Maailmanloppu, aivan kuten ennustettiinkin, Jumalhiukkanen

Raamatun voima

35

432

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • blindwatchmaker

      Tiede sanoo, että maailmanlopun tuloo menee tavalla tai toisella miljardeja vuosia. Ensimmäisen ehtii aurinko tuhota maapallon muutaman miljardin vuoden päästä.

      Entä raamatun ennustamisen voima maailmanlopun tulemisten suhteen:

      Milloin tulee maailmanloppu ja Jeesuksen toinen tulo?

      Matt. 24:3-35 "Ja kun hän istui Õljymäellä, tulivat opetuslapset erikseen hänen tykönsä ja sanoivat: Sano meille: milloin se tapahtuu, ja mikä on sinun tulemuksesi ja maailman lopun merkki? ... Sillä niinkuin salama leimahtaa idästä ja näkyy hamaan länteen, niin on oleva Ihmisen Pojan tulemus .. aurinko pimenee, eikä kuu anna valoansa, ja tähdet putoavat taivaalta .. ja silloin kaikki maan sukukunnat parkuvat; ja he näkevät Ihmisen Pojan tulevan taivaan pilvien päällä suurella voimalla ja kirkkaudella. Ja hän lähettää enkelinsä suuren pasunan pauhatessa, ja he kokoavat hänen valittunsa neljältä ilmalta, taivasten ääristä hamaan toisiin ääriin. Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki nämä tapahtuvat."

      Mark. 13:30 "Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin nämä kaikki tapahtuvat."

      Luuk. 21:32 "Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tapahtuu."

      Matt. 16:28 -- Jeesus ilmoittaa ihmisjoukolle, että kaikki heistä eivät ehdi kuolla ennen Jeesuksen toista tuloa;
      Matt. 16:28 "Totisesti minä sanon teille: Tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."

      Matt. 10:23 -- Jeesus tietää valistaa, että opetuslapset eivät ehdi edes käydä Israelin kaupunkeja loppuun, ennen kuin maailmanloppu tapahtuu.
      Matt. 10:23 "Ja kun teitä vainotaan yhdessä kaupungissa, paetkaa toiseen; sillä totisesti minä sanon teille: te ette ehdi loppuun käydä Israelin kaupunkeja, ennenkuin Ihmisen Poika tulee."

      Mark. 14:61-62 -- Jeesus uhittelee papille, että myös tämä tulee näkemään Jeesuksen toisen tulon vielä elinaikanaan.
      Mark. 14:62 "Jeesus sanoi: Olen; ja te saatte nähdä Ihmisen Pojan istuvan Voiman oikealla puolella ja tulevan taivaan pilvissä."

      • evo-logos

        "Milloin tulee maailmanloppu ja Jeesuksen toinen tulo?"

        Olisi pitänyt tulla jo jos noihin mainitsemiisi lauseisiin pitäisi vielä uskoa ja pitää *jumalan sanana'!
        Miksei sitten niin käynytkään kuin nuo raamatun jakeet antavat ymmärtää? Voisiko olla, että raamattuun kootut ihmisten kertomukset Jeesuksen sanomisista on ymmärretty väärin vai onko nuo ennustelut tahallaan "heitetyt xC.....stä" evankeliumien laatijien toimesta esim pelottelumielessä!

        Maalilmankaikkeus todellakin loppuu joskus sitten kun ei ole enää ketään uskomassa (havaitsemassa/tarkkailemassa= 'luomassa') sitä "todelliseksi" eli Higgsin bosoniltakin loppuu silloin 'työt'!

      • blindwatchmaker
        evo-logos kirjoitti:

        "Olisi pitänyt tulla jo jos noihin mainitsemiisi lauseisiin pitäisi vielä uskoa ja pitää *jumalan sanana'!"

        Samaa mieltä :)

        Selvyyden vuoksi sanottakoon - minkä pitäisi olla jo palstalaisille selvää, että olen ateisti. Esitin nuo raamatun kohdat esimerkkinä siitä, että raamatulla (ja siihen pohjautuvalla kreationismilla) ei ole mitään ennustavuuden voimaa.

      • Jiiihaaa

        Higgsin bosonin löytyminen merkitsee ennenkaikkea sitä että hänen kenttäteoriansa pitää paikkansa. Tämä mullistava havainto selittää ennen kaikkea sen että jotkin hiukkaset saavat massan tässä Higgsin kentässä kun taas toiset ovat massattomia standardimallin mukaan.
        Higgsin bosonia kutsuttiin aluksi myös nimellä "Gods particle" koska sen olemassaolo poistaisi jumalan tarpeellisuuden.

      • tieteenharrastaja
        Jiiihaaa kirjoitti:

        Käsittämätön väite:

        "Higgsin bosonia kutsuttiin aluksi myös nimellä "Gods particle" koska sen olemassaolo poistaisi jumalan tarpeellisuuden."

        Mikähän ihme logiikka tuossa voisi olla takana?

      • jyr
        blindwatchmaker kirjoitti:

        "Olisi pitänyt tulla jo jos noihin mainitsemiisi lauseisiin pitäisi vielä uskoa ja pitää *jumalan sanana'!"

        Samaa mieltä :)

        Selvyyden vuoksi sanottakoon - minkä pitäisi olla jo palstalaisille selvää, että olen ateisti. Esitin nuo raamatun kohdat esimerkkinä siitä, että raamatulla (ja siihen pohjautuvalla kreationismilla) ei ole mitään ennustavuuden voimaa.

        Blindwatsheri esitti ainoastaan sen ettei hän ymmärrä Raamatusta pätkääkään.

        Noille raamatunkohdille on ihan pätevä oikeakin merkitys olemassa ja se on täydessä sopusoinnussa noiden linkitettyjen sanojen kanssa.

        Jos joku haluaa kuulla mistä noissa todella on kyse niin kerron kyllä mielelläni.

      • HrQVhgbeo
        tieteenharrastaja kirjoitti:

        Käsittämätön väite:

        "Higgsin bosonia kutsuttiin aluksi myös nimellä "Gods particle" koska sen olemassaolo poistaisi jumalan tarpeellisuuden."

        Mikähän ihme logiikka tuossa voisi olla takana?

        www.youtube.com/watch?v=1_HrQVhgbeo

      • blindwatchmaker
        jyr kirjoitti:

        Blindwatsheri esitti ainoastaan sen ettei hän ymmärrä Raamatusta pätkääkään.

        Noille raamatunkohdille on ihan pätevä oikeakin merkitys olemassa ja se on täydessä sopusoinnussa noiden linkitettyjen sanojen kanssa.

        Jos joku haluaa kuulla mistä noissa todella on kyse niin kerron kyllä mielelläni.

        "Jos joku haluaa kuulla mistä noissa todella on kyse niin kerron kyllä mielelläni."

        Satusetä on hyvä vaan ja satuilee lisää. Sinulta se satuilu sukkelasti sekä sutjakasti sujuu.

        Kyllähän te uskovaiset olette käteviä keksimään selityksiä raamatun räikeille ristiriidoille. Oli sitten kysymyksessä raamatun sisäiset ristiriidat tai ulkoiset ristiriidat esim. todellisuuden kanssa.

        On se jännää miten ääriuskovainen tietää mikä kohta raamatusta tulee lukea ja tulkita kirjaimellisesti ja mikä vertauskuvallisesti. Tosin eri lahkoja edustavilla ääriuskovaisilla on näissä asioissa näkemyseroja ...

        Olen kuullut esim. kohdan "Luuk. 21:32 "Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tapahtuu." selitettävän siten, että ei siinä puhuta tietenkään sukupolvesta lihassa, vaan sukupolvesta todistuksessa ... :)

      • kdakda

        Ah bwm, totisesti tuo on niin totta. vaikeaksi kun menee, niin seliseli vaan. hassua on se, että seliselit tosiaan vaihtelevat selittäjästä riippuen. mutta meillä ateisteilla ei ole oikeutta tulkita eikä selittää - kun meiltä puuttuu se "henki". mielestäni ateisteilla on hengen sijaan oivallus.

      • tieteenharrastaja
        HrQVhgbeo kirjoitti:

        www.youtube.com/watch?v=1_HrQVhgbeo

        Kyllä minä tiesin, että Higgsin bosonille on annettu tuo nimi. Sen perustelut viestissäni kyseenalaistin.

      • Sepä Se

        "Tiede sanoo,"

        Ei sano. Ihmiset jotka ovat tiedemaailmassa uskovat niin, mutta se taas ei tee siitä tiedettä.

        "Tiede sanoo, että maailmanlopun tuloo menee tavalla tai toisella miljardeja vuosia."

        Tämäkään väite ei pidä paikkaansa. Maailma loppuu Raamatun mukaan n. 1016 vuoden kuluttua.

        "Ensimmäisen ehtii aurinko tuhota maapallon muutaman miljardin vuoden päästä.että maailmanlopun tuloo menee tavalla tai toisella miljardeja vuosia. Ensimmäisen ehtii aurinko tuhota maapallon muutaman miljardin vuoden päästä."

        Noh, sillä on aivan turha lähteä spekuloimaan kun nykyinen maailmamme tuhotaan tulessa kuitenkin jo n. 1016 vuoden kuluttua.

      • Eåäjumalienkieltäjä
        jyr kirjoitti:

        Blindwatsheri esitti ainoastaan sen ettei hän ymmärrä Raamatusta pätkääkään.

        Noille raamatunkohdille on ihan pätevä oikeakin merkitys olemassa ja se on täydessä sopusoinnussa noiden linkitettyjen sanojen kanssa.

        Jos joku haluaa kuulla mistä noissa todella on kyse niin kerron kyllä mielelläni.

        "Jos joku haluaa kuulla mistä noissa todella on kyse niin kerron kyllä mielelläni."

        Hienoa. Kiitos jo etukäteen. Kerropa aluksi, miten on tulkittavissa Jeesuksen sanat:
        " Tässä seisovien joukossa on muutamia, jotka eivät maista kuolemaa, ennenkuin näkevät Ihmisen Pojan tulevan kuninkuudessaan."

      • tieteenharrastaja
        Sepä Se kirjoitti:

        "Tiede sanoo,"

        Ei sano. Ihmiset jotka ovat tiedemaailmassa uskovat niin, mutta se taas ei tee siitä tiedettä.

        "Tiede sanoo, että maailmanlopun tuloo menee tavalla tai toisella miljardeja vuosia."

        Tämäkään väite ei pidä paikkaansa. Maailma loppuu Raamatun mukaan n. 1016 vuoden kuluttua.

        "Ensimmäisen ehtii aurinko tuhota maapallon muutaman miljardin vuoden päästä.että maailmanlopun tuloo menee tavalla tai toisella miljardeja vuosia. Ensimmäisen ehtii aurinko tuhota maapallon muutaman miljardin vuoden päästä."

        Noh, sillä on aivan turha lähteä spekuloimaan kun nykyinen maailmamme tuhotaan tulessa kuitenkin jo n. 1016 vuoden kuluttua.

        Näytäpä nyt varmuuden vuoksi se raamatunpaikka:

        "Maailma loppuu Raamatun mukaan n. 1016 vuoden kuluttua."

        Sinussa on havaittu melkoinen hinku panna Kirjaan mukaan omiasi. Eipä sillä, on sitä näkyvissa muutamilla siihen kirjoittaneillakin.

    • iIkimys

      No sitä se minun uneni tiesi, kuten entinen mummo sanoi.

      Kuinka moni selvänäkijä ja ennustaja on saanut loton päävoiton?

      • >Kuinka moni selvänäkijä ja ennustaja on saanut loton päävoiton?

        Tämä on hyvä kysymys. Ilmeisesti ei kukaan, sillä lottovoittoa parempaa mainosta ennustuspraktiikalle en pysty kuvittelemaankaan.

    • kdakda

      Ihmeellistä on nyt vain se, missä viipyy puolustajat. Innolla odotan, millä tavalla raamatunkohtia kommentoidaan, kun se "raamattu on totta..."

      • Epä se

        Kyllä tässä nyt menee koko luomistarina persiilleen, nythän jumalan on luotava Aatami heittelemällä pikkuhiukkasia tuohon Higgsin kentäksi kutsuttuun verkkoon että saisi ensimmäisen vety.ytimen sunnittelemansa Aatamin kroppaan.

      • -Brina-
        Epä se kirjoitti:

        Kyllä tässä nyt menee koko luomistarina persiilleen, nythän jumalan on luotava Aatami heittelemällä pikkuhiukkasia tuohon Higgsin kentäksi kutsuttuun verkkoon että saisi ensimmäisen vety.ytimen sunnittelemansa Aatamin kroppaan.

        No Jumalalta ei ajattomuudessaan 'aika' lopu, joten hiukkasten heittely Higgsin kentästä atomeiksi ja lopulta ihmiseksi voitaisiin kastaa vaikka nimelle "evoluutio" ;)

    • "Luuk. 21:32 "Totisesti minä sanon teille: tämä sukupolvi ei katoa, ennenkuin kaikki tapahtuu.""

      Tuon kun lukee uskovien tavalla niin se tarkoittaa sitä että viimeinen sukupolvi on kulloinenkin lukijan sukupolvi, näin uskovat ovat sukupolvesta toiseen odottaneet maailmanloppua.

      • kdakda

        Eipä tarttuneet uskikset tähän keskusteluun. Vaikka jopa angelus heitti löylyä kiukaalle...

    • hys hys.............

      Raamatun voima vetää nyt uskikset hiljaiseksi.

    • Daavidin virsi

      Keneltä te tätä kysytte? Ihmiseltä vai Jumalalta?

      • Kysymme mitä?

        Eniveis, varmaan on viisasta kysyä niiltä ihmisiltä, jotka vakuuttavat elävästi seurustelevansa Jumalan kanssa. Heillähän on palstan mukaan hyvinkin paljon raamattua täydentävää tietoa hallussaan.

    • Miksi nämä maailmanloput ovat aina tulta ja tulikiveä? Luulisi maailman lopettamisen käyvän yhtä sutjakkaasti kuin luomisen: "Tuli ilta ja tuli aamu ja kahdeksas päivä. Jumala raahasi koko maailmankaikkeuden Roskakoriin."

      • >Miksi nämä maailmanloput ovat aina tulta ja tulikiveä?

        Koska muinaisajan ihmiset olivat kuulleet juttuja kauheista tulivuorenpurkauksista. Jotkut jopa nähneet sellaisia. Siitä tuli ja tulikivi.

      • Sepä Se
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        >Miksi nämä maailmanloput ovat aina tulta ja tulikiveä?

        Koska muinaisajan ihmiset olivat kuulleet juttuja kauheista tulivuorenpurkauksista. Jotkut jopa nähneet sellaisia. Siitä tuli ja tulikivi.

        "Koska muinaisajan ihmiset olivat kuulleet juttuja kauheista tulivuorenpurkauksista. Jotkut jopa nähneet sellaisia. Siitä tuli ja tulikivi."

        Niin. Kuten Sodoman ja Gomorran ihmiset.. ennen kuolemaansa.

      • Sepä Se kirjoitti:

        Mikäs tulivuori siinä oli kyseessä?

    • spällymälöö

      No hittolainen. Oli niin raflaava otsikko, että ehdin jo toivoa maailmanloppua vielä tällä vuosikymmenellä, mutta odotus näkyykin olevan aavistuksen verran pitempi.

      Mihin Nibiru muuten katosi?

      • Sepä Se

        "No hittolainen. Oli niin raflaava otsikko, että ehdin jo toivoa maailmanloppua vielä tällä vuosikymmenellä, mutta odotus näkyykin olevan aavistuksen verran pitempi."

        Juu. Ei vielä tällä vuosikymmenellä(ja itseasiassa tällä vuosituhannellakaan) tule. Siitä voitte olla aivan varmoja.

      • Hiski+naapurin.kissa

        > Juu. Ei vielä tällä vuosikymmenellä(ja itseasiassa tällä vuosituhannellakaan) tule. Siitä voitte olla aivan varmoja. <

        Toisaalta: älähän sano. Maailmanloppuja on luvattu jo niin paljon että alkaa olla aika jonkun toteutuakin. Esimerkiksi vuoden 1000 jKr maailmanloppu on jo kovasti myöhässä.

      • Anonyymi
        Hiski+naapurin.kissa kirjoitti:

        > Juu. Ei vielä tällä vuosikymmenellä(ja itseasiassa tällä vuosituhannellakaan) tule. Siitä voitte olla aivan varmoja. <

        Toisaalta: älähän sano. Maailmanloppuja on luvattu jo niin paljon että alkaa olla aika jonkun toteutuakin. Esimerkiksi vuoden 1000 jKr maailmanloppu on jo kovasti myöhässä.

        Mitään 1000 jKr maailmanloppua ei ole. Maailmanloppu tulee vasta tuhatvuotisen valtakunnan jälkeen ja tuhatvuotista valtakuntaa ei ole vielä tullut mutta se on jo lähellä.

        Maailmanlopun jälkeen Jumala luo uuden maailman.

    • Tuota juttua ei ole nyt mietitty loppuun. Jos maailman lopettava "kupla" laajenee valon nopeudella niin on erittäin suuri todennäköisyys että se ei ikinä saavuta meitä. Ei ole mitään syytä olettaa että tuo "kupla" syntyisi juuri meidän osaamme havaittavaa avaruutta jolloin se noin teoreettisesti voisikin yltää meille asti. Muissa tapauksissa avaruuden laajenemisen vuoksi valonkaan nopeutta liikkuva ilmiö ei saa meitä kiinni.

      Hämmentävää tässä on se että tämä sopii lähes täydellisesti yhteen kehittelemäni ns. "inflaatio-aalto"-mallin kanssa. Mallissa inflaatiokausi ymmärretään vieläkin jatkuvana tapahtumana joka synnyttää maailmankaikkeuden ulkolaidalle käytännössä äärettömän massan omaavan rintaman. Tämä rintama pakenee yli valon nopeutta jolloin energiatiheys rintaman tällä puolen laskee ja mahdollistaa siten energian tiivistymisen atomeiksi jne. Tämä rintama kuitenkin omaisi käsittämättömän määrän painovoimaa jolloin kaikki olisi lähtötilanteessa liikkeessä tuota rintamaa kohti. Tämä selittää universumin laajenemisen ns. Dark Flow ilmiön kaltaisesti.

      Tätä rintamaa voi sitten sisältäpäin seurata tuo Higgsin kenttään liittyvä, artikkelissa kuvattu, tuhoutumisrintama. Sen sisällä on toinen ns. anti-maailmankaikkeus joka on meidän universumimme kaltainen mutta koostuen anti-materiasta. Ja tässä tämä menee sitten hieman villiksi. Tämän anti-maailmankaikkeuden sisällä onkin sitten samanlainen prosessi käynnissä omine Higgs-kentän rintamineen jonka sisällä olemme me.

      Eli Higgs-inflaatio-aalto on eräänlainen universumien välinen rajapinta, kumpana pinta sitten näyttäytyy riippuu katsojan sijainnista. Topologia on melko hämmästyttävä, tilaa on saman aikaan äärettömästi ja nolla, jälleen katsojasta riippuen.

      Topologian tajuamista helpottamaan tälläinen video. Kuvaamassani tapauksessa videolla esitellyt "portit" olisivat pallon kehältä sen keskipisteeseen.
      http://www.youtube.com/watch?v=_k3_B9Eq7eM

    • tieteenharrastaja

      Enqvist luultavasti kehoittaisi sinua innostumaan vasta myöhemmin:

      "Hämmentävää tässä on se että tämä sopii lähes täydellisesti yhteen kehittelemäni ns. "inflaatio-aalto"-mallin kanssa."

      Hänen mielestään pelkällä väljällä ajatuksella kehitellyt kosmologiat ovat melko heikolla pohjalla ennenkuin niille muodostetaan kvanttiyhtälöt. Silläkin tästä päästäisiin, jos joku tuohon tarvittaessa pystyvä kiinnostuisi "mallistasi" (sitaatit omasi).

    • Kaikessa elävässä ja elottomassa, näkyvässä ja näkymättömässä on siis joka atomissa myös higgsin bosoni. Todella upeaa.

      • Anonyymi

        Et nyt ihan tainnut ymmärtää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      67
      6729
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      28
      4360
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      272
      2783
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2090
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      31
      1643
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1437
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      55
      1141
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1127
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1114
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1081
    Aihe