ketjutkaan ei anna, niin miten hemmetissä pienyrittäjällä on varaa lainata jollekin persaukiselle rahaa? Ja vaikka olisikin, niin miksi lainaisin kun tiedän että ne maksaa aina pari kk myöhässä. Siis turhaa töitä vahtia rahojen kotiutumista. On minulla asiakkaita joille laskulla teenkin, mutta sen on vaan oppinut aika nopeasti huomaamaan kenelle ei kannata antaa laskulla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu