Kertokaa ihmiset kokemuksia toivottomista ihastuksista, joista tietää että koskaan et saa koskea häntä, tai kertoa ihastuksestasi. Tilanne voi olla hankala siksi että molemmat osapuolet ovat tahoillaan suhteessa, vieläpä saattaa olla lapsiakin tai on vielä muitakin ehkä moraalisesti kyseenalaisia asetelmia olemassa, kuten esimies-alainen, tai vastaavanlaiset tilanteet.
Minulla on nyt pahasti tällainen tilanne päällä...miten tätä voi kestää? Ihastuminen on kasvanut, mitä enemmän olen ollut hänen kanssaan tekemisissä, varsinkin viimeaikoina...Ihan varmasti ihastuminen näkyy minusta jollain tavalla, vaikka yritän peitellä sitä parhaani mukaan. Varsinkin muiden läsnäolo vaikeuttaa olemistani. Hänestä en tiedä, miten minut kokee, uskon että hän on perheensä kanssa onnellinen ja luulen että hän vaan osaa kohdella kaikkia ihmisiä yhtä ihastuttavasti. En siis tiedä hänen tunteistaan, mutta jos en ihan puusilmä ole, niin jollain tavalla minusta pitää... luulisin. Ainakin on minulle ihan superkohtelias ja hurmaavakäytöksinen. Katselee lempeästi minua sinisillä silmillään, hymyilee minulle, aina tervehtii, ottaa huomioon, kuuntelee ja kommentoi. Hän on niiiiiin miehekäs ja pitkä, ehkä vähän nallekarhumainen olemukseltaan, että meikänaista ihan heikottaa pelkkä ajatus siihen syliin painautumisesta. ; ) Ja tunnen ihan suunnatonta syyllisyyttä tunteistani, koska tässä kyllä nyt ihan selkeästi petän jo omaa puolisoani ajatuksen tasolla. Tiedän että mitään ei voi koskaan tapahtua, en todellakaan ala rikkomaan keneenkään perhettä enkä koskaan paljasta tunteitani tälle henkilölle.
Rakastan omaa pikku Wagner- possuani, en koskaan tahdo häntä satuttaa. Voimme molemmat hyvin suhteessa, mitään ei puutu, meillä on tosi mukavaa yhdessä, arkeahan tässä eletään, mutta mitään eron merkkejä ei ole ilmassa. Mutta jos tämä ihanuusmies paljastaisi minulle joskus että hänellä olisi tunteita minua kohtaan, niin kuvittelen olevani aika valmis myöntämään hänelle että näinhän se on minunkin puoleltani ja olisin valmis antautumaan mihin vaan, ei huolta huomisesta-tyyliin. Tästä tuskin on pelkoa, mutta myönnän, hekumoin tällä ajatuksella.
Anteeksi superpitkä aloitus, asia on nyt vaan niin etten voi jakaa tätä edes ystävilleni, koska en halua kuulla mitään moraalisaarnaa. Kertokaa omia kokemuksianne, kaipaan vain vähän vertaistukea. Uskallanko vain nauttia ihastuksen tunteesta ja odotella että se laantuu ajan mittaan.....?Tänään alkaa talvilomaviikko, joten 9 kokonaista päivää poissa silmistä, niin ehkä myös poissa mielestä...?
Minulla on nyt pahasti tällainen tilanne päällä...miten tätä voi kestää? Ihastuminen on kasvanut, mitä enemmän olen ollut hänen kanssaan tekemisissä, varsinkin viimeaikoina...Ihan varmasti ihastuminen näkyy minusta jollain tavalla, vaikka yritän peitellä sitä parhaani mukaan. Varsinkin muiden läsnäolo vaikeuttaa olemistani. Hänestä en tiedä, miten minut kokee, uskon että hän on perheensä kanssa onnellinen ja luulen että hän vaan osaa kohdella kaikkia ihmisiä yhtä ihastuttavasti. En siis tiedä hänen tunteistaan, mutta jos en ihan puusilmä ole, niin jollain tavalla minusta pitää... luulisin. Ainakin on minulle ihan superkohtelias ja hurmaavakäytöksinen. Katselee lempeästi minua sinisillä silmillään, hymyilee minulle, aina tervehtii, ottaa huomioon, kuuntelee ja kommentoi. Hän on niiiiiin miehekäs ja pitkä, ehkä vähän nallekarhumainen olemukseltaan, että meikänaista ihan heikottaa pelkkä ajatus siihen syliin painautumisesta. ; ) Ja tunnen ihan suunnatonta syyllisyyttä tunteistani, koska tässä kyllä nyt ihan selkeästi petän jo omaa puolisoani ajatuksen tasolla. Tiedän että mitään ei voi koskaan tapahtua, en todellakaan ala rikkomaan keneenkään perhettä enkä koskaan paljasta tunteitani tälle henkilölle.
Rakastan omaa pikku Wagner- possuani, en koskaan tahdo häntä satuttaa. Voimme molemmat hyvin suhteessa, mitään ei puutu, meillä on tosi mukavaa yhdessä, arkeahan tässä eletään, mutta mitään eron merkkejä ei ole ilmassa. Mutta jos tämä ihanuusmies paljastaisi minulle joskus että hänellä olisi tunteita minua kohtaan, niin kuvittelen olevani aika valmis myöntämään hänelle että näinhän se on minunkin puoleltani ja olisin valmis antautumaan mihin vaan, ei huolta huomisesta-tyyliin. Tästä tuskin on pelkoa, mutta myönnän, hekumoin tällä ajatuksella.
Anteeksi superpitkä aloitus, asia on nyt vaan niin etten voi jakaa tätä edes ystävilleni, koska en halua kuulla mitään moraalisaarnaa. Kertokaa omia kokemuksianne, kaipaan vain vähän vertaistukea. Uskallanko vain nauttia ihastuksen tunteesta ja odotella että se laantuu ajan mittaan.....?Tänään alkaa talvilomaviikko, joten 9 kokonaista päivää poissa silmistä, niin ehkä myös poissa mielestä...?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kyse on naapurin (ainakin melkein) rouvasta. Hän on naimisissa ja lapset ovat aikuisia. Minä olen eronnut ja lapset myös aikuisia. Pitkiä katseita on vaihdettu puolin ja toisin ja en ole koskaan niitä (siis jo suht´pitkän) elämäni aikana tulkinnut väärin. Eli jotain kipinöitä on ilmassa ja perhosia vatsassa molemmilla. Satunnaisesti olemme jutelleetkin, mutta ihan arkipäiväisistä asioista. Minähän olisin vapaa tekemään mitä vain, mutta aikanaan avioliitossa petetyksi joutuneena minä en halua toisille käyvän niin. Tässä tarina superlyhyesti....
Ihastunut olen, korviani myöten, erääseen melkein naaouritilan isäntään, vaikka omakin on ja meillä lapsikin. Tuo ihastuttava mies on myös varattu, avoliitossa ja kihloissa.
En ole varma olisiko hänellä mitään tunteita minua kohtaan, sellainen olo minulle on tullut, että jos tilaisuus tulisi viettää hetki kahden, voisi tilaisuus tehdä varkaan. Toivottavasti niin ei koskaan käy.
Myönnän, oma suhteeni on arkea ja tasaista puurtamista, olemme mieheni kanssa sen verran väsyneitä ettei juuri intohimoa ole vaikka toisiamme rakastamme ja olemme lupautuneet toisillemme loppuelämäksemme. Enkä aio liittoamme rikkoa.
Kunnioitan myös ihastukseni suhdetta niin, että mitään en tee edistääkseni ajatuksiani hänen suhteensa. Hauskaa aion pitää ja nauttia hänen seurastaan ja olemuksestaan niin, etten loukkaa omaa miestäni enkä hänen avovaimoaan.
Että haaveillen kuumista suudelmista maalaisromanttisissa tunnelmissa... Naapurinisännän kanssa. Vain päiväunissani.
kiitos vastauksista. En siis ole yksin tunteitteni kanssa. Pakko tunnustaa, että haaveilen hänestä joka hetki. En tiedä mitä tehdä!
Et tosiaan ole yksin.. Täällä myös varattu nainen, joka tuntee suunnatonta vetoa perheelliseen mieheen. Huomasin, että kipinöinti on molemminpuoleista ja päätin toimia juuri päinvastoin kuin tilanteessa, jossa yrittäisin iskeä miehen itselleni. Paljastin siis ajatukseni hänelle suoraan ja päivänvalossa, täysin yllättäen. Hän vastasi suurin piirtein, että samankaltaisia ajatuksia on olemassa, mutta ei aio antaa haluilleen periksi. Nyt siis molemmat olemme tietoisia tästä keskinäisestä vetovoimasta.
Hankala tilanne, sillä ajatukset harhailevat kovasti. Toisinaan hän on mielessä illalla viimeiseksi ja aamulla heti herätessä. En missään nimessä halua erota miehestäni, enkä tiedä olisinko tosi paikan tullen valmis myöskään pettämään häntä. Kutkuttavaa, pelottavaa, kamalaa ja ihanaa samanaikaisesti. Uskon silti, että ajan myötä tilanne helpottuu. Jotenkin tuntuu, että tuo tunnustaminen oli hyvä valinta, sillä nyt voin jutella asiasta edes yhden ihmisen kanssa, eli miehen, joka kamppailee itsekseen saman asian kanssa kuin minä.
Kiitos vertaistuesta, tällaista siis tuntuu tapahtuvan melko yleisestikin ihan aikuisille ihmisille. Tuntuu kuin eläisi teini-ikää taas uudestaan. Tämä on nyt erilaista kuin aikaisemmin, kun olen parisuhteessa ollessani ihastunut. Olen ihastunut nimittäin niin sanotusti turvallisesti, eli salamana yhden tai kahden tapaamisen aikana tietäen, etten joudu hankaliin tilanteisiin jatkossa, eli ne ihastukset ovat toimineet hetkellisinä energian ja piristyksen antajina ilman pelkoa päivittäisestä kohtaamisesta. Koko ihastumisen läpi on siis voinut elää ihan omassa päässään.
Tämä on täysin eri asia, koska häneen on jatkuva mahdollisuus törmätä ja yhteisissä tiloissa ja projekteissa työtä tehdään. Asiaa mutkistaa vielä se että asemani on sellainen että joudun ehdottomasti piilottamaan tällaiset tunteet. Yhteisössämme työskentelee paljon ihmisiä ja pelkään että käytökseni tai katseeni paljastaa liikaa asiaan kuulumattomille.
Tietyllä tavalla olen kyllä varma, että ihastuksen kohde on huomannut tai ainakin aistii että tunteita on, ihan varmasti silmäni loistavat ja hymy on kuin hangon keksi, enhän voi sille mitään että hän on niin ihana. Hänestä olen huomannut sen, että muiden läsnäollessa ehkä vähän välttelee katsekontaktia, mutta jos olemme hetken muiden katseilta suojassa, katse on kyllä pehmeä ja ihana. Tämä on niin raastavaa! Pelkään että mieheni huomaa minusta jotain, koska olen nykyään ihan yhtä hymyä kotonakin (hellin kyllä häntäkin enemmän kuin normaalisti, ehkä osittain syyllisyydentunnosta johtuen) Toisaalta mieskin voi selvästi paremmin, kun minä olen iloinen, mutta tuntuu pahalta hänen puolestaan se, että elämässäni on jokin muu positiivisuuden lähde kuin hän....
En ainakaan vielä tässä vaiheessa olisi valmis kertomaan tälle ihanuudelleni tunteistani (viittaan Merin kirjoitukseen) mutta jos tämä kohde tulee antamaan jatkossa myös entistä selvempää signaalia, varmaan olisi hyvä että kissa nostettaisi pöydälle, ja sovittaisi että tilanne on tämä, mutta pettäjiksi ei ryhdytä.
Kyllä elämä on yhtä ihanaa seikkailua, ei tällaisia osaa odottaa, mutta ihana huomata, että hormoonit vielä hyrrää ja tällaisia tunteita saa vähän vanhemmallakin iällä elää ja kokea. Kaipa tämä on käännettävä nyt positiiviseksi voimavaraksi, ja elettävä päivä kerrallaan. Mielessä on mies aamuin, illoin... Lisää kokemuksia?