Karjalan kumbuzil
Jo Karjalan kumbuzil puut kukitah,
jo Karjalan koivikot tuuhevutah.
Kägöi kuldane kukkuu, on mua lumetoin,
viey sinne miun kaibavo pohjatoin.
Mie tunnen siun vuares ja kai mäjet nua,
dai kaskinna kai on jo Karjalan mua.
Ja synkis da sankois nois salomais,
ken salmiloin suis nyt souvella sais.
Jo moneh kerdapha kierringi nois,
mie Karjalan huogujahongikkolois
ja vuaroil sen seizoin palahin päin,
dai Karjalan kaiken eis silmäni näin.
Da vuaroin harjoil noil ukkoloin luo
miun nosti jo Karjalan korbi da suo.
Ja siel midä tunzin da kuulin da näin,
dai siit igipäiväzeh kaibavoih jäin.
Jo Karjalan kumbuzil puut kukitah,
jo Karjalan koivikot tuuhevutah.
Kägöi kuldane kukkuu, on mua lumetoin,
viey sinne miun kaibavo pohjatoin.
Mie tunnen siun vuares ja kai mäjet nua,
dai kaskinna kai on jo Karjalan mua.
Ja synkis da sankois nois salomais,
ken salmiloin suis nyt souvella sais.
Jo moneh kerdapha kierringi nois,
mie Karjalan huogujahongikkolois
ja vuaroil sen seizoin palahin päin,
dai Karjalan kaiken eis silmäni näin.
Da vuaroin harjoil noil ukkoloin luo
miun nosti jo Karjalan korbi da suo.
Ja siel midä tunzin da kuulin da näin,
dai siit igipäiväzeh kaibavoih jäin.
Vastaukset 18
Vanhimmat
no mitä se kristillisyyteen kuuluu, mitä Karjalan kumbuzil ... tämän maailman menoa, maallisten suomalaisten runoja... ei uskoville tämmöstä!
ehkä joku Inkerin Toksovan lastenkoti - hyvä asiahan se on että autetahan - vaan mengööt suohon nuo
Da vuaroin harjoil noil ukkoloin luo
miun nosti jo Karjalan korbi da suo.
etenkin kaikki Kalevalan asiat ja Elias Lönnrot, uskovanhan tulee keskittyä pyhiin asioihin ja vaellukseen ja sulkea silmänsä kaikelta kuliduurilta, suomalaiselta ja karjalaiselta ja saamelaiselta puhumattakkan ulgomaizedzta -
Tämä on Jumalan tahto ja tarkoitus että omansa ovat sulkeneet silmänsä, korvansa ja suunsa kaikelta muulta kuin siltä tärkeimmältä!
Vaan suattaapi Karjalan kansa tuon ihanan haikean koti-ikävän laulun lisäksi jotain opettaa meille pyhästä Raamatusta, jos meillä on korvat kuulla.
Sieltä Karjalan ja Inkerin mailta rovasti Laestadiuksen aikaan kerätty suullinen perintö nimittäin sisältää sangen vanhoja juuria. Prisniekat pitivät hengissä valtavat määrät runojen muodossa säilynyttä suullista muistitietoa ja on suuri asia, että Elijas meni sinne, kuunteli ja kirjoitti ylös ja Kalevalaan ja Kantelettareeseen tälläsi.
Muuten olisi kaikki tuo menetetty.
Oletko koskaan istunut isoisän, mummin, ikääntyneen kummitädin, vanhan saarnaajan luona ja kuullut hänen muisteloitaan!
missä on nauhuri, missä kynä ja paperia, miten tämän saisi tallennettua - mitä aarteita ja viisautta onkaan hänen sanoissaan.
vaan eipä löytynyt, Noutaja haki ja vaiennut on se kannel iäksi... mitä nyt muistat itse hänen puheitaan, ja omille lapsenlapsillesi suullisesti kerrot
Tällainen on Raamatun sisältö monelta osin, suullista perimätietoa.
(opetus #1 Karjalan kunnailta)
Viidestoista runo
Äiti lieto Lemminkäisen aina koissa arvelevi:
"Minne on saanut Lemminkäinen, kunne Kaukoni
kaonnut,
kun ei kuulu jo tulevan matkoiltansa maailmassa?"
Ei tieä emo poloinen eikä kantaja katala,
missä liikkuvi lihansa, vierevi oma verensä,
kävikö käpymäkeä, kanervaista kangasmaata,
vai meni meren selällä, lakkipäillä lainehilla,
vaiko suuressa soassa, kapinassa kauheassa,
joss' on verta säärivarsi, polven korkeus punaista.
Kyllikki, korea nainen, katseleikse, käänteleikse
koissa lieto Lemminkäisen, Kaukomielen kartanossa.
Katsoi illalla sukoa, huomenella harjoansa;
niin päivänä muutamana, huomenna moniahana
jo veri suasta vuoti, hurme harjasta norahti.
Kyllikki, korea nainen, sanan virkkoi, noin nimesi:
"Jo nyt on mennyt mies minulta, kaunis Kaukoni
kaonnut
matkoille majattomille, teille tietämättömille:
veri jo vuotavi suasta, hurme harjasta noruvi!"
Siitä äiti Lemminkäisen itse katsovi sukoa;
itse itkulle apeutui: "Voi, poloisen, päiviäni,
angervoisen, aikojani! Jo nyt on poikani, poloisen,
jopa, laiton, lapsueni saanut päiville pahoille!
Tuho on poikoa pätöistä hukka lieto Lemminkäistä:
jo suka verin valuvi, harja hurmehin noruvi!"
...
Sanoi Pohjolan emäntä: "Syötin miehen syöneheksi,
juotin miehen juoneheksi, apatin alanenäksi;
istutin venon perähän, laitoin kosket laskemahan.
Enkä tuota tunnekana, kunne sai katala raukka,
koskihinko kuohuvihin, virtoihin vipajavihin."
Sanoi äiti Lemminkäisen: "Jo vainen valehtelitki!
Sano tarkkoja tosia, valehia viimeisiä,
kunne saatoit Lemminkäisen, kaotit kalevalaisen,
taikka surmasi tulevi, kuolemasi kohtoavi!"
...
Emo etsi eksynyttä, kaonnutta kaipoavi.
Juoksi suuret suot sutena, kulki korvet kontiona,
ve'et saukkona samosi, maat käveli mauriaisna,
neuliaisna niemen reunat, jäniksenä järven rannat.
Kivet syrjähän sytäsi, kannot käänti kallellehen,
risut siirti tien sivuhun, haot potki portahiksi.
Viikon etsi eksynyttä, viikon etsi, eipä löyä.
Kysyi puilta poikoansa, kaipasi kaonnuttansa.
Puu puheli, honka huokui, tammi taiten vastaeli:
"On huolta itsestäniki huolimatta poiastasi,
kun olen koville luotu, pantu päiville pahoille:
pinopuiksi pilkkumahan, haloiksi hakattamahan,
riutumahan riihipuiksi, kaskipuiksi kaatumahan."
Viikon etsi eksynyttä, viikon etsi eikä löyä.
Tiehyt vastahan tulevi; niin tielle kumarteleikse:
"Oi tiehyt, Jumalan luoma! Etkö nähnyt poikoani,
kullaista omenatani, hope'ista sauvoani?"
...
Viikon etsi eksynyttä, viikon etsi eikä löyä.
Päivyt vastahan tulevi; päivälle kumarteleikse:
"Oi päivyt, Jumalan luoma! Etkö nähnyt poikoani,
kullaista omenatani, hope'ista sauvoani?"
Jopa päivyt jonki tiesi, arvaeli aurinkoinen:
"Jo on poikasi, poloisen, kaotettu, kuoletettu
Tuonen mustahan jokehen, Manalan ikivetehen:
mennyt koskia kolisten, myötävirtoja vilisten
tuonne Tuonelan perille, Manalan alantehille."
Siitä äiti Lemminkäisen itse itkulle hyräytyi.
Meni seppojen pajahan: "Oi sie seppo Ilmarinen!
Taoit ennen, taoit eilen, taopa tänäki päänä!
Varta vaskinen harava, piitä piihin rautaisihin;
piit tao satoa syltä, varsi viittä valmistellos!"
...
Siitä äiti Lemminkäisen otti rautaisen haravan;
haravoipi poikoansa koskesta kohisevasta,
virrasta vilisevästä. Haravoipi eikä löyä.
Siitä siirtihen alemma: meni myötänsä merehen,
sukkarihmasta sulahan, vyötäröistä veen sisähän.
Haravoipi poikoansa pitkin Tuonelan jokea,
vetelevi vastavirran. Veti kerran, tuosta toisen:
saapi paian poikoansa, paian mieliksi pahoiksi;
veti vielä kerran toisen: sai sukat, hatun tapasi,
sukat suureksi suruksi, hatun mieliharmiksensa.
Astui siitäkin alemma, Manalan alantehelle.
Veti kerran pitkin vettä, kerran toisen poikki vettä,
kolmannen vitahan vettä. Kerrallapa kolmannella
elotukku sai etehen haravahan rautaisehen.
...
Elotukku ei se ollut: olipa lieto Lemminkäinen,
itse kaunis Kaukomieli, puuttunut haravan piihin
sormesta nimettömästä, vasemmasta varpahasta.
Nousi lieto Lemminkäinen, kohosi Kalevan poika
haravassa vaskisessa päälle selvien vesien;
vaan oli pikkuista vajalla: yhtä kättä, puolta päätä,
paljo muita muskuloita, siihen henkeä lisäksi.
Emo tuossa arvelevi, itse itkien sanovi:
"Vieläkö tästä mies tulisi, uros uusi toimeaisi?"
Päätyi korppi kuulemahan. Tuop' on tuohon vastoavi:
"Ei ole miestä mennehessä eikä tuiki tullehessa:
jo silt' on siika silmät syönyt, hauki hartiat halaisnut.
Sie päästä merehen miestä, työnnä Tuonelan jokehen!
Ehkä turskaksi tulisi, valahaksi vahvistuisi."
...
Tuop' on äiti Lemminkäisen eipä työnnä poikoansa.
Vetelevi vielä kerran haravalla vaskisella
pitkin Tuonelan jokea, sekä pitkin jotta poikki,
saapi kättä, saapi päätä, saapi puolen selkäluuta,
toisen puolen kylkiluuta, monta muuta muskulata.
Niistä poikoa rakenti, laati lieto Lemminkäistä.
Liitteli lihat lihoihin, luut on luihin luikahutti,
jäsenet jäsenihinsä, suonet suonten sortumihin.
Itse suonia siteli, päitä suonten solmieli,
suonilankoa lukevi sanoen sanalla tuolla:
"Sorea on suonten vaimo, Suonetar, sorea vaimo,
soma suonten kehreäjä sorealla kehrinpuulla,
vaskisella värttinällä, rautaisella rattahalla!
Tule tänne tarvittaissa, käy tänne kutsuttaessa,
suonisykkyrä sylissä, kalvokääri kainalossa
suonia sitelemähän, päitä suonten solmimahan
haavoissa halennehissa, rei'issä revennehissä!
...
Sanoi äiti Lemminkäisen, itse lausui ja pakisi:
"Heitä herjät joutsenesi, anna allien asua
Tuonen mustassa joessa, palavissa pyörtehissä!
Sie lähe kotiperille kanssa äitisi katalan!
Vielä kiitä onneasi, julkista Jumalatasi,
kun antoi avun totisen, vielä henkihin herätti
Tuonen tieltä tiettävältä, Manalan majan periltä!
En minä mitänä voisi, en mitänä itsestäni,
ilman armotta Jumalan, toimetta totisen Luojan."
Siitä lieto Lemminkäinen jo kohta kotia läksi
kanssa armahan emonsa, kera valtavanhempansa.
Sinne nyt Kaukoni kaotan, heitän lieto Lemminkäisen
virrestäni viikommaksi. Väännän virteni välehen,
lasken laulun toisa'alle, työnnän uuelle uralle.
Järkyttävä on Lemminkäisen äiti runo, kun hän seppä Ilmarisen takomalla rautaisella haravalla poikansa ruumiin kappaleita Tuonelan virrasta noukkii.
Tästä on Akseli Gallen-Kallela tehnyt kuuluisan maalauksen, jota hallitsevat Karjalan naisen asuun puetun maassa istuvan ja syvästi kärsivän äidin taivasta kohti kääntyneet silmät poikansa ruumiin äärellä.
Tästä on Jean Sibelius säveltänyt kuuluisan ja ihanan Tuonelan joutsenen.
Vaan mitäpä tämmöinen suomalainen kulduri ja Karjalan tarina oikealle uskovalle merkitsee - pyh, ei mitään!
Mutta palataan Raamattuun, mitäs prisniekat voisivat siitä elävässä uskossa olevalle opettaa - jos joku ei vielä ole Raamatun kaikkitietäväksi Mestariksi ylennyt vaan jotain tahtoisi oppiakin?
Kuten sanoin, Elias keräsi nämä runot kiertämällä Karjalan kunnailla ja Inkerissä ja muualla nykyisen itä-rajan takana kuuntelemalla suullista puhetta.
Lemminkäisen äiti runo on suullista kansanperinnettä, joka on kulkenut sukupolvesta toiseen muistitietona ja kirjoitettiin vasta Laestadiuksen elinaikana kirjoihin ja kansiin.
Sama on tapahtunut monen Raamatun kertomuksen kohdalla, ikivanhaa muistitietoa, joka on tallennettu juutalaisen kansan pyhiin kirjoituksiin.
No hyvä, muistitietoa.
Mitäs Lemminkäisen äiti tuossa muistelee, eikös tuo ole ihan kristillinen kohta
Vielä kiitä onneasi, julkista Jumalatasi,
kun antoi avun totisen, vielä henkihin herätti
Tuonen tieltä tiettävältä, Manalan majan periltä!
En minä mitänä voisi, en mitänä itsestäni,
ilman armotta Jumalan, toimetta totisen Luojan."
On toki, ehkä kristillisellä ajalla mukaan tullut, ehkä Lönrotin omaa lisäystä, asiaa pitää tutkia kuten Raamatun kirjoituksia pitää tutkia.
Vaan tämän runon juuret menevät paljon paljon kauemmas menneisyyteen kuin kristinuskon saapuminen Karjalaan joskus tuhatluvun taitteessa jKr.
Runo muistaa Osiris Isis Horus myyttiä faaraoiden Egyptistä ja Tuonelan virta on oikeasti Niili.
Karjalan kumbuzil on siis laulettu runoa, jonka sisällön juuret ovat pyramideja vanhemmalta ajalta Egyptin esi-faraoniselta ajalta!
Lemminkäisen äiti on Isis, Lemminkäinen on Horus ja tuonelan mahti on Osiris. Ruumiin leikkaaminen kappaleiksi ja keräämiinen Niilistä tunnetaan jo 3000-luvulta eKr ja varmaan myytillä on esihistorialliset juuret.
Samoin Raamatussa.
Paratiisikertomuksen juuret ovat Sumerin huikeassa valtiossa 3000-luvulta eKr ja varmaan myytillä on esihistorialliset juuret.
Että semmoista Karjalan paljon kärsinyt kansa voi meille valkoisille suomalaisille opettaa Raamatusta.
Jos tahdomme oppia nimittäin...
Otti odan ohukaisen, piikin pihkaisen pistäväisen. Sitoi siihen lessulaisen, minkä raasun rahvaisen. Kiipi päälle messupaaden, nousi laelle lakean. Sitä paatta tallaellen, iski tarun totisen. Jätti alan paaden siihen, hylki sitä tutkimasta. Hiekka hieno tasamainen, paasi paljaalla lepäsi. Nousi huiku huimapäinen, viha ilman vihelsi. Suisti paaden paksukaisen, sysi lohkon sijaltansa.
Tämä on Runoporin Kalavaleesta, runo No. 1
Hienoja on nuo vanhemmatkin runot. =)
no osataan sitä karjalaa yhä tänäänkin jossain!
valitettavasti kyse ei ole kalavaleesta vaan pyhän Raamatun alussa on useita Sumeriin ja Mesopotamiaan juurtuvia kertomuksia
Eedenin puutarha - Ninhursag ja Enki
Vedenpaisumus - Gilgamesh eepos
Baabelin torni - ziqqurrat
tämä on totuus ja näin on Pyhä Henki tahtonut
se, ettei tämä kiinnosta on loukkaus Jumalan Henkeä kohtaan.
miksi Raamatussa on yli 1000 sivua ja yli 1000 vuoden aikana kirjoitettu, jos riittäisi vain litteä Lahden sininen - usko tämä ja pelastut!
Eikös jumalattomat sano, että Maria äiti Jeesuksen ristin luona on samaa vanhaa pakanallista mytologiaa kuin Lemminkäisen äiti Tuonelan virralla.
Mitäs heille sanomme?
Sanomme näin väittävälle, että täytyy olla tarkkana kuin porkkana. Uuden testamentin kuvaus Maria äidistä ristin luona on hyvin lyhykäinen, Johanneksen evankeliumissa hyvin koskettava ja sillä ei ole mitään tekemistä Osiris Isis Horus myytin kanssa. Tämä on tieteellisesti pätevä näkemys.
Sen sijaan uskontojen vertailussa on sanottu, että koko ajatus kärsivästä Jumalan pojasta tulisi pakanuudesta Sumerin Dumuzu Babylonian Tammuz kultista, jossa jumala kuolee, menee tuonelaan ja herää taas eloon. On sanottu, että "Raakel itkee lapsiaan" Betlehemissä olisikin alunperin Tammuzin itkijäiset!
Mitä tähän sanomme?
On totta, että muinaisessa Lähi-idässä palvottiin jumaluutta Dumuzi Tammuz. Tämä on luonnonvoima, joka saa viljan kasvamaan ja joka sitten kuumassa kuivassa kesässä kuolee ja luonto ruskettuu. Sitten taas alkavat syksyn iloiset asiat, kun Dumuzi palaa ja tuo hedelmällisyyden luontoon.
Dumuzi on siis vuotuinen luonnonkiertoa symbolisoiva jumaluus.
Sanomme, että tällä ei ole mitään tekemistä Jeesuksen ainutkertaisen kärsimyksen ja kuoleman ja ylösnousemuksen kanssa, joka ei liity Mesopotamian Tammuz kulttiin vaan Jerusalemin temppelin tuhatvuotiseen historiaan ja sen juuriin aina esihistoriaa myöten.
Että niin.
Koetetaan oppia, pysyä totuudessa, olla tarkkoja, ja näemme, että Jumalan Sana kestää ajan myrskyissä ja ihmisten järkeilyjen tsunameissa.
Koetetaan oppia, pysyä totuudessa, olla tarkkoja, ja näemme, että Jumalan Sana kestää ajan myrskyissä ja ihmisten järkeilyjen tsunameissa. -sumeri- Kiitos.
Tulee muistot mieleen :-)