mä en jaksa enään..

Kuulostaa niin tutulta. =( olen pahoillani puolestasi.
Mun paras ystäväni on myös vessanpönttö. ja laihduslehdet toinen raamattu.
Jääkaappi on petollinen ystäväni
sekä suurin elämäni ilo on se, että osaan jo oksentaa ilman sormia. Paras nautinto mitä löydän on kun vaaka näyttää pienempää ja pahimmat elämäni tuskat koen kun olen lihonut parisataa grammaa.

Onko normaalia?
Ei.

En tiedä, mitä sanoisin, mutta tiedän, että siitä on mahdollista parantua. Pitää vaan nöyrtyä ja mennä hoitoon. Jos nöyrryt itellesi ja annat periksi, sekä menet hoitoon voit parantua. Jos et mene hoitoon, luultavasti et parannut.
Sun täytyy hakea apua. mene ensiapuun, josta pääset eteenpäin! Voit prantua, jos vain haluat ja jaksat yrittää.

niin. samassa veneessä ollaan - valitettavasti. VAikka toisaalta itseltäni meni hirmu kauan ennenkuin edes myönsin itselleni että jossain on nyt jotain vikaa. Nyt sen voin myöntää itselleni, mutten todellakaan kenellekään muulle. Olen liikuntafriikki ja ravaan vaa'alla niin usein kun sinne pääsen ( luojalle kiitos asunnostani ei kyseistä kapistusta vielä ainakaan löydy). Välillä en tiedä minne päin kääntyisin, ahdistaa niin.

Tiedän mitä tarkoitat. Olen samassa veneessä kuin te.
Olen harrastanut ahmimista, oksentelu ja paastoa kohta vuoden. Aluksi mun piti vaan laihduttaa vähän. Mutta nyt ruuasta on tullut mun pahin vihollinen. Joka päivä ajattelen, että nyt aloitan uuden, terveen elämän. Mutta iltaan mennessä olen aina halaamassa vessa pyttyä. Tai päivän syömättä. Mä en edes muista koska olen viimeksi syönyt kunnollisen, terveellisen aterian, ilman että oksentaisin.
Vessan lisäksi, myös vaaka on mun parhaita ystäviä. Mun on pakko päästä vaalle vähintääm 3 kertaa päivässä. Ja parasta on kun se näyttää vähemmän kuin viimeksi. Jos taas enemmän se tuntuu maailman lopulta...
Haluun lopettaa, mutta en pysty.
Voimia kaikille ja hyvää syksyä.