Kaamea vai sittenkin ihana kokemus?

Olen 1 lapsen äiti. Tässä muutama viikko sitten tuli mietittyä minun esikoiseni synnytystä ja sitä miten kaameaa se oli. Raskaus sujui hyvin. Lukuun ottamatta aamupahoinvointia ja supistuksia yms. Pienokainen oli 2 viikkoa myöhässä asketusta-ajasta. Synnytys kuitenkin käynnistyi ihan luonnollisesti. Sain epiduraalin muuta kipulääkitystä ei ehditty antamaan. (eikä sekään kunnolla tehoamaan) Lapsen saatua olin todella väsynyt mutta samalla onnellinen ja odotin sitä pikkukääröäni syliin. Kätilöt veivät vauvani kuitenkin pois. Pienen tyttöni keuhkoihin oli joutunut suuri määrä lapsivettä. Hänet kiidätettiin Lohjalta nopeasti Helsinkiin. Mieheni oli aivan paniikissa mutta yritti esittää rauhallista. Hänen mielestä minun olisi pitänyt jäädä lepäämään mutten pystynyt vaan lähdin mukaan katsomaan minun tyttöäni. Se oli aivan kauheaa nähdä oma pikkuisensa monissa kymmenissä letkuissa kiinni. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani kun katselin siinä tuota ihmettä. Emmekä edes tienneet jäisikö hän henkiin. 3 viikon päästä pääsimme kotiin. Mutta tytölle jouduttiin edelleen antamaan tippoja yms. Hänelle ei jäänyt mitän sairautta tai muuta arpeuttavaa muistoa tuosta. Nyt hän on jo 13 vuotias nuorinainen. :)