VR'ltä toivoisi hieman joustavuutta. Kävin lauantaina Lahdessa palaverissa. Ostin myös paluuliput etukäteen Lahdesta HML'aan, lähtö klo 18:06 Lahdesta. Palaveri päättyi aikaisemmin ja pääsin Lahdesta lähtemään jo tunnin aikaisemmalla junalla eli 17:06. Riihimäellä yritin tuntia aikaisempaan eli 17:52 lähtevään IC 177'ään, joka juuri oli lähdössä ja johon olisin ehtinyt. Konduktöörin vastaus oli kielteinen. Kyllä harmitti. Tunnin käppäilin Riksun asemalla ja odotin seuraavaa aklo 18:52 löhtevää IC'ta. Junassa naiskonnari sanoin, ettei myöskään konduktööreilta järjen käyttö ole kiellettyä. Samaa mieltä, sanoin hänelle. Jopa lentoliikenteessä normaalihintaisen lipun voi saman yhtiön sisällä muuttaa toiselle lennolle.
Viesti VR'lle, IC-177'n törppö konduktööri 23.2.2013
matkustelija5
11308
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Luitko säännöt? Lippu kelpaa vain siihen junaan, mihin se on ostettu. Typrerän asemakävelyn sijaan olisit tietenkin voinut ostaa lipun aikaisempaan junaan ja hakea käyttämättömästä lipusta palautuksen, tosin joku pieni toimistokuluhan siitä menee. Eipä ihme, ettei sinua pidetty siellä palaverissä tuon kauempaa, jatkoivatko ilman sinua?
On ennekin joustettu. VR:n sivuilla on myös palauteosasto. Laitappa viestiä menemään. Yleensä itse olen saanut hyvää palvelua. Poikkeuksia on ja he saattava pilata koko toimen maineen. Ymmärtää, jos juna on täysi, mutta lähijunissakin joudumme seisomapaikoille silloin tällöin. Puolin ja toisin hyvää käytöstä, se on siinä hyvän mielen avain.
...laitappa... taas tämä -ppa-törppökin kirjoittelee... Laitapa nyt otsalohkoon, että suomen kielessä on kirjoitettava LAITAPA (vaikka sana lausutaankin eri tavalla).
Aloittajalle opiksi, että taivutuspäätteet merkitään kaksoispisteellä, siis VR:ltä jne. Ei ihme, että syyttelet muita omasta tyhmyydestäsi, kun et osaa edes kirjoittaa.
Henkilökuntako silloin on törppö jos ostat lipun väärään junaan.
Voi herranpieksut.Tähän sopii sanonta.....meitä on moneen junaan ja osa jää asemallekin.
Eikös se ole maksettu matka, sama pituus, eri juna. Onko väliä, jos juna muuten kulkee vajaalla kapasiteetilla. Höh, ei voi kuin ihmetellä- törppö äiti -kannanottoa. Ehkä hän itsekin tiedostaa syyn.
Aivan varmasti IC-177'ssa oli tilaa ja olisin vaikka seisonut, koska kysymys oli yhdestä asemavälistä Riihimäki-HML. Minulla oli normaalihintainen paluulippu Lahti-HML klo 18:06-19:09. Ostin paluulipun, koska Lahdessa lipunmyynti sulkeutuu lauantaina jo klo 17. No kokous päättyi jo aikaisemmin ja pääsin Lahdesta lähtemään 1 tunti aikaisemmalla, eli 17:06 junalla. Riksusta HML'aan olisin luontevasti jatkanut 17:52 lähtevällä IC177'llä. En onneksi mennyt suoraan junaan, vaan kysyin junan rappusilla seisovalta konnarilta, voinko matkustaa tällä tunnin aikaisemmin menevällä IC'lla HML'aan. Vastaus oli kielteinen. Ihmettelen suuresti konduktöörin joustamattomuutta. Törppö mikä törppö!!!, se siitä. Lienee yksittäistapaus, yleensä palvelu ollut hyvää. No tulipahan tunti tarkasteltua Riksun asemanseutua. Kävelin asemarakennuksen vieressä olevan uuden kauppakeskuksen käytävän päästä päähän :Masentavan näköistä, kun puolet liiketiloista tyhjänä ja monissa kyltti "olemme muuttaneet sinne ja sinne".
Heh.. Konduktööri teki oikein ja kukaan muu ei tässä ole törppö kuin sinä itse ;) lipun ehdot lukee lipussa ja enemmän ehtoja ja sääntöjä löytyy vr.fi osoitteesta.
Tee testi. Osta konserttilippu Popedan konserttiin ja kokeile pääsetkö aikaisemmin pidettävään Eppu Normaalin keikalle? Ja ei sitten muuta kuin whine whine...
Sinähän se törppö olet.iten kehtaat haukkua konnaria, joka työskentelee työnantajan antamien ohjeiden mukaan?! Konnariko on mielestäsi törppö, kun sinä et ymmärrä/ehdi/viitsi lukea matkustusehtoja läpi. Mielestäni on aika säälittävää syyttää omasta tyhmyydestä muita ja vieläpä julkisesti. Sovitaanko, että jatkossa käytät muita kulkuvälineitä.
Tämä tietty pätee, että ostettu lippu vain tiettyyn junaan tarkoitettu.
Mutta.
Eikö muissa, kuin henkilö/taajamajunissa, saa ostaa lippua ja paljonko siitä seurannut sakko olisi?
No, voinhan tietty itsekin kysäistä asiaa matkustaessani viikolla junassa.
Vastaan sitten itse itselleni.
Lopeta jo toi haukkuminen.
Voi kun sulla on elämä menny pilalle,oikein tunnin jouduit odotteleen.....voi pyhä yksinkertaisuus että ihminen on täynnä itteensä.
Jos sulla tommoset asiat painaa mieltä niinapua on tarjolla ihan sun omassa kunnassa.Ota rohkeasti vaan yhteyttä.
Ja se olikin vuoden vanha paha uni. Kyllä kannatti nähdä vaiva, että vanha aloitus löytyi. Voiteitä onnettomat. Ei ihme, vaikka menisitte vielä resinalla.Paljon porua, vähän villoja.