Heinolassa on mediaa käytetty hyväksi ennen kaupunginjohtaja Tita Rinnevaaran tuloa.
"Asukkaat, päättäjät ja viranhaltijat ovat käyneet vuoropuhellua pääasiassa lehdistön avulla", kirjoittaa Liisa Aalto valtuustoaloitteessaan syyskuussa 2011.
Uutta on ollut se, että median lisäksi Malinin henkilöstöjohtajakaudella virkamiehet (51) ryhtyivät tekemään päiväkirjakoosteita ja keräämään nimiä adressiin. Malin ryhtyi tilaamaan ja laatimaan raportteja sekä asiantuntija-apua jotta valtuuston valitsema kaupunginjohtaja Rinnevaara voitaisiin erottaa kuntalain 25 §:n mukaan.
Liisa Aalto teki tärkeän aloitteen 19.9.2011:
Valtuustoaloite
"Heinolan kaupungin asukkaiden, luottamushenkilöiden sekä viranhaltijoiden vuorovaikutuksen lisääminen.
Heinolan kaupungin asukkaiden, päättäjien ja viranhaltijoiden nykyinen "vuoropuhelu" käydään pääasiassa lehdistön sivuilla.
Avoimuuden ja luottamuksen isäämiseksi tarvitaan uusia keinoja ja tilaisuuksia.
Aloitteessa esitän, että Heinolan kaupungissä järjestetään vuoden 2012 alusta nk. kyselytunteja, johon kaupunkilaisia kutsutaan.
Tiaisuudet tulee järjestää ennen jokaista valtuuston kokousta, jolloin kuluja ei muodostu."
Valtuusto käsitteli Aallon aloitteen 19.9.2011 (§ 133) ja päätti antaa aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.
Kaupunginhallitus käsitteli aloitteen 3.10.2011 (§ 457).
Kaupunginjohtajan esityksestä kaupunginhallitus päätti antaa aloitteen kaupungin kanslian valmisteltavaksi.
Miten on kaupungin kansliassa Liisa Aallon 19.9.2011 tehtyä aloitetta valmisteltu? Onko päätetty pitää avoimuuden ja luottamuksen lisäämiseksi kuntalaisten kyselytunteja ennen valtuuston kokouksia?
Lehdistön sivuilla ja jopa televisiossa on annettu toisen käden tietoa. Jäppinen antanut toisen käden tietoa tv:ssa kaupunginhallituksen perustaman työryhmän raportin mukaan.
Mediaa on käytetty välineenä kaupunginjohtajan mustamaalaamiseen.
Pitäisikö nyt ottaa Aallon esitys todesta ja pitää kuntalaisten kyselytunti luottamuksen palauttamiseksi kaupungintalolla?
Malin on valmistellut kaupunginhallituksen kokouksen esityslistalle 16. Keskeneräiset valtuustoaloitteet. Liekö Malinilta tahallista vai tahatonta valmistelua, että em. Liisa Aallon aloite on Malinin valtuustoaloitteiden listalla väärällä numerolla.
Aallon aloite on valtuuston käsittelyssä § 133, 19.9.2011 ja
kaupunginhalllituksen kokouksessa § 457 (ei siis Malinin muk. 466), 3.10.2011.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mediankin kautta voi keskustella, jos vain tilaa annetaan tasapuolisesti. Ja jos se tapahtuu mielettömän hienon Aallon aloitteen mukaisen kyselytunteja ohella.
Toistaseksi, ESS:n sivuilla ei ole dialogia, vaan ylimielisen Helmisen monologi.
Jos uutisia ei ole, hän keksii jotain. Mediamoguli.
Taas kerran, Helminen joko valehtelee tai väristää asioita ESS 21.2.13 ”Heinolassa järkytyttiin”
Helminen joko valehtelee, tai on olemassa joku salainen pöytäkirja, jossa todettiin, ettei Maaninkaa voida valittaa. Luin eriäviä mielipiteitä, että testien jälkeen toivottiin nimenomaan molempien kanssa keskustelu. Malin kuitenkin esitti vain Romppasen valintaa. Kun oli huomattu, että Romppasen tausta ei oikeastaan sovi vaatimuksiin, valinta oli keskeytetty.
Toivon oikein paljon, että Rinnevaara on oikeassa, ja Maaninka ei saa kärsiä Hildenin egon takia.
Helmisen lukutaito on ruosteessa, kun se ei osa ymmärtää, että Pyhäjärven prosessi ei ole Rinnevaaran erottaminen, vaan eron myöntäminen. Sekin on nyt epäselvää, onko Rinnevaaran eronpyyntö vielä voimassa, kun asia oli jo käsitelty kerran.
Kuntaliiton asiantuntijoiden mukaan Tita Rinnevaaran tapauksessa tehty virkavapauspäätös on lainvoimainen, eikä eron myöntäminen hänelle olisi tässä tapauksessa lainmukaista.
http://yle.fi/uutiset/kuntaliitto_pyhajarven_johtajasotkun_uusi_kaanne_ongelmallinen/6506796?origin=rss
Rinnevaaran kausi Helmisen esittämä on täynnä pupuja. Erityisesti valheellinen väite, että kaupunginhallitus irtisanoi Rinnevaaran 21.1.13.
Heikki Mäkilä mieluummin olisi vaiti, koska pääluottamusmiehenä esteellisenä osallistui selvitysryhmään ja sai mielestäni erittäin kyseenalaisesti Malinin päätöksellä 15.000 € palveluksista. Sen lisäksi ryhmän arvio perustuu ainoastaan Rinnevaaraa vastaan olevien arvioon. Hilden tässä tapauksessa ei vastusta, vaikka sovittelupalaveriin 18.2.2013 hän kaipasi sodan puolesta ja Rinnevaaraa vastaankin olevia.