kuuliaisuusvelassa ruotsinkieliselle sivistykselle

Mielipide
SUNNUNTAINA 24.2.2013
HS

Suomalainen keskustelu on rajoittunutta
Mika Veijalainen
yhteiskuntatieteiden maisteri
Helsinki

Suomessa käytävää yleistä keskustelua seuratessa herää väistämättä kysymys suomalaisten kyvystä rakentaa tulevaisuuttaan omista lähtökohdistaan. Keskustelukulttuuriimme tuntuu nimittäin liittyvän rajoituksia, joista tuskin ollaan aina tietoisia.

Koko Suomen historian ajan olemme sopeutuneet eräänlaiseen yksisuuntaiseen kommunikaatioon, ja siitä on tullut maan tapa.

Alun alkaen olimme Ruotsin ja Venäjän vallan alaisuudessa. Itsenäistymisen jälkeen aseet hoitivat puhumisen kansalaissodassa. YYA-Suomessa Neuvostoliiton suurlähetystö ohjaili poliittista päätöksentekoa.

Tottuneisuus myötäillä ulkopuolelta tulevia signaaleja on koodattu kollektiiviseen tajuntaan jopa siinä määrin, että siitä on tullut itseään toteuttava periaate. Esimerkiksi Nato-vastaisuudelle ja pakkoruotsille ei näytä olevan todellisia vaihtoehtoja. Ikään kuin velvollisuutenamme olisi miellyttää Venäjää tai olla kuuliaisuusvelassa ruotsinkieliselle sivistykselle. Kuinka itsenäinen kansakunta oikein olemme?

Lisäksi kansallisen traumamme eli talvisodan ja jatkosodan vaikutus suomalaiseen vuorovaikutukseen on monitahoinen. Kyse ei ole vain pelon periytymisestä.
Rintamalta palanneet isät eivät koskaan työstäneet kokemustaan, vaan siirsivät sen prosessoimattomana jälkipolvelleen. Tästä syntyi ikäryhmä, joka uskoi soturin järkähtämättömyydellä Suuriin Tarinoihin.

Vaikka ideologioiden mahti on kuihtunut, tämä ikäryhmä ei osannut luopua omasta näennäisestä erehtymättömyydestään. Tämän uskomuksen he ovat suojanneet pysyttelemällä yksisuuntaisen kommunikaation verhon takana, mikä on tuonut heille eräänlaisen koskemattomuuden. He oivalsivat valikoivan vaikenemisen ja syyllistämisen olevan keino estää dialogin syntyminen.

Mistähän nuorempien sukupolvien pahoinvointi johtuu?
4209
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tätä ongelmaa pitäisi rehellisesti käsitellä. Yhteiskuntatieteissä tälle ongelmalle voisi perustaa oman oppiaineen.

On aivan selvää, että meillä on demokratialle tuhoisa perinne, jossa ollaan totuttu siihen, että täytyy vaieta, kun vieraskielinen eliitti, uhkaava naapurimaa tai muuten vaan valtaapitävät puhuvat. Dialogia ei ole täällä tavallinen suomalainen koskaan käynyt mihinkään suuntaan ennen internettiä ja näitä palstoja.

Onneksi on tämä netti.

Äänestä

Ja nytkö sitten pitäisi vielä ruveta nato-orjaksi.
Eiköhän juuri tuo natovastaisuus ole merkki siitä,että kansa haluaa
viimeinkin,ettei sitä ulkopuolelta määrätä.
Virolaiset joutuivat heti laittomaan sotaan Irakiin,onko se heille kunniaksi,ei olisi suomalaistenkaan pitänyt lähteä Afganistaniin sillä Suomella ei pitäisi olla
siellä mitään tekemistä.

Ulkoapäin ei minnekään demokratiaa tuoda.

Äänestä

"Ja nytkö sitten pitäisi vielä ruveta nato-orjaksi."

Taisit nyt missata pointin. Kyse on siitä, että asiasta voitaisiin avoimesti keskustella.

Miksi meillä dialogi pysähtyy siihen, että julistetaan toinen näkökanta turhaksi, vääräksi - ja julistus tulee vielä ensin establishmentiltä ja leviää sen jälkeen kaikkialle.

Dialogissa pitää alistua keskustelemaan, jopa sen pesemättömän kansan kanssa.

Äänestä

Kaikki mamuilla, EU:lla ja pakoilla pelottelijat pitäisi saada lääketieteelliseen hoitoon. Yhteiskuntatieteistä voivat keskustella siihen pystyvät ja riittävän kileitaidon hankkineet jotka saavat tutkintonsa suoritettua korkeakouluissa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


NRR kirjoitti:

Mielipide
SUNNUNTAINA 24.2.2013
HS

Suomalainen keskustelu on rajoittunutta
Mika Veijalainen
yhteiskuntatieteiden maisteri
Helsinki

Suomessa käytävää yleistä keskustelua seuratessa herää väistämättä kysymys suomalaisten kyvystä rakentaa tulevaisuuttaan omista lähtökohdistaan. Keskustelukulttuuriimme tuntuu nimittäin liittyvän rajoituksia, joista tuskin ollaan aina tietoisia.

Koko Suomen historian ajan olemme sopeutuneet eräänlaiseen yksisuuntaiseen kommunikaatioon, ja siitä on tullut maan tapa.

Alun alkaen olimme Ruotsin ja Venäjän vallan alaisuudessa. Itsenäistymisen jälkeen aseet hoitivat puhumisen kansalaissodassa. YYA-Suomessa Neuvostoliiton suurlähetystö ohjaili poliittista päätöksentekoa.

Tottuneisuus myötäillä ulkopuolelta tulevia signaaleja on koodattu kollektiiviseen tajuntaan jopa siinä määrin, että siitä on tullut itseään toteuttava periaate. Esimerkiksi Nato-vastaisuudelle ja pakkoruotsille ei näytä olevan todellisia vaihtoehtoja. Ikään kuin velvollisuutenamme olisi miellyttää Venäjää tai olla kuuliaisuusvelassa ruotsinkieliselle sivistykselle. Kuinka itsenäinen kansakunta oikein olemme?

Lisäksi kansallisen traumamme eli talvisodan ja jatkosodan vaikutus suomalaiseen vuorovaikutukseen on monitahoinen. Kyse ei ole vain pelon periytymisestä.
Rintamalta palanneet isät eivät koskaan työstäneet kokemustaan, vaan siirsivät sen prosessoimattomana jälkipolvelleen. Tästä syntyi ikäryhmä, joka uskoi soturin järkähtämättömyydellä Suuriin Tarinoihin.

Vaikka ideologioiden mahti on kuihtunut, tämä ikäryhmä ei osannut luopua omasta näennäisestä erehtymättömyydestään. Tämän uskomuksen he ovat suojanneet pysyttelemällä yksisuuntaisen kommunikaation verhon takana, mikä on tuonut heille eräänlaisen koskemattomuuden. He oivalsivat valikoivan vaikenemisen ja syyllistämisen olevan keino estää dialogin syntyminen.

Mistähän nuorempien sukupolvien pahoinvointi johtuu?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu