Olen kohtapuoliin 22v mies. Olen ollu masentunut jo 8 vuotta.
Kaikki alkoi jatkuvasta kiusaamisesta ja syrjimisestä kouluvuosinani.
peruskoulun päätyttyä ainoat 3 kaveriani lakkasi pitämästä yhteyttä.
ja koska olen ollut niin kauan jo yksin, olen epäsosiaalinen, eikä minulla
ole kellekään mitään sanottavaa, enkä kehtaa lähestyä ketään tuntematonta
siinä toivossa, että saisi kaverin/ystävän taikka seurustelusuhteen.
Olen alkanut inhota suurta osaa ihmisistä ja mitä enemmän asiaan mielessäni perehdyn, sitä enemmän minua kuvottaa.
ehkä minun on vain parempi olla yksin lopun ikääni..
joka ei myöskään valoisalta näytä, minulla ei ole minkäänlaista
motivaatiota tehdä töitä, eikä ole koulutusta.. ja tekisi mieli jättää tämä saastainen maailma taakseni ja kuolla pois.
ainoat asiat joka saisi minuun motivaatioita, olisi hyvä ystävä ja elämänkumppani.
mutta niitä en tule koskaan saamaan, sillä en ole sosiaalinen.
enkä käy baareissa, en juo alkoholia kun muutaman kerran vuodessa,
en polta tupakkaa. kaikenlainen suunnittelu, miten ja missä voisi tavata
kivoja ihmisiä saa vain turhautumaan. entä sitten jos tapaisin?
en kuitenkaan kehtaisi mennä heille mitään sanomaan, ellei he tule ensin juttelemaan, jota ei koskaan tapahdu, syystä jota en tiedä.
Terveisin mies, jonka puhelimeen ei muut soita kun isä, äiti ja mummo.
ps. olen tummatukkainen, ihan ok hyvännäköinen ja hoikka & urheilullinen. pidän huolta ulkonäöstäni. joten peilistä syytä en ole vielä löytänyt.
niin ja tähän loppuun voisin vielä lisätä, että olen vain kerran ihastunut naiseen,
mitään en saanut aikaseksi, vaikka yli vuoden häntä näin silloin tällöin.
en saanut edes nimeä selville. JES! nyt kuitenkin ihastus hiipunut pikkuhiljaa... seuraavaa ihastusta odotellessa.
Kaikki alkoi jatkuvasta kiusaamisesta ja syrjimisestä kouluvuosinani.
peruskoulun päätyttyä ainoat 3 kaveriani lakkasi pitämästä yhteyttä.
ja koska olen ollut niin kauan jo yksin, olen epäsosiaalinen, eikä minulla
ole kellekään mitään sanottavaa, enkä kehtaa lähestyä ketään tuntematonta
siinä toivossa, että saisi kaverin/ystävän taikka seurustelusuhteen.
Olen alkanut inhota suurta osaa ihmisistä ja mitä enemmän asiaan mielessäni perehdyn, sitä enemmän minua kuvottaa.
ehkä minun on vain parempi olla yksin lopun ikääni..
joka ei myöskään valoisalta näytä, minulla ei ole minkäänlaista
motivaatiota tehdä töitä, eikä ole koulutusta.. ja tekisi mieli jättää tämä saastainen maailma taakseni ja kuolla pois.
ainoat asiat joka saisi minuun motivaatioita, olisi hyvä ystävä ja elämänkumppani.
mutta niitä en tule koskaan saamaan, sillä en ole sosiaalinen.
enkä käy baareissa, en juo alkoholia kun muutaman kerran vuodessa,
en polta tupakkaa. kaikenlainen suunnittelu, miten ja missä voisi tavata
kivoja ihmisiä saa vain turhautumaan. entä sitten jos tapaisin?
en kuitenkaan kehtaisi mennä heille mitään sanomaan, ellei he tule ensin juttelemaan, jota ei koskaan tapahdu, syystä jota en tiedä.
Terveisin mies, jonka puhelimeen ei muut soita kun isä, äiti ja mummo.
ps. olen tummatukkainen, ihan ok hyvännäköinen ja hoikka & urheilullinen. pidän huolta ulkonäöstäni. joten peilistä syytä en ole vielä löytänyt.
niin ja tähän loppuun voisin vielä lisätä, että olen vain kerran ihastunut naiseen,
mitään en saanut aikaseksi, vaikka yli vuoden häntä näin silloin tällöin.
en saanut edes nimeä selville. JES! nyt kuitenkin ihastus hiipunut pikkuhiljaa... seuraavaa ihastusta odotellessa.
Vastaukset 12
Vanhimmat
Täällä on yksi samanlainen. Eli olen 20-vuotias poika ja minuakin kiusattiin peruskoulussa, joka jätti arvet. Siitä johtuen minulla on huono itsetunto, hermostun joskus pienistä asioista, alakuloisuutta, pakko-oireita, sosiaalisten tilainteiden pelko, joskus olen ilkeä lähimmäisille, jos tulee riitaa, mutta en halua heille pahaa ja välitän heistä eniten maailmassa, mutta silti joskus tulee sanottua pahasti :(. Sitä se kiusaaminen saa aikaan.. Ihastumisia on ollut, mutta siihen se on yleensä jäänyt. En ole koskaan seurustellut kenenkään kanssa, vaikka oma vikahan se on mulla kun en juurikaan käy missään paikoissa josta sellaisen voisi saada. Jotenkin ei vaan ole kertakaikkiaan uskallusta lähteä tekemään tuttavuutta kehenkään muijaan. :/ En myöskään käytä alkoholia, en ole koskaan edes maistanut.
Olen nyt kolme kertaa käynyt juttelemassa mielenterveystoimistossa.
Kannattaa vaan mennä puhumaan jollekin jos on paha olo. Kyllä se edes vähän helpottaa. Itse kadun sitä kun en mennyt silloin heti kun rupesi masentamaan.
Joo, voihan se tietysti helpottaa, mutta itse pääongelmaa se ei paranna.
Ite hermostun aika herkästi jos joku sukulainen tuijottaa pitkään..
varsinkin jos se on sellanen säälivä ilme, sillon tekis mieli tinttasta kuonoon.
voi johtuu siitä, etten ite kykene ketään katsomaan kauaa.
tosin ihastusta tykkään katella, enkä paa pahaks vaikka kattelis takas :P
mutta kukapa tällästä kattelee. muutakun ne säälivät sukulaiset...
Tutustukaa kaverit toisiinne paremmin, teillä on paljon samanlaisia kokemuksia ja
yhdessä rohkeus lisääntyy. Tiedä miten asiat lähtisivät rullaamaan molemoien
kohdalla eteenpäin. Eikä tarvitsisi yksin surkutella omaa olemistaan.
Meitä kaikkia tarvitaan täällä, vaikka sitä ei aina näe tai ymmärrä tässä hetkessä.
Osaisiko joku valaista tämän ketjun tarkoitusta tarkemmin
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11122042
Ootko suorittanu ammattitutkintoa tai lukiota? Itse en ole suorittanut kumpaakaan. Olin kuitenkin vähän aikaa ammattikoulussa muttei siitä oikeen tullut mitään.
hetken olin myös amiksessa ja lopetin, kun ei se ala kiinnostanut yhtään.
Saman tyylistä on täälläkin.. Olen kohta 18-vuotias poika, 9 vuotta koulukiusaamista jonka takia sosiaallisten tilanteiden pelko, vaikea masennus ja itsari yritys vuoden 2012 helmikuussa (arvet edelleen kaulassa ja mielessä..). Käyn lukiota ja pärjään siellä ihan hyvin, mutta olen yksin ja vihaan itseäni. Kiusaamisen aikana rakensin ympärilleni muurit sarkastisista kommenteistä ja tavallaan vetäydyin pois muiden seurasta (tosin sain yhden kaverin yläasteella..), mutta nyt nuo samaiset suojaavat muurit ovat lukinneet minut sisälleen ja en voi tutustua toisiin ihmisiin. Olen tosin seurustellut kahdesti (eka kerta oli noin 2kk ja toinen vuoden), mutta nuo suhteet eivät kestäneet koska en kuulma ollut tarpeeksi sosiaallinen ja en käynyt heidän kanssaan leffassa yms.. Nyt vuoden jahkailun jälkeen uuden itsemurha yrityksen pelossa hain apua psykologilta ja ihmeekseni huomasin pystyväni vuodattamaan tuntoni hänelle ja huomasin että hän ymmärtää minua ja yrittää auttaa (suosittelen käymään psykologilla edes sen yhden kerran).
Masennukseni on jatkuvaa ja välillä se on pahempaa ja joskus on helpompia aikoja. Olen myös absolutisti alkoholin, tupakan ja huumeiden suhteen.
Kiusaaminen on aiheuttanut sen että en pysty helposti luottamaan ihmisiin ja pelkään ihmisiä ylipäätään ja siitä johtuen olen hyvin yksinäinen (tämä ainut ystäväni asuu noin 150km päässä) mikä lisää masentuneisuutta. Joskus voi kulua päiviä että en puhu ollenkaan en edes yhtä sanaa.
Haluaisin tehdä jotain asioille, mutta en vain pysty.
Pyrin opiskelemaan opettajaksi jotta voisin jotenkin auttaa ja puutta koulukiusaamiseen että kellekkään ei kävisi näin kuten minulle, tuo ainut tavoite elämässäni pitää minut järjisssään.
Mullakaan ei ole pahemmin kavereita koskaan ollut. Eräässä työharjoittelu paikassa oli muutama ja eräs yksi hyväkin kaveri jonka kanssa tultiin hyvin juttuun. Mutta en ole enää pitänyt yhteyttä noihin ja joskus on jotenki sellainen turhautunut olo ja sitten ei saa mitään aikaiseksi. Aika usein mun masennusta/pahaa oloa on lievittänyt se että menee ihmisten ilmoille eikä jää kotiin murehtimaan, mut joskus se on vähän vaikeaa lähteä mihinkään. :/
Väsyn myös aika herkästi. Pakko-oireet, ajattelu, murehtiminen vievät aika paljon voimia. Kyllähän sitä aina toivois että jonain päivänä ei olis minkäänlaista ahdistusta ja sais elää normaalisti ja onnellisesti. Nyt vain tuntuu ettei tästä voi enää onnelliseksi tulla. Olen myös rukoillut monesti, mutta tunnen itseni huonoksi ja välillä en usko että Jumala tai jokin sellainen haluaa auttaa minua, koska olen ollut joskus typerä ja ilkeä.
Näin minulla. Toivottavasti tää alkaa vähän edes hellittämään jossakin vaiheessa.
Jumala kyl haluu auttaa uskon ainaki.. Varmaa jos en uskois olisin jo menettänyt kaiken toivon!?
Otin kirjastosta pääsiäislukemiseksi Raija Kanton kirjoittaman kirjan Koulukiusattu. Raijalla on muuten hvyä lapsuus, mutta kolme vuotta koulukiusattuna teki hänen elämästänä helvetin. KIrjaan on koottu paljon myös toisten kiusattujen tarinoita. Raija kokee nyt eheydyttyään, että hän voi kokemukset voimavaroikseen ja auttaa ja luennoi aiheesta kouluissa. Raijallakin on jonkilainen luottamus Jumalaan.
Kyllä menneisyyden raumoista voi selviytyä ja mutta vamman se jättää.
Oletteko lukeneet kirjaa Musta Aurinko?
Suosittelen perehtymään.
Hei, sulla ei oo mitään hätää. Suomessa varmaan noin joka viides on kroonisesti yksinäinen ja jokainen varmaan ajoittain joten kun opettelet vähän sosiaalisia juttujua eli meet vaikka baariin tai jonnekkin missä on paljon ihmisiä ja alat juttelemaan. Valitset vain hyvää seuraa ittelles ettet joudu huonoon seuraan ja puf, sul on yhtäkkiä kavereita naisia ja ns.hankittu elämä.
Mut ei Roomaakaan päivässä rakennettu, et ei kannata odottaa että pillua ja rahaa sataisi taivaasta.
Voimia. Monilla on huonommin Suomessa asiat ja parempi yksin ja vapaa sinkku kuin huonossa seurassa/porukassa.
Vähän viiniä naamaan ja baanalle ja sitten naisia vokottelemaan. 2 kertaa viikossa ja budjetin rajoissa.