Opetuspoljin

Tervehdys, Jos teillä joutilaana opetuspoljin
setti olisin sellaisen halukas ostamaan.

t. Masa
6975
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

DVB

Äänestä

Poljin, peili kolmio, asennusohje,46e ja postikulut. P. 0405462458

Äänestä
  • Voisiko saada siitä opetuspolkimen ohjeesta kopion? Sain naapurilta polkimen, mutta ohje oli hävinnyt, eikä muistanut miten se tuli. On aika vaikea löytää siitä tietoa. Ei edes katsastusmies suostunut neuvomaan, eikä edes kertomaan heidän vaatimuksiaan polkimen suhteen.

    Äänestä

Asensin muutama viikko sitten polkimen autooni. Hiukan yllätti se, että enää poljin ei menekään nykyautoihin samalla tavalla kuin aikaisemmin. Kojelaudan alla ei olekaan tyhjää tilaa juuri yhtään. Koska en halunnut tehdä koriin ylimääräisiä reikiä, sain pilkkoa vanhan polkimen kiinnitykset uuteen muotoon ja hitsailla lattaraudasta tarkalleen "merkkikohtaisen" asetelman. Yleensä jalkatilasta löytyy ylimääräisiä ripustuspaikkoja tai pultteja, joista polkimen saa kiinnitettyä.
Yleensä ottaen poljin on asennettava siten, ettei se haittaa varsinaisen polkimen käyttöä. Opetuspolkimella on pystyttävä jarruttamaan autoa yhtä tehokkaasti, kuin varsinaisella polkimella. Kannattaa uhrata hieman aikaa hyvän asennon hakemiseen. Lisäksi sen on oltava niin tukevasti asennettu, ettei se taitu sivulle tai muuten heilu. Itse kasasin asennuskehikon 5x50 mm lattaraudasta, joka kestäää varmasti.
Niin ja jarruvalojenkin on toimittava. Jos katkaisin on polkimessa, niin joudut ehkä tekemään rinnalle toisen kytkimen.
Luovuutta peliin, kyl se siitä.

Äänestä

Moi! Mulla on joutilaana opetuspoljin, joka on ollut mm. 306 pösössä. Polkimen edellisen omistajan automerkkiä en muista. Poljin irrotettiin autosta lauantaina ja ois nyt myynnissä. Yhteydenotot sähköpostiin [email protected]. Hinta on varmaa jotain 20 euroo.

Äänestä

Eli olen kohta aloittamassa ajoharjoitukset mutta meiltäkin puuttuu enää poljin. Olisiko kellään joutilaana nurkissa?
Vastaukset mielellään sähköpostiin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Masa kirjoitti:

Tervehdys, Jos teillä joutilaana opetuspoljin
setti olisin sellaisen halukas ostamaan.

t. Masa

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu