Mielipide
SUNNUNTAINA 24.2.2013
HS
Suomalainen keskustelu on rajoittunutta
Mika Veijalainen
yhteiskuntatieteiden maisteri
Helsinki
Suomessa käytävää yleistä keskustelua seuratessa herää väistämättä kysymys suomalaisten kyvystä rakentaa tulevaisuuttaan omista lähtökohdistaan. Keskustelukulttuuriimme tuntuu nimittäin liittyvän rajoituksia, joista tuskin ollaan aina tietoisia.
Koko Suomen historian ajan olemme sopeutuneet eräänlaiseen yksisuuntaiseen kommunikaatioon, ja siitä on tullut maan tapa.
Alun alkaen olimme Ruotsin ja Venäjän vallan alaisuudessa. Itsenäistymisen jälkeen aseet hoitivat puhumisen kansalaissodassa. YYA-Suomessa Neuvostoliiton suurlähetystö ohjaili poliittista päätöksentekoa.
Tottuneisuus myötäillä ulkopuolelta tulevia signaaleja on koodattu kollektiiviseen tajuntaan jopa siinä määrin, että siitä on tullut itseään toteuttava periaate. Esimerkiksi Nato-vastaisuudelle ja pakkoruotsille ei näytä olevan todellisia vaihtoehtoja. Ikään kuin velvollisuutenamme olisi miellyttää Venäjää tai olla kuuliaisuusvelassa ruotsinkieliselle sivistykselle. Kuinka itsenäinen kansakunta oikein olemme?
Lisäksi kansallisen traumamme eli talvisodan ja jatkosodan vaikutus suomalaiseen vuorovaikutukseen on monitahoinen. Kyse ei ole vain pelon periytymisestä.
Rintamalta palanneet isät eivät koskaan työstäneet kokemustaan, vaan siirsivät sen prosessoimattomana jälkipolvelleen. Tästä syntyi ikäryhmä, joka uskoi soturin järkähtämättömyydellä Suuriin Tarinoihin.
Vaikka ideologioiden mahti on kuihtunut, tämä ikäryhmä ei osannut luopua omasta näennäisestä erehtymättömyydestään. Tämän uskomuksen he ovat suojanneet pysyttelemällä yksisuuntaisen kommunikaation verhon takana, mikä on tuonut heille eräänlaisen koskemattomuuden. He oivalsivat valikoivan vaikenemisen ja syyllistämisen olevan keino estää dialogin syntyminen.
Mistähän nuorempien sukupolvien pahoinvointi johtuu?
SUNNUNTAINA 24.2.2013
HS
Suomalainen keskustelu on rajoittunutta
Mika Veijalainen
yhteiskuntatieteiden maisteri
Helsinki
Suomessa käytävää yleistä keskustelua seuratessa herää väistämättä kysymys suomalaisten kyvystä rakentaa tulevaisuuttaan omista lähtökohdistaan. Keskustelukulttuuriimme tuntuu nimittäin liittyvän rajoituksia, joista tuskin ollaan aina tietoisia.
Koko Suomen historian ajan olemme sopeutuneet eräänlaiseen yksisuuntaiseen kommunikaatioon, ja siitä on tullut maan tapa.
Alun alkaen olimme Ruotsin ja Venäjän vallan alaisuudessa. Itsenäistymisen jälkeen aseet hoitivat puhumisen kansalaissodassa. YYA-Suomessa Neuvostoliiton suurlähetystö ohjaili poliittista päätöksentekoa.
Tottuneisuus myötäillä ulkopuolelta tulevia signaaleja on koodattu kollektiiviseen tajuntaan jopa siinä määrin, että siitä on tullut itseään toteuttava periaate. Esimerkiksi Nato-vastaisuudelle ja pakkoruotsille ei näytä olevan todellisia vaihtoehtoja. Ikään kuin velvollisuutenamme olisi miellyttää Venäjää tai olla kuuliaisuusvelassa ruotsinkieliselle sivistykselle. Kuinka itsenäinen kansakunta oikein olemme?
Lisäksi kansallisen traumamme eli talvisodan ja jatkosodan vaikutus suomalaiseen vuorovaikutukseen on monitahoinen. Kyse ei ole vain pelon periytymisestä.
Rintamalta palanneet isät eivät koskaan työstäneet kokemustaan, vaan siirsivät sen prosessoimattomana jälkipolvelleen. Tästä syntyi ikäryhmä, joka uskoi soturin järkähtämättömyydellä Suuriin Tarinoihin.
Vaikka ideologioiden mahti on kuihtunut, tämä ikäryhmä ei osannut luopua omasta näennäisestä erehtymättömyydestään. Tämän uskomuksen he ovat suojanneet pysyttelemällä yksisuuntaisen kommunikaation verhon takana, mikä on tuonut heille eräänlaisen koskemattomuuden. He oivalsivat valikoivan vaikenemisen ja syyllistämisen olevan keino estää dialogin syntyminen.
Mistähän nuorempien sukupolvien pahoinvointi johtuu?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tätä ongelmaa pitäisi rehellisesti käsitellä. Yhteiskuntatieteissä tälle ongelmalle voisi perustaa oman oppiaineen.
On aivan selvää, että meillä on demokratialle tuhoisa perinne, jossa ollaan totuttu siihen, että täytyy vaieta, kun vieraskielinen eliitti, uhkaava naapurimaa tai muuten vaan valtaapitävät puhuvat. Dialogia ei ole täällä tavallinen suomalainen koskaan käynyt mihinkään suuntaan ennen internettiä ja näitä palstoja.
Onneksi on tämä netti.
Ja nytkö sitten pitäisi vielä ruveta nato-orjaksi.
Eiköhän juuri tuo natovastaisuus ole merkki siitä,että kansa haluaa
viimeinkin,ettei sitä ulkopuolelta määrätä.
Virolaiset joutuivat heti laittomaan sotaan Irakiin,onko se heille kunniaksi,ei olisi suomalaistenkaan pitänyt lähteä Afganistaniin sillä Suomella ei pitäisi olla
siellä mitään tekemistä.
Ulkoapäin ei minnekään demokratiaa tuoda.
"Ja nytkö sitten pitäisi vielä ruveta nato-orjaksi."
Taisit nyt missata pointin. Kyse on siitä, että asiasta voitaisiin avoimesti keskustella.
Miksi meillä dialogi pysähtyy siihen, että julistetaan toinen näkökanta turhaksi, vääräksi - ja julistus tulee vielä ensin establishmentiltä ja leviää sen jälkeen kaikkialle.
Dialogissa pitää alistua keskustelemaan, jopa sen pesemättömän kansan kanssa.
Kaikki mamuilla, EU:lla ja pakoilla pelottelijat pitäisi saada lääketieteelliseen hoitoon. Yhteiskuntatieteistä voivat keskustella siihen pystyvät ja riittävän kileitaidon hankkineet jotka saavat tutkintonsa suoritettua korkeakouluissa.