Kissa hyötykäyttöön hiiren/rotantappajaksi

Kuinka suurena kissavihaajana minua pitäisitte jos hankkisin kissan sen alkuperäiseen käyttöön pitämään hiirikannan kurissa?
182156
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Se on ihan ok ajatus. Hiiret ovat parasta ruokaa kissoille. MUTTA: Sinun tulee kuitenkin huolehtia kissastasi. Sinun tulee ehdottomasti steriloida/kastroida se (tämä leikkaus ei vaikuta metsästysviettiin). Mieluiten myös rokottaa. Mikrosiru on ehdoton vapaana likkuvalle kissalle (oikeastaan kaikille kissoille)!

Et voi luottaa siihen, että se saisi kiinni hiiriä tai vastaavaa ravintoa luonnosta läheskään joka päivä. Jo päivän tai parin paasto voi aiheuttaa kissalle pysyvän maksavaurion. Sinun tulee siis taata sille raikasta vettä ja ravintoa joka päiväksi. Lisäksi kissalla tulee olla lämpöinen, suojattu paikka pakkasta, tuulta ja sadetta vastaan.

Jos nämä ehdot täyttyvät, niin voit hyvällä omallatunnolla hankkia maalle, kauaksi valtateiltä, vapaana liikkuvan, tallissa tai navetassa asuvan kissan.

Äänestä

Huomauttaisin myös, että kaikki kissat eivät automaattisesti metsästä hiiriä. Meidän edellinen kissamme ei vilkaissutkaan hiiriin päin ja lähti pakoon nähdessään rotan, mutta lintuja ja lepakoita se kyllä nappasi heti kun silmä vältti. Eli metsästysvaistoa sillä kyllä oli, mutta se kohdistui lentäviin juttuihin, ei juokseviin.

Muutoin ajatus hiirikissasta on mielestäni ok. Mutta kuten OriginalProcat sanoi, siitäkin on huolehdittava kunnolla.

Äänestä

kissa hiirenpyydyksenä on ihan ok, jos on talli/ navwtta tai muu suoja jossa oleskella.Ruokaa ja vettä tulee ollajatkuvasti tarjolla.Kylläinenkin kissa metsästää, jos on siihen vietti. Ja jos oikein hyvän paikan osaat mainostaa, saa täätl' 3 vuotiaan liekatun kollin jonka suurin intohimo on metsästää. ukkuminenkin jää toiseksi ja istuu tarhassa joa -15 asteen pakkasella lintuja jahtaamassa ja kiertää tarhansa ympäri monta kertaa päivässä hiiriä vahtien. On muutamia saanutkin ja tusinoittain päästäisiä. Enää ei näy koko tontilla enää edes hiiren jälkeä!
Sisäkissana tosi riiviö, kynsii tapetit. työntää kirjat hyllystä, kiikkuu sälekaihtimissa yms, jos on jötetty päiväksi silälle, ku lähdetään hommiin. Osaa käyttää hiekkalaatikkoa, tosin menee mieluummin pihalle.

Äänestä

Minulla on kaksi kissaa joista tyttökissa on tosi taitava metsästäjä.
Kaikki käy, hiiret, myyrät, linnut, sammakot, sisiliskot ja jopa oravatkin.
Tyttö tuo kaikki pyydystämänsä näytille elävänä ja olen muutaman linnunpoikasen saanut siltä napattua vahingoittumattomana samoin oravanpoikasen.
Myyriä ja sammakoita ja sisiliskoja se ei syö, mutta hiiret kelpaavat.

Parhaina pyyntiaikoina se antoi saalistaan myös pienelle kollipojalle jolle hiiret myös maistuivat.

Kissat ovat talviaikaan sisäkissoja, mutta kesällä saavat olla vapaana puutarhassa kun itse työskentelen siellä.

Molemmat kissat ovat leikattuja, sirutettuja ja rokotettuja.

Äänestä

Minnehän olet sitten ne elävät linnun- ja oravanpoikaset toimittanut? Summassa vain johonkin pesään?

Tuollainen ei ole mikään kehuskelun aihe.

Äänestä

Mniin, ajatus on hyvä, kunhan pidät kissan kuitenkin lemmikkinä, eli et hylkäisi oman onnensa nojaan ulkokissaksi. Ruokkiakin se pitää ja hoitaa muutenkin sen vaivoja. Kissa kaipaa myös hellyyttä omistajaltaan ja lämmintä kattoa päänsä päälle ja tuoretta vettä.

Äänestä

Missä sulla on niin paljon hiiriä että niistä on jo riesaa?

Elätkö kuin sika, vaikka sikahan on oikeasti siisti eläin.

Äänestä

Ei tarvitse elää kuin sika saadakseen hiiristä riesaa.

Minä asun omakotialueella jossa on lähistöllä vanha omakotitalo ja sen pihassa vanha saunarakennus ja puuvarasto.
Kaikki lähes luhistumispisteessä.

Talossa asustelee pari erakoitunutta henkilöä, jotka eivät hoida pihaansa eivätkä välitä jätehuollostakaan.
Heidän pihastaan on levinnyt jopa rottia naapurustoon, hiiristä nyt puhumattakaan.
Usean vuoden ajan kaupunki on antanut korjaamiskehoituksia, mutta tuloksetta.

Onneksi röttelöt eivät ole aivan lähinaapureitani, mutta viereisten talojen asukkaat ovat saaneet kärsiä asiasta.

Toinen noin kolme vuotta sitten valmistunut talo röttelöjen naapurissa on ollut myynnissä jo kaksi vuotta tuloksetta.

Minulla on kaksi kissaa jotka kyllä pitävät tehokkaasti tonttimme puhtaana hiiristä ja rotista, jos niitä tontillemme eksyisi.

Äänestä
  • Jos taajamassa todellakin on hiiri- tai rottaongelma on siihen viranomaisten puututtava samoin kuin laiminlyönteihin jätehuollossa (joka on nykyisin lailla määritelty). Jos he eivät sitä tee, kyseessä on virkavirhe. Aluksi tietysti annetaan huomautuksia, mutta jos ne eivät tehoa voidaan langettaa uhkasakko tai häätää eläimet viranomaistoimin. Jos kunnassanne ei olla ryhdytty asianmukaisiin toimiin, tee asiasta valitus.

    Äänestä

  • jies kirjoitti:

    Jos taajamassa todellakin on hiiri- tai rottaongelma on siihen viranomaisten puututtava samoin kuin laiminlyönteihin jätehuollossa (joka on nykyisin lailla määritelty). Jos he eivät sitä tee, kyseessä on virkavirhe. Aluksi tietysti annetaan huomautuksia, mutta jos ne eivät tehoa voidaan langettaa uhkasakko tai häätää eläimet viranomaistoimin. Jos kunnassanne ei olla ryhdytty asianmukaisiin toimiin, tee asiasta valitus.

    No ei se aina mene oikeassa elämässä niin kuin joku neiti näpsäkkä suoli24:ssa pätee.

    Äänestä

  • no no kirjoitti:

    No ei se aina mene oikeassa elämässä niin kuin joku neiti näpsäkkä suoli24:ssa pätee.

    Missä kunnassa asut, eli missä kunnan viranhaltijat eivät tee velvollisuuttaan? Mikä on se kunta jossa ei valvota esim. jätelain toteutumista ja hiiriä sekä rottia kuhisevat tontit saa jäädä ilman toimenpiteitä?

    Äänestä

Asun maalaistalossa ja meillä on sekä karjaa että kanoja, mutta ei ongelmaa hiiristä, rotista, myyristä eikä muistakaan jyrsijöistä vaikka kissani eikä koirani niitä metsästäkään.

Vaikea on ymmärtää että jossain olisi niin paljon jyrsijöitä että niistä on haittaa. Toki kun maaseudulla asumme niin avoimiin liitereihin ja varastoihin saattaa luonnosta ei toivottuja vieraita tulla käymään, mutta ei niitä huomaa eikä näe eli ei niitä kovin paljoa voi olla.

Jotain häikkää täytyy todellakin olla juurikin jätehuollossa, yleisessä siisteydessä, rehun ja viljan varastoinnissa sekä eläintilojen tiiviydessä ja hygienisyydessä jos jyrsijät laumoittain tulevat ruokaa etsimään tai majailemaan.

Äänestä

Eläintensuojelijoita hiirikissan omistaja ei saa niskaansa jos vain käyttää kissansa asiallisesti eläinlääkärissä ja huolehtii ruoasta ja suojasta. Mutta luonnonsuojelijat kylläkin -kissat tekevät kauheaa tuhoa lintu- ja pieneläinpopulaatioille (siis muidenkin kuin jyrsijöiden joita on tarkoitus listiä). On aika helppo hankkia kissa joka ei sovellukaan sisäkissaksi luonteensa tai taustansa takia ja jolle navettakissan elämä sopisi kuin nenä päähän -mutta kannattaa kysellä paikalliselta luonnonsuojeluyhdistykseltä minkälaista ekosysteemituhoa olisi tulossa ja kannattaisiko kissa pitää sisällä ainakin lintujen pesimä- tms aikaan.

Äänestä

Meidän kissalla ei ole mikrosirua, vaikka se liikkuu vapaasti ulkona. Se on ulko- sekä sisäkissa, eikä sitä ole myöskään leikattu!!

Kannattaa hakkia hiirikissaksi naaraskissa, jotka ovat parempia metsästämään kuin urokset, mutta vaarana on myös että kissa nappaa myös pihan linnut.

Äänestä
  • Niin ja se unohtui tuosta vielä että kissamme saa myös kuivamuonaa joka päivä sisällä, joskus märkäruokaakin. Ulkona ollessaan sen on saalistettava hiiriä, rottia yms.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


hiirtenkauhu kirjoitti:

Kuinka suurena kissavihaajana minua pitäisitte jos hankkisin kissan sen alkuperäiseen käyttöön pitämään hiirikannan kurissa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu