Tuhlattu elämä

Olen 31-vuotias nainen.Olen sairastanut 8vuotta masennusta ja pikkuhiljaa oppinut hyväksymään että en enää tästä parane.Syön Fluoxetinea 20mgpäivässä.Olen katkera siitä,että elämä on mennyt pieleen.Lapsuuteni perhe ei ollut kovin onnellinen.Isäsuhteeni oli kylmä ja etäinen,nyt isä on ollut kuolleena yli 10 vuotta.Sain osakseni aina mollausta ja vähättelyä.Minulla on isoveli,jonka kanssa välit ovat viileät.Emme ole koskaan puhuneet vakavasti.Vain äitisuhteeni on aina ollut lämmin ja läheinen.Olen koulukiusattu,ei ystäviä.Vasta yhdeksännellä luokalla rehtori puuttui koulukiusaukseen.Minua on potkittu,tönitty ja solvattu lähes päivittäin. Peruskoulun jälkeiset opinnot epäonnistuivat.Olen ollut pitkiä aikoja työttömänä ja asuin äidin kanssa.vuonna -98 valmistuin oppisopimuksella ammattiin,en tosin ole saanut koulutusta vastaavaa työtä.Muutin etelästä pohjoiseen,entisen avomieheni kanssa,nyt olen 3 vuotta asunut täällä.Mietin kouluun lähtöä,kun täältä ei löydy työtä.Olen avoliitossa elävä, mieheni käy töissä. Mies ei ymmärrä miksi murehdin ja otan stressiä tulevasta.Hänellä on niin positiivinen elämänkatsomus.Päiväni ovat täällä syrjässä yksinäisiä.Vertaan itseäni toisiin, joilla näyttää menevän hyvin.On ystäviä,vakituinen työpaikka jne.Omat sukulaiseni jäivät etelään eikä äitini uusi aviomies voi sietää minua.Tunnen,että olen aina tehnyt vääriä valintoja,vihaan itseäni enkä voi ymmärtää miten avomieskään jaksaa olla kanssani.Kaipaan etelään,vaikka en tiedä olisiko sielläkään elämä sen paremmin.Mietin usein itsemurhaa,joka olisi minulle helpotus.