Vaan ei näytä naisille seurani kelpaavan. Mikä siis neuvoksi? :(
Netin kautta oon yrittäny ettiä seuraa tässä kolme vuotta suunnilleen, käytännössä kourallisten naisia kanssa jutellut, ei ole seura ketään kiinnostanut. Mutta en oikein tiedä mitä muutakaan tässä on tehtävissä.
Netin kautta oon yrittäny ettiä seuraa tässä kolme vuotta suunnilleen, käytännössä kourallisten naisia kanssa jutellut, ei ole seura ketään kiinnostanut. Mutta en oikein tiedä mitä muutakaan tässä on tehtävissä.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Menet mukaan johonkin paikalliseen toimintaan. Esim. työttömille suunnattu, asukastupa, tms, mitä siellä nyt on.
Eli OIKEESeen elämään.
Pitää olla aika rohkea nainen, ja mieskin jos uskaltaa nettituttavuden perusteella lähteä tapaamaan varsinkin jos ei uskalla livenä liikkua sosiaalissa tilanteissa. Ja ei kaikki ihastu tuosta noin vain ihan mutta ysävystyä kyllä helpommin voi. Elämässä on toki aina mahdolisuus.
Joo mie oon rohkea nainen jopa niin rohkea et en pyydä edes kuvaa nähtäväkseni ennen ensitapaamista.Treffeiltä olen aina saanut mitä olen lähtenyt hakemaan.Ensin halusin muutaman tyypin kanssa seikkailusuhteen ja ne menikin aika nopeesti loppuun ,kun olivat pelkkää seksiä.Sit aloin etsiä vakavampaa suhdetta ja nyt sellanen menossa onnellisesti.En ole enää ihan nuori ja oma seikkailuaika meni aikoinaan ohi nuorena avioitumisen myötä,mutt hyvinhän tuota on ehtinyt tuonkin elää.Treffeistä en kadu mitään...ainoastaan kariutunut avioliitto ajoittain mietityttää.
Kaikki 4 tyttöystävääni olen löytänyt baarista. Se on varmin paikka saada naista.
Kysyn nyt suoraan: kelpaako seurasi itsellesi? Rakastatko itseäsi? Sillä niin pitkään kun ei pysty rakastamaan itseään niin ei pysty tasapainoisempaa tavalla toista rakastamaan. Ei ole olemassa ihmistä joka pelastaisi sinua itseltäsi, vaan sinun pitää itse niin tehdä.
Olet oikeasti vielä nuori ja elämä edessä. Yritä miettiä miten voisit muuttaa elämääsi parempaan suuntaan. Oletko käynyt psykoterapiassa, siitä voisi olla apua. Olet selvästi masentunut ja alakuloinen, mutta se ei merkitse ettet voisi olla kokonaisvaltaisesti onnellinen joku päivä.
Elämäntilanteesi ei oe helppo ja tiedän itse mitä on olla yksin ja yksinäinen. Maailma nyt sattuu toimimaan tietyllä tapaa ja jos sen kieltää käy samalla tavalla kuin sille jäniksele joka laittoi päänsä pensaaseen. Se syötiin.
Aina on toivoa ja elämä täynnä mahdollisuuksia. Ihan oikeasti.
Katos kun ongelma ei ole siinä mikä seura mulle kelpaa vaan siinä ettei mun seura kelpaa naisväelle
Onkos sinulla mieskavereita?
Höpö höpö! Jos joku nainen sinusta kiinnostuukin, niin vaikka keksimällä keksit jonkun jutun miksi ei sovellukkaan meininkeihisi. Et sinä taida edes naista haluta, vaan pelkästään sääliä täällä. Tai sitten olet vaan peloissaan naisten suhteen jos joku oikeasti kiinnostuu. ? Minäkin jaksoin pitkään sinua puoltaa ja hyvää toivoa, mutta eiköhän totuus taida olla se, että ei se ongelma ole siinä että naiset eivät sinua kelpuuttaisi, vaan sinulle ei riitä mikään. Mutta tähänkään tuskin vastaustasi tulee. Sinähän poistat viestit joihin et mieleisiäsi vastauksia saa, vai kuinka?
Okei, no kuvitellaan, että saisit tietää nyt jo ennakolta, ettet ikinä saa kenenkään naisen seuraa tms. niin mitä alkaisit tekemään siinä tilanteessa elämällesi? Olisiko mitään tarkoitusta elämälle?
Kun sinua tässä jonkun aikaa tarkkailtuani tulee sellainen tunne, ettei sun elämälläsi ole oikein mitään tarkoitusta ja VAIN NAINEN SEN VOISI ANTAA. Tottakai kumppani on useammalle ihmiselle tärkeä asia, sehän on itsestään selvää. Mikään ei ole niin hienoa, kun joku ihminen pyyteettömästi arvostaa ja rakastaa sellaisena kuin on. Mutta eivät kaikki parisuhteetkaan ole mitään ruusuilla tanssimista. Maailma kun ei ole mustavalkoinen.
"VAIN NAINEN SEN VOISI ANTAA"
Tietysti. Ei miehillä ole pillua.
Niin no voinhan sen luetunkin noin ymmärtää. Elämäntarkotus = pillun saaminen
Hieno juttu! Sitä rataa!
Minä sanoisin tähän että jos ei ole edes mitään harrastusta niin ei silloin pysty edes naisen kanssa seurustelemaan. Harrastus kertoo et on kiinnostunut jostain ja ethaluu tehdä elämässä jotain. Jos ei ole opsikellut tai käynyt mitään kursseja missä on muita ihmisiä joiden kaa olla tekemisissä niin ei varmana pysty olemaan sitten sen tyttöystävän kanssakaan.
Ensin pitäis pistää oma elämä kuntoon ennen kuin voi haaveilla naisesta. Itse käyn salilla, erilaisissa tapahtumisissa, jäkis matseissa.. Jos ei pysty meneään jäkis matsiin niin ei miten pystyy seurustelemaan. Surunveri on vaan kotona eikä tee mitään joten tuskin kukaan kiinnostuu
En halua viettää aikaani naisten kanssa. Haluan käyttää heitä seksuaalisten halujeni tyydyttämiseen.
Aika paksua skeidaa babar84, suurin osa seurustelevista ei omaa mitään suurta elämäntehtävää, salkkareita ja BB-taloa katsotaan sohvalla.
Parit eivät tunne oikeasti toisiaan ja kaverit tietävät asioita mitä kumppani ei.
Aito sielunkumppani löytyy harvalle, suurin osa suhteista on puhdasta vaihdantataloutta naisten ehdoilla ja kaikki miehet eivät osaa sitä pyörittää.
Veikkaan että Surunveri on romantikko, periaatteellinen, liian älykäs ja syvällinen suurimmalle osalle naisista.
Paras neuvo on opetella puhumaan ja kuuntelemaan tyhjää lätinää niin haarat avautuvat hänellekin.
Yksinäinen mies ja yksinäisenä pysyy. :D
Eiköhän kaikki tarpeelliset neuvot ole annettu tässä viime vuoden aikana hra. Surunveri. Miksi kysyt edes mitään neuvoja, kun ohitat ne kuitenkin olankohautuksilla?
Kun tavallaan se ongelma on siinä ettei kukaan nainen koskaan ota yhteyttä.
Miksi kaikki naiset ovat samanlaisia eikä yksikään tästä säännöstä voi poiketa?
Miksi samat ihmise saavat kaikki naiset, kun ne toimii samoin? :(
Koska naiset eivät voi vaikuttaa ihastumiseensa. Kärjistetysti voisi sanoa, että mikäli he voisivat päättää kehän ihastuvat, niin tuskin yksikään nainen palaisi esimerkiksi väkivaltaisen miehen luokse.
Kerroit, että olet jo kolme vuotta yrittänyt löytää seuraa ja jos joku juttu ei toimi, niin miksi edelleen yrität samalla tavalla? Jos haluat kipeästi naisen seuraa, niin jonkun asian on sinussa muututtava.
Nii, mene ulos, hanki harrastus tai kaksi, mene kurssille jossa on muitakin ihmisiä. Kukaan ei tule sua kotoo hakemaan. Ja toiseksi. Naiset ei ota yhteyttä ellei ole joku todella rikas tai komea mies. Miehen pitää aina tehdä aloite ja jos sinä sitä et tajua niin.. Mies on se saalistaja ja nainen on se saalis. Leinonakin saalistaa, saalis ei tule leinonan luokse.
Kysymys haluatko elää surussasi en kelpaa ketään naista ei kiinosta? Itse olen ujo mies ja jätetty monta kertaa!! Olen ujouteni hyväksynyt ja olen oppinut näkemään itsessäni hyviä puolia. Sitä kautta olen huomannut.että vientiä on!! Jos tanssiminen kiinostaa harrasta sitä sitä kautta pääsee tutustumaan naisiin paremmin ja saa sosiaalista kokemusta!!!
en voi muuta sanoa et people are full of shit
Muuten kaverinsa löytää tai on löytämättä. Löydät kaverin mistä tahansa, jos olet itse sellainen että et puhu vain omasta itsestäsi, vaan yrität keskustella vastapuolen ajatuksista ja teoista. Mikään ei ole sen vastenmielisempää kuin vastapuoli puhuu vain kuinka hyvä hän on siinä ja siinä. Kuinka hän omistaa sitä ja tätä. yms.
Kysele vastapuolen kuulumiset, hänen harrastuksensa, ja jos hän on koirafani, niin jopa yhteishenkeä tulee kun kerrot mitä meidän Jeppe syö ja osaa. Vain esimerkki, voi alkaa puhua mistä tahansa vaikka Lapista, jos toinen on Lapinhullu.
Viina vie väärälle polulle. Aamulla on pää kipee ja katumus iskee, jos vaikka kirveleekin.
Jos olisin nainen niin en ottais yhteyttä kun nimimerkki on surunveri. Kuulostaa joltain lahkolta.
Jaa-a.Mua kiinnostais seura,mutta ei seksijutut.Joo mä tiedän,niille on olemassa oma palsta sellasille.Olisi kiva olla jonkun kanssa,istua vierekkäin,juoda kahvia ja katsoa telkkaria.Ilman,että toinen alkaa vonkaamaan.Minun tarvis varmaan löytää kumppaniksi toinen,jota ei kiinnosta seksi.Mutta harvassa niitä on.
Pese hampaat, käy parturissa ja suihkussa, vaihda puhtaat ja siistit vaatteet. Menen sitten hölkkätapahtumien lähtöpaikalle ja pyydä sieltä joku kiva nainen kahville maaliintulijoita odotellessa.
Siis, halusithan seuraa "joskus" ei siis vakikaveria.
Mniin, vaikea sanoa mitä teet väärin, kun ei pysty näkemään toimintatapojasi suoraan mistään. Etsitkö seuraa suoraan jostain treffipalstoilta, vai ihan keskustelupalstoilta yms? Itse olen huomannut saaneeni parhaat kontaktit juuri keskustelupalstoilta ja kirjeenvaihdot sähköpostitse/mesessä toimivammiksi kuin jotkut treffipalstat, jossa norkuu paljon outoa epätoivoista porukkaa... Oletkohan kenties liian päällekäyvä? Jos olet into pinkeänä heti ehdottelemassa kaikenlaista, ennenkuin sen syvemmin on tutustuttu toisen ajatusmaailmoihin, niin moni säikähtää herkästi. Tai no minä ainakin säikähdän. En pidä tutustumisen kanssa mitään kiirettä, sillä on kiva ihan vaan kirjoitella ja hiljalleen tutustua. Pitää myös olla niitä yhteisiä kiinnostuksenkohteita, joista puhua... Kyllä netistäkin hyvinkin voi löytää hyviä tyyppejä vaikka ihan oikeaan elämäänkin, kunhan osaa käyttää nettiä, etsii oikeasta paikasta ja käyttää sitä älliään toiseen tutustuessa. Tuuriakin toki pitää olla matkassa, että se samanhenkinen ihminen sattuu kulkemaan samalla palstalla ja lukemaan juuri sen sinun viestisi, ja vielä kiinnostuukin siitä.
Ulkonäkö ei ole minulle ainakaan ollut este tutustuessani miehiin, vaan jotain on ollut pielessä muuten jos ei ole enää kiinnostanut pitää yhteyttä. Sekin, jos ei ole vaan ollut mitään sanottavaa toiselle, kun ei ole ollut mitään yhteistä tarpeeksi... järkyttävän vaikeaa kirjoitella toiselle, jos on kertakaikkiaan pää tyhjä eikä tiedä mitä kirjoittaa.
Eiköhän se sinullakin vielä tärppää, kunhan et märehdi itsesäälissä. Pidä itestäs huolta ja ole positiivisin mielin, niin se kyllä huomataan ja saa kiinnostuksenkin helpommin heräämään.
Testasin tätä ilmoittelua niin naishenkilön ilmoitukseen tuli 24 tunnin aikana 51kpl vastauksia, kun taas omaan samanlaiseen ilmoitukseeni on tullut vuoden aikana yksi vastaus keskimäärin. Siis jos sulla on henk. koht. kokemuksia palstojen kautta tutustumiseta, niin kannattaa huomioida, että naiset löytää seuraa paljon helpommin, ja mulla ei ole sellaista mahdollisuutta.
Nyt kun huvikseni luin jossain sinkkupalstalla olevan ilmoituksesi, jossa haet naista... teksti huokuu ettei sinulla ole oikein elämässä asiat kohdallaan, pessimismi puskee läpi, vähän tulee sellainen kuva ettei millään ole mitään väliä, että olet aika masentava ihminen ja maleksit vaan kotona ja viihdyt parhaiten eristyksissä muista. Ei siis kovin houkuttelevaa tekstiä ole. Lyhyempi esittely olisi parempi ja positiivisempaan sävyyn kirjoitettuna. Nyt tuo jää vaan hyvin epämääräiseksi, epäilyttäväksi.
Ei kukaan elämäniloinen ihminen jaksa alkaa kenellekään pidemmäksi aikaa terapeutiksi, saatika säälistä piristää. Pidemmän päälle kukaan nainen ei jaksa viestitellä kanssasi, jos yhtä masentavaa tekstiä tulee aina vaan. Joskus olen kirjoitellut kaltaisiesi syrjäytyneiden kanssa, ja siitä on tullut vaan itselle lopulta aina paha olo, kun on yrittänyt jotain piristävää mutta toinen on vaan mörtsi mölli kokoajan ja valittaa elämäänsä.
Vastaus löytyy täältä: http://keskustelu.suomi24.fi/node/11297892