Peräänanto

Kertokaas tarkat ohjeet alusta asti peräänantoon.

-Kiitos!
1180
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Ei siihen ole mitään tiettyjä ohjeita, hevonen ei mene peräänantoon "painamalla tästä ja vetämällä tuosta" tyylillä.

Peräänannossa hevonen on rento, kuuliainen ja käyttää itseään oikein. Se on tulos hyvästä ratsastuksesta.

Jotta hevonen voisi olla peräänannossa sen on
A) Liikuttava itse eteen, eli pohje tulee saada "läpi". Ratsastaja ei saa joutua kokoajan puristamaan pohkeella, vaan hevosen tulee liikkua itse reippaasti eteen. Pohje saadaan läpi tekemällä esim. siirtymisiä ja käyttämällä tehosteena raippaa/kannusta.
B) liikuttava suorana. Vinous on tyypillinen ongelma. Hevonen tulee saada molempien pohkeiden "väliin". Jos hevonen on vino, ongelmaan voi auttaa esimerkiksi väistöt, avot/sulut ja pienet ympyrät.
C) kuunneltava ohjaa. Hevosen tulee olla kevyellä ohjastuntumalla, se ei saa vetää vastaan, eikä ohjat saa olla löysänä. Tähän auttaa tasainen ohjastuntuma, käsi ei saa heilua ja nyppiä, mutta ohjaa pitää kuitenkin osata tarvittaessa käyttää ja myödätä oikeissa kohdissa. Myötäys ei tarkoita ohjan heittämisträ löysäksi.
D) ratsastajan tulee istua oikein, ei saa estää liikettä, vaan pitää mukailla sitä. Ratsastajan tulee olla hyvässä ryhdissä ja istua keskellä satulaa. Siirtymisissä pitää käyttää ensisijaisesti istuntaa, sillä ohjasta vetäminen yleensä häiritsee. Hevonen tulee saada niin herkäksi että se kuuntelee istunnan apuja.


Kun nuo asiat toteutuu, hevonen on yleensä peräänannossa.

Jotta tuohon tilanteeseen päästäisiin, pitää sitten osata lukea hevosta. Pitää tietää koska hevonen on pohkeen takana, vinossa tai vstustaa ohjaa. Sen mukaan sitten pitää tehdä sopivia harjoituksia.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


(ocaaco) kirjoitti:

Kertokaas tarkat ohjeet alusta asti peräänantoon.

-Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu