Onko sopivaa evlut. seurakunnan kirkoissa maallikkosaarnaaja vitsesee surakuntalaisia ajamalla demomit pois sairaasta .
MOT ohjelmassa 25.2 kirkko otti kantaa DEMONEIHIN
kysyn..
14158
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Onko näitä liikeitä evlut. kirkon sisällä. Jalovaara saa demoniparannuksellaan kirkot täyteen, miksi?
Paljon on siivottu tätä palstaa. Mielipiteensä esittäjät ovat olleet kai seriffin mielestä väärässä, kerettiläisiä.
Valtionkirko, joka saa tukea Suomen valtiolta, kuten kuntaliitosten yhteydessä yhdistyy myös seurakunnat. Lisäksi kirkolla on verotusoikeus.
Kirkko on varakas se harjoitaa pörssikauppaa ja jne:n.
Miksi tällainen Jalovaaran populistinen liike saa kirkot täyteen? Samanmoisia liikkeitä esiintyy evlut. kirkon sateenvarjon alla. Kirkot ovat kuitenkin tyhjillään, miksi?
Jalovaara rukoilee ihmisten puolesta. Aivan kuten Raamattu opettaa ja käskee meidän tehdä. Rukoilelaan sairaiden puolesta. Jumala on parantanut monia ihmisiä hänen välityksellä.
Jeesus itse ajoi riivaajia ulos ihmisistä ja paransi sairaita. Samoin hän käski opetuslapsiaan tekemään.
Ylen toimittajan tekemän ohjelman tarkoitus oli pelkkä provosaatio ja mustamaalaus.
Ohjelmassa syyllistettiin Pirkkoa mm. siitä, kun eräs syöpää sairastanut mies oli ensin parantunut rukouskokouksessa ja myöhemmin syöpä uusiutui. Pirkkoa syyllistettiin jälkikäteen, että hän sai miehen uskomaan, että on parantunut, vaikka lääkäritkään eivät enää löytäneet merkkiä syövästä. Ja sitten kun syöpä uusiutui, se oli kaikki vaan muka hyväuskoisen huijaamista.
Huomaa, miten junttia on Suomen kansa, kun he heti nielevät kaiken, mitä joku toimittaja on kasaan kyhännyt. Riittää, kun se esitetään televisiossa tai lukee jossain lööppilehdessä, niin asia niellään sellaisenaan ja sitten alkaa kauhistelu:/
Suomalaisten pitäisi hieman opetella perehtymistä asioihin, eikä heti niellä kaikkea sellaisenaan. Toimittajilla on usein nimenomaan provosaatio mielessä, kun he lähtevät tekemään jotain juttua. Kirkosta sellainen on aina helppo tehdä.
Haukiputaan kirkkoherrakin otti Kalevassa kantaa, että vain kirkon oppien mukaan saa kirkossa saarnata. Itse hän edustaa kylläkin vanhoillislestadiolaista näkemystä siitä, että vain he pääsevät taivaaseen. Minä kutsun tätä kaksinaamaisuudeksi.
Mikä erottaa Jalovaaran demonit ja lestapapin saatanan torjunnan, selitä? sekä vielä taivasosuukin, rötöstelyn ja pedofilian anteeksianto?
No kirkkohan on täynnä kaksinaamaisuutta. Mieti haluatko tukea tällaista toimintaa. Minä aikani mietin ja erosin kirkosta. Nyt olen säästänyt yhden Thaimaan matkan ja iloinnut.
Hyvä että on joku joka tietää paholaisesta ja demoneisa, ne on aivan totta, mutta se porukka ei tule esitteleen itseään.
ihminen kun joutui aikojen alussa perisynnin eli paholaisen vaikutuspiiriin ja paholainen sai Jumalalta luvan hallita maapalloa, mutta vain tietyn ajan.
Ihminen voi täällä eläessään valita, Joko Jumala tai paholainen.
Minua on auttanut vaikeinakin hetkinä vahva usko itseeni. Hyvä tukiverkosto ystäviin joille voi puhua asiat auki. Elämällä kohtuullisen yhteiskuntakuuliaisesti. Rehellisyys ja moraali vähempiosaisia kohtaan on itsestään selvyys. Näillä kotoa saaduilla opella saavutan eläkeiän tänävuonna eli 68 vuotta. Ei ole ollut työtöntä päivää, julkishallinnossa ja yrittäjänä.
En ole kirkon suurkuluttaja, enkä tunne mitään liikettä omakseni.
Ymmärrän hyvin kirkon ja Jalovaaran liikkeissä olevia, heille kotoa saatu eläntarkoitus ei ole selvinnyt he ovat syrjäytyneet ja henkilöt eivät ole syystä tai toisesta terveitä.
nimim."sukuvika" näinhän sen tulisi toimia, mutta meillä on nykyisessä yhteiskunnassa kaikki arvot sekaisin.
Tasa-arvolaki halutaan, homoparit kirkossa vihittäväksi kristilliseen avioliittoon. Kyllä kirkko on mennyt jo liian pitkälle, jossa raha ratkaisee, eikä kirkon virallinen oppi. Kirkolla ei olekkaan tähän aikaan oikeaasopivaa oppia.
Kirkon sisällä ei voida terveesti, sen osoittaa VL - liikekkin. Jalovaaraan verrattavat maalikkosaarnaajat, anteeksianto, rippi ja pedofilian suojelu rikosilmoituksilta. jne.
Kirkosta on eronnut jo tämä vuonna noin 5400 seurakunnan jäsentä. Se kertoo yhteiskunnassa vallitsevasta hädstä.
Käykääpä kuuntelemassa Jalovaaran pitämä puhe Kallion kirkossa. Puhe löytyy Radio Dein nettisivuilta. Mielestäni puhe on vastuutonta. Olen ollut Jalovaaran tilaisuudessa viime vuonna ja silloin hänen julistuksensa oli maltillista ja asiallista. Jotain on tapahtunut Jalovaaran ajattelussa. Valitettavasti muutos on huonompaan suuntaan. Hänen rukoilu sairaiden puolesta on ok ja kirkon tradition mukaista. Sitä tuskin kukaan kiistää.
Käykääpä RY:n kokouksissa, sama asia eri paketissa. Käyttäneekö Jalovaara lapsia seksuaalisesti hyväksi samoin Valtionkirkon lestaliikeen pappasaarnaajat?
Käytätkö sinä, kun muita syyttelet.
En käytä lapsia seksuuaalisesti hyväksi olen hetero ja avioliitossa. Tiedän ja tunnen henkilöitä jotka ovat syyllistyneet tähän kamalaan tekoon. Samasta kunnasta kun ovat, se pappakin.
Tunnen lestoja, kun niitä on täällä kohtuullisen paljon, työtä tekeviä, mutta moraalittomia ja heti kun silmä välttää kaikki on sallitua, myös alkoholi.
Sinähän olet valinnut oikean polun. Toisin kuin Jalovaara ja VL liike.