hoitaako eduskunta valvontavelvollisuutensa?

kiurunko homma?

ETA muodostuu 30 maasta ja muodostaa maailman suurimmat yhtenäiset markkinat Välimereltä aina Pohjoiselle jäämerelle asti. Alueella asuu yli 500 miljoonaa kuluttajaa ja ETA-maita koskee neljä perusvapautta; Palvelujen, henkilöiden, pääoman sekä tavaroiden (ei maataloustuotteet) vapaa liikkuvuus. EFTA-maat harjoittavat yhteistyötä myös muutamilla sisämarkkinoita tukevilla aloilla, kuten kuluttajansuoja, tutkimus sekä ympäristönsuojelu. Maatalous ja kalastus eivät kuitenkaan kuulu ETA-sopimukseen.
lähde: e-conomic kirjanpitoohjelma

Kävin tänään keräämässä nimiä kansalaisaloitteeseen, ja hämmennyin
aikatavalla kun keskustelujen yhteydessä selvisi ettei monikaan
ollut edes kuullut eta-sopimuksesta.

Mutta eipä tuosta medioissa juuri kerrota, sitä kyllä toitotetaan
jatkuvasti miten kauhea kohtalo meitä odottaa jos eroamme eu:sta,
ja niinpä huomasin että täältä netistä minäkin olen tietoni hankkinut,
mutta minulla onkin aikaa näin eläkeläisenä, ja vaatiihan se tietysti
kiinnostusta yhteiskunnallisiin tapahtumiin.

Suomessa on menneinä vuosikymmeninä totuttu siihen, että edus-
kuntaan valitut ja palkatut henkilöt ovat aina pyrkineet toimimaan
maamme parhaaksi, vaikka virheitäkin on tehty, niin usko on säilynyt.

Nyt elämme kuitenkin aikaa jollaista ei ole ennen koettu, ja siksi
kansalaisten pitäisi taas tulla mukaan huolehtimaan ettei päättäjämme
tuhoa hyvinvointiyhteiskuntaamme,joka on kymmenien vuosien työn
tulos, alaspäin kulku tapahtuu nopeasti, nousu on vaikeaa, siksi
pitäisi toimia nyt, kun voimme vielä pelastaa maamme.

Lieskelin tuossa ylen toimintaa koskevia säädöksiä, ja niissä
määrätään että tiedotus on oltava tasapuolista.

Yhtään keskustelua en ole nähnyt missä eu:n ja eta:n hyödyt
puntaroitaisiin, kummankin puolen kannattajien asiantuntijoiden
kesken.

Suomen kansalaisena ja veronmaksajana minulla olisi oikeus tasa-
puoliseen tietoon, mutta nyt sitä ei saa muuta kuin nettikeskustelujen
ja verkkomedioiden kautta.

1

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • eu ja eta tai vähintään euroopan alueen kauppa liitto oli jo 100 vuotta aiemminkin ja aemmeinkin. sosiaali viran omaisten osittainen tai kokonaisvaltainen toimeen tulo tukien varastaminen on tuhansia miljoonia euroja ostovoimana yksityiseltä elin keino elämältä pois mikä aiheuttaa jatkuvaa kasvavaa työttömyttä ja valtion eli kansan talouden menojen kasvua ja tulojen pienemistä. Suoja työttömyyttä ja vanhuus ja sairaus eläkkeet tulisi kokonaisuudessa siirtää valtion varain ministeriöön eli kelaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä

      Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien
      Yhteiskunta
      252
      3834
    2. Tapettu

      On joku kangaskadulla perjantaina
      Sotkamo
      60
      3721
    3. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

      Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
      Maailman menoa
      111
      3033
    4. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

      Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
      Maailman menoa
      57
      2738
    5. Työvoimatoimisto

      Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve
      Työttömyys
      127
      2574
    6. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

      Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
      Maailman menoa
      35
      2132
    7. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

      Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
      Maailman menoa
      101
      2051
    8. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

      Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
      Maailman menoa
      44
      1911
    9. Mikä aate kaiken pahan takana?

      Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
      Maailman menoa
      124
      1896
    10. Mietin sua liikaa

      Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli
      Ikävä
      71
      1249
    Aihe