elikkäs olen pian 19v tyttö ja tahtoisin lapsen. Poikakaveri on myös aivan innoissaan asiasta mutta itse olen kahden vaiheilla tahdonko näin nuorena. Jäisinkö pois joistakin nuoruuden ihmeistä? En juurikaan käytä edes alkoholia joten juominen ei ole se ongelma.minulla olisi paras mahdollinen tukiverkostokin lähellä. Kertokaas vähän kokemuksia millastg on olla
kokemuksia teiniäitiydestä
3
208
Vastaukset
- äiti20
Olen 20 vuotias vähän yli yksi vuotiaan tytön äiti. Rakastan tytärtäni enemmän kuin muuta ja olen erittäin onnellinen että minulla on hänet, mutta näin jälkikäteen mietittynä olisin voinut vielä vaikka muutaman vuoden odottaa ennen kuin ensimmäisen lapsen hankin. Elämä muuttuu erittäin paljon lapsen myötä ja minulla ainakin aika monet kaveritkin pikku hiljaa hävisivät ja sitten oltiinkin vain kolmistaan. On minullakin hyvät tuki verkot, mutta lapsen hoito ja kasvatus on kuitenkin sinun työ eikä muiden. Tietenkin ihmiset auttavat, mutta siinä on hirveästi tekemistä siltikin. Ja itse olen sitä mieltä että lapset on hyvä hankkia nuorena mutta ei ehkä ihan vielä näin aikaisin. Eli jos vain maltatte niin odottakaa vielä hetki ja miettikää asiaa kunnolla. Kyse on kuitenkin loppu elämästä !
- Miesope
Varmista ensin se, että parisuhteesi on oikeasti varmalla pohjalla. Tämän teet elämällä kumppanisi kanssa yhdessä vielä vähintään pari, kolme vuotta. Vastuunkantokykyä voitte testata esim. kotieläimellä. Toisesta ei oikeasti tiedä mitään ennen pitempiaikaista yhdessä asumista.
Varmista myös se, että talousongelmia ei tule. Tämän teette hankkimalla itsellenne koulutuksen ja hyvä olisi, jos ainakin toisella olisi mieluiten vakinainen työpaikka. Jos esim. armeija on käymättä, se kannattaa ehdottomasti hoitaa.
Oma tulevaisuutesi sinun VARSINKIN kannattaa varmistaa. Koulutus olisi hyvä olla, jotta sitä ei lapsen kanssa tarvitse heti lähteä järjestämään.
Esim. 22- tai 23-vuotiaskaan ei ole vielä iällä pilattu. - rewt hui
Tää on oikeestaan ainoo järkevä avaus täällä mut eipä kiinnosta ketään. On tää hieno keskustelu!!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.2712804Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka202225Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is3401963- 1051659
Euroviisut ei enää niin musiikkikilpailu?
Kappaleiden taso ei enää ole mikä sijoituksen ratkaisee.Eikö kukaan ihmettele että Israel pärjää lähes joka vuosi kisois1031632Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2091337- 661287
- 681233
- 551149
Rakas nainen ymmärsin
Että minun pitää pitää kiinni sinusta. Haluan, että sä olet onnellinen. Olet mulle se oikea ja mä sulle. Rakastan Sua yl751093